Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Riemukas syysretki Savonlinnaan

leave a comment »

Hei ihmiset!

Oli tosi riemukas saada olla ”profeettana” Savonlinnan näkövammaisten kerhossa viime sunnuntaina. Se merkitsi monien vuosien ja vuosikymmentenkin takaisten tuttujen tapaamista, ja saman verran oli elämä tuonut uusia ihmisiä meidän näkövammaisten joukkoon. Koolla meitä oli yhteensä kolmekymmentä, kauimmaiset 40 kilometrin päästä Rantasalmelta.

Mainio oli saada olla kerhon vetäjän, Liisa Tiaisen ja hänen Heikkinsä vieraanvaraisessa ja ystävällisessä hoidossa. Oli täysi syy todeta ilolla, että aina kerhotoiminta nostaa esiin näitä uskollisia vastuun kantajia, jotka vapaaehtoisesti ja palkatta viitsivät ja jaksavat sitoutua kokoamaan meitä yhteen, järjestämään ohjelmat, kahvitukset ja muut.

Mukana oli Etelä-Savon näkövammaiset ry:n hallituksen jäsen Risto, jota yritin rohkaista pitämään reuna-alueiden näkövammaisten puolia. Kaikkialla maassa tahtoo toteutua yhdistystoiminnan keskittyminen keskuspaikalle.

Olin iloinen saamastani palautteesta ja kiitosten vilpittömyydestä. Ehkä sanottavani oli kohdannut. Itse jo iäkkäänä ihmisenä puhuin vanhenevan ihmisen pelkistyvistä iloista. Näkö on mennyt tai on menossa, kuulo alenemassa, samoin moni muu fyysinen tai henkinen toiminta rapistumassa. Kuitenkin elämä kyydissään pitäen antaa jokaiselle päivälle oman annoksen käyttövaroja. Niillä voi itse auttaa itseä ja myös muita, jotka elämä antaa lähelle.

Iloinen olin myös voidessani tuoda esiin Sokeain Ystävät ry:n palveluja, avustuksia ja virkistyslomia. Joukossa oltiin nytkin hyvin selvillä tulevan lomakauden tarjolla olevista lomista Majatalo Onnelassa, ja monet kertoivat vastaavista lomakokemuksistaan tänä ja aikaisempina vuosina. Vaikka en mitenkään ”kerjännyt” kiitoksia Sokeain Ystäville, väki tuntui olevan tyytyväistä Majatalo Onnelaan ja sen palveluihin. Myös osallistumista matkakustannusten korvaamiseen pidettiin tärkeänä.

Ohjelman ulkopuolella esittelin paljon pelätyn älypuhelimen, Applen iPhonen, toimivuutta sokean henkilön käsissä. Laitteeseen keväällä tullut suomenkielinen puheen tunnistusohjelma Siri on tehnyt puhelimesta todella käyttökelpoisen, vaikka laitre toimiikin vain erilaisilla hipaisuilla ja kosketuksilla.

Kerhotilaisuuden alkua odotellessa osallistuin seitsemän euron opastettuun kierrokseen Olavinlinnassa. Vaikka sen tarina on pääpiirteissään tuttu, mukava oli kuvaus jälleen kuunnella Antin kiivetessä ylös yhteen torneista. Heinäkuussa viimeksi kävin Olavinlinnassa, silloin aiheena Motzartin ooppera Don Giovanni, pääosassa Waltteri Torikka. Silloin linnan täydessä katsomossa tungeksi 2300 henkeä, ja nyt olimme poikani Antin kanssa turistikierroksen ainoat osanottajat. Opaskoira Peppi selvisi hienosti ikivanhoista kiviportaista.

Savonlinna on pieni kaupunki, vaan eikös mitä: Olavinlinnan sillalle mennessä kuulin etunimeäni huudeltavan. Vanha kirja-alan ystävä Eeva Kekki sieltä huuteli. Oli ilo kesän jälkeen vaihtaa pari ajatusta. Eeva oli kaukaa katsonut ikään kuin tutun näköistä miestä. Nähdessään minun keltaiset kenkäni tuttuus oli varmistunut.

Ylös Itä-Savoon ajettiin Lahden, Mikkelin ja Juvan kautta. Edullinen yö vietettiin vanhalla tutulla Kasinolla, jonka saarelta oli helppo kävellä iltapalalle tuttuun ravintola Majakkaan, valintana tietysti paistetut muikut.

Olavinlinnan kierroksen jälkeen verestelin kesäisiä muistoja Saima-kahvilan lohisopan ääressä.

Paluumatkalle haluttiin hakea vähän vaihtelua. Ajettiin Sulkavalle ja siitä Vekarasalmen lossitse Saimaan poikki Ruokolahdelle ja yhdyttiin kuutostiehen ennen Imatraa.

Lappeenrannan kynnyksellä oli liikenneturma, traktori tiellä ja paljon lasinsiruja. Molemmat kaistat seisoivat. Soittelin kotiin. Kirsti kysyi, ettemme vain olisi tulossa Lahden kautta, missä poliisi on ampunut hengiltä jonkin ”kaaharin”. Emme olleet, mutta Lappeenrannasta oli vaikea löytää ruojkapaikkaa. Kuka nyt pitää ruokaravintolaa auki sunnuntai-iltasella.

Siispä annettiin Mondeon navin johtaa meidät tuttuun Rossoon, tosin monen mutkan kautta. Lappeenrannassa oli keksitty ryhtyä kattöihin. Kun lopuolta selvittiin ravintolaan ja jatkamaan, niin tietyöt riittivät Luumäelle ja Taavettiin asti. Nelikaistatie oli rakenteilla, vaan siitäpä ei mikään tiedote kertonut.

Taavetista otettiin kurssi Haminaan, ja varmistettiin poika Samulilta, että Pietarin nelikaistatie on valmis Haminan ja Helsingin välillä, niin kuin sitten olikin.

Minusta eräs tämän retken hyvistä antimista oli saada itkästä aikaa olla Antin kanssa. Hän on 32 ja elää omaa elämäänsä. Siksi nämä yhteiset hetket olivat ainakin minulle ihan arvokkaita. Oli hyvä huomata, että voin entisen lapsen kanssa puhua kuin aikuinen aikuiselle.

***

Written by arisuutarla

4.10.2016 klo 03:49

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: