Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Mielenkiintoista postia Helsingin kaupungilta

leave a comment »

Postilaatikossa oli isohko kirje Helsingin kaupungilta, kaupungin laitteilla frankkeerattu ja kaikkea. Ihmeteltiin, mitä asiaa kaupungilla on minulle lähetellä, ja selvisihän se.

Pari päivää aiemmin olin huuto.netistä ostanut ja sinne maksanut yhden kirjan, maksanut postikuluineen kaikkineen. – Nyt kirja tuli tuossa kaupungin kuoressa ja kaikesta päätellen myös kaupungin maksamana.

On sitä kaiken maailman konsteja harjoittaa pientä liiketointa.

Huomenna sitten lähdetään Lapinlahdelle Väärnin pappilaan katsomaan jotakin Juhani Ahon elämään liittyvää näytöskappaletta. Iisalmella ollaan kortteeria ortodoksikirkon Arthos-hotellissa, josta olen kuullut paljon. Junalla mennään ja tullaan. Ei ole mitään mieltä ajella autolla tuhat kilometriä edestakaisin, kun junalippujen hinnalla ei saa edes auton polttoaineita. Edullisuus perustuu minun korkeaan ikääni ynnä näkövammaisen henkilön oikeuteen junassa käyttää maksutta itse valittua saattajaa. Normaalein hinnoin junaliput maksaisivat aivan älyttömiä niin, että jopa yksin ajaminen autolla on monelle ihan realistinen vaihtoehto.

Written by arisuutarla

29.7.2014 at 13:11

Kategoria(t): Uncategorized

Face bookin huuto, älkää jättäkö minua

leave a comment »

Luin Anna-Leena Härkösen keväällä ilmestyneen kirjan Takanapuhumisen taito, upea kooste mietelmiä kerrassaan. Piti ihan lukea toiseen kertaan heti ja saman tien ynnä vielä tilata se Kirstille huuto.netistä. Kirja oli toukokuussa ruusun ja kirjan päivänä Kirjakauppaliiton lisälahja jokaiselle kirjan ostajalle.

Härkönen kertoo muun muassa, ettei hän ole Face bookissa ja perustelee sitä sillä, että oma elämä jää elämättä, kun koko ajan pitää huolehtia toisten tykkäämisistä ja tykkäämättömyyksistä. Samaa sanoi lankomies Martti Kekomäki. – Koko Face book on hätähuutoa: Älkäää jättäkö! Olemalla mukana pyörimässä FB-laumassa mennään massan mukana ilman otetta persoonalliseen ja omintakakeiseen elämään.

En tiedä, pitääkö minun perustella edes itselleni, miksi en ole kyseisessä kirjassa, mutta enpähän vain ole, eikä näköpiirissä ole mitään sellaista, mikä panisi harkitsemaan liittymistä.

***********

Written by arisuutarla

28.7.2014 at 11:48

Kategoria(t): Uncategorized

Matkailukausi on ohi; koira kipeänä

leave a comment »

Elämä Hämeenkyrössä on asettumassa tavanomaisiin suvisiin uomiinsa. Venäjän ja Eestinreissut on tehty. Mitä matkailuun tulee, edessä on vain jotakin pientä ja kotimaista.

Viime kirjoittelun jälkeen Venäjältä palattua Peppi-koira jouduttiin leikkaamaan. Yksi sormi on poissa ja lähetetty patologille tutkittavaksi, oliko poistettu kasvain hyvää vai pahaa laatua.

Eetu oli hoitanut hienosti koiraa meidän ollessamme maailmalla, käyttänyt häntä lääkäriasemalla ja vihdoin tuonut meille saapuessamme Finlandialla Helsingin länsisatamaan. Tikit poistetaan ensi viikolla, ja sitten näkee, kuinka pitkä on toipumisaika.

Kirsti lähti illalla babysitteriksi katsomaan Kukkaa, kun vanhemmat menivät kaiketi Tammerfestiin. Minä kuuntelin pitkästä aikaa radiota, ensin perjantai-illan tyhmää puhelintoivekonserttia ja sitten vähemmän tyhmää Puhe-kanavan pulputusta. Ukko Liikkanen puhui ihan mielenkiintoisia ja viisaitakin Ugandassa olemisestaan, mutta kaveri pulputti niin poskettomalla vauhdilla, että asiassa oli työläs pysyä kyydissä. Olisi toimittaja vähän voinut ohjeistaa hillinnän suuntaan.

Kirjapuolella urakoin Topeliusta ja Välskärin kertomuksia. Kyllä klassikot ovat klassikkoja, ei siitä mihinkään pääse.

Päivi Istala pyysi minulta arviota hänen lukemastaan ja yhdessä Jukka Tahvanaisen kanssa toimittamastaan äänikirjasta Kuka puhuu. – En tavoittanut kirjan ideaa, miksi ja keitä varten se on tehty. Alkulauseessa puhutaan ystävistä ja yhteistyökumppaneista, mutta onko heille tarkoitus esitellä Näkövammaisten Keskusliiton studion lukijakaartia vai antaa tilkkutäkillinen kirjoittajien tuotenäytteitä, mene ja tiedä.

Nippu julkkiksia studion ulkopuolelta oli saatu lukemaan myös, J. Hauhiota, Paavo Lipposta ja sitä rataa. Jäin pohtimaan, oliko tällä kohdalla tarkoitus esitellä meille äänikirjojen käyttäjille, että tällaisiakin nimikontakteja on saatu antamaan lukunäytteensä vai haluttiinko esiintyjille tehdä tutuksi liiton ja Celia-kirjaston palvelutoimintaa.

Epämääräisen olon tuote jätti. Ehkä kunnollinen esipuhe olisi tuonut sisällön lähemmäksi. Tahvanaisen rooli tuotteen tekijänä ennen Päivi Istalaa mainittuna.

Jotta en olisi ymmärtänyt jotakin oleellista väärin, luin kirjan saman tien kahteen kertaan. Äänitteen kesto on vain tunti kymmenen minuuttia, joten kertaus ei vaatinut paljon. Kuva tilkkutäkistä tai sillisalaatista siinä vain vahvistui, ei muuta.

Kohta menen Kalkkuun Poudalle ja Tonille yhyttämään Kirstiä. Lähdemme sieltä saman tien mielenkiintoiselle kyläreissulle päiväseltään Keuruulle Tarjan ja Heikin Saareen. Saa nähdä, tuleeko mahdollisuutta poiketa pikimmiltään Välimaalla edesmenneiden ex-anopin ja appiukon paikassa Pohjoisjärven postin vieressä. Siellä tuli aikanaan vietetyksi toinenkin lomapätkä mukavissa merkeissä Jussi-vaarin kanssa kalastellen tai verannallla kanastaa pelaten.

Eilen sitten täyttyi lokakuinen Taatan ”Noopeli-matka” Stockholmaan lopullisesti. Vahvuus venähti neljällä yli lasketun 30 henkilön. Nyt ei voi enää kysellä edes lisäpaikkoja. Taatan suku suoraan alenevasssa polvessa on mukavasti mukana, samoin Panu Rajalan lisäksi akateeminen Sillanpää-tutkimus.

***********

Written by arisuutarla

19.7.2014 at 04:05

Kategoria(t): Uncategorized

Suomenlahden ympäri Venäjää ja Viroa (blogikirjoitus)

leave a comment »

Suomenlahden ympäriajo 4. – 8. heinäkuuta 2014

 

Teksti: Ari Suutarla

 

Kuivia taustatietoja

 

Tilausajobussissa 50 henkeä lähinnä Hämeenkyröstä ja Tampereen seudulta, järjestäjä Vihdin Liikenne, matkan johtaja kenraaliluutnantti e v p Pentti Lehtimäki, kuljettaja Saarenmaalta, etunimeltä Raivo; matkan kesto neljä ehyttä päivää ja kolme yöpymistä.

 

Ajoreitti: Lähtö Hämeenkyröstä Kyröskosken matkahuollosta aamulla kello seitsemän, ajo Tampereen, Lahden ja Kouvolan kautta Vaalimaalle, yli rajan ja Viipurriin, jossa yöpyminen hotelli Viipurissa. Ajo Karjalan kannaksen länsireunaa Summaan ja Terijoelle; siitä vanhan rajan yli entisen Neuvostoliiton puolelle Siestarjoelle ja Pietariin, yöpyminen Hotelli Moskovassa. Ajo minulle uudelle reitille niin sanotulle Suomenlahden pohjukan patotielle, poikkeaminen Stalinin vainojen uhrien hautausmaalle, Kronstatin vanha linnoitussaari ja tunnelitie Inkerinmaan puolelle, Oranjenbaumin mottialue eli nykyinen Lomonosov, Pietarhovi, Skuoritsa ja entinen Eestin Jaanilinn, nykyinen Venäjän Ivangorod, sekä rajan ylitys Viroon ja Narvaan, yöpyminen hotelli Narvajoensuussa Suomenlahden rannalla; ajo Kohtlajärven ja sen kaivosalueen kautta Tallinnaan; Eckerö Linen Finladialla yli Helsinkiin ja vihdoin yöllä bussi Hämeenlinnan ja Tampereen kautta taas Hämeenkyröön.

 

Alunperin ryhmämatkoja piti olla kaksi. Venäjän kevättalvisen tilanteen johdosta, Krimin ja Ukrainan jännitteiden takia moni perui tulonsa, ja ryhmät yhdistettiin. Yksikin tuttu sanoi, että Putinin touhut alkoivat ottaa päähän niin, että meni mielenkiinto lähteä mukaan. Joillekin muuttunut ajankohta ei sopinut.

 

Tämä matkapäiväkirja on naputeltu matkan edistyessä yli kuusi vuotta vanhalla Nokian E-51-sarjan kännykällä sen sähköpostieditorille, mistä olen sen lähettänyt itselleni ja matkan päätyttyä editoinut blogikirjoitukseksi. Raportti on paikoin hyvin luettelomainen, parisanaisia pikakuvia siitä, mitä bussin ikkunasta tien varressa näkyy tai ympärillä tapahtuu.

 

Matka oli minulle monessa vanhan hyvää kertausta ammatti-ihmisen johdolla ja parhaan mahdollisen matkakumppanin, oman vaimon Kirsti Salinin seurassa. Kun joukko käsittää 50 henkeä, mukaan mahtuu monenmoista. Kun suomalaisista on kysymys, ne pari välttämätöntä alkoholin yliannostelijaakin ovat mukana. Pääpiirteissään väki oli mukavaa ja käyttäytyi sivistyneesti.

 

Ensimmäinen matkapäivä, lauantai 4. heinäkuuta 2014

 

Leiritulia Ihantalassa ja sieltä Viipuriin

 

Enin osa väestä istuu jo paikalla bussissa, kun Kirstin kanssa saavutaan Hämeenkyrössä Kyröskosken matkahuoltoon. Lisää väkeä Tampereelta ja viimeiset Lahdesta, Lahdesta tulijoiden joukossa pikkusiskoni Riitta sekä lankomies Martti.

 

Melko mitään sanomattoman arkinen noutopöytä Suomen puolella Vaalimaan Rajahovissa, iänikuista broileria ja suolaista savukalamakaronia. Euroja ulkomaille rahakoneelta, ruplia tarvittaessa ”metsäpankista” Venäjän puolelta. Bussia on yleensä peesaillut henkilöauto, jonka peräkontista löytyy vaikka mitä. Suomen ja Venäjän tullit nopeita. Jättiputket alkavat saman tien. Kirsti kutsuu näitä saastoiksi. Saastoja tien varressa aluksi vain yhdessä paikassa.

 

Diesel noin 75 eurosenttiä litra, tankataan. Ruplan kurssi näyttää menettäneen parikymmentä prosenttia ostovoimastaan viime kesään verraten, eli Suomi on tullut venäläisille turisteille kalliimmaksi. Maisema kuin missä tahansa Suomessa. Tuntuu taas kerran, että Karjala on meiltä vain Venäjällä lainassa.

 

Kaksi takkuista irtokoiraa. Kukkia tien varressa, ehkä onnettomuuspaikka, koska kukkien vieressä auton ovi. Pitkä tietyö Säkkijärvellä. Viipurinlahden ranta lähestyy, mäntyjä, koivikkoja. Vetovastuu taas tutusti Pentti Lehtimäen, kenraaliluutnantin kokemus ja moninkertainen Karjalan sekä sota-asioiden tuntemus mukana. Hän ja kuljettaja Raivo mukaan lukien vahvuus 50 henkeä. Aika moni samoja kuin vuosi takaperin Karjalan matkalla. Yksi oli jo Hämeenkyrössä unohtanut repun, jota haettiin pikkuautolla. Se vei puoli tuntia, ja toinen kului Vaalimaalla ylimääräistä.

 

Hugo Simbergin Niemenhoikan kartano. Suurmerijoen kartano ja lentokenttä, jonne tuli Helsingistä Suomen ensimmäinen reittilento. Poiketaan Ihantalassa, Pohjoismaiden suurin maataistelu, Neuvostoliitolla 150 000, Suomella 50 000 sotilasta. Ttali taistelupaikkana kuuluu yhteen Ihantalan kanssa. Sinne ei nyt päästä tietyön takia. Jaetaan karttoja, Lappeenranta 39 kilometriä, Pietari 154. Muun muassa Kuukan Helge haavoittui täällä Koukkalanlahdella. Aurinkoa, haara- ja räystäspääskyjä. Viipuri oikealle kuusi kilometriä. Lehtimäki lukee Matti Koskimaan kirjaa. Taitaa olla sotahistoriasta tuttua Portinhoikkaa. Vettä, paljon mato-onkijoita. Uusia omakotitaloja. Kauppa ja entinen kauppa. Saadaan leirikahvit.

 

Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkki, paljon kukkia. Soturi nimeltä Taponen Karkkilasta ajeli vihollisen vaunujen jonossa niiden välissä rynnäkkötykkivaunulla. Tykki ei aluksi toiminut. Kun Taponen puhdisti sähkölaukaisijan anturin rasvasta, tykki toimi taas, ja kolme vaunua tuhoutui. Ampuja sai Mannerheim-ristin, mutta vasta kaaduttuaan. Kenraali Lennart Oesch oli täällä johtamassa joukkoja, nyt paljon nimiä tauluissa. Yksi nainen meiltä bussista käy poimimassa ruusun. Tuhansia sodassa kaatuneiden nimiä. Ruusu on niin sanottua kerrottua lajia. Seppeleitä muistomerkillä. Koko auto purkautuu ulos. Muovisia kukkalaitteita, ruusua ja liljaa. Aurinko edelleen, aika paljon liikennettä. Nainen otti ruusun juurineen ja varmaan haluaa istuttaa Ihantalan muistoksi kotipihalleen!

 

Ihantalan kirkon portaat, viisi kappaletta. Tuhoutui 1940, kirkko valmistunut 1927. Lehtimäki ei tiedä, polttivatko suomalaiset vai tuhosiko vihollinen. Kenttälapion ruosteinen lapa. Toinenkin suomalainen bussi tulee. Hautausmaan muistomerkki, uusi kenttähautausmaa, johon haudattu 66 vainajaa. Risti, kaksi ja puoli metriä korkea kivi, tekstiä suomeksi ja venäjäksi.

 

Jälkiselvitys netistä ja soitto Antti Kupariselle tietävät, että viimeinen jumalanpalvelus Ihantalan kirkossa oli 18. helmikuuta 1940. Alue jäi talvisodan rauhanteossa Neuvostoliitolle. Ennen jatkosotaa 1941 naapuri oli purkanut kirkon ja vienyt seinähirret muualle. Raunioista löytyi saarnastuolin kappaleita ja urkuparven kaide. Kirkko oli vihitty käyttöön 1927, ja sitä ennen rakennus oli korjattu kirkolliseen käyttöön vanhasta Ihantalan kartanon päärakennuksesta. Muun muassa Antti oli päässyt ripiltä tässä, ja yksi hänen veljistään lepää hautausmaassa. Nimikin löytyy muistomerkistä, vaan sitäpä ei nyt osattu etsiä.

 

Entisen kirkon pihamaalla makkara paistuu, juustoleipiä, tummaa ja vaaleata. Ostetaan metsämarkettimiehen auton perästä kotiin pullo karpalo- ja toinen puolukkalikööriä, vitosen pullo ynnä hotelliin vielä vedet.Samanlainen karpaloputeli viime suvelta loppui juuri ennen matkaa. toinen metsäkauppavieressä, ehkä kuokkimassa. Odotetaan kahvia ja pullaa. Kirsti käyttää minua vähän metsän puolella. Seisominen väsyttää, kaipaan penkkiä.

 

Viipuri, kiertoajelua, Punaisen lähteen tori, Pyöreä torni, Aallon kirjasto uusittuna. Olisi kiva käydä sisällä, mutta on myöhä ja kirjasto kiinni. Hotelli Viipuri, entiseltä nimeltä Knut Posse, sama kuin vuosi sitten. Käytävän kokolattiamatot lemuavat, huone vaatimaton peruskammari. Etsin turhaan jääkaappia eväsleiville. Kello on puoli kahdeksan. Lähdetään vähän haistelemaan Karjalan iltaa. Pari tuttua puotia, erinomaista saunasaippuaa ostetaan heti monta pakettia, tomaattimehua, Kirstille punaiset sukat. Puistoja, Leninin patsas, kaupustelevia mummoja, mansikkaa metsästä ja puutarhasta, voitatteja, retiisiä. Vastenmielinen mies työntää väkisin taskuun pari valkosipulia. Annan pois. Rupla on menettänyt viime suven jälkeen neljänneksen ostovoimastaan. Aseman vieressä apteekki ja nurkan takana toinen. Ostetaan Ketoprofeinia. Lonkka on kiukutellut koko päivän. Nyt haeskelemaan unta.

 

Sunnuntai 6. heinäkuuta, toinen matkapäivä

 

Terijokea sekä sotaa Vihdin liikenteen ja Neuvostoliiton välillä

 

Huoneessa kuuma vesi tulee väärästä hanasta, kuuma oikealta, kylmä vasemmalta. Aamiainen hyvä, puurossa hieman sokeria. Huone meillä ollut rauhallinen, pihan puolella, kadun puolella kuulemma metelinen yö. Liikkeelle kello kahdeksan. Kohti Pietaria ja Kuuterselän taistelun muistomerkkiä, Lehtimäki kertoo Porlammin motista, missä kaksi neuvostodivisioonaa tuhoutui, 9000 vainajaa, ainut sodan aikana vangiksi jäänyt kenraali. Motista Suomen armeijan asevarasto täydentyi paljon, muun muassa 60 ehjää panssarivaunua. Taistelu oli Pohjoismaiden suurin panssaritaistelu kautta aikojen.

 

Saastoja kasvaa kerrostalon pihassa. Eritasoristeys, juna menee alta. Suoalue, aurinkopäivä. Lehtimäki puhuu sodan aikaisesta miinoitteesta Viipurinlahdelta Narvaan. Koko punalaivasto oli pussitettuna Suomenlahden pohjukkaan. Taas iso suo. Ei Leningradin motti ollut pieni alue, sata kilometriä reunasta reunaan. Kaksi kolaripaikkaa, kummassakin kukkia, toisessa hautakivi, toisessa sinisen auton ovi. Kuuterselässä käytiin Suomen ensimmäinen panssaritaistelu, joka hävittiin suuren ylivoiman edessä. Linnoitteita oli käsittämättömästä syystä purettu ja viety Syvärille ja Laatokan Karjalaan. Ne kaikki jäivät koskemattomina sinne. Taas kolareiden muistomerkkejä. Yksi mies on illalla juonut liikaa. Saa nähdä, kuinka äijän käy. Triit-triit-lintu ehkä laulurastas.

 

Metsää ja suota. Lintulan luostari, on saanut nyt uudet rakennukset. Käännytään Koiviston ja Raivolan suuntaan oikealle, ja valitaan edelleen Raivola. Edessä niin sanottu VT-asema, Vammelsuu-Taipale. Ruben Laguksen poika ampui tässä 4 tankkia. Pellolla saastoja, Kuuterselän aukiot, muistomerkki, katukyltissä Ulitsa Finskaja-Suomi street . Ulos autosta jaloittelemaan. Hiekkamaata. 350 000 kiveä panssariesteinä. Tykkejä jäi Valkeasaareen, kun vetohevoset oli viety peltotöihin. Mesiangervo tuoksuu. Ihmetellään vielä triit-triit-lintua, matkii muita. Mikä lie Karjalan livertäjä? Luetaan julistusta sodan kulusta. Kohta Raivolan lehtikuusimetsä, Pietari Suuren istuttama laivojen mastopuiksi. Raivola, asutusta, pieni tori avoinna, vaikka on pyhä, kioskeja. Sekä vanhoja että uusia taloja. Nyt suunnaksi Terijoki. Tasoristeys Raivolan aseman luona, puomi nousee. Hiekkarantaa. Telttoja, rantakahvila. Suomalaisia turistibusseja. Terijoen purettuja huviloita ympäri Suomea vieläkin. Uusi hotelli, vanhaan rajaan tästä 20 kilometriä. Vanhat villat myytiin 20-luvulla huutokaupalla valtion lukuun, jos venäläistä omistajaa ei ilmestynyt viiteen vuoteen.

 

Nyt hienoa hoidettua puistoa tien molemmin puolin. Upeita datsoja, ensin on rakennettu panssariaita, sitten sen sisälle talo. Pieni ostari, pari liikettä auki. Kävelypyörätie koko ajan rannan puolella. Kerrostalo tai hotelli rakenteilla. Merenrantaravintola, neljä pientä soputelttaa, pieniä kalastusaluksia. Pieni hotelli ja toinen tien ja rannan välissä. Joku pumppaa kumivenettä. Poiketaan Terijoen keskustassa. Kuokkala vieressä. Risteyksessä ravintola, auki 24 tuntia.

 

Terijoen hiekat muuttuneet. Suomenlahden pohjukan patorakennukseen hiekka otettiin meren pohjasta, ja meri otti heti omansa takaisin muun muassa Terijoen rannoilta. Entiset hiekkarannat ovat nyt hiekattomia. Ilia Repinin huvila, jossa olen käynyt joskus, oli silloin Leningradin taideakatemian osasto, opiskelijoita maalaustöineen. Repin syntyi Ukrainassa, kuoli Suomessa. Ajetaan ohi ja palataan takaisin aika reipas matka. Pysähdytään Terijoen ortodoksikirkolla, messu menossa, ei mennä häiritsemään. Luterilainen kivikirkko auki, pieni ja kivestä. Kurkataan sisään, urut soivat suomalaista virttä. Valtava lehtikuusi. Terijoen eli Otto Ville Kuusisen hallituksen talo, entinen upseerikerho, tosi huonossa kunnossa, pressuja katolla suojana. Kuusisen armeijassa piti olla 50 000 miestä, löytyi 22 000. Odottivat talvisodan alkupäivinä Puolan armeijalta otetuissa uniformuissa marssia Helsinkiin. Romahtaneita taloja, uusi kerrostalo. Opas näyttää usein hienoa hallintorakennusta Kuusisen palatsina. Nyt todella vehreätä aluetta. Arvo Poika Tuomisen piti kuulua Kuusisen hallitukseen, mutta hän jäikin Ruotsiin ja tuli sieltä sodan jälkeen Suomeen, kun Hämeenkyrön miehen silmät olivat auenneet neuvostototuuksille.

 

Helsingissä talvisodan ensimmäisenä päivänä Vihdin liikenteen bussin nokka vaurioitui pommituksessa 30. marraskuuta 1939. Kahdeksanvuotias Armi Metsäketo oli kuolleiden joukossa ja oli sodan ensimmäinen siviiliuhri. Alkoi sota Vihdin Liikenteen ja Neuvostoliiton välillä. Enää toinen on pystyssä.

 

Rantaviivaan 30 metriä, kiviä. Tauko Repinin talon likellä, ei löydy, säntäilyä. Museo on kiinni, pitäisi tilata etukäteen. Tiukka aikataulu, jokinb kohde ohjelmasta aina jätettävä väliin. Miksi nimetä niitä niin paljon? Muutamat ymmärsivät käydä veskissä. Rapinassa myös Faberge-museo. Pietari oli 1880-luvun Suomalaisten asumista kaupungeista Turun jälkeen toiseksi suurin, 24 000 henkeä. Punaisia valoja. Hautausmaa, suuri, kukkamyyntiä. Rajajoki huomaamatta yli. Oikealla kultakupolikirkko. Minulle selviää, miten Petsamo tuli Siestarjoen korvauksena Suomelle Tarton rauhassa 1920.

 

Vodkaa särpien ja Nevaa risteillen

 

Pietari. 18-kerroksinen talo, Kirstin iloksi KFC (Kentaky Fraid Cicken). Udelnaja, lanko-Martin isän synnyinsijoja, isoisä oli ratamestarina Viipuri-Pietari radalla. Kunnon tie 2+2 kaistaa. Patotie erkani Siestarjoen jälkeen. Nevan haara oikealla. Silta. 30-kerroksisia taloja. Uutta rakennetaan, Philips, Microsoft. Seuraava silta, jokilautta. Kalastajia ongella. Matka joutuu uuden tien ansiosta. Trotskin silta. Tauko jossakin Arthaus-kaupassa, jossa ilmainen vodka ja hyvät vessat. Suomen asema, Finlandskij voksal. Brestin vankila, yhä nukutaan vuorossa. U-käännös, johdinbusseja, takaisin Suomen asemalla. Haetaan opas Lilja. Laukkukauppa. Pietari-Paavalin linnoituksen kirkon korkea torni. KGB-talo, Spalernaja, Vihtori Kosola ja muut. Ostetaan siili Kirstille ja pari maatuskapäistä lasista kynsiviilaa. Ilmainen vodka ja likööri maistuvat. Ranskaa puhuva nainen katsoo silmät ymmyrkäisinä, kun suomalaiset vajuuttavat pulloja. Meistä kahvi yllättävän hyvää. Marski-hotelli. Euroopan korkein talo, vain osa näkyvissä maan pinnalla. Bussi liikkuu taas. Lämpöistä. Hirveä melu, kielet kirvonneet. Kuulolaite tehostaa kaiken. Pieniä putiikkeja. Villa Astor, Ekko-kenkiä, iso kirkko, yksisuuntaisten katujen takia Vihdin Liikenne maksaa vapaita kierroksia, kukkakauppa, kahviloita mahdoton määrä, caputsinoa. Pieni kaunis talo, seinätekstinä Helvetia.

 

Nyt Pietarin pääkatu Nevski prospekti, jälleen kFC, Burger king. H&M. Aniskovin silta. Tavaratalo Vostoitvor, 300 metriä pitkä. Palatseja. Kasanin tuomiokirkko. Suborov, kolminkertainen marsalkka, suomalainen äiti. Amiraliteetti, yksi Pietarin merkkipisteistä. Subway ja toinen. Tsaikovskin asuma talo. Iisakin kirkkoa kierroksessa. Opas Lilja nousee autoon, taputetaan. Iisakin kirkko sata kertaa sata metriä, Ylöspäin sataviisi metriä, kivi Virolahdelta. Marinski-palatsi. Paksujalkainen hevospatsas, olisikohan tsaari Nikolai ensimmäinen?

 

Hotelli Astoria. Ostettiin joskus kortteihin postimerkit, saatiin keräilymerkkejä. Vanhat tutut kiinnekohdat. Lermontovin laatta talon seinässä. Pietari on Pohjolan Venetsia, Seitsemän sillan paikka, vesi puhtaan näköistä. Täti kaatuu kasvoilleen astuessaan alas bussista, verta, opas lähtee viemään pesupaikkaan. Aurinko porottaa. Nikolain kirkko, kukaties piispallinen valkea talo vieressä. Vihreätä. Viina haisee, liekö äskeistä ilmaista vai eväshankintoja. Armeijan päähineitä kaupassa. Ryhmämatkailu ja miljoonakaupunki tapaavat. Kirkkopuistossa ruskea lihava labbis pissalla. Rimski Korsakovin patsas, lukee partituuria.

 

Pariskuntien suutelujen silta. Myöhästytään vähän. Ensi kerralla sitten, Kirsti sanoo. Nälkä, että näköä haittaa! Vitsi ymmärretään, kuulijoita naurattaa. Nevan sillat avattavia laivoille. Vasilinsaari, yliopiston vanhoja rakennuksia. Hodarikioski. Ei pilvenpiirtäjiä, rakennuskanta sopusuhtaista ja tasapainossa. Opas paasaa paperista. Mensikovin palatsi, kaupungin vanhin rakennus. Äskeinen silta egyptiläisin koristein. Turun tuomiokirkko oli seissyt näiden syntyessä paikallaan jo 500 vuotta. Neva vaikuttaa tässä leveältä. Postikortin paikka, Eremitas, Talvipalatsi. Sulhasta heitetään ilmaan, häävieraat aivan lapsen näköisiä. Vuoteen 1905 ei ollut lupa rakentaa Talvipalatsia korkeampia taloja.

 

taas ulos. Majakka, neljä venettä, Ahti atraimineen. Ostan hodarin. Kaupustelijoita. Joku vielä hypistelee maatuskaa, se on hauskasti väriltään musta. Jatketaan. Näyttää, että Kasanin katedraali jää väliin, niin kuin sitten jääkin. Toinen majakka. Pörssin silta. Komea purjelaiva ravintolana, kolmimasto, kullattu raakapuu. Vastarannan ihmiset ottamassa aurinkoa. Pääskysiä. Repinin Volgan lauttureihin liittyen Kari Suomalainen piirsi Venäjän lautturit hinaamassa köysistä rannalta Viroa, Latviaa ja Liettuaa. Sai aikaan poliittisen kohun. Nevassa kymmeniä vesibusseja, illalla kello kahdeksan menemme, 25 euroa per henki.

 

Marmoripalatsi, kaiteiden pienet pystypilarit kullatut. Suihkulähteitä, elegantit takorautakaiteet pystysuunnin, kullan loistoa. Aurora-laiva tykkeineen. Olen iskenyt pääni kerran kannella kävellessä tykin piippuun. Smolna. Tutut nimet historiasta jatkuvat. Smolnan luostarin rakennuttamisen aloitti Elisabet ensimmäinen. Vihdin Liikenteen toinen bussi. Smolnassa Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden, Svinhuffud ja kumppanit ottivat vastaan. Lenin luuli, että Suomen proletariaatti pian liittyy vallankumoukseen. Tätä Neuvostoliiton historian kirjoituksen aikana ei sanottu. Lehtimäki toteaa, että Lenin ei johtanut Venäjän vallankumousta, vaan kyseessä oli vallankaappaus. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä alue on restauroitu muun muassa saksalaistuhojen jäljiltä. Amiraliteetin talo. Potentkinin palatsi vasemmalla, Katarina toinen lahjoitti. Laaja puisto ja kasvihuone. Chevalie-kaartin rakennukset ja rykmentin kasarmi, Mannerheimin paikkoja. Anastasia toi myötäjäisinä 14 000 ruplan vuositulot, Mannerheimin oma vuosipalkka 1000 ruplaa. Nevan haara, Kesäpuisto. Pyhän Panteleimonin silta, hieno. Moika-joki. Jasmiinit hyvin kukassa ja tuoksuvat vahvasti. Opas selostaa: Joku tsaari hallitsi neljä vuotta, neljä kuukautta ja neljä päivää, kuka lie ollut? Verikirkko, Aleksanteri toisen murhapaikka, patsas Helsingin Senaatintorilla. Tiilet iloisen värikkäät, sinistä, vihreää, kultaista. Tähdätään ravintola St. Petersburgiin. Opas lopettaa.

 

Mainio ateria, pitkä kaava, rehut, borskeitto, Kievin kana, kermarahkakakku, kahvi. Puhelin latauksessa respassa. Annoin satasen, runsas kaksi euroa. Tarjoilija kiitti iloisena.

 

Marskenttä, yhdeksän suomalaisen, O. V. Kuusisen murhaaman kommunistin muistokivi, joku Eloranta muiden muassa. Katariina Suuren patsas. Kirkkojen edessä entisajan aatelisiksi pukeutunutta väkeä. Saisi kuvauttaa itseään heidän seurassaan. Mc Donalds, Star bocks caffeita monia. Nyt hotelli Moskovaan. Moskovan asema, tuttu paikka sekin. Hotellin alakerrassa antikvariaatti. Taivanilaista hierontaa. Babushka-galleria, vaatteita, Prisma-centteri, auki 24 tuntia. Haetaan yöksi vettä. Limusiinivuokrausta. Tuttu hautausmaa, Dostojevski ja Tseikovski, yllätyksenä Igor Stravinski. Jatkuu vartin yli seitsemän Nevan risteilylle. Aulassa jaetaan passeja, ja täytetään jokin paperi. Aika rulianssi 50 hengen asettuminen taloksi. Oikea silmänurkka vähän tulehtunut. Odottelen nojatuolissa, kaikuvaa hälinää. Tuntuu hyvältä ajatus saada levähtää vähän. Huone ilmastoitu, ikkuma avattava, rahalokero ja jääkaappi, hehtaarivuode. Nevan risteily, tuskin muuta kuin melumusiikkia, laivakoneen jytinää ja vodkaa pöydissä. Ehkä rantojen valot ja talot ovat jotakin, enkä Kirstille voi sanoa, että mene yksin.

 

Olisin mielelläni käynyt Kasanin katedraalissa, jossa ammoin pyörittiin Heikin kanssa. Tuomas-piispan taistelupaikka. Nevskiä etelään, Stockmann oikealla paikalla. Asuttiin viimeksi vastapäätä, kaistoja 4+4. Satama-alueen katu, 220 metriä pitkä, talojen mitat 22 metriä per sivu, Rossin suunnittelemia.

 

Vesibussissa isorakeista mätiä, kuohuviini, vodkaa pullo neljään, banaani ja omena. Hyvä laulajatar, tavanomaiset Kalinkat ja Moskovan illat. Hieno vihreä silta alitetaan. Hyvä ilma. Tyylitön Samsungin laatikkotalo, kahdeksan kerrosta ja toinen. Veneilijät ilman liivejä. Kaksikerroksinen rantatalo myytävänä, sale, 630 neliötä. Lamppu riippuu sillasta. Keräävät kolehtia, tuntuu kiusalliselta, kun sitä ennen ovat myyneet kuka mitäkin krääsää. Sillan kulmissa hepo takajaloillaan, leveä ajorata. Faberge-museo. Saahän täältäkin näkökulmaa. Satama, ajoaika hotellille tunti. Taas pari huoneistoa kaupan. Menettelihän tämä, vaikka epäröin. Kaikki eivät meinaa selvitä bussiin, paria miestä haetaan ja lähes kannetaan. Vähän surkea juttu. Yöpalaksi haetaan kaalipiirasta ilman tulosta, otetaan Mäkistä 6 nugettia, Kirsti veneperunoita.

Aamiainen vasta 7.30. Huomenna pätkä takaisin kohti Siestarjokea, siitä patotielle.

 

Uusi päivä, maanantai 7. heinäkuuta

 

Kronstadtin patotielle ja Inkerinmaan tunneliin

 

Aamiaishuone valtava, puuro hyvää, konekahvi Neskahvin laitteesta ei niinkään. Bussiin, Lehtimäki jakaa passit. Aurinkopäivä. Kronstadtin merimieskirkko suljettu maanantaina ja tiistaina. Illalla raikulipoikia oli kaksi, kun edellisenä iltana vain yksi. Nyt lähtöä hieman viivästyttää toisen pojan hävinnyt lompakko. Nevanlinnan paikalla muistolaatta, oli vielä 1620 Suomen toiseksi suurin kaupunki. Silloin tuli Aleksanteri Nevski ja perusti luostarin, edelleen yksi Venäjän merkittävimmistä. Ennen Nevaa Laatokan vesi virtasi Käkisalmen kohdalta Viipurinlahdelle. Kuusikaistainen tie, Ohtajoki. 30 neliön huone myytävänä, parveke kosteuden syömä. Ruuhkaliikennettä. Uusi talo, 12 kerrosta, ei vielä asuta. Asuntoja myytävänä, hinnat alkaen 1,7 miljoonaa ruplaa, olisikohan noin 40 000 euroa. Erivärisiä pintoja taloissa. Iso hautausmaa, 420 000 siviiliä piirityksen ajalta. K-ruoka, venäläisin kirjaimin, 24 tuntia auki. Ihmiset eivät ole kovin kiinnostuneita muuttamaan uusiin asuntoihin, ovat tottuneet yhteisiin keittiöihin ja vessoihin. Länsimaisia autonmerkkejä, Opelia, Skodaa, Folkkaria, Renaultia, Sitikkaa, yksi Toyota ja yksi Hundae, joku Ford, ei venäläisiä autoja.

 

Kävelyä hautausmaalla, ruusuja, pionien tuoksua. Johann Sebastian soi hiljaa kaiuttimista, siistejä, noin 60 cm korkeita kumpuja, leveys kuusi, pituus 20 metriä, näitä satamäärin. Sotilaiden muistomerkissä tähti. Neste oil, dierel 33,11 ruplaa, noin 80 eurosenttiä. Paljon vihreätä, puistoja ja avenueita, hurjan paljon 50-luvun taloja. Piikkilangan ympäröimä tehdasalue. Hotelli. Talon katolla vuosiluku 1945, talo näyttää uudemmalta. Liikennevaloissa sekunti-ilmaisin, paljonko aikaa valon vaihtumiseen. Puistossa kuin toteemipaaluja koristeina, noin kolmemetrisiä. Pitkä suora tie, lehtikuusia, koivikkoja, jokunen tammi ja lehmus. Jatkuu aina vain. Asuinkompleksi, neljä 20-kerroksen tormia, välissä 10 kerrojsen blokkeja, ja toinen samanlainen. Jotakin esikaupunkialuetta, jasmiineja. Kapearaiteinen rata, johdinlangat ylhäällä. Viipuri eteenpäin. Kuusi 25 kerroksen tornia. Okay-market, niitä siellä täällä. Ford-myynti, Kia ja Subaru, autokauppa-aluetta siis. Kalakauppa, ahvenen kuva. Shell. Kauppakeskus rakenteilla. Jättiputkea vähäsen. Puutarhamyymälä, tuijaa ja muuta. Iso Prisma, KFC . Ajettiin vahingossa kehätien ohi. Käydään paikassa, jossa Stalin 1937 ja -38 tapatti paljon ihmisiä, ylimääräinen kohde. Puhetta Buharinista ja näytösoikeudenkäynneistä. Levasov, 41000 vainajaa, muistomerkki, paljon suomalaisia, inkeriläisiä, karjalaisia. Kappelirakennuksessa käydään pikapikaa vessassa. Asukkaat eivät tienneet, että ihmisiä ammutaan. Luulivat varuskunnan normaaleiksi ampumaharjoituksiksi. Puomi. Vehmas sekametsä. Vanhoja hirsitaloja ilman maalia. Omakotitaloja kasvimaineen. Kivitalo. Koulu 1963. Muistomerkki. Varuskunta-alue edelleen. Puista riippuu muistolaattoja ja kuvia, osin on myös maassa. Suomalaisten oma kivi, Mikko Susi mukana. Joku meikäläinen lompauttaa isoa kirkonkelloa, pelästyn. Petunioita vihreissä purkeissa. Täti myy suomenkielisen kalmistokirjan, 5 euroa kappale. Keltaisia kukkia, ei nimeä. Lähistöllä Levasovin lentokenttä, oli käytössä jo sodan aikana. Tänne helmikuun pommituksissa 1944 tuli naapurin lentolaivueen seassa suomalainen lentue ja pudotti pomminsa. Tapahtumasta ei paljon puhuttu.

 

Bussissa Martti ojentaa palan kuivattua mangoa. Tulee tarpeeseen, ruoka vasta illalla. Entä jos olisi tilattu leipää ja kahvia etukäteen? Ruotsalaisia tiiliä, Baltic file, 35 vuoden takuu. Venäjän armeijan palvelusaika enää vain vuoden, 15 prosenttia tulee. Veneitä myytävänä maalla. Lautatavaraa kaupan. Taas ympäri, taitaa tie olla hukassa. Kalasashlik-mainos, Suomen lippu, hiipii nälkä. Kehätietä etsitään. Kivinen Lenin seisoo. Kamiinoita. Urheiluliike, iso moottoritie. Viitta Koivistolle. Sodanaikaiset lentokentät, kiitorata. Taitaa olla juuri sitä Lemasovia. Peltohommia. Pieni lampi. Kronstadt 29 kilometriä, osviitta löytyy! Kaatopaikka. Patotie, tekosaaria. Kiviä tuotiin jo Pietari Suuren toimesta jäälle saarien rakentamiseksi. Tulva joka sadas vuosi, 1724, 1824 ja 1924. Nyt varrotaan vuotta 2024. Saaret linnoitettiin. Ino ajosuunnassa oikealla, osa Pietarin merilinnoitusta. Ino jäi Suomelle Tarton rauhassa, mutta räjäytettiin. Pähkinäsaaren rauhassa puolet Retusaaresta Nougorodia, puolet Ruotsia. Marskimaata, vettä, ulpukoita ja lumpeita. Tiheä kaislikko. Kronstadt nyt Neuvostoajan lähiö. Parvekkeet tippumassa. Kaunis kaupunki joskus, muistuttaa Pietaria ja Helsinkiä. Lydia Koitula oli naimisissa ja kuoli täällä. 1947 virolaiset hakivat pois. Merisotilaita 30 000 neuvostoaikana. Kasarmeja. Paljon patsaita. Popov, radion keksijä on täältä. Kanava, kuivatelakka vanha, lehmuksia, vaahteroita. Kävely rantaan. Karataan kauppaan, kaalipiirasta, metvurrtia, Fantaa. Kirkko onkin auki, rakennettu kymmenen vuotta, valmis 1913, mahtuu 6000 merisotilasta. Ei sipulikupoleita, malli Konstantinopolista Hagia Sofiasta. Piha sata kertaa sata metriä, katettu erikoisella tavalla ankkurillla, joka näkyy ilmakuvasta. Vartija kehoittaa ulos, kun ei ole opasta. Lehtimäki on puhunut merimieskirkosta, joka osoittautuukin merisotilaiden varuskunnan ja laivaston kirkoksi, kuten meillä Suomenlinnan kirkko.

 

Ruoka kohentaa oloa. Kenraali ja kuljettaja poistuvat autolta, ilmastointi sentään on päällä. Tulevat muovikassien kanssa. Kanava. Upseerikerho, toimiva. Vanhoja hyväkuntoisen näköisiä taloja. 1921 matruusit kapinaan oikeina kommunisteina Leninin ja Trotskin diktatuuria vastaan, 20 000 merisotilasta. Nyt Inkerinmaalle, luvassa murkinaa Skuaritsassa. Tuhatsevski johti puna-armeijaa. 8500 marssi Terijoelle pakoon maaliskuussa 21, internoitiin Suomeen ja hajaantuivat sinne. Lenin lupasi vapauden muille, mutta tapettiin. Suuri satama, kontteja. 3500 matruusia jäi Suomeen.

 

Soi kunniaksi Luojan

 

Meren alaiseen tunneliin, kahdeksankympin rajoitus, kolme kaistaa, läpiajo kaksi minuuttia. Inkerinmaa, pengertie. Oranjembaumin alue jää vasemmalle. Onkijoita. Kronstadt tuki tykeillään mottialuetta. Manner. Lomonorov, biologi, antoi venäläisen nimen Oranienbaumille. Tiessä tärinäraitoja, jyrkkä mutka, metsää, autokoulu. Sasnovivor, suomeksi Mäntyniemi, ydinvoimala selän takana. Pietarhovin alue, Rinaldin käsialaa, rokokoopalatsi. Sinivalkea kirkko. Kukkaistutuksia, ylellisiä taloja, restauroitu. Riemukaari, liikenne. Rata.

 

Olen aina ihmetellyt, miten Neuvostoliitto pystyi pitämään mottialueen, mistä ruokaa, mistä ammuksia. Tori, kamalasti krääsäkojuja. Otan hodarin, Kirsti saa Faberge-siilille kaksosen, nyt Arthausiin nähden puoleen hintaan. Mehu meinataan maksaa vahingossa Bulgarian levoilla. Pietarhovi onkin auki maanantaista huolimatta! Taidekokoelmat mittaamattoman arvokkaat, katsotaan ensi kerralla. Osa on sotasaalista. Sinisilmä lemmikkejä. Mutkitellaan. Palautuu mieleen aamu hotelli Moskovan edustalla. Katu puhdas, ei räkäklimppejä, ei tupakan tumppeja. Illalla oli lasin sirpaleita vesibussin lähtölaiturilla.

 

Nyt paahtava helle. Mesiangervoja. Omenapuita. Palanut talo. Inkerinmaa vanhalta nimeltään Vatjan viidennes , osa Nougorodia. Inkerikot jotakin sekakansaa, vielä elossa ehkä tuhat, enimmillään 20 000, ortodokseja. Vasemmalle viitta Strelna. Inkeri tulee Inkerijoen nimestä. Jättiputket alkavat. Lantkronan linnoitus Nevan suussa. Tuttu nimi, Hatsina 23 kilometriä. Suomalaisia tuli Inkerinmaalle 1600-luvun loppuun mennessä liki 100 000, puhuivat suomea. Valtavat pellot, iso karja, saastoja.

 

Kuusi miehistämme istumassa Skuoritsan kirkon portailla, kirkko vaaleata tiiltä. Ovi on lukossa. Nykyinen kirkko rakennettu vanhan, nyt katottoman kirkon seinien sisälle. Valkoapila tuoksuu, isoja leskenlehden lehtiä. Ruisrääkkä kuuluu hyvin, moni keskittyy harvinaisuuteen. Raivo virittelee grilliä. Haetaan Sinikan esivanhempien hautoja, Rahmanen, Otti, Tervo. Suomea puhuva rouva löytyy avaamaan kirkon oven. – kahvia, makkaraa, pullaa. Naisen nimi on Lydia Stepanovna, puhuu pitkästi historiaa, Kirsti säestää pianolla Soi kunniaksi Luojan. Minä puhun Lehtimäen pyynnöstä ihmisen kaipuusta pitää kirkkonsa kauniina: Kiitä Herraa minun sieluni. Saamme hartaushetkestä paljon kiitosta, miehetkin tippa silmässä. Kaprion linna jää ensi vuoteen, Viron rajalle 100, Pietarin keskustaan 40 kilometriä.

 

Mariankoti vanhainkotina, valkea talo, 20-30 vanhusta. Olisi oltu liian iso joukko kahvitettaviksi. Kaprion lasitehdas tarjosi joskus työtä. Isoja tammia, lehtikuusia. Ennen rajaa 20 kilometriä Narvajoesta itään oli Viron Inkeriä. Kikkeri, nyt Kupanitsa. Voi, kun tietäisi, onko tämä päätie kohti Narvaa vai ei. 1917 inkeriläisiä oli 144 000, nykyisin Inkerinmaalla ehkä 16 000, Siperiassakin 8000 ja Suomessa 32000. Jaama eli Kingisepp Laukaanjoen eli Lugan varrella. Täyssinän rauha 1595 tehtiin näillä main, viisi kilometriä Narvan tiestä, ei muistomerkkiä edes paikalla. Missä lie Stolbova? Kenraali selostaa, että Laatokan kaakkoispuolella Tihvinän lähellä. Kaprion lasitehtaalla Rääkkylän alueella 2000 työntekijää, sitten iso kalatehdas, nykyisin 1967 rakennettu Sosnavivorin ydinvoimala, kaupungissa 65000 asukasta.

 

Viron puolelle viivyttäen ja Virosta pois

 

Kysytään, kuka inkerinmaalainen on voittanut olympialaisen kultamitalin?

Vastaus: Aale Tynni Lontoossa 1948. Silloin olympiakisoissa oli viimeisen kerran kulttuurilajeja, ja Tynnin voitto tuli runokirjalla. Kauhea tietyö. Kaksikaistaista Narvan päätietä levitetään nelikaistaiseksi. Viivästys enenee. Tien varressa panssariesteitä. Jaaman entinen nimi Jamburg, Pietari Suuren antama. Neuvostoeesti muutti sen Kingiseppiksi. Rinaldin suunnittelema kirkko. Ydinkäyttöisten ohjusten laukaisupaikka. Pieni puro, vanha Viron raja Tarton rauhan ajalta, peltoja silmän kantamattomiin, täynnä sitä karmeata jättiputkea. Tolpan nokassa kattohaikaran pesä, poikaset jo isoja. Hirveästi rekkoja odotuskaistalla. Raja lähestyy. Viimeinen tankkaus Nesteen asemalla. Rajan länsipuolella Diesel kallistuu lähes Suomen hintoihin. Nainen katsoo passit autossa. Toinen puhaltelee ulkona saippuakuplia. Näytän naamaa ja avointa passia. Pääskyset lentelevät. Kuljettaja selvittelemässä papereita.

 

Ohjelman iltaruoka kello 20. Havahdun, että se siirtyy tunnilla eteenpäin tultaessa Narvaan Viron puolelle. Kelloja siirretään tunnilla. Sitä paitsi ollaan reilusti myöhässä. Venäjän rajamuodollisuuksissa yli tunti, aikataululla ajava linjabussi meni ensin. Vielä hyökkäsi meiltä puoli bussillista tax free kauppaan, joka onneksi suljetaan juuri nenän edestä. Taputetaan. Tallinnasta saa Suomeen viinaa halvemmalla ja enemmän. Nyt jonotetaan Viron tulliin. Kellon siirrosta huolimatta illallinen Narvajoensuussa hotelli Meresuussa alkoi hetki sitten. Mitenkähän aikovat pitää meille päivällisen kuumana?

 

Narva on Viron kolmanneksi suurin kaupunki. 50 000 asukasta, enimmin venäjää puhuvia. Hermannin linna, tanskalaisten rakentama 1200-luvulla, Narvajoen itärannalla Ivangorod eli Jaanilinn venäläisten rakentama 1400-luvulla. Toisen maailmansodan aikana kumpikin linna oli Viroa, mutta puna-armeijan ja saksalaisten rintamalinja jauhoi tammikuusta 1944 tässä yli puoli vuotta. Linnat säilyivät, ja ne on restauroitu. Pikkuautoja menee ohi. Tuntuu virolaisten keljuilulta. Lehtimäki kertoo juttuja Narvan taistelusta Suuren pohjansodan ajalta. Tämä on kurjempi kuin muinainen Neuvostoliiton tulli. Myöhemmin kysyn Lehtimäeltä, mitä hän arvelee virolaisten rajaviranomaisten syyksi viivyttää meitä. – Silkkaa keljuilua, en tiedä miksi, hän vastaa.

 

Hotelli Meresuu runsaasti sivussa pohjoiseen Tallinnan tiestä, ajoportti jo kiinni. Kuljettaja huutaa sen auki. Ruoka-aika alkoi jo puolitoista tuntia sitten. Ovat pitäneet noutopöytää. On saattanut olla hyväkin, mutta olen liian nuutunut osatakseni nauttia. Kala loppuu heti, ja uutta odotetaan hartaasti. Pikkelssikurkut mukavan rapsakoita. Huoneessa vain vuode yöpöytineen, suihkun lattiassa ei kaatoa. Uni levoton, täyden mahan pyörintää.

 

Neljäs eli viimeinen matkapäivä, tiistai heinäkuun 8.

 

Palavaa kiveä ja kaivoselämää

 

Aamiainen erinomainen, vähän pihakävelyä ennen lähtöä. Suihkulähde värivaloin, juttelua koulukaveri Vesan ja hänen Marjansa kanssa. Raikulipari selviytynyt aamuun, toinen ja Pietarin vesibussi-iltana lompakkonsa menettäneenä. Hellepäivä tulossa, tehdään päätös menemisestä perille Hämeenkyröön. Soitetaan Eetulle koiran tuonnista Länsisatamaan. Pikku kävelyä Narvajoensuun kartanon puistossa aivan meren rannassa. Kartanoa on alettu kunnostaa. Kuski käy kääntymässä ja vetää kurvin niin, että tavaraa tippuu hyllystä syliini. Olen jäänyt näet autoon. Jotakin tuodaan tavaraluukkuun tai otetaan sieltä pois. Kysyn Raivolta. Kaveri otti kassin, hän sanoo. Tässähän alkaa jo epäillä vaikka mitä. Hiekkarantaa, Venäjän vartiotorneja. Punaiset pallukat vedessä näyttämässä rajaa. Narva ja Sinimäet Suomen kohtalon paikkoja. Narva piti saksalaiset länsipuolella, ja Suomenlahti säilyi suomalaisten kulkutienä. Saastat poissa. Hautausmaan ristit katkaistu. Ei olisi Suomen rintamilla kesällä 44 pärjätty, jos vihollinen olisi ollut Virossa. Saksalaisten hautausmaa, paljon kaatuneita. Kiertoajelua Narvassa. Pariskunta kerää lehmuksen kukintoja, vanha mies ämpärin kanssa metsään. Vanha kaupunki, raatihuone, säilynyt sodilta, rautahaikara tornissa. Muurissa nyt portti, jonka kohdalla ennen nykyistä itsenäisyyttä iso laatta muistona 1919 sosialistisesta Virosta. Eteläinen naapuri on sellainenkin ollut pienen hetken. Narvajoki uskontojen välinen raja, vasta 1991 valtakuntien raja 500 vuoden jälkeen. Vanhoja tykkilinnakkeita. Ainakin seitsemän linnaketta. Lokit huutavat, aurinko porottaa.

 

Virolaisia 1,3 miljoonaa, heistä 900 000 virolaista, 300 000 venäläistä, yli 100 000 ilman passia. Narvassa 92 prosenttia puhuvat venäjää. Kuitenkin yksi virallinen kieli, kadun nimet ovat vain viroksi. Hotelli Inkeri, jota Vihdin Liikenne käytti ennen. Opaskyltit viroksi ja englanniksi. Prisman mainos. Narvan käsityömaja. Vanha hieno rautatieasema, muistokivi 1949 ihmisten pakkosiirrosta. Verkatehdas Grönholm, nelikerroksinen hieno tiilitalo, bussipysäkin kyltti Kreenholm, 12 000 työntekijää jo tsaarinvallan ajalla. Tehdasrakennus kuusi kerrosta. Kaasuputkia. Kanavia, venetalleja, meren rannalla ei neuvostoaikana saanut olla. Tästä veneellä Narvajoen tekoaltaalle ja Peipsijärvelle. Valkea vuori, palavan kiven tuhkavuori, tummat palavan kiven jätevuoria. Tuhkaa käytetään tien päällystykseen. Tässä Neuvostoliitto yritti 1944 puolen miljoonan voimin, mutta ei onnistunut, edessä vaikeat suoalueet. Pieniä omakotitaloja, kaikilla kasvimaat. Lemmikit kukkivat.

 

Lehtimäki sanoo, että toinen ryhmä peruuntui Venäjä-kammon takia. Raivon äiti oli töissä täällä ja kotoisin myös. Sodan jälkeen Narva tyhjennettiin virolaisista. Narvan leijona-patsas, pyrstö Venäjälle päin! Narvan linnan pihassa Viron ainoa Leninin patsas. Asuntorakennus 12 kerrosta, katolla vesitorni. Kasino Olympik, 24 tuntia. Tenniskenttä, Statoil, ostari. Mukana Kirstin kaksi siiliä, uusi ja vanha. Nordea-pankki. Se oli Narva tällä kertaa. Pois ajetaan lehmuskujaa pitkin. Raivo hakee päivän lehden R-kioskilta. Kysyn, oliko se Postmees, ja saan vastauksen kyllä oli.

 

Haikara vesitornin katolla, äiti ja kaksi lasta, isä kauempana. Täällä Suomenlahden etelärannalla niitä on näkynyt vähän väliä. Tallinna 203 kilometriä. Haukka lentelee. Viljapeltoja. Keltaista päivänkakkaraa. Juttua Sinimäkien taistelulinjasta ja Suomen irrottautumisesta sodasta. Neuvostoliitolle tukikohta Turun laivastoasemalta, mistä kävivät upottamassa Ruotsiin pakenevien siviilien laivoja ja veneitä. Näistä ei ole paljon kirjoitettu. Virolaisia taistelijoita noin 40 000 eli puolet Sinimäillä. Kaatuneita Saksan puolella 15 000, Neuvostoliitolla 50 000. Vaivaran museo. Motti oli likellä, Neuvostoliitto tähän etelästä Auveren soilta, Suomenlahti edessä muutaman kilometrin päässä motin sulkeutumisesta, Saksan armeija takana Narvan suunnassa, huhtikuu 44. Tunnustelen maamiinaa ja rautaharkkoista panssariestettä.

 

Kirjoja eri kielillä, ei suomeksi. Uusi pysähdys Krenatöörinmäellä kiittämässä veteraaneja kuohumaljalla, kenraaliluutnantti osaa! Heikille lauletaan paljon onnea, ja Heikki vastaa. Mitähänb mahtoi täyttää? – Sillamae, suljettu kaupunki, virolaiset eivät saaneet tulla, kirkon näköinen kaupungintalo, bulevardi Suomenlahteen, hieno neuvostoarkkitehtuurin näyte, tiedepatsas ylevä, ostari, alkoholipood auki 8-22, Konsum Ruotsin malliin, uimarannat, satama, laivayhteys joskus Kotkasta, epäonnistui, kun piti kiertää Suursaari. Hienot rannan suuntaiset avenuet.

 

Palavan kiven tehdas, rae kivi, amerikkalaiset omistavat, huonosti menee. Kymmeniä kurkia seisoo pellolla. Metsähakkuita, mesiangervoja, kerman kellertävinä. Maata myynnissä. Tie paranee, 2+2. Sinimäellä tanskalaisia, norjalaisia, flaameja sotimassa 1944, nyt muistomerkit. Runsaasti luonnon kukkaa, virnaa ja muuta. Tornimainen jätevuori, ihana rypsipelto moottoritien vieressä. Kohtlamäki, tehty laskettelumäeksi ja urheilukäyttöön. Saksalaiset ovat sodan jälkeen niin lyötyjä, että eivät vieläkään ole kirjoittaneet sankariteoistaan. Huonekaluliike. Tie huono. Sopivan tien etsiskelyä. Rata, tasoristeys, tie kuin kyntöpeltoa. Ei ole helppo osua kaivosmuseoon. Autokäsipesula. Palava kivi ei ole loppumassa. Perunapelto, saarnia, taas haikara, pellolla kaksi hevosta.

 

Kohtlajärvi Viron neljänneksi suurin kaupunki. Museon portti narahtaa, luulen linnuksi. Kauppa. Energiataso alenee. Hyvä olisi saada ponninta veren sokerille. Kaivosmuseo vihdoin, 60 kilometriä palavaa kiveä rannikosta, 3,5 metrin kerros. Paljon on. Kahvia, seljankaa, nakki- ja kohupiimpiirasta, jäätelöä, katajaesineitä, haka. Hevoskastanja, erikoinen triit-psss-lintu, Kirsti ei tunne, keltaista. Osa porukasta maan alla kaivostunneleissa. Kertovat tultuaan metelistä ja porausnäytteistä. Kelta-apilaa, harvinainen Suomessa. Tammenterhon näköisiä pähkylöitä. Omenapuu. Hevoskastanjan piikkipalloja. Vesiurheilukeskus, 42 metriä merenpinnan yläpuolella. Sanovat tunneleissa käyntiä rankaksi, portaat jyrkät, ajelua kaivosvaunussa, kamala melu, vettä tippuu.

 

Taas jatketaan. Yli radan, kolme mummoa bussipysäkillä. Voimalinjat. Niittyä. Keskusta, linna perustettu 1946. BMW, Unisef Motors. Mainareiden muistomerkki. Talot rumia, kolmekerroksisia. Puisto. Fenix kasino. Juuksur, muistan, että parturi. Elecrolux. Taas Konsum. Tallinna 153, Narvasta 59. Suuri pelto, heinä jo korjattu. Ojentelen Taatan Nobel-matkan esitteitä. Ruiskukkia sinisenä. Viron kartanohistoriaa tuutista. Äskeiset kahvit ja muut halpoja, hintataso nousee kohti Tallinnaa. Mansikoita tienvarsimyynnissä. Kartanoita 1200, iso osa saksalaista, vanhaa Baltian aatelia. Leveä puro. Meri oikealla. Kartanoiden tyhjentyessä rakennukset raunioituivat, tuli kouluja tai hoitolaitoksia. Kunnossa vielä pari sataa. Tuulivoimaloita. Diesel 1,27, lukoililla. Raivo ohittaa rekkoja. Diesel 1,29, Olerex. Lisää tuulivoimaloita, nyt tien molemmin puolin. Www.win wind.fi asialla.

 

Ruokaa kansalle ja loppuvedot

 

Ateria luvassa Viitnan kørtsissa viiden minuutin kuluttua. Kirkkaan keltaisia päivänkakkaroita. Kirkko, rapsipelto. Haikara lentelee. Tukkipino. Hylätty talo, heti jättiputkia valtoimenaan. Sikala haisee. Lehmiä sähköpaimenen takana. Kunda, pieni satamakaupunki, tärkeä teollisuuspaikka, vain alle 4000 asukasta. Valtavasti tukkipinoja. Kielitoimisto hyväksyy nykyisin nimiksi sekä Viron että Eestin. Kundan sementtitehdas. Vanhaa linnoitusta. Kundan vanha metsästys- ja kalastusasema. Seinäjoki on Kundan ystävyyskunta. Enää ei tarvita apua, mutta ystävyyttä kyllä. Jasmiinipensaita. Pihvikarjaa, katajapelto. Taas ohi rekan. Punaunikkoja. Autio talo ja pihapiiri, toistuva näkymä. Oudan kartano, suomalaisten omistama, sivuutetaan. Puoli tuntia myöhässä ruokailusta. Unikkoja ihanan punaisesti 10-20 kukan rykelmissä. Ruokala Körts löytyy vanhan tien varresta. Hyvä ateria, hapankaalia, porsasta, suolakurkkua, jälkiruoka mielenkiintoinen, kahvia. Tallinnaan 73 kilometriä. Hoitamatonta sekametsää, 2+2-tietä.

 

Kysellään ensi vuoden matkaa, ehdolla Valkovenäjän Minski ja Liettuan Vilna. Kannatusta saavat Länsi-Viron saaret, Muhu, Hiiumaa ja Saarenmaa, jipii, jipii! Ohjelmaan merkitty Kiiun torni sivuutetaan taas vauhdilla. Kolehti Raivolle, iso. Töyhtöhyyppiä pari, kattohaikara pellolla. Pikkupoika kolmipyörällä moottoritiellä. Seppo Mansikkamäki pitää kiitospuheen. Pentti Lehtimäki kiittää matkalaisia: Venäjällä on aina mukava käydä, mutta melkein mukavampi on muualla. Saa varautua odottamattomuuksiin. Nytkin Venäjän viisumimaksu nousi 21 euroa, kun Venäjä ulkoisti viisumikauppansa intialaiselle firmalle, joka tietysti ottaa omansa päältä. Tallinnan satamasta Eckerön Finlandia. Käyn lunastamassa hytin. Helsingin Länsisatamassa Eetu, joka tuo koiran. Satakunnankadulta Tampereen taksi perille, jossa puoli kaksi. – Ei hassumpaa!

 

**************

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

12.7.2014 at 18:42

Kategoria(t): Uncategorized

Sastamalaa ja Tallinnan laululavan Andrea Boccellia

leave a comment »

Perjantaina Sastamala-päivä eli vanhaa kirjallisuutta esitelmin ja kirjapöydin. Viime vuotta enemmän tuttujen tapaamisia. Saatuani toukokuussa Runebergin antikvariaatin Erikssonilta Kirjateollisuusasioimiston ajattelin, että nyt on Waltari-kokoelma täysi noin niin kuin varsinaisten kirjanimikkeiden osalta. Nyt Sastamalassa se sitten täyttyi, kun Erikssonin pöydästä heti perjantaiaamuna tuli viimeinen niitti – vai rohkenisinko sanoa, Mies ja haave numeroituna kappaleena, siisti kuin mikä ja numero 19.

Tarttuihan sieltä yhtä ja toista muutakin mukaan, melkein viidensadan edestä, vaikka tarkoitus oli vain katsella. Petteri Leino meklaroi huutokaupan varsin näppärästi ja hyvin edeten. Tosin huutajia oli vain puoli salia. Ehkä luettelo ei ollut kovin vetävä. Leinon tyylin ja persoonan lisäksi mukavaa oli, että kirjoilla ei ollut lähtöhintoja, vaan markkinat saivat toimia määrittelijöinä.

Melkein Sastamalaakin väkevämpänä tulee tämän suven muistilistalle piirtymään lauantai-ilta. Oltiin keskilapsi Saaran kanssa Tallinnan laululavalla Andrea Boccellin konsertissa. Tilaisuus oli loppuun myyty ja areenalla väkeä 80 000, ilmakin vielä ihan suvisen leppeä. Muistui mieleen elämyksellisesti edellinen kerta samassa paikassa muutama vuosi sitten, ja sydämen täytti valtava Kirstin ikävä.

Sen hetkisestä muistoihin liittyivät upea tenori avustavine solisteineen, isoine sinfoniaorkestereineen ja kuoroineen. Boccellin ohjelmisto ennen väliaikaa oli vanhaa oopperamusiikkia ja toinen puoliaika tuttua laulelmaa ja kappaleita viihdemusiikin puolelta. ”Rakkauden löytäminen Portugalista” oli yksittäisistä numeroista koskettavin. Se tuli ylimääräisten joukossa. Ainakin kuusi kertaa yleisö nostatti artistit takaisin lavalle esiintymään. Kerta kaikkiaan unohtumaton ja kustannuksista huolimatta ehdottomasti kannattava käynti. Oma harvinainen arvonsa oli saada olla puolitoista vuorokautta yhdessä Saaran kanssa.

 

Sunnuntaina hankittiin taide-elämystä käymällä Kumussa. Hieno paikka kerrassaan ja kotiin matkamuistoksi oranssi Kumu-muki. Lounas Tallinnan Vanhan kaupungin osoitteessa Ratas 16, von Krahl. Aivan upea ateria, ennen näkemättömän olomuotoista kalakeittoa, karkeasti jauhetusta ahvenesta kalapullia, selkeätä, ei jauhomössöä, mausteena sipuli, liemi kirkas eikä suoloin pilattu. – Kysyttiin tarjoilijalta borskeittoa, johon hän, että tämä on virolainen ravintola!

Pääruokana paistettua kuhaa, paksua filettä ei pakasteesta ja pannulla voissa paistettuna, ohessa hauska parsakaalin ja kukkakaalin vihreä survos. Hyvä paikka ja palvelu, liinat pöydissä, mahdottoman korkea kynnys ja matala kamana vain katuovella. Tarjoilija fiksu ja läsnä, mutta hymytön, kuten nämä Viron ihmiset lähes kaikki ainakin palveluammateissa. Liekö Neuvosto-Eestin peruja noin niin kuin varmuuden vuoksi?

Illalla Laululavalla oli jo ollut ruokaelämys. Saara löysi avogrillin, jolta myytiin hurjan maittavia porsaan lihavartaita, mukavasti maustettuja, siistejä, runsaita ja pehmeiksi hautuneita. Hinta vain vitosen ja ohessa punajuurimurskaa sekä rajattomasti leipää ja pullovettä. On sata vuotta, kun viimeksi olen tavannut tämän vertaista grillivarrasta, jos silloinkaan!

Naputtelen tätä vanhan nokialaisen kännykän näppäimillä junassa. Kohta tavataan Kirstin kanssa Kouvolan asemalla. Kirsti on ollut Lappeenrannassa ja Imatralla sukuloimassa ja katsomassa Lauritsalassa appiukko Aulista. Nyt Kouvolasta jatketaan Heinolaan Pirjon ja Karin vieraiksi, iltaa myöten vielä jatkamaan maasuvea Hämeenkyröön. Sataa tihuttaa, kuten teki Helsingissäkin.

Onhoa on ollut hortoilla valkokepin ja -parran kanssa ilman koiraa, ilman ihmistä. Helsingin asemalla ilmestyi Kemppaisen Riitta Kajaanista tervehtimään. Kertoi sokean äiti Iidan kuolleen kuusi vuotta takaperin. Ohjasi minut Forexin luukulle ostamaan ruplia loppuviikon matkaa varten. Juna pysähtelee metsätaipaleilla, paljon lapsia ja jopa isiä.

 

************

Written by arisuutarla

1.7.2014 at 15:00

Kategoria(t): Uncategorized

Apua, jotta saisi apua, tylsää!

leave a comment »

Valituksella taas pitää aloittaa nyt uusi päivä tää, vaikka hengellinen laulu kehoittaa tekemään se kiitoksella. Mutta niin vain tuossakin laulussa on niin surkea nuotti, ettei ole tosikaan ja kiitoksen tuntu on siitä kaukana.

Olen valmistautumassa kuurosokeiden eurooppalaiseen kokoukseen Bulgariassa syyskuussa. Mukaan tarvitsen huonon kuulemisen takia tulkin, jonka meidän lakiemme mukaan maksaa Kela. Nyt pitää taas löytää joku ihminen auttamaan Kelan Vatu3-lomakkeen täyttämisessä, jotta voisin pyytää ja sitten saada apua. Jostakin käsittämättömästä syystä Kela ei voi hyväksyä minun itseni kirjoittamaa ja lähettämää sähköpostianomusta – ei, vaikka tekisin sen Kelan omalle lomakepohjalle. Pitää olla henkilökohtainen allekirjoitus joko paperille ja postiin pantuna tai siitä sitten skannattuna.

Olen monien muiden vammaisten ihmisten tavoin törmännyt tähän itse asiassa nöyryyttävään ja mielestäni täysin turhanaikaiseen systeemiin, jota eri ”auttajat” perustelevat kuka milläkin tavalla. Pyytää nyt apua saadakseen apua!!! – Milloin on perusteena järjestelmä, milloin henkilökohtainen tietosuoja ja integriteetti. Järjestelmiäkö tässä autetaan ja pidetään yllä tai tietosuojia!

Tänään ja huomenna on suven, ellei koko vuoden minulle kulttuurisesti tärkein ajankohta, Sastamalan kirjapäivät. Täksi päiväksi sinne riennetään, mutta huomenna ehtoosta on tarkoitus olla keskilapsi Saaran kanssa Tallinnan laululavalla Andrea Boccellin konsertissa.

Sastamalan huutokauppaluettelossa on aika mukavasti etenkin Mika Waltaria, Hankala kosinta muun joukossa, mutta pääosin jo etukäteen huonokuntoiseksi kerrottua. Riimikronikoita joulukirjoista on kaksi, punainen ja vihreä. Minullakin niitä on kaksi, mutta väreistä en ole selvillä. Jospa Runeberginkadun antikvariaatin pöydästä Erikssonilta löytyisi Waltarin Mies ja haave numeroituna, niin se olisi jotakin.

Kirstin on tarkoitus tiputtaa minut huomisaamuna Tampereelta Helsingin junaan, johon poimin Saaran Hämeenlinnasta. Kirsti jatkaa Lappeenrantaan tervehtimään isäpappaansa. Palatessaan poimii minut maanantaina Kouvolan rautatieasemalta kyytiin, ja ajellaan Heinolan vanhaan maalaiskuntaan Pirjon ja Karin luo tervehdyskäynnille. – Niin se meidänkin kesämatkailu käynnistyy. Tässä on oltukin kohta kolme viikkoa lähes aloillamme, mitä nyt Tampereella käytiin ensin vihkimässä yksi pariskunta ja sitten lunastamassa lahjaksi saadut hoidot Sokeaintalon hieroma- ja fysikaaliselta hoitolaitokselta.

Vapusta lukien heti Maltalta palattuamme blogin kirjoittelu on jäänyt varsin vähille – ilman mitään selityksiä! Serkku Sinikka tuli siunatuksi haudan lepoon Tuusulan kirkkomaahan. Serkun poika Seppo piti viiskymppisiään samaan aikaan Hämeenkyrössä ja pari viikkoa siitä eteenpäin Ilmajoella äidin puolen serkku Helena kasikymppisiään. Sinä päivänä lähdimme Abiliksen keikalle Delhiin, Kalkuttaan ja Bangaloreen, joten nämä sinänsä mieluisat synttärikuviot kummatkin jäivät väliin. Harmi kyllä, sillä ei niitäkään enää niin kovin usein ole.

Vähän niin kuin sattumalta vaihtui kesäkuun kynnyksellä myös Fordimme. Nyt alla on Kuga, kaunis city-maasturi, tilava ja monipuolinen neliveto, kahden litran diesel ja automaatti. Pekka Salmi, Lielahden Vehon kokenut automyyjä, kysyi, onko taas tullut autokuume. Sanoin, että ei ole kysymys kuumeesta, vaan tämä on autohulluutta. Nyt Salmelta on ostettu jo neljä menopeliä peräkkäin. Tämäkin kauppa tuli vähän niin kuin vahingossa. Ford C-max oli 40K huollossa, ja katseltiin uusien autojen hallissa odotellessa tarjontaa ajan seuraamisen merkeissä. Ehkä ei olisi pitänyt katsoa niissä eikä muissa merkeissä. Mutta kuka nyt mitäkin harrastaa ja mihinkin rahansa sijoittaa!

Kirsti on koleista keleistä huolimatta puuhastellut paljon pihan kukkasten ja muiden kasvien kanssa. Raparperipiirakka on ollut toinen toistaan mehevämpää. Lintujen pesäpuuhia ja pesueita on seurailtu, laskettu poikasten lukumääriä ja pohdittu niiden vähittäistä katoa ihmetellen, nälkäkö tai muu elinkelvottomuus on puraissut vaiko haukka iskenyt taivailta.

Heikki kävi parina ehtoona pistämässä kaverina laituria tämän kesän kävelykuntoon Tarjan seurustellessa Kirstin kanssa. Eipä ole laiturilla juuri ollut käyttöä ainakaan uimasille järjestäytymisen takia. Toukokuussa ennen Intian matkaa kävin heittämässä lämpimillä talviturkin, mutta siihen se on jäänyt. Vielä on aikaa säiden ja vesien lämmetä tällä purjehduskaudella.

F. E. Sillanpään seuran Nobel-matka Tukholmaan täyttyilee pikku hiljaa. Mukava on, kun vanhat tutut ihmiset ilmoittautuvat mukaan, ja myös uusia kasvoja tulee riveihin.

*************

Written by arisuutarla

27.6.2014 at 04:54

Kategoria(t): Uncategorized

Säkillinen intialaista ihmisen hätää, keväistä matkatarinaa

leave a comment »

Säkillinen maailman hätää

 

22.6.2014, Ari Suutarla

 

Tämä on henkilökohtainen kuvaus vaikutelmistani Abilis-matkalta Intiaan toukokuun 2014 viimeisellä viikolla. Virallisen raportin antaa käsistään projektikoordinaattori Jaana Linna toimistoltamme.

 

Ingressi:

Mitäpä tehdään keskeneräisillä avustushakemuksilla, jotka Bangaloressa ovat odottaneet käsittelyään? Isäntäväen tyrmistykseksi pyydämme hakemukset mukaan Helsinkiin. Niiden käsittely tulisi tapahtumaan Abiliksen toimistolla. Paperia oli melkein 15 kilon säkki.

 

Isäntäväkemme – tässä tapauksessa kahden naishenkilön – kasvot olivat varsin myrtyneet. Heidän kannaltaan sanomamme heille oli ollut kurjaakin kurjempi. Yhteistyö Abiliksen pitkäaikaisen kumppanuusjärjestön kanssa ajetaan vähitellen alas, eikä uusia hankkeita enää sen kautta avata.

Koko Intian tilanne suomalaisen kehitysyhteistyörahan jakamisen kannalta on tullut ongelmalliseksi. Maa on vaurastunut niin, että niin sanotun OECD-luokituksen mukaan Intian pitäisi tulla taloudellisesti toimeen omillaan. Kuitenkin tiedetään, että maan miljardista asukkaasta 800 miljoonaa elää köyhyydessä. Jotenkin sisäpoliittisin ratkaisuin hyvinvointia pitäisi tasata niin, että sitä riittäisi maan 200 miljoonalta rikkaalta kaikille.

 

Jos vammaisia henkilöitä lähdetään etsimään, he löytyvät köyhien joukosta. Jos vielä satut olemaan nainen, olet taatusti köyhääkin köyhempi.

 

Minä, sokea ja puolikuuro mies, pidän Suomeen lähtevää avustushakemusten säkkiä kädessä ja sanon:

– Tässä on mieletön määrä vammaisten ihmisten tarpeita ja hätää.

Naisten tyrmistyneet ilmeet pehmenevät hienokseltansa. He tajuavat, että emme ilkeyksissämme tässä touhua tai katko siipiä, vaan itsekin olemme surullisia tilanteen johdosta, jonka jotenkin on pakko etsiytyä uusille raiteille. Toki he ovat etukäteen saaneet tiedon aikeistamme. Mutta ikävää sanomaa ei ole tahdottu uskoa eikä ottaa todesta.

 

Ennen omaa, pehmeätä tarinaani on iloinen pakko todeta, että Jaana oli erittäin hyvä ja korkean tason kokenut abilislainen työntekijä ja matkakumppani, luotettavaa matkaseuraa ihmisenä ja asiantuntijana. Uskottavuutta maailmalla tukee hänen oma kokemuksensa kuulovammaisuudesta. Sataprosenttisesti kuuluu asiaan, että me eri tavoin vammaiset ihmiset olemme vammaisten ihmisten asialla. Ohi on puolestamme tekijöiden aika.

 

Hankala tehtävä

 

Abilis-tiimin matka Intiaan osuu toukokuun viimeiselle viikolle 2014. On itse asiassa ikävä tehtävä ilmoitella Abiliksen tukien päättymisestä intialaiselle kumppanuusjärjestölle ja maahan laajemminkin. On Intia OECD-luokituksissa vaurastunut sen verran, että saisivat itse hoitaa kansalaistensa hyvinvointia. Kuitenkin tiedetään, että maassa on 800 miljoonaa köyhää, vammaiset henkilöt heidän joukossaan. Jos vielä olet vammainen nainen, monttu on sitäkin syvempi. Uusi intialainen hyvinvointi kukkii alueilla ja osavaltioissa, joihin länsimaat ovat vieneet teollista tuotantoaan saadakseen edullista työvoimaa, ja se näkyy ihan katukuvaa myöten. Pukeutuminen on parempaa, autokanta uutta, talot hyvässä maalissa.

 

Matkakumppanina on Jaana Abiliksen toimistosta, hänellä kaksi Kelan tulkkia, minulla yksi ynnä henkilökohtaisena avustajana vaimo Kirsti. Kohteita on Delhissä ja Kalkutassa, missä tunnusteltiin mahdollisuuksia löytää uusi kumppanuusjärjestö, jos sellaista nyt ylisummaan jatkossa tarvitaan. Pääkohde on Bangaloressa Mobility India yhteistyön päättymisilmoituksineen. Sieltä tulin Delhin kautta kotiin Helsinkiin ja suoraan Tampereelle osallistuakseni kuurosokeiden shakin SM-turnaukseen. Jaana koukkasi vielä etelän kautta joillakin avustuskohteilla. Mitä shakkiturnaukseen tulee, lähdin kisasta Suomen mestarina.

 

Kun oli lähdetty matkaan! Helsingistä, Suomessa oli helleaalto, minullakin päällä teepaita. Intiassa sekin tuntui olevan liikaa. Paluumatkalle pitkähihaiset vaatteet oli pakattu matkalaukkuun ja ruumaan. Kirsti jäi Helsingin lentoasemalle ottamaan vastaan laukut. Minä kiirehdin taksilla Tikkurilan asemalle ja Tampereen junaan, nyt kumppanina uusi tulkki Laura. Suomeen oli laskeutunut lähes takatalvi. Satoi, lämpötila plus seitsemän celsiusta.

 

Päivä päivältä

 

Sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Finnairin kone kello viiden jälkeen aamulla Delhissä. Abilis-kyltein varustettu mies vastaanottamassa lentoterminaalin aulassa, auto pihassa. Mukava, kun sai huoneen heti aamusta. Abilis-asioilla taas kerran, toimistolta matkassa Jaana, joka on valmistellut matkan yksityiskohdat. Apuna on ollut Mobility Indian fasilitaattorimme Raya. Jaanaa avustavat kaksi tulkkia, Arja ja Jertta. Minulla apuna ovat vaimo Kirsti ja tulkki Evelina.

 

Delhiin on saapunut pariskunta vammaisjärjestön edustajina kohtaamaan meitä. Rouva ajelee pyörätuolilla. Mies vaikuttaa terveeltä. Nauravat, kun esittelyn yhteydessä totean Kirstin olevan henkilökohtainen avustajani, jonka kanssa myös olen naimisissa. Hekin ovat keskenään naimisissa.

 

Handicarella on 24 tuntia vuorokaudessa toimiva palvelupuhelin, johon vammaiset henkilöt voivat soittaa kaikissa asioissa. Järjestöllä on vaikuttamistyötä, oikeudessa viisi juttua vireillä. Antavat lausuntoja tekniikan hankkeista ja esineistä vammaisten henkilöiden kannalta. Erityistä painoa pannaan vammaisten naisten elämään. Näytetään paljon kuvia. Handibility on heidän nimistöään, kuten Abilis on meidän. Ovat tuottaneet elokuvan ja järjestävät seminaareja.

Yhdessä seminaarissa on tehty tunnetuksi autismia, osallistujina terapeutteja, lääkäreitä, vanhempia ja muita. Syntyy vaikutelma toimimisesta ylärakenteissa.

Ovat testanneet autoon sopivaa pyörätuolia. Eivät saa valtion tukea. Raha tulee jäseniltä. Kahdenlaisia jäsenmaksuja, 8 dollaria tavallinen vuosimaksu, suurempi 40 dollaria, joka oikeuttaa hallituspaikkoihin. Kaikki kuitenkin saavat samat palvelut. Toimisto on pariskunnan kotona. Työntekijät ovat vapaaehtoisia. Toiminnan pääaluetta on Lucknow, Uttar Pradesin valtiossa. Eräs paikallinen aikaansaannos on täysin esteetön puisto, samoin autojen invapysäköintimerkki. Jaana kertoo Abiliksen kumppanuusjärjestöistä. Kysytään rahaliikenteen hoitamisesta. Ulkomaisen rahan vastaanottaminen on aina harmaata aluetta Intiassa. Otetaan kuvia, lähtevät ajelemaan kohti kotia. Unohdan kysyä matkan pituuden. Kartasta selviää, että liki tuhat kilometriä.

Aulassa uusia ihmisiä odottamassa viisi henkeä. Jaana johtaa ja aloittaa kertomalla Abiliksesta. Edessämme vammaisjärjestön väkeä, pyörätuolia, poliojalkaa ja CP-puhetta. Järjestön valinnan on tehnyt yhdyshenkilömme Saovalak Bangkokissa. Tulee pientä purtavaa oheen.

 

– Uskomme vammaisten ihmisten itse auttavan itseään, Jaana sanoo. Tuntuu, että tuki olisi tarpeen etenkin Intian pohjoisissa valtioissa. Meiltä kysytään, onko jatkossa tarkoitus tukea vain pohjoista.

– Tähän olemme juuri etsimässä vastauksia.

Kysyjä ilmaisee huolensa avun loppumisesta. Pohjois-Intiassa vammaiset ihmiset vasta ovat aloittamassa. Etenkin vammaisten naisten asema kaipaa kohentamista.

 

Jaana puhuu kumppanuusjärjestöistä ja hakumenettelyistä. Vähän väliä hän tiedustelee, onko kysymyksiä. CP-kaverin englanti menee tulkinkin ohi. Intialaisten englanti on pulmallista lähes kelle tahansa. Joku auttaa ja kysyy, voiko avun saaja jakaa rahaa alajärjestöilleen. Jos saaja on kattojärjestö, niin kyllä. Nyt edessämme on aito vammaisjärjestö, aloittanut 2002, sekä jäsenet että työntekijät ovat vammaisia henkilöitä.

 

Käy pieni haveri: Puhuessaan CP-kaveri innostuu ja kaatuu pyörätuolilla. Pöytä antimineen romahtaa alas. Miehen teepaita kastuu. Kirsti tuo matkalaukustamme uuden tilalle. Kaveri saa suomalaisen miehen ruutupaidan matkamuistoksi. On ainakin ihan kuiva.

 

Tämä vammaisten yhdistys haluaa muun muassa urheilun keinoin vahvistaa ja tuoda iloa ihmisille. Yhteistyötä on paraolympiakomitean kanssa. Vammaisille ja kodittomille on yömajoja, päivisin leiritoimintaa. Erityisesti kohteena ovat lapset. Paljon ovat saaneet palkintoja toiminnastaan.

 

Runsaasti kuvia taas, IBM-palkinnosta ja muualta. Todella hyvä verkostoituminen. CP-kaveri alkaa puhua jälleen, taputtelee puhdasta ruutupaitaa yllään ja kiittelee minua nimeltä.

 

Jaana hengähtää. Puhun vuorostani vammaisista naisista ja kahdenlaisista vammaisten järjestöistä. Toiset ovat vammaisten ihmisten omia, toiset heidän hyväkseen toimivia. Nämä ovat nuoria ihmisiä. Jaana ottaa kuvia. Rohkaisen opiskelemaan, ja kerron omasta akateemisesta tutkinnostani 50 vuotta sitten. Ei Suomessakaan vammaisten henkilöiden opiskelukulttuuri ole sen vanhempaa.

 

Iltakävelyä Kirstin kanssa ulkona kuumuudessa. Katsellaan päivällispaikkaa hotellimme Grand Sartajn likeltä. Sivukatu. Irtokoiria, brittiperuja vasenkätinen liikenne, tosi kuuma. Autot tyyttäilevät paljon, torvet vaimeat ja käheät. Korealainen ravintola, kallis, jatketaan. Kauppakeskus ja toinen, palataan omaan hotelliin. Aulassa solisevaa vettä, ovella kiljuu metallinpaljastin, ihmistä isompi Buddha katselee touhua.

 

Päädytään oman paikan illalliseen, hot and -soppa hyvän tuikeata, luusta putsattu kanan koipi intialaisen samanlaista. Mukava on Kirstiltä saada päähän öljy ja jalkoihin rasva, olivat jalat lentoyön jäljiltä turvoksissa.

 

Maanantai 26. toukokuuta 2014

 

Uusi aamu, ilmastoinnin kylmyys on häirinnyt läpi yön. Hyvä aamiainen. – Kaksi henkeä eilisestä myöhemmästä ryhmästä, Ummul ja Pradeep, tulevat jatkopalaveriin. Tentitään heitä vielä. Järjestön kaikki noin 100 jäsentä ja kaikki hallituksen jäsenet ovat vammaisia henkilöitä. Yhdistyksen keskeisin tavoite on saavutettavuus.

 

Kysytään, onko näillä kiinnostusta kumppanuustoimintaan ja onko heillä yhteyksiä ruohonjuuritason yhdistyksiin. Kokonaisvaikutelma ei vakuuta minua, eivät ehkä saa tarvittavaa luottamusta muiden vammaisjärjestöjen taholta, painotukset kovasti paljon urheilussa.

 

Lento Kalkuttaan iltapäivällä. Sitä ennen Mark&Spenceriltä paita minulle, Kirsti ostaa. Otetaan omaan lukuun kaksi taksia ostarille. Toinen jättää tulematta paluumatkaan. Ostarin vartija tilaa uuden, jolla minun porukkani ajaa suoraan lentoasemalle. Jaana maksaa kuitenkin molemmat – myös sen, joka ei koskaan saapunut noutamaan meitä. Ota näiden maksusysteemeistä selvää! Jaana poimii hotellilta meidänkin laukkumme. Lentoasemalla onneksi tavataan – sekä ihmiset että laukut.

 

Air Indian lento pari tuntia kaakkoon. Kuuma kosteus tulee vastaan. Mr Aria on vastassa kaksi herraa, vievät kahdella autolla hotelliin. Meillä kuljettajalla valkovaate ja turbaani, parta harmaja ja letitetty leuan alle. , liekö jokin sikhi tai uskon lahko.

 

Uutta korkeaa rakentamista, osin vanhaa ja hylättyä. Tulee Neukkila mieleen. Auto on taas intialainen Suzuki. KFC Kirstin iloksi, mutta nyt tuskin tilaisuutta käydä testaamassa. Risteys, poliiseja, punainen valo, joutomiehiä vetelehtii. Toinen tie ylhäällä paalujen varassa rakenteilla. Aurinko on mennyt mailleen. Pimeää ja paljon hyviä valoja. Tyyttäilyä. Ajettu jo puoli tuntia. Rinnalla bussi täynnä viimeistä seisomapaikkaa myöten. Vasemmalla vesi, lieneekö Ganges? Pieniä puoteja, +29 astetta, auto ilmastoitu. Keskeneräinen silta. Ihmisiä nukkuu ulkona patjoilla. Lehmä nuuhkii asvaltilta jotakin. Roskia, laitakaupunkia. Mikähän Hilton mahtaa löytyä meille majaksi? Matka on otettava lukuun palattaessa kentälle. Katukeittiöitä. Miehiä pissalla kadun varressa avokäymälässä.

 

Tiistai 27.5.2014

 

Gangesin pyhiä vesiä

 

Aamu Kalkutassa, hotelli yllättävän tasokas, suihkusta kuumaa vettä, aamiainen monipuolinen.

SAWWD, Subhi, association for women with disabilities, kaksi naista noutamassa, Das ja Juma, kaksi autoa. Aamulla ilmoitus noudosta kello yhdeksän. Kosteata, rankka sadekuuro, kullatut ornamentit takorautaportilla. Kameroiden linssit vetävät huuruun. Naisia naurattaa, katoksilla varustettuja hetekoita ulkona. Lienevätkö nukkujat olleet yötöissä. Vihreätä, pieniä katumyymälöitä, outoja pallomaisia kukkia, käden näköisiä. Ilmeisesti sairaala, kun ambulansseja paljon pihassa.

 

Istun takapenkillä Kirstin ja Evelinan välissä, ja saan tietoa molemmilta puolilta. Katu hyvin kuoppainen, pieni kuja, ihmisriksa, autoriksoja. Taas hirmuinen tyyttäily. Silta radan yli. Pieniä Chevrolettejä. Oikealla vihannesten myyjiä, kangas vain levitetty kadulle ja tuotteet siinä. Lihakauppa ja toinen, lihoja roikkuu koukuissa. Liikennevaloja harvassa, mutta aina ajetaan, kun pääsee väristä riippumatta. Kukkamyyjiä, miehiä taas asioimassa avopisuaareissa. Missähän naiset mahtavat tehdä tarpeitaan? Silmäklinikka. Pankki, katukeittiöitä jälleen. Leivonnaisia, kukkia, hedelmiä, apteekki rohdoksin. Talolla nimenä auringonkukka. Kanoja, surkean näköisiä koiria. Yksi mopoilija kypärä päässä, muut avopäin. Katualttareita. Ihan semmoinen olo, millaiseksi olen kouluikäisenä kuvitellut Kalkutan ihmispaljouden ja liikenteen ruuhkan. Nyt kuvaa täydentää vain runsas hajujen maailma.

 

Rouva Kuhu Das pihassa, tervehtii intialaisittain kädet yhdessä sormet vastakkain. Paikallisia nyt paikalla 5 naista ja 1 mies, kirjanpitäjä, poistuvat esittelyn jälkeen, paitsi Kuhu, joka kysyy kahvi- ja teehaluja ynnä työjärjestystä. Kuhun järjestö on Bankokista suositeltu naisjärjestö, vammaisia naisia siis. Jukka Kumpuvuori on käynyt täällä kauan sitten, ja muistetaan kyllä. Jaana aloittaa. Vaihdellaan vähän paikkoja kuuluvuuden takia. Tuuletin hurisee, varikset raakkuvat, varpusia ynnä outo lintu.

Johtajatar Kuhulla jokin polion näköinen vamma. Kuhu kertoo järjestöstään, vertaisryhmiä vahvistamassa. Ollaan Länsi-Pengalin valtiossa. On siisti toimisto. Kuhu kulkenut paljon maailmalla konferensseissa ja YK:ssa, tavannut muun muassa isä Kalle Könkkölän. CEDAW on yleissopimus, jossa Intia nyt tekee raporttia. Sisältönä on syrjintä vammaisia naisia kohtaan. Kuhu lupaa Jaanalle puheenvuorostansa kopion New Yorkissa. Nyt ovat huolissaan vammaisista naisista ja tytöistä kaupunkien slummeissa. Tässä keskuksessa työ on aloitettu 2007. Työntekijöitä on 25 palkattua ja jokunen vapaaehtoinen. Hallituksessa seitsemän jäsentä, ainut vammaisten naisten järjestö alueella. Jäsenet yksittäisiä henkilöitä. Ulkona sataa tosi lujaa. Toimintaa myös parissa muussa osavaltiossa. Näissä on 19 piiriä, joista 10 aktiivisesti mukana. Jos saataisiin tukea, toimistoja ja toimintakeskuksia olisi useampia. Johtaja Kuhu on toiminnanjohtaja ja hallituksen sihteeri.

 

Puheenjohtaja asuu maalla. Pari vuotta sitten oli iso naisten kokous, mutta sen jälkeen ei ole ollut rahaa. Deaf child -järjestö Englannista, yksi italialainen järjestö ja yksi pieni ranskalainen ovat tukeneet. Valtion kaksivuotinen hanke päättyi 2014 alussa, mutta sen rahoja ei vieläkään ole saatu. Työ valtion suuntaan on hankalaa. 10 naiselle on valtiolta haettu tukea pyörätuoleihin, rahat voivat tulla vuoden parin päästä. Vapaalippuja on busseihin. Jaana esittää Kuhulle jonkin kiperän kysymyksen. Kuhu vastaa toteamalla, että Jaana silmälaseissaan näyttää ministeriltä!

 

Käydään naapurihuoneessa. Siellä on parikymmentä naista istumassa matoilla. Kättelen heidät. Jaana liittyy seuraan. Pidämme lyhyet puheet. Jaana antaa kaikille Abilis-kynät ja minä Kuhulle uuden Abilis-kirjan, ensimmäisen ulkomailla, juuri nyt keväällä englanniksi valmistuneen, Pienellä tuella suuria asioita. Kirjassa on paljon minun käsialaani. Osoitan nimiölehdeltä nimeäni. Kirsti ostaa täällä naisten tekemän tunikan. Käsityötuotteita on esillä.

 

Kurkataan pari ryhmätilaa, toisessa puoli tusinaa ompelukonetta, toisessa viittomakielen opetusta. Sataa suuria pisaroita. Palataan kokoustilaan. Lisää teetä, kahvin olen jättänyt juomatta niukan pitoisuuden vuoksi. Esitellään kumppanuusohjelmaa ja kumppanuusjärjestön idea. Kuhu kysyy minulta kuulokkeista molemmissa korvissani ja saa selvityksen. Toinen on tulkki Evelinaa varten, joka kääntää vieressä mikkiin; toinen seuraa muistiinpanojeni naputtamista älypuhelimeen. Mainio ateria tuodaan pöytään, riisiä ja kasviksia. Lähdetään.

 

Ganges, vieressä rautatie. Portaat alas ja kosketus veteen. Siinä se on, Intian pyhä virta. Priiskotan vähän Kirstin hiuksiin ja hän minun. Roskia purjehtii, likaa, mielettömästi rantalintuja, pääskysiä ilmassa, pitkätiukuisia varpusia. Emme haluaisi kaiken pyhyyden uhallakaan tuhkamme tulevan sirotelluksi tänne. Kaameita, veden rikki syömiä katuja, auton kytkin ravistaa. Olemme kielitaidotonta väkeä, auto viemässä sikaa, ahdasta, kuumaa, kosteata, jatkuvaa tyyttäystä, kanat ja linnut kalkattavat, on entistä vaikeampi kuulla. Viemäri, virallinen kaatopaikka. Ihmissonta haisee ja herra ties mikä. Ikkunat auki, melua, seuralaiset karjuvat, kaameaa ryskytystä, lentokenttä näkyy, vihdoin terminaali kolme. Hyvästelyt. Kuhu on kohteliaasti saattamassa mukana, tullut tosin eri autossa.

 

Asetutaan odottamaan Bangaloren lentoa, taas Air India. Maksetaan 45 minuutin hieronta, jalat ja pää, ei erikoinen, pikemminkin kovakourainen, pään ajan nukun kuulemma kauniisti kuorsaillen. Näillä itämaiden isoilla lentoasemilla on fiksusti hierontaa tarjolla. Matkustajien jalat turpoavat ja väsyvät. Pikaruoka saadaan vaikeasti, juustoa, riisi ja vihannekset. Lähtö ja tulo kolme varttia myöhässä. Muutama juoksee jostakin koillisen koneesta. Hyvin olisi voitu odottaa terminaalissa tämäkin aika koneen sijasta. Kasvisruokaa sekä kentällä että koneessa, jossa pullovesi pilaantunutta.

 

Bangaloren vastaanottaja löytyy helposti, sataa ja salamoi. Toyotan maasturi vastassa, kaksi takana, kolme keskellä, minä kuljettajan kanssa edessä. Kuljettaja on katolla paljain jaloin pakannut laukkuja peittäen ne pressulla. Touhuun menee tunti. Tuskin joudutaan vuoteeseen ennen puolta yötä. Lentoa oli ilmoitetusti myöhennetty tunnilla, siihen tykö vielä myöhästyminen ja pakkaus. Vihantaa on ja vauraamman näköistä. Tie parempaa kuin Kalkutassa. Sen bengalin kielinen nimi oli Kolkata.

 

Saa nähdä, kuinka kauan ajetaan hotellille. Huomaan, että edelliseltä käynniltä en muista juuri mitään, ehkä isäntäjärjestöstämme, Mobility Indiasta jotakin, muun muassa ihmisiä sentään. Silloinen johtaja Mahes vaimoineen on Englannissa. Fasilitaattori Jaya on tavattu Helsingissä. Ajoaika 47 min, kello 00.12, kun ollaan hotellilla. Hikinen olo, vaan en jaksa suihkuun, aamulla sitten.

 

Keskiviikko 28.5.2014

 

Madonlukujen päivä

 

Herään janoon, mutta en jaksa katsoa kelloa, joka on soimassa seitsemältä. Illalla sentään katsoin, mistä ilmastoinnin saa kytkettyä pois päältä. En herää kelloon, vaan nukun vähän ohi. Aamiaisella enimmäkseen outoja, minulle epämääräisiä ruokia, hyviä, kuumia basilikatomaatteja. Tälläkin reisulla laitetaan suuhun vain keitettyä tai paistettua ja juodaan pullovettä. Matkan tärkein päivä, kaikki materiaalit mukaan. Ulkona vaihteeksi kuuma ja kostea, ei sada. – On se Ari ihanaa, kun saa matkustaa, muistan kateellisten kuoroa. Eikä tästä makseta minulle mitään. Päivärahat toki juoksevat. Auto noutaa. Hotellin vastaanoton mies kysyy, onko auto hakemassa minua sairaalaan!

Katukuva matala, yleisilme siistimpi kuin aiemmin nähty. Tulilatvapuita valtavina antamassa varjoa. Näkyy muutamia hunnutettuja naisia, skoottereita paljon, pylväiden päässä kaupunkirata rakenteilla. Sokea mies valkoisen kepin kanssa. Mopoja. Pieniä omakotitaloja hyvässä maalissa. Punatiilirakennus, perillä. Mobility India, kansainvälisten tukijoiden logoja ulkoseinä täynnä.

 

Sama-säätiön kolme miestä odottamassa, johtaja Jey, Jayan veli, toinen herra toimitusjohtaja ja kolmas IT-johtaja. Kertovat, miksi Abiliksen kannattaisi valita Sama kumppanuusjärjestöksi. Sama tarkoittaa tasa-arvoa. Jey oli 11 vuotta Mobility Indian palveluksessa, mutta nyt on Sama-säätiössä. Isolla näytöllä meille tietoa ja netissä lisää. Tuntuvat toimivan tekniikan puolesta varsin korkeatasoisesti.

 

Pankki ei yleensä anna lainoja vammaisille henkilöille. Sama perustaa vammaisten ryhmiä ja suunnittelee lainatoimintaa, ryhmiä yli 90, joissa jäseniä 1600.

Kehittävät työkalua vammaisjärjestöjen hallintoon. Saman tavoitteet herrojen mielestä samat kuin Abiliksen. Olisi hyvä viedä osaaminen pohjoiseen.

 

Uusi kokous. Kokouksessa fasilitaattori Jaya ja 17 muuta, heistä 5 naisia. Esittäydymme, tulkkaus kahdelle kielelle, järjestöjä kuusi. Halutaan kuulla eka porukka Chennaista. Mies puhuu mikkiin. Mielenkiintoinen jättiläisen sauva. Ennen hanketta vammaiset olivat yhteisönsä taakka, nyt eivät enää. Nyt hankkivat tuloja vuokraamalla äänentoistolaitteita häihin ja muihin tilaisuuksiin.

 

Toisena puhuu nainen, jonka vieressä 10-vuotias poika, tulonhankintaa, mukana pari räsymattoa, kynnyskokoa. Myös tukea oikeusapuun, vapaan ja maksuttoman lakiavun ohjelma. Palkataan vielä viisi työntekijää antamaan lakiapua. Menossa 3 juttua oikeudessa.

 

Kolmantena tulee kuurojen ryhmä. Aiempi Abiliksen hanke loppui viime vuonna kuuroille lapsille. Edustaja on kuuro ja kaksi tulkkia, powerpoint-esitys. Pyydetään meilaamaan Jaanalle, luvataan. Nimi Deaf leaders foundtion, hanke jo ohi, miljoona asiaa. Kuvassa tämä kuuro mies Murali ja Liisa Kauppinen ja Markku Jokinen jossakin kokouksessa. Videopätkä televisiosta. Tulevaisuudelta odottavat useita asioita, nuorisotoimintaa, filmivestivaaleja ja muuta. Nuorisotapahtuma toteutettu jo neljänä vuonna. Oltu mukana yleisillä messuilla. Kertovat muutakin kuin Abiliksen tuella tehtyä toimintaa. Väittää, että kaikki on tehty Abiliksen tuella! Vaikea uskoa. Kaavailevat uutta 18 kuukauden hanketta, jossa ompelua, ruoanlaittoa, leivontaa, tietokonetaitoja ja mainostaa opiskelun tärkeyttä. Myös kuurojen koulujen opettajien tasoa on tarkoitus nostaa ym., ym. perhetyötä unohtamatta ja tietysti viittomakielen opetusta. Ohjelmassa vielä tiedotusta sekä konferenssin järjestäminen. En uskoisi olevani kehitysmaassa!

 

Neljäntenä esittäytyy jo loppunut hanke, ei vammaisjärjestö, joka loi vammaisten ryhmiä, CWD. Vanha ei vammaisen näköinen mies, moin 55-vuotias, puhuu tamilia tai hindiä, Jayya tulkkaa. Tulee 5000 hengen kylästä, jossa 150 vammaista. Moni tulee lupaamaan apua, mutta eivät koskaan anna. Abiliksen tuki on ilahduttanut sitäkin enemmän. Pienlainalla moni sai oman yrityksen alkuun. CDW on saanut uskottavuutta. Katsoo koko ajan Jaanaan ja minuun. Kun sana leviää, muutkin haluavat apua. Mies pitää pientä ajoneuvojen korjauspajaa. Nyt hän kouluttaa kahdeksaa muuta vammaista tekemään samaa korjaustyötä.

 

Viidentenä tulee Serene, naisten ryhmä, hanke meneillään, loppuraportti tulossa. 10 ryhmää perustettu, tiedotusta, kynttilän ja mattojen tekoa, pienlainoja. On muitakin kuin naisia. Täti puhuu pitkästi ja nopeaan. Ottaa seisoessaan tukea. Nyt matkustaa naisten ryhmissä ympäri maata, saanut palkinnon toiminnastaan ja osallistunut puhekilpailuihin. – Uusia hyötyjiä, käsi poikkaistu, juttu oikeudessa, meitä kiitetään tulemisesta tänne. Hänellä projektista lehmä! Tekokäsi. Tulee Hyde park-tuntu, onkohan pyrkimässä poliittisille areenoille?

 

Kuudes ja viimeinen esittäytyjä on MHR, maanviljelystä nuorille. Ammatillinen koulutus alkanut, ompelua ja muuta. Mies puhuu ja puhuu, jaetaan kahvia jokaiselle. Jaya kääntää englanniksi ja jollekin muulle kielelle. Tutkitaan Jaanan johdolla hakemuskaavakkeita. Heillä hankala saada lääkärin todistusta vammaisuudesta, mutta on vain varattava aika. 6 henkeä on saanut työtä, kymmeniä on koulutuksessa. Miehellä on oma palkkatyö, minkä lisäksi kouluttaa muita. 350 henkeä jonottaa koulutusta. Ota näistä selvää !

 

– Tulee Kelan tekstari, että minulla on taas tulkki seuraavanakin päivänä! Näin on ollut päivä päivältä, naurettavaa. Valokuvausta ja lounas, yhdellä kauniita, tuoksuvia jasmiinin kukkia tukassa. Oli juuri se puhekilpailuihin osallistunut hehtaaripuhujanainen. tervehdimme korjaamon pitkäsauvaisen miehen. Iso osa väestä poistuu. Kanssamme jäävät rouva Albina sekä fasilitaattori Jaya.

 

Mrs Albina esittelee Mobility Indian, aloittivat 20 vuotta sitten. Kehitys on ollut vammaisalalla iso. Tavoitteet ovat entiset, ihmisoikeus- ja tasa-arvolähtöisiä. CRPD on tavoiteohjelma. Tässä keskuksessa on apuväline- ja proteesipaja. Asiakkaille kuljetuspalveluja. Talo valmistui 2000 ja on esteeetön. Tämä on maan ainut paikka alan laitteiden ja apuvälineiden käytön oppimiseen. Opiskelijoita ja harjoittelijoita ympäri maailman, yksi tunti etelään kohdataan jo valtava köyhyys. Lukuja vammaisten henkilöiden tavoittamisesta. Jokukin mies korjaa televisioita. Vaimo ja kaksi lasta saavat elannon.

 

Uusin Mobility Indian talo on suunniteltu Maija Könkkölän ohjeiden mukaan. Monet ovat aktivoituneet menemään mukaan politiikkaan. – Pieni kahvitauko Albinan tunnin kestäneen mainospuheen jälkeen. Mitäs nyt? Abilis haluaa tukea aitoja vammaisten järjestöjä. Mobility India on jotakin muuta. Intiassa tapahtuu paljon kansalaisjärjestöjen kautta. Joudutaan tarkistamaan strategioitamme. Sisällä on 29 hakemusta. Kerromme, että muiden kuin aitojen vammaisjärjestöjen hakemukset tulevat saamaan hylkypäätöksen. Naiset ovat silmät ymmyrkäisinä. Ilmoitetaan vievämme hakemukset Suomeen. Kaava selitetään uusiksi viidennen kerran! Jos ja kun tulee uusia hakemuksia, niin on pyydettävä odottamaan, Jayalle sanotaan.

 

Naiset happamia. Eivät enää halua esitellä taloa. Jaana pyytää pois Mobility Indian nyt saamat 29 hakemusta. Tuodaan säkillinen, joka punnitaan hotellissa, 14,5 kiloa ja jaetaan eri laukkuihin. Silmät kyynelissä sanon, että siinä on iso määrä ihmisen tarpeita ja hätää. Viesti ymmärretään. Ilmapiiri pehmenee. Kiitetään ja hyvästellään. Jaana vielä jatkaa aamulla etelään minun suunnatessani kohti Delhiä ja Helsinkiä. Matkan vaikein tehtävä on hoidettu.

 

Päivällinen omassa hotellissa vähän kyseenalainen, minulla kammo soosilla verhottua, sinänsä lupaavaa lampaan potkaa, josta ei tiedä, onko mausteista, suolaista vai molempia. Yö osoitti, että molempia. Alkukeitto sentään oli upea, tamatar eli tomaatti yhdellä chilin kuvalla listassa. Tarjoilijat virkapukuisia, mutta sekoilevia, kulkivat laahaten jalkojaan. Eriteltynä pyydetty lasku sekava. Ravintola katolle rakennettu ikkunaton luola. Nyt aamiaisen jälkeen vähän kaupoille ja lentokentälle.

 

Hotellin auto vie kaupungille maksutta. Haluamamme puoti kiinni. Tuktuk vie Jaynagar-pasaariin. Ei muisteta autoriksan nimeä. Tuktuk taitaa olla menopelin nimi pohjoisempana. Lehmä tonkii kadun varressa roskapussia, kaksi naista raahaa betoniharkkoja rakennustyömaalla. Autoriksa 70 eurosenttiä, vessa katukahvilan kolmannessa kerroksessa, kaikkien ruokalajien vaiheet portaiden vieressä mainiosti näytteillä valmistusprosessia myötäillen. Ostoksia siistissä kaupassa, Kirstille oranssi kesäpusero, vihreä lamppu, mausteita ja muuta. Muistan kymmenen vuotta sitten käyneeni saman ketjun kaupassa. Lounas juuri avatussa italialaiseksi itseään mainostavassa ravintolassa. Ei kaksinen, naan-leipä lämmintä ja hyvää, kuten tällä reisulla aina. Hotelli President, heippa! Kadulla kaksi lehmää ikään kuin söisivät hiekkaa.

 

Jet airwaysin lento, sama yhtiö, joka heitti minut opaskoiran takia ulos koneesta edellisellä Intian käynnillä. Mukavaa juttelua kolmisin Evelinan ja Kirstin kanssa, jossa en ainoastaan minä kerro vanhoja tarinoita. Muistoja. On tärkeätä ja upeata, että tulkki on ihmisenä luonteva ja tehtävissään taitava. Transithotellin virkailija nimikylttien kanssa Delhissä vastassa, 4-5 passin tarkastusta, suihkuun. Sisähuone, näkymä sulkapallon sisäkentälle. Hakevat taas aamulla Finnairin lähtöselvitykseen. Tekniset järjestelyt siis erinomaiset. Taas mielessä kysymys, näinköhän viimeinen kerta Intiassa!

 

*****************

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

22.6.2014 at 18:11

Kategoria(t): Uncategorized

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.