Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Haluaisinko nähdä jälleen?

leave a comment »

Hei uusmaalaiset ja muut lukijat!

Minäkin Annelia myötäillen kuulun niihin, jotka olemme nähneet joskus. Tosin näin vain kymmenvuotiaaksi asti, mutta on oma käsitys siitä, mitä näkeminen on ja miltä maailma näyttää.

Vanhempieni ja pikkusiskoni ulkonäön olen muistavinani. Vanhemmat kyllä kuolivat jo liki 30 vuotta sitten, ja pikkusiskokin on saanut lisää ikää puoli vuosisataa. Jos heitä nyt katselisin, niin ihan olisivat eri väkeä.

Entä kaipaanko näkemistä?

En kaipaa. Olisi tosi suuri riesa ja urakka opetella elämisen arkea ja miksei myös juhlaa näön kanssa.

Se tuntuu niin suurelta möykyltä, että en viitsi edes ajatella mokoman opiskelun kohtaamista.

Punnitsen erilaisten riesojen painoarvoa. Näkövammaa paljon enemmän tänään minulle on haittaa hupenevasta kulemisesta. Kuulolaitteet toki auttavat, mutta millään en tahdo oppia äkki näisiin mekaanisiin ääniin, rämähdyksiin, kolahduksiin ja liikenteen paukkeisiin. Ne kerta kaikkiaan tuntuvat kurjilta ja kuuluessaan pelästyttävät. Kuulolaite vielä korostaa kaikkea mekaanista.

Kapinoin aika ajoin ja tietyissä tilanteissa sokeuteni vuoksi. Olisi mahdottoman huojentava ja hyvä nähdä. – Tällä tavalla silloin, kun näkemisestä olisi apua eikä mailla halmeilla ole ristin sielua, keneltä pyytäisi apua.

En puhuisi totta, jos väittäisin sopeutuneeni vammaisuuteen nimeltä sokeus. Kyllä tässä aina näköjään on niin paljon ongelmallisuutta ja tästä on hidastetta ja harmia, ettei tähän sillä tavalla täydellisesti ole mahdollista tottua, ei ainakaan minun kohdallani. Ainakin on ollut aikaa sopeutua. Tilanteesta riippuen kapinamieltä on.

Mutta yhtälailla voisin kapinoida sen johdosta, että käteni eivät ole puoli metriä nykyistä pidemmät, vaikka niillä ulottuisi kauemmaksi, jalat eivät merkittävästi ketterämmät, vaikka niillä juoksisi nopeammin.

Kyllähän näitä kapinan juuria riittää.
Olen ajatellut rientää hautaani juuri näillä fyysisillä ja henkisillä varuksilla, mitä elämä on tälle päivälle varannut. Jos vielä jokin kohta rapistuu tai menee vallan, niin pelataan niillä korteilla, mitä sille päivälle on jäljellä.

Autan itse itseäni, ja autan muita, jotka elämä on antanut minun likelleni ja vaikutuspiiriin.

Sokeana olen kateellinen esimerkiksi vaimo Kirstille, joka kohta hyppää auton rattiin ja lähtee poikiensa kanssa Ylöjärven suolle keräämään karpaloita. Se ei ole minun vaihtoehtoni.

Hyvä on kuitenkin, että hän ennen sitä heittää minut Tampereen asemalle ja vahtii Helsingin junaan. Pasilan asemalla vastaan tulee sovitusti pikkusisko, jonka kanssa sonnustaudutaan messukeskukseen ja kirjamessuille. Messujen viime tuntina on upea kirjahuutokauppa, jossa tarjolla on muun muassa Lönnrothin Kalevalan ykköspainos vuodelta 1835, kirjan kuntoluokka neljä eli paras mahdollinen. Joukko harvinaisimpia Waltareitakin siellä on, ja on kiva nähdä, mihin hintoihin ne nousevat. Niiden huutamiseen en osallistu, koska Mika Waltarin koko tuotanto minulla jo on ja tietysti ykköspainoksina.

Arvioinnin lopputulokseksi jää:

Kirsti auton rattiin ja karpaloon, minä junaan ja kirjamessuille!

Ari Suutarla, vanha pappi
Koskustie 3 A 2
00410 Helsinki
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

30.10.2016 klo 06:07

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: