Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Panu Rajalan päiväkirjaa ja Suomen nuorten lätkää

leave a comment »

(Blogikirjoitus loppiaiselta 2016)

Oli taas illalla kieliopintoja. Pitkästä aikaa tuli seuratuksi radiosta suomalaista jääkiekkoa, kun lopulta nuorten MM-kisassa Venäjä kukistui maaliluvuin 4-3.

Varsinaisen peliajan päättyessä tilanne oli tasan 3-3. Suomi oli hankkiutunut johtoon 3-2 aivan pari minuuttia ennen peliajan päättymistä. Sauli Niinistökin oli jo hankkiutumassa aitiostaan seremoniaalisiin tehtäviin.

Täysin käsittämättömästi naapuri huitaisi itsensä tasalukemiin noin kuusi sekuntia ennen peliajan umpeutumista.

Radioselostaja huusi äkisti herrajumalaa ja tyhjään maaliin uppoamista. Epäselväksi jäi, miksi Suomen maali oli vailla vartijaa – samoin se, mitä tapahtui. Edessä oli jatkoaika ja minulla aika aloittaa nukkuminen. Suljin radion, ja tuloksen kuulin aamulla Kirstiltä, joka oli katsonut sen netistä.

Kirsti totesi oikeutetusti, että ennen tämmöisiä saavutuksia käytettiin esimerkkinä raittiuskasvatukseen ja raittiista elämäntavoista. Tänään homma on aivan toisin. Juhlaa juhlitaan viinalla. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin tämän sortin juhlinta koskee myös sankaripelaajia iltapäivällä jossakin olympiastadionin liepeillä.

Jonkin verran oli selostajien ja kommentaattoreiden kieleen ilmestynyt uusia sanakäänteitä. Aika lailla ne olivat ymmärrettäviä asiayhteydestä, kuten kulmaveto. Uutta minun korvilleni oli selkeä voimasanojen käyttö. Jokukin ilmiö oli ”pirun” voimakas, enkä ennen muista kuulleeni jumalaakaan huudetun turhaan tai avuksi. Ehkä seuraavassa vaiheessa vitut pääsevät mukaan, mene ja tiedä!

********

Nuoruuden neljäs näytös on mainio kirja, yksi Panu Rajalan vuonna 2015 ilmestyneestä kolmesta teoksesta. Sain sen päätökseen juuri lätkämatsin ohessa. Ihme juttu, että Celia-kirjasto sai juuri tämän blogikirjoituksista kootun tuotteen ensimmäisenä Rajalan viime vuoden kirjoista valmiiksi äänikirjojensa valikoimiin. Olisi luullut, että heti marraskuussa parin viikon toimitusajalla olisi äänikirjaksi saatu I. K. Inhan elämää käsittelevä Intoilija, yksi Finlandia-ehdokkaista. En tiedä, mitä ja miksi nyt Celiassa munivat.

Arvelin, että minulta on postilakon humussa jokin kirjalähetys jäänyt saamatta, koska olin pannut Intoilijasta tilauksen sisään heti, kun tieto kirjasta ylipäinsä tuli kesällä korviini.

Nyt loppiaisviikon alkaessa panin Celiaan tiedustelun asiasta, ja sain vastauksen välittömästi: Kirjan valmistaminen on vielä kesken. Äänikirja toimitetaan kyllä heti sen valmistuttua.
– Pysyäpä siinä sitten kärryillä kirjallisessa keskustelussa!

Sama ihmettely koskee nyt jo heinäkuun alussa julkistettua Panu Rajalan F. E. Sillanpää -elämäkertaa. Panin tilauksen äänikirjasta sisään saman tien julkistamistilaisuudesta Hämeenkyrön Nuuttilan pappilasta palattuani, mnutta vielä tähän päivään mennessä ei ole havaintoa äänikirjan saamisesta, vai olisikohan tämä nyt sitten joutunut postilakon uhriksi? – Pitääpä panna etsintäkuulutus Celiaan saman tien.

Meillä on täsmälleen tämä yksi Nobel-kirjailija ja hänen yksi elämänsä. Olisi todella kummallista, jos hänen elämäkertansa ripeä valmistaminen äänikirjaksi ei kiinnostaisi kirjastolaitosta. Sillanpäästä on toki useita elämäkertateoksia ja Panu Rajalaltakin laaja, peräti kolmeosainen, hyvin tieteelliset kriteerit täyttävä sarja, jonka tuorein osa on jo yli kahden vuosikymmenen takaa, ensimmäinen osa vuodelta 1983, toinen 1988 ja kolmas ja viimeinen vuodelta 1993.

Nyt Rajala on saanut työn yksiin kansiin ja noin 500 painosivuun, kustantajana Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lehtikritiikeistä päätellen työ on laadukas, ja siihen on löytynyt jotakin ennen julkaisematonta muun muassa kuvien puolelta.

Tekee mieli kysyä, missä ajassa ja missä kulttuurikaukalossa rämpii meidän Celiamme. Rajalan kirjojen kohdalla ei ole edes kysymys mistään erikoisesta korkeakulttuurista, jota tavallinen kirjan kuluttaja ei voisi ilolla lukea.

Sekä kotimaista että ulkomaista hömppää ja suoranaista roskaa on tarjolla vaikka Huovisen lampaiden syödä.

Nuoruuden neljäs näytös luotaa vuoden 2015 tammikuusta heinäkuun loppuun suomalaista elämänmenoa, politiikkaa, pikkuisen urheilua, televisio-ohjelmia sekä ennen muuta Rajalan omia retkiä eri puolilla maata ja Eurooppaa. Mieliin palautuu joukko kulttuurivaikuttajien merkkipäiviä ja kuolemisia. Tosi riemukasta on seurata Sillanpää-dramatisoinnin eli Elämän ja auringon asettumista Hämeenkyrön Myllykolun kesänäyttämölle, missä Rajala itse joutuu lopulta ottamaan vastaan myös näyttelijän, aisankannattaja Bruniuksen roolin.

Nuoruuden neljäs näytös on kiva lukea. Tosin monet sen erilliset jaksot olivat netistä tuttuja vuoden varrelta. Näin yhteen nivottuina niistä kuitenkin muodostuu kantava kaari, joka panee odottamaan jatkoa. Sen alkuvaiheisiin varmaan on tulossa muistikuvat Panu Rajalan 70-vuotisjuhlilta, joissa minullakin oli Marja Norhan ja Panu Rajalan vihkipappina kunnia saada pyynnöstä toimittaa ”siunaus”. Kun kysyin juhlasankarilta, millä kohdalla juhlan ohjelmaa siunaus olisi paikallaan, hän sanoi, että siinä lopussa ennen sahtia.

Siihen oli helppo letkauttaa vastakysymys, että sahdinko vai päivänsankarin siunaus!

Nuoruuden neljäs näytös on käsittääkseni ensimmäinen Panu Rajalan itsensä lukema äänikirja Celia-kirjastolle. Vahvuutena on painotusten asettuminen oikeille kohdille, kun kirjoittaja itse saa lukea ääneen omaa tekstiään.

Mielenkiintoista ja osin jopa huvittavaa on, että hyvän kirjoittajan ja hyvän lukijan väliin ei välttämättä voi asettaa yhtäläisyysmerkkiä.
– Rajala on loistava ja tunnustettu esitelmöitsijä ja suosittu luentojen pitäjä, jota ilokseen kuuntelee samastakin teemasta useita kertoja.

Äänikirjan lukustudiossa Rajala on ilmeisen yksin ja orpo suhteeessa omaan tekstiinsä. Alkusivut tangertelevat niin, ettei ole miestä tuntea sen enempää tyylistä kuin äänestä. Kun luku alkaa uuden vuoden ensimmäisestä päivästä, niin vasta maaliskuun loppupuolella alkaa löytyä äänikirjalle sopiva rytmiikka. Toukokuusta loppuun kirjaa kuuntelee jo ilokseen.

Jossakin loppusyksyn tapaamisessa Rajala kertoi lukevansa Nuoruuden neljättä näytöstä näkövammaisille. Samalla hän totesi, että sujuva lukeminen ääneen on armottoman vaikeata siihen harjaantumatttomalle. Nyt kuitenkin ”peruskurssi” on käyty, ja toivoa voi, että kirjailijan ääntä luonnossa kuullaan vastaisissakin teoksissa.

*************

Ari Suutarla

Written by arisuutarla

6.1.2016 klo 14:03

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: