Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Sadetta ynnä poliisimurha

leave a comment »

Vettä on tullut runsaat kaksi vuorokautta, yhteensä ehkä 60 millimetriä. Tarpeeseen on tullut joka tippa.

Yöllä piti nousta ensin ihan kuuntelemaan sateen kohinaa peltikatolle, sitten hiippailla ulos tunnustelemaan veden tuloa. Ja kyklä sitä tuli, tuli ilman tuulta ja myrskyä, ihan suoraan alas taivaalta, isoin pisaroin ja heti läpi kastelevana.

Aamutorilta puuttui moni myyjä. Ei edes kahvi- ja lättytelttaa näkynyt. Viikonlopun kalat sentään saatiin Valtasen Sailalta.

Päivän jokainen uutislähetys on alkanut jollakin asialla eilisestä Vihdin poliisisurmasta.

Tiedotustilaisuudessa poliisit yksi toisensa jälkeen aloitti puheensa osanoton ilmaisulla sekä ammutun poliisin että hänen loukkaantuneen kollegansa omaisten tilanteeseen. Fiksua ja asiaan kuuluvaa tietysti, mutta olisi nyt voinut edes yhden sanan osoittaa myös kuolleelle ampujalle ja hänen läheisilleen, joille tapahtunut on todellinen tragedia ja jotka lopun ikää kantavat leimaa – ”sen Vihdin ampujan veli, sisar tai muuta”..

Nykypäivän perusteellisesta uutisoinnista kaipasin tietoa, kuoliko ampuja omasta vaiko poliisin luodista.

Jotensakin jäi vajaa ja hontelo olo.
************

Written by arisuutarla

18.6.2016 klo 18:05

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: