Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Lapsenlapsi Lotta pääsi ripiltä (blogikirjoitus)

leave a comment »

Eilen, lauantaina lokakuun 7. päivänä oli mainiotakin mainiompi perhejuhla: Annan ja Samulin keskimmäinen, neiti Lotta pääsi ripiltä ja konfirmoitiin Laajasalon kirkossa.

Alttaripuheista kävi ilmi, että rippikoulun leiriosuus oli ollut Kivisaaressa Helsingin edustalla. Hyvä juttu Lotankinmielestä kaikkineen.

Jonkin naispuolisen työntekijän pitkähkön puheen aikana kirkossa ajatukset risteilivät menneisyydessä ja erityisesti Kivisaaressa, tasavallan presidentti K. J. Ståhlbergin huvilasaaressa, jonka laiturissa 1970, 80- ja 90-luvun alussa sekä Neito- että Emilia-vene olivat usein parkissa. Mieleen on jäänyt presidentin massiivinen kirjoituspöytä ynnä omintakeinen jätehuolto, Kivisaaren sika, jolle ruokien tähteet tyrkyttämättä kelpasivat.

Useita toveja tuli istuskeltua saaren kappelissa. Sitä mainittiin Helsingin kauneimmaksi. Tila oli tehty vanhasta venevajasta, jonka merelle antava aukko oli lasitettu alttaritauluksi. Täällä, jos missä, varmaan nuori Lottakin on saattanut kokea suuren Luojansa läheisyyttä.

Juhlakutsussa oli toivottu, että vain rippilasten lähimmät, sisarukset, vanhemmat, kummit ja isovanhemmat halutessaan tulisivat kirkkoon. Muutoin tilat eivät riitä.

Mekin Kirstin kanssa astuimme kirkkoon viime minuuteilla. Joku ystävällinen sielu järjesti meille heti nojalliset irtotuolit kirkonh takaseinän viereen. Ehkä harmaja tukka ja valkea parta viestittivät korkeasta iästä ja sytyttivät palvelun toimimaan.

Lopussa jaettiin todistukset. Sikäli kuin puolikuuroilta korvilta sain selvää, konfirmoituja oli 27, heistä yhdeksällä pojan nimi, Jesper, Kasper, Joonatan ja niin edelleen. Tyttöjen puolella Neoja oli useita, Kiaa ja muuta nykyaikaista.

Lotta pisti kaikessa solakkuudessaan Kirstin silmään heti niin, ettei katseen tarvinnut haeskella. Anna otti alttarin sivustalla kuvia, ja Samuli tuli tervehdityksi alttarin luona omaisten ehtoollispöydän tietämillä.

Huomiota herätti kirkossa kolehti. Se meni tulevien rippikoululaisten leiriosuuden kustannusten tukemiseen. Kaikilla kodeilla ei ole varaa maksaa näitä kuluja, vaikka nuori kuinka haluaisi mennä kavereittensa tavoin riparille. – Minusta kohde on erinomainen. Yhtä hyvin kolehti olisi voinut tulla mitään sanomattomasti vain seurakunnan rippikoulutyön hyväksi. Ihan hyvä näin.

Olin maanmainio, että Anna ja Samuli taas kerran olivat ehtineet varustaa kotinsa juhlakuntoon runsaan vierasjoukon saapua ja viihtyä. Juhlat ovat tähän asti olleet ilojuhlia, täyttämisiä, ripiltä pääsyjä, lakkiaisia ja tietysti ristiäisiä.

Anna ja Samuli vaikuttavat tasapainoisilta ja keskenään hyvin toimeentulevilta ihmisiltä, jotka ovat kyenneet toisilleen ja lapsilleen antamaan niin sanotun hyvän kodin.

Luonnehdin tilannetta niin, että esimerkiksi Samuli ei ole sijoittanut elämäänsä urakehitykseen. Hän viettää aikaansa ja matkustaa paljon perheensä kanssa, potkii Mikon kanssa jalkapalloa, kuskaa Lottaa tanssitreeneihin ja mitä nyt tekeekään.

Parin viikon kuluttua Lotta lentelee Saksaan Frankfurtin likelle jonkin tanssilajin maailmanmestaruuskisoihin. Harrastus on todella vakava.

Eräs tärkeimmistä näiden juhlien ominaispiirteistä on suvun monien jäsenten tapaaminen. Pikalaskennalla vain Lotan serkku Saana oli muualla ja toinen isoisä, Mikko Paavolainen sairauden takia tietysti.

Virittelin vähän ajatusta, josko kävisin jututtamassa Mikkoa Vuosaaressa periaatteella ei tarjoilua eikä muuta vaivannäköä. Mitä, jos me kaksi saman sukupolven vanhaa eläkeläistä juttelisimme elämää punniten ja menneitä muistellen. Minäkin Kirstin työpäivinä usein käperryn omaan yksinäisyyteeni ja mihinkään pääsemättömyyteeni, eikä tietokoneen ääressä istumisesta tai äänikirjan lukemisesta loputtomiin voi olla sisällöksi.

Nytkin juhlassa kerkesin jo hetkeksi kääriytyä ”oman surkeuteni” kääreeseen. Mahdoton ihmistenh pulina, josta ei saanut mitään selvää kuulolaitteen tukkiutuessa hälyn paljouteen. Istuin sohvan nurkassa, ja koira Elvis näki ”surkeuteni”, tuli ja kävi makaamaan jalkateräni päälle.

Saaran nuorin Fanni kiipesi tutusti syliin, niin kuin olisi siinä ollut ikänsä. Neiti täyttää joulukuussa neljä, ryhtyi nyt sijoittamaan päätään lattialle jalkojeni eteen ynnä kimmersi siitä seisomaan päällään. Fanni on sosiaalinen lapsi., samoin Tampereelta Poudan neiti Kukka, joka selosteli isopapille mekkonsa värejä ja kukkia. Seuraavan polven lapsenlapsen lapsi Iinan Menni kävi taputtelemassa polviani, samoin Noonan Alma, jolta en osannut kysyä muuta kuin koulun luokka-astetta.

Näitä lapsenlapsia on 11 ja sitä seuraavaakin polvea jo kolme. Jotenkin piti Lotallekin tunnustaa, että nämä sukupolvet ovat jollakin tavalla jääneet vieraiksi, vaan vakuutin, että en osaa tuntea siitä isompaa syyllisyyttä. Anna vakuutti ”evankeliumillisesti”, että näillä kohtaamisilla on aina vähintään kaksi osapuolta.

Jos kohtaamisia panee järjestykseen, niin ehkä eniten huomasin kaivanneeni isoäiti Riittaa, kunnes hän ehti paikalle. Tiesin jotakin hänen omaishoitajuudestaan. Sanoin, että tylsä ja usein tarpeetonkin on jaella helppoja neuvoja, mutta jos isoisä Mikon hoito on tärkeä, niin vielä tärkeämpi on, että Riitta pitää huolta itsestään. Jos hänen voimansa hupenevat , Mikonkin hoito alkaa voida huonosti.

Kiitos Annalle ja Samulille hyvän perhejuhlan järjestämisestä ja ”keittiöavulle” ihanasta salaatista, jonka lohi oli Samulin savustamaa ja josta suola oli onneksi unohtunut!

Written by arisuutarla

9.10.2016 klo 08:58

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: