Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Antti Kuparinen – ei menetetty, vain edeltä mennyt

leave a comment »

Viime perjantaina haudattiin vanha ystävä ja naapuri, mökkitalkkari, eläkekoiran hoitaja ja mitä muuta. Tässä muistokirjoitus, jonka panin tänään ilmestyneeseen pitäjän lehteen:

Antti Kuparinen – ei menetetty, ainoastaan edeltämennyt

Antti Kuparinen syntyi Viipurin maalaiskunnan Kilpeenjokelaisena 19.8.1925, kuoli hämeenkyröläisenä 18.10.2016.

 

Vuosikymmenten varrelta Hämeenkyrön Laitilassa ystäväksi tullut vanha huvilanaapuri, Antti Kuparinen on saanut muuttokutsun. Surusanomasta soitteli Antin edesmenneen puolison, Pirkko Kuparisen tytär Marjut Norokorpi, Antin viime aikojen uskottu läheinen. Antin leposija on nyt Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla.

 

Avaimet hukassa

En ryhdy tarkasti listaamaan Antin ja minun keskinäisiä yhteyksiä, joita löytyy hyvin monelta tasolta. Milloin oli avain unohtunut Helsinkiin, milloin tarpeen kyyti Tampereen asemalle.

Antti hoiteli minun opaskoirani Felbin eläkepäivät, oli hauska kalakaveri, armoitettu kertoja ja meillä vuositolkulla luotettu mökkitalkkari. Ennen muuta Antti sai kunnioitukseni yhtenä pitäjämme viimeisistä sotaveteraaneista.

Yhteys alkoi minun ollessani pikkupoika. Antti oli isäni Veikko Suutarlan apuna kirkolla kaivamassa monttua vanhempieni omakotitalon perustuksille. Hän asusti isäni syntymäkylälllä Kalkunmäessä, ajoi Kyron kuorma-autoa ja avioitui vihdoin Laitilaan.

 

Säveliä ja teatteria

Mielestä eivät hetikään poistu Antin kanssa retki Tallinnaan 2005 miehen täyttäessä 80 vuotta eikä semminkään Tallinnan uusintaretki kymmenen vuotta myöhemmin. Elämä oli ollut vahvasti kiinni paitsi työssä, myös kulttuurissa.

Antti lepäili Tallinnan laivan hytin alavuoteella, me Kirstin kanssa yläpetillä. Laulettiin sydämen täydeltä vanhoja 50-luvun rallatuksia. Mies oli aikanaan esiintynyt Arvo Tuohenmaan orkesterin laulusolistina ja rumpalina. Sävelet asettuivat aivan kohdilleen vielä 80-vuotiaanakin.

Antti Kuparinen oli Pirkkonsa rinnalla tuttu näky Mäntylässä nuorisoseuran näyttämöllä ja vastarannalla Myllykolussa.

 

Hirvitornin kaatuminen

Vielä joitakin vuosia sitten Antti Kuparinen oli uskollisesti omalla paikallaan metsästysseuran hirviketjussa. Harrastus loppui miehen tuloon alas kaatuvan hirvitornin mukana. Siitä alkoivat selkävaivat ja itse asiassa koko terveyden alamäki.

Tulivat muutto pois Laitilasta ja Koivurinteeltä, pätkä asumista kirkolla Paapanahon tornitalossa ja vihdoin Kyröskosken harjun kupeessa Attendon hoivapaikassa.

Viime keväänä tavattiin Antti ylen laihtuneena ja kuihtuneessa kunnossa. Mies, jolle aina oli kuulunut pelkkää hyvää, joutui nyt tunnustamaan hankalan tilanteen. Mutta vielä antoi elämä Karjalan miehelle yhden nousun ja hyvän kesän. Marjut Norokorpi ajelutti häntä pitkin maakuntaa vanhoissa tutuissa paikoissa. Pari kertaa oltiin yhdessä torilla syömässä lätyt, ja käytiin meillä Pritsin rantatien päässä tarkastamassa tutut rannat.

 

Ihmeellinen mies

Antti Kuparinen oli eräässä suhteessa poikkeava henkilö. Koskaan en muista hänen puhuneen pahaa kylän tai pitäjän ihmisistä. Aihetta varmasti moneen katkeruuteen olisi ollut, ei vähiten sodan ja Karjalasta tulon jälkeen. Sivistyneen miehen tavoin hän katsoi nurjuuksien yli, osallistui ja auttoi muita siinä, missä osasi.

Yli kymmenen vuoden ajan hän päivittäin kävi Laitilasta kirkolla antamassa aterian vaimolleen, joka oli vuodepotilas.

 

Ei meteliä uskomisista

Minun arvostuksissani Antti Kuparinen oli rehti suomalainen, kristitty mies. Hän ei pitänyt melua uskomisistaan, vaan vakaumus tuli ilmi monella tavalla.

Hauskaakin kristillisyyden merkeissä oli. Joskus otettiin ja ajeltiin Viljakkalan kirkkoon kuulemaan sinne tullutta ”erikoista” pappia. Kirkonmenon jälkeen mentiin papin juttusille todeten ääneen papille, ettei tämä nyt niin erikoinen ollutkaan, mitä ihmiset puhuivat.

 

Viimeinen ehtoollinen

Viimeksi Antti Kuparista tavatessa sovittiin, että tuon hänelle Herran ehtoollisen, niin kuin sen olin tuonut hänen Pirkolleen.

Helsingistä kotoa lähtiessä katsoin, millaisesta maljasta tarjoan viinin. Ulkomaan matkojen takia väliä edellisestä Hämeenkyrön käynnistä oli kuusi viikkoa. Täällä tavoitti surusanoma. Kirsti sytytti Antin pitkäkestoisen muistokynttilän. Saatoin vain todeta, että Herra tuli ennen kuin Hänen armonsa väline.

Siunaan Antti Kuparisen muistoa, ja kiitän kaikesta hyvästä ja mukavasta, mitä elämä hänen kauttaan on minulle ja muille antanut.

 

Ari Suutarla, vanha pappi

 

**************

Written by arisuutarla

3.11.2016 klo 07:53

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: