Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Lisää F. E. Sillanpäätä

leave a comment »

Helsingissä Aleksanterin teatterin ylälämpiössä oli taas mukava olla Taata Sillanpään asian ja ennen muuta hänen nimioopperansa äärellä. Oopperan tuottaja Vilja Pylsy sekä F. E. Sillanpään seuran puheenjohtaja Panu Rajala toivottelivat meitä tervetulleiksi seuran pääkaupunkiseudun tilaisuuteen. Mielenkiintoista oli kuunnella Sillanpää-oopperan säveltäjää, Seppo Pohjolaa. Minulle uutta oli muun muassa se, miten oopperan libristi Panu Rajala saa muutella tekstiään sen mukaan, mitä säveltäjä toivoo. Ilmestyy lisätekstejä ja jotakin voi mennä pois.

Yllättävää ja erityisen iloista oli tavata serkku Raija Viertiö Valkeakoskelta. Olimmehan juuri tavanneet samoissa merkeissä edellisenä lauantaina Hämeenkyrön Koskilinnassa.

Iloista oli juoda kahvia Riitta ja Aimo Jokisen pöydässä. Riitta on omaa sukua Kaisko ja Hämeenkyrön yhteiskoulun ylioppilaita samalta vuodelta kuin minä eli 1960.

Vallan mainiota oli, kun ammoinen luokkatoverini Tellervo Eronen juoksahti tervehtimään. Hän oli tätä ennakoinut kyllä jo sähköpostiviestillä.

Tellervo kävi kanssani mitä ilmeisimmin samalla luokalla viisi vuotta keskikoulua. Koti oli saman pellon reunalla, missä minunkin, vanhemmilla hautaustoimisto ja kukkakauppa omakotitalossa, jonka muistan niin sanotusti Akkasen talona. Sinne tie johti rajanaapurimme Irja ja Leo Siukolan kodin ohitse ja sijaitsi juuri ennen tien päässä olevaa Ville Antilan taloa.

Tämä Siukoloiden asuma talo oli Hämeenkyrön seurakunnan ja kanttorin työsuhdeasunnoksi rakennettu. Nykyisin sen paikkeilla kohoilee monikerroksisesti Hämeenkyrön apteekki. Entisestä kanttorilasta maailmalle lähti muun muassa ooppera-areenoiden nimimies Heikki Siukola.

Tänään Aleksanterin teatterissa minulla kaverina oli kohta parin vuosikymmenen mittainen ystävä Eino Leino, toimittaja ja kirjailija. Ennen Sillanpää-tilaisuutta käytiin lounaalla minulle ikimuistoisessa VPK:n ravintolassa, osoite Albertinkatu 29, porttikongista sisään ja hieman oikealle, nimi jotakin Pompadier tai sinne päin.

Sokeain Keskusliitto sijaitsi 1960-luvun lopulla samassa korttelissa Fredrikinkatu 34:ssä, joten palokunta oli meille silloisille nuorille korttelikapakkka. Fredalta liitto muutti Mäkelänkadulle.

Tällä vuosituhannella en ole paikassa käynyt, mutta hauska oli ovesta sisään tullen vasemmalla sisäseinällä yhäti löytää vanha metallinen haarniska, joka peltihattuineen siinä nökötti jo viisi vuosikymmentä takaperin.

Ari Suutarla, vanha pappi
::::::::::::::::

Written by arisuutarla

18.12.2015 klo 02:59

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: