Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Puhe F. E. Sillanpään seuran joulukahveilla

leave a comment »

Minun asuinsijani ei enää minua tunne

 

Puhe F. E. Sillanpään seuran joulutilaisuudessa Hämeenkyrössä Kyröskosken Koskilinnassa

12. joulukuuta 2015

 

Ari Suutarla, vanha pappi

(ari.suutarla@kolumbus.fi; GSM 0400871013)

 

Kotini Hämeenkyrön kirkolla oli aatteellisessa katsannnossa mitä tavanomaisin, ei erityisen uskonnollinen, mutta ei uskonnotonkaan.

Äiti kutoi tumppuja tai istui kangaspuiden ääressä laulaen Mun kanteleeni kauniimmin tai Kiitos sulle Jumalani.

Iltarukous oli opetettu, Levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos kohta sisällön olin ymmärtänyt väärin. Kun käyn nukkumaan, Luojan ei tarvitse vahtia minua, vaan on vapaa tekemään muuta.

– Tämä tästä joulumaiseman ideologisesta taustasta.

 

Juuret Kyrössä

 

Isäni Veikko Suutarla (1914 – 1977) oli Hämeenkyrön Kalkunmäestä.

Hänestä tehtiin maatalon ”herra” lähettämällä poika Ikaalisten yhteiskouluun.

Isä teki elämäntyönsä sodan päätyttyä ensin kansanhuoltolaitoksen piirijohtajana ja vuodesta 1949 Osuuspankin johtajana.

Veikko Suutarla toi vaimonsa Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta, missä meikäläinen on syntynyt. Sodan mentyä isä haki minut ja äitini Aino Suutarlan (1919 – 1989) näihin kyröläisiin maisemiin, joissa olen varttunut ja käynyt kouluni.

 

Sokea ylioppilas

 

Keväällä 1960, runsaat 55 vuotta takaperin, kirjoitin ylioppilaaksi Hämeenkyrön yhteiskoulusta. Nyt voisi hohdokkaasti puhua F. E. Sillanpään lukiosta.

 

Tapahtuma oli Suomessa jotakin tavatonta. Meille lappasi lehtimiestä tekemään juttuja, joihin hehkeästä keväästä huolimatta joulu onnistuttiin maalaamaan mukaan:

– Sokea ylioppilas, joka ei ole nähnyt lakkinsa valkoisuutta…

-Sokea ylioppilas, jolle joulukuusen kynttilät eivät ole loistaneet, ainoastaan lämmittäneet…

 

Se oli sankaripojan seppelöintiä, jossa oli vahvasti tunnetta mukana.

 

Lapsuuden koti oli omakotitalo rintamamiestontilla keskellä kirkonkylää pappilan aukeilla, ensimmäinen uudisrakennus niillä pelloilla. Muut rakennukset olivat vanhaa kantaa; kirkko, pappilan kuivuri ja suuli sekä juuri sodan alla valmistunut sairaala, jotka näkyivät ikkunasta. Kaikki muut talot tulivat niille aukeille myöhemmin: Poliisi Lähde, karjalaisista Korhonen, Pitkänen, Akkanen, Urpanen, Inkinen, Loimusalo, Pessi ja Pihlaskari.

 

Kodin tontti oli kiinni kolmostiessä, omakotitalo Hämeenkyrön nykyisen liikekeskuksen ja sitä ennen s o k-laisen osuuskaupan paikalla. Kolmostiestä kukaan ei puhunut. Olin vain ihmetellyt kivisten kilometritolppien keskelle punaiselle taustalle maalattua valkoista numeroa kolme.

 

Aikaisemmin oli asuttu vuokralla nykyisen Maisematien alkupäässä Ahtolassa – talossa, jossa vielä Taata Sillanpään aikana istuttiin pitäjän käräjät. Ahtolassa keittiön ikkunasta näkyi Soinila.

Ahtolan jälkeen oli pieni pätkä autoilija Jaakko Männistön pihamökkiä tien toisella puolella metsän reunassa.

 

Nykyinen tielinja ohitustie

 

Kun muutettiin kirkolle, kolmostie oli vielä rakenteilla. Silta Pappilanjoen yli kyllä oli valmis, mutta liikenne kulki vielä vanhaa siltaa jokisuussa.

 

Uusi kolmostie vuosimallia 1947 oli ohikulkutie.

On ollut jotenkin huvittavaa seurata nykyisiä puheita ohikulkutiestä, kun uutta tietä ollaan viemässä keskelle asutusta. Nykyisessä linjauksessa ei ole mitään vikaa. Hämeenlinnan malliin vain kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan ja kylän molemmille reunoille asialliset liittymät ynnä pari alikulkua molemilla puolilla kulkeville paikallisteille.

Teitten suunnittelijat eivät ymmärrä, että hyvä tie vetää aina puoleensa liikenteen ja sujuva liikenne tien varteen rakentamisen.

 

Varsinainen Vaasan tie kiemurteli hautausmaan ja pappilan välistä Tuokkolan ohi Raipalan ristille ja edelleen Parkunmäkeen nykyisen Palviportin kohdalle.

 

Mitä tien varressa?

 

Tampereen suunnasta tullen joen itäpuolella ennen siltaa vasemmalla olivat Heiska, jonkinlainen kuntakeskus Käkelä kirjastoineen, Hämeenkyrön posti, puhelinkeskus, Saikkosen kenkäkauppa, kauempana pellolla Helo eli Hämeenkyrön sanomien toimitus, Matkustajakoti Rauhasalo sekä Nummisen leipomo ja kahvila, sen takana seurojentalo Kyrölä ynnä rannallla vieressä paloasema.

 

Maisteri Nummiselta ehdot

 

Nummiselta lähti kouluaamuisin joko kävelemään tai pyöräilemään merkittävä kulttuurivaikuttaja ja Taata Sillanpään fanittaja, äidinkielen maisteri Eeva Numminen. Häntä muistan vähän nihkeästi, koska hän oli kahdeksan kouluvuoden aikana opettajista ainoa, joka pamautti minulle ehdot lukion toisen luokan kevättodistukseen. Täysin ennen kuulumaton juttu saada ainekirjoituksesta ehdot. Taustalla ei ollut minun kirjoitustaitoni, vaan maisteri Nummisen ja minun äitini välinen kiista, kun äiti ei suostunut jatkamaan yhteiskoulun kannatusyhdistyksen rahastonhoitajana – akkojen välinen riita siis! Eeva Numminen oli jossakin kokouksessa huutanut, että Aino Suutarla muistaa tämän rahastonhoitajan tehtävästä kieltäytymisen kyllä, kun on koulussa kaksi lasta.

Ehtolaiskuulustelujen päivänä Eeva Numminen oli – harvinaista kyllä – matkoilla, ja kuulustelun otti vastaan toinen äidinkielen lehtori Irma Lonka. Kirjoitin aineen, ja arvosana oli täysin normaali eli hyvä.

Tänä päivänä tämmöinen rankaiseminen ei onnistuisi mitenkään, mutta kävi kyllä 1959.

 

Lisää rakennuskuvaa

 

Jokisiltaa lähestyttäessä oikealle jäi Viljakkalan tien risteyksen jälkeen Nuuttilan pappila eli pikkupappila. Sitä isännöi kappalainen, vanhapoika Teodor Mäkelä. Kyseessä on siis nykyinen palvelupiste Taatan aitta. Siitä alas rantaan piti toimipistettään poliisi sekä sähkölaitos Hieru.

 

Rauhasaloa vastapäätä oliSOK:n osuuskauppa varastoineen ynnä vielä ennen jokea yksityiskauppa Mattila ja aivan joessa kiinni kunnan kulkutautisairaala. Siellä minäkin melttosin lukkojen takana kaksi viikkoa, syynä tulirokko.

Vanhemmat saivat tulla katsomaan vain ulkoa ikkunan takaa.

 

Kehäkukan kaikissa nurkissa

 

Jatketaan vielä vanhasta sillasta vanhaa tietä joen länsipuolta kohti Parkunmäkeä.

– Heti oikealla, joessa kiinni oli Hämeenkyrön kunnan keskuskoulu, nykyinen Kehäkukka.

Koulun olin aloittanut aiemmin mainitussa Käkelässä, jossa jostakin syystä oli ensimmäinen luokka.

Ennen oppikouluakävin loput kansakouluvuoteni Alli ja Jussi Lehtimäen ohjastamassa koulussa. Kehäkukassa voin kerskua seisseeni luokkahuoneiden kaikissa nurkissa. Kun nurkat loppuivat, seistiin puolapuiden vieressä.

 

Rivi virkataloja

 

Vanhan tien koulun vastakkaisella puolella on niemi, jossa olivat varsinainen kunnantoimisto sekä Säästöpankki.

Kunnankamreerina työskenteli tuikea täti, Suoma Juonenhaara.

Nimi Suoma Juonenhaara vääntyi kuulumaan meidän poikien suussa ”Antama Metkunmutka”.

Kunnantoimiston vieressä, aivan Uskelanniemen kärjessä hautausmaan alapuolella oli uittoyhdistyksen tiloja.

 

Ennen vanhan hautausmaan tienhaaraa oli Kujanpään kauppapuutarha ja Kujanpäätä vastapäätä vanha, perinteikäs iso pappila, tämä Engelin piirtämäksi mainittu, pappilan takamaalla kanttorila.

 

Papit olivat viljelleet maata, ja meillekin haettiin tinkimaito pappilan navetalta, kunnes pappila lopetti karjatalouden. Peltomaat oli jaettu rintamamiehille sekä Karjalasta tulleille siirtolaisille.

Hautausmaasta seuraavana tuli ryhmä saman näköisiä virkataloja, hammaslääkäri, eläinlääkäri, kunnanlääkäri sekä nimismies, niiden jälkeen Kansallis-Osake-pankki ja ennen Tuokkolaa apteekki.

 

Aasinsilta papin vaaleilla

 

Papin vaalista saadaan aasinsilta näihin rakennuksiin ja muinaiseen rippi-isääni Juhani Kalmanlehtoon.

Seurakuntaan oli hakemassa joukko pappeja, kaikilla yhtä tuntemattomat nimet ja yhtä huonot paperit.

Kunnanlääkärinä toimi tohtori Valtimo, eläinlääkärinä tohtori Härkönen ja uittopäällikkönä Pölkkynen.

Valtakirjan papin virkaan sai Kalmanlehto.

 

Ennen kirkkoa oikealla oli vielä ”punainen pirtti”, jokin pappilan apuväen asumus.

Siellä kävin poikakerhossa, ja sain Heikki Kujanpäältä opit kitaran näppäilyyn.

 

Joulukirkkoon koko porukka

 

Tässä vaiheessa on perusteltua pysähtyä hetkeksi kirkkoon.

En muista, että meiltä olisi siellä erityisesti käyty, ei ainakaan millään säännöllisyydellä.

Vasta Juhani Kalmanlehdon tultua nuorisopapiksi aloin pujahtaa kirkkoon silloin tällöin urkuparven pilareiden taakse, etten tulisi nähdyksi.

 

Jouluna meiltä mentiin kirkkoon koko porukka, molemmat vanhemmat ynnä pikkusisko Riitta Suutarla, nykynimeltään Kekomäki.

 

Kirkko alkoi aamulla kello kuusi, vai olisiko ollut seitsemän.

Ikkunasta seurattiin hevosten vetämien kirkkorekien jonoa kääntymässä kolmostieltä kohti sairaalaa ja kirkkoa.

Valoja pidettiin sisällä päällä merkkinä hereillä olosta, ja ikkunoissa paloivat kynttilät.

 

Korvat muistavat vieläkin kulkusten kilinän ja kengitettyjen kavioiden kopseen, kun puettiin päälle ja liityttiin jalkaisin kohti kirkkoa valuvaan hajajonoon.

 

Uutta villatumppua nostettiin suun eteen ja suojaamaan naamaa, jota jouluaamun pakkanen pyrki käsittelemään.

Jouluaamuisin oli joka vuosi tähtien tuiketta, pakkasta ja lunta!

 

Kirkossa kavuttiin perältä katsottuna oikeanpuoleiselle lehterille, missä lapsen aika kului uutta kaulahuivia hypistellen ja tumpun sisältä poimittuja villatulluja pyöritellen. Niissä oli lampaan vahva tuoksu, ja pompuloiden meno suuhun oli ehdottomasti kielletty.

 

Ennnen tapantin riehaa

 

Puheet ja musiikki – enkeli taivaan mukaan luettuna – ovat pyyhkiytyneet jonnekin myöhempien joulujen yleiseen sumuun.

Vielä matkassa kulkee tunnelma, väen ja valojen paljous ynnä lopulta kirkonmenojen päätyttyä rynnäkkö kirkon piha-alueelle.

Ulkona oli tervehtimistä, uusien nahkasaappaiden työntämistä näkyville, hyvän joulun toivottelua, muutama kutsu tulla tapantina kahville. Joulupäivä oli niitä, jolloin kylään ei menty eikä vieraita tullut.

 

Ateriana joulun vakiomenu

 

Hevoset saivat kilpailla, mikä rekikunta ehti kirkon puomilta tielle ja kotijonoon. Siinä jonossa juostiin lujaa, ja kulkusissa oli raivokas kalke, erilainen kuin kirkkoon mennessä. Autoja ei 1940-luvun lopun teillä ollut.

Joulu kotona kaikkine perinteisine menoineen oli paikallaan, likokalat, maksalaatikot, kinkut ja sinsallat, päälle vielä riisipuuro ja väskynäsoppa.

 

Aattoaamuna oli kynttilät viety haudoille, Kuusi haettu isän kanssa pappilan metsästä, sulateltu ja puettu. Saunassa käytiin, ja pukki kävi. Jouluaamun kirkon lisäksi oltiin kotona ja luettiin pukin tuomia kirjoja. Kylille ei menty, eikä televisioita ollut.

 

Uusi koti pankilta

 

Isä rakennutti Osuuspankille uuden toimitalon 1955 – sen, jossa vielä tämän vuosituhannen vaihteessa oli apteekki.

Pankin yläkerrasta pankijohtajan virka-asunnosta tuli omakotitalon jälkeen nuoruusvuosieni koti.

Pankin ohella talon pohjoispäässä oli kirjakauppa. Sieltä on peräisin läpi vuosikymmenten säilynyt mieltymys jopa kirjojen tuoksuun.

 

Isän rakennuttama oli nykyinenkin Osuuspankki, joka näinä aikoina puretaan sekin uuden tornitalon tieltä. Olen saanut ilmoituksen, että Veikko Suutarlan muotokuvan voi pankin lahjana hakea pois, kun sille ei ole seinää pankin uusissa tiloissa.

 

Omakotitalo on purettu liikekeskuksen tieltä. Pankki sijaitsi nykyisen apteekin piha-alueella ja on purettu sekin.

Vanhemman kotipaikkani kohdalla on viinakauppa ja myöhemmän paikalla parkkipaikka. On täysi syy raamatullisesti kohdaltani todeta, että ”tuuli on käynyt ylitse eikä minun asuinsijani minua enää tunne”.

 

 

************

Written by arisuutarla

17.12.2015 klo 00:33

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: