Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Kehitysyhteistyörahoja leikkelemässä ja suomalaista työtä pohtimassa

leave a comment »

Näillä hetkillä on meneillään uutisten mukaan parin tuhannen hengen mielenilmaus kehitysyhteistyötukien leikkauksia vastaan. Kulkue on lähtenyt liikkeelle muun muassa Espan kappelilta ja tähtää Katajanokalle ulkoministeriöön.

Minunkin Abilis-säätiön ihmisenä voisi olla hyvä kuulua porukoihin. Sisikunnassa on jo muutaman vuoden kaihertanut. En ole ihan varma tämmöisen kehitysyhteistyöpolitiikan viisaudesta, jossa lainataan rahaa ulkomailta voidaksemme jakaa sitä köyhiin maihin. Tietoa ei ole pätkänkään vertaa siitä, kuka nämä ulkomaiset velat maksaa. Vaikuttaa siltä, että velkaa alkaa olla niin paljon, että eivät edes meidän lapsemme suoriudu veloista, vaan maksajina ovat myös lastemme lapset.

Tietysti Suomella säilyy jonkinlainen hyväntekijän maine. Hyvinvoinnin keskeltä autetaan niitä, joilla taatusti on monin verroin huonommin kuin meillä, mutta velkarahalla…

Joku sanoi, että kehitysyhteistyö ja varsinkin Abiliksen tekemä köyhien maiden vammaisten ihmisten auttamiseksi on vain niin olematon pisara isossa meressä, ettei sillä ole merkitystä. – Näinköhän se menee? Mitä onkaan puhe pienistä puroista?

En mitenkään voi ajatella, että homma vihellettäisiin kerrasta poikki, mutta esimerkiksi kaiken vastikkeettoman ja kontrolloimattoman avun jakamisen lopettaisin aivan heti. Kokemuksesta tiedän – ja moni muu tietää, että niiden kohdalla miljoonat ja jopa kymmenet miljoonat soljuvat aikansa kierreltyään kehitysmaiden ministereiden ja virkamiesten myllyihin.

Abiliksen ja monen muun kansalaisjärjestön avut ovat tarkoin kontrolloituja ja harkittuja, ja ne antavat työtä myös aika isolle joukolle kotimaisia työntekijöitä. Jos puhutaan kehytukien leikkausten kohtuullistamisesta, niin nämä kansalaisjärjestöjen käyttämät voisivat olla kohtuullistamislistojen loppupäässä.

Aamun uutisissa lueteltiin yhteisöjä, jotka ovat mukana aamun marssissa Katajanokalle. Suomen ekumeeninen neuvosto mainittiin, ortodoksikirkon arkkipiispa Leo ja muita. Suomen ev.lut. kirkkoa eikä meidän arkkipiispaamme mainittu, ei myöskään Kirkon ulkomaan apua, joka itsekin moniin hankkeihinsa saa valtion rahaa.

***

Saatiin taas palanen iloa suomalaisen työn laadusta. Olin iloisesti ajautunut Cityterveys -nimisen terveydenhuoltoalan lafkan palvelujen ääreen ideana saada edullisesti magneettikuva selästä, joka taas on rieponut viheliäisesti.

Edullinenhan tuo oli kuin mikä, 138 euroa, kun muualla hinta on useita satoja ja hipoo jopa tuhatta. Siispä Cityterveyteen KKirstin kanssa Fredalle.

Ilmoittautumistiskin rouva pahoitteli kovin, mutta ilmoitti minun varaukseni olevan Kouvolan toimipisteeseen. Hiljenin kertoen, että varauskeskustelussa ei voinut olla mitään tulkinnallista. Kysyin vielä varaushenkilöltä Cityterveyden tarkkaa sijaintia Fredrikinkadulla, ja hän sanoi toimipisteen olevan tennispalatsia vastapäätä. En ole tarkastanut, mutta Kouvolassa tuskin lienee Fredrikinkatua saati Tennispalatsia.

Rouva meni takahuoneisiin ja varmaan kiilasi minut johonkin väliin, koskapa puolen tunnin odotuksilla selvittiin.

Maksua ottaessaan saatiin kännykkään viestinä jokin salasana, jonka avulla päästään netistä heidän sivuiltaan lukemaan radiologin raportti, miltä kuvassa näytti. Rouva kertoi vielä, että kännykkänumeroon tulee tekstari-ilmoitus, kun raportti on luettavissa.

Varrottiin koko ilta, vaan eipä tullut ilmoitusta. Myöhään illalla Kirsti meni tutustumismielessä kokeilemaan Cityterveyden sivuja ja saamaani salasanaa. – Katso, lääkärihn raportti oli siellä!

Olisipa menty tunti pari aiemmin, niin olisi voitu vielä varata Mehiläisestä ortopedin aikaa, vaan nyt olivat kiinni jo varausluukut.

Siis pientä horjuvuutta työn laadussa, kun oli pantu Helsingin sijasta Kouvolaan ja jätetty luvattu tekstiviesti-ilmoitus laittamatta. – Tämmöistä on tämä sekoilu tietoteknisten palvelujen parissa. Mietin, miten mahtavat pärjätä henkilöt, jotka eivät edes yritä pärjätä nettikonstein. Ehkä moni vaiva jää toteamatta ja hoitamatta ohjelmakauppiaiden rikastuessa ja saadessa täytettä pohjattomille kukkaroilleen.

*********

Written by arisuutarla

8.9.2015 at 06:56

Kategoria(t): Uncategorized

Panu Rajalan juhlaa ja Martti Kekomäen juhlakonserttia

leave a comment »

Aloitetaanpa jälkimmäisestä:

Lankomies Martti Kekomäki täytti keväällä 75 vuotta. Sisko Riitta ja hän halusivat tarjota meille juhlan kunniaksi päivällisen ravintola Töölönrannassa. Hienon päivällisen tarjosivatkin ja vielä upeaan aikaan illansuussa ennen ”iltamöykkääjien” saapumista ravintolaan.

Hovimestari suostui vaimentamaan musiikin niin, että pystyimme rauhassa keskustelemaan. – Jäivät mukavat muistot siitä ateriasta.

Ruoan ja ruokapuheiden yhteydessä ojensimme Martille kahden hengen pääsyliput Musiikkitalolle Helsingin juhalviikkojen päätöskonserttiin, joka oli nyt sunnuntai-iltana. Samalla ojensimme Kirstin kanssa itsellemme liput samaan konserttiin samalta riviltä viereisiltä istuinpaikoilta.

Koira sisään komeasti

Mukana oli tietysti vanha kulttuurikoira Peppi. Jo narikassa vahtimestari kyseli istuinpaikkojemme numeroa, jotta voisi ilmoittaa asianomaisen oven vahtimestarille koirasta.

Vielä pyöriessämme aulassa taas uusi vahtimestari tuli kysymään, haluaisimmeko muuttaa vähän paremmille paikoille, niin sanotuille pyörätuolipaikoille, mistä on parempi näkyvyys orkesteriin. Emme lähteneet puljaamaan varsinkaan, kun ei ollut varmuutta siitä, onko pyörätuolipaikat myyty vai ei.

Tosi hienoa käytöstä henkilökunnan taholta. Kontrastisuus ilmeni siinä, että useimmiten vahtimestarit ovat kuin hyeenat estämässä koiran pääsyä katsomoon. Nytkin Peppi hoiti osuutensa loistavasti maaten ”sateensuojassa” minun penkkini alla.

Maailman tasokkain simfoniaorkesteri

Esiintyjänä oli Amsterdamin concertgebouw-orkesteri, johtajana britti Daniel Harding. Soittokunta on joissakin yhteyksissä mainittu maailman parhaana.

Juuri tämä konsertti oli valittu Riitta ja Martti Kekomäelle ensinnäkin siksi, että me olimme varmuudellla Kirstin töitten takia jo muuttaneet maalta kaupunkiin. Toinen syy oli ohjelmiston Motzart, pianokonsertto numero 18, solistina mitä ilmeisimmin flaami Kristian Bezuidenhout. Puoliajan jälkeen tuli Brucknerin viides, aika meluisa ja kaoottinen juttu sinänsä. Mutta Bezuidenhoutin äärimmäisen kepeä kosketus juoksutuksineen korvasi kyllä itävaltalaisen ”melun”.

Hauska yksityiskohta oli tavata aulassa serkku Raija Valkeakoskelta miehineen. Jussi oli keväällä täyttänyt 80 ja oli perheeltään saanut liput tähän konserttiin. Mukana olivat ainakin kummipoika Petri Katrinsa kanssa sekä poika Janne Sareineen. Ikävä kyllä en viimeksi mainittuja ehtinyt tervehtiä, mutta heidät ilmoitettiin minulle kyllä.

Heitä ennen oli vanha kirkkohallituksen työtoveri Riitta Kuusi seinän takaa, seinäsisko, kuten meillä oli tapana sanoa, miehineen tullut tervehtimään. – Ihan selvästi ovat tietyn tason sosiaalisia tapahtumia nämä konsertit.

Konsertin päätyttyä päätettiin kävellä junalle, jotta saataisiin ajella pätkä uutta kehärataa uudella tunnuksella, olikohan nyt P vaiko I.

Junan lähtöaika näkyi taulusta 21:44. Aivan junan perän kohdalle ehdittiin, ja silloin se lähti. Käveltiin aseman taksille, ja juna-ajelu jäi seuraavaan kertaan.

***

Panu Rajala vietti lauantaina syntymänsä 70-vuotisjuhlaa. Paikkana oli Hämeenkyrön Kierikkala ja niin sanottu Maisemakahvila, presis vastapäätä meidän huvilaamme järven toisella rannalla.

Noin 200 vierasta pyyröili mukavassa kelissä pihamaalla ja suuren jättiläisteltan vaiheilla. Taiteellisia näyttelyitä oli rakennuksen sisällä sekä rantaladossa.

Ohjelma oli hyvin suunniteltu, tarjoilut huolella harkittuja ja todella onnistuneita. Erityisesti noteerasin isolle joukolle keraamiset lautaset, metalliset ruokailuvälineet ja lasiset lasit, ei siis mitään halpa-arvoista kertakäyttökamaa!

Yhdenlainen sosiaalinen tapahtuma oli tämäkin. Tosin neljä ja puoli tuntia teltassa sai tämmöisen ikämiehen paikat jäykistymään.

Sovitusti minulla oli päivänsankarin pyytämänä ”rovastillinen puhe”, jonka paikka oli muun ohjelman päätteeksi, yhdenlainen ”siunaus ennen sahtia”, kuten Panu oli asian määritellyt.

– Sahdin vaiko sinun siunaus, olin kysynyt!

– Ohjelman paras puhe, Anna Kaisa Hermunen kommentoi Kirstille! – Moni muukin kiitteli suoraan kohteliaisuudesta tai ilman.

Panu veteli omat osuutensa taidolla ja innostavasti. Tunnen yhä tiettyä ylpeyttä voidessani tuntea yhden parhaista kuulemistani esitelmöitsijöistä ja ehdottomasti Suomen parhaan kirjallisen elämäkerturin.

Kolmen viikon kuluttua lähdemme taas yhdessä liehuttelemaan Mika Waltari -seuran viiriä Kroatiaan. Kuljemme nuoren Waltarin jäljillä Ragusassa eli Dubrovnikissa ja siitä ylöspäin pitkin Dalmatian rannikkoa, Panu Waltari-tuntijana esitelmöiden ja minä matkan vetäjän mantteli yllä.

Tässä yhteydessä on syytä mainita toinenkin juuri 70 täyttänyt kulttuurimies, kulttuurineuvos Eero Niinikoski, joka tulee matkalle mukaan ja esittelee sille osuvia UNESCOn maailmanperintökohteita, joita reitille osuu useita.

Vielä pyhäehtoona kotiin palattuamme oli mukava kuunnella veden yli kantautuvaa iltasoittoa Panun juhlista ja rouva Marjankin, sillä vähintään yhtä paljon näkyi hänen kättensä jälki juhlan suunnittelussa ja toteutuksessa. Oli saanut sankari uudet kengätkin jalkaansa vanhojen pomarien tilalle!

************

Written by arisuutarla

1.9.2015 at 04:46

Kategoria(t): Uncategorized

Islantia, kuntoutusta ja kivikylän alkua

leave a comment »

Maakesä sitten loppui. Ajeltiin viime viikon alkupäivänä Helsinkiin ja suoraan Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen ja kolmeksi päiväksi Iirikseen. Tekivät siinä kartoitusta tarpeistani ja mahdollisuuksista vastata niihin.

Teknisellä puolella olivat helposti määriteltävät tarpeeni, hipaistava älypuhelin ja uusi läppäri uusine käyttöjärjestelmineen, vuorossa nyt Windows kymppi.

Siinä välissä käytiin Suomen Kuurosokeat ry:n ICT-mies Mariano Mineon kanssa Verkkokauppa.comissa ostamassa uusi läppäri, pieni, litteä ja kaunis, hyvä prosessori, Intel 7, keskusmuistia 8 gt ja SSD-tallennustila, ei kuulemma liikkuvia ja lämpeneviä osia, merkki Lenovo. Control ja FN-näppäimet vasemmalla nurkassa oudossa järjestyksessä, mutta saa kuulemma paikat vaihdetuksi.

Kuntoutuksen kartoituksissa eri viskaalit, silmälääkärit, psykologit ja muut kyselivät vuorollaan kukin samat asiat, ja opin levyni ulkoa hyvin nopeasti. Töitäänhän siinä tekivät.

Tekniikan lisäksi kerroin tarpeistani saada psyykisen puolen eväitä yleiseen vanhenemiseen ja ennen muuta kuulon rajun alenemisen aiheuttamaan avuttomuuden ja syrjäytymisen tunteeseen, joka usein ei ole pelkkä tunne, vaan ihan syrjään jäämisen fakta. Enää en uskalla liikkua, lähteä, tehdä ja osallistua niin kuin ennen. Kuulon avulla en osaa peilata maisemia, lukea äänimaailmaa, liikennettä ja muuta, eikä tilalle ole vielä tullut korvaavia taitoja. Uuden avuttomuuden tarpeisiin tahtoisin eväitä, mutta niiden saamista ei oikein tunnuttu osattavan noteerata. Liikkumista muun muassa tarjottiin lääkkeeksi, mutta kun ei uskalla lähteä ilman toista ihmistä, niin… Enkä ole ihan varma, paraneeko reippaallakaan liikkumisella uuden tilanteen henkinen kuormitus.

Mukava on kuitenkin odottaa jatkopäiviä joskus syksymmällä. Eihän koko ongelmapakettia voi eikä tarvitse kerralla ratkaista, eikä se missään tapauksessa 18 vuorokauden kuntoutustoimilla ratkea. Uskon, että tulee joitakin käyttökelpoisia vinkkejä keventämään kuormaa.

******

Neljä päivää Islannissa

Islannissa käytettiin ”palkintomatkalla” 18-vuotias lapsenlapsi Iida, ihana neiti ja abiturientti Helsingin Laajasalosta. Koimme mukavat neljä vuorokautta pääosin Kirstille ja minulle tutuissa ja hyviksi koetuissa maisemissa. Blue lagunia oli siistitty ja kunnostettu, tosin turistipaljous oli ennallaan ja hinnat huipussa.

Saatiin tilauksen mukainen iso auto, Mazda 6 automaattilaatikolla.

Uuttakin löytyi. Aivan eteläkaakon kärjessä, lähellä Viikiä on ykköstieltä kuuden kilometrin poikkeama niemelle, jossa oli miljoona lunnia ja satatuhatta kiislaa. Loistava luonnon näytelmä lintuineen, lunnit monivärisine nokkineen. Meripapukaijaksikin sanovat. Eivät pelänneet, vaan päästivät hyvin lähelle sillä välin, kun lajikumppanit täyttivät ilman. Aivan mykistyttävä näky ja lintualalla ainutlaatuinen kokemus.

Monta kertaa on tästä Dyr- alkuisesta paikasta ajettu läheltä ohi, vaan ei ole tiedetty lintumaailman tarjontaa tällä karulla niemellä, jolla ainakin joskus on näyttänyt taulun mukaan merenkulkijoille tietä 1910 rakennettu majakka. Siitä ei nyt tullut ainakaan näköhavaintoa.

Sen sijaan mielenkiintoista oli lähes ennen näkemättömän raju tuuli, jonka kanssa piti olla jopa varovainen. Minäkin nostin valkoisen keppini ripustuslenkistä etusormen varaan roikkumaan. Samassa tuuli nosti ohuen kepin vaakasuoraan asentoon ja piti siinä vaikka kuinka pitkästi.

Monta kertaa oli taas matkoilla niin tuttu tunne: Näinköhän tämä on viimeinen kerta näillä main.

Asuttiin aivan keskustassa, hotelli Leifur Eirikssonissa, vähän enemmän keskitasoinen, sokkeloinen paikka ja ärhäkkä, pötyä puhuskeleva emäntä. Ehkä ei mennä toiste.

Emäntä tilasi pyynnöstä kuljetuksen laivaretkelle ja Iidalle Samulin kanssa Laxnesin hevostilalle ratsastelemaan. Satamassa kävi ilmi, että kurja emäntä oli antanut esitteen vain yhdestä meriretkityypistä, surkealla ja ihmisen kastelevalla avoveneellä, joka hakkasi Atlantin aalloilla ja maksoi liki 300 euroa hengeltä.

Satamakonttorin naiset suosittelivat kolmen tunnin meriretkeä katetulla 145 hengen laivalla, jossa on vessat ja kantttiinipalvelut ynnä ennen kaikkea vain yksi kolmannes avovenepurjehduksen hinnasta. Kirsti sai maksetut liiat rahat takaisin.

Mitäpä merellä? – Valaita tietenkin.
Niitä tuli näkyviin laivan viereen kaukana ja lähempänä, priiskauttelivat vesisuihkujaan ja sukelsivat taas. Ei ollut ennen katseltu.

Ennenrantaan palaamista kryssailtiin vielä delfiinialueella. Siellä heitä ui rinnan ja lomittain pitäen omia liikeratojaan silmälle iloksi.

Vahvin elämys kirkossa

Hallgrimskirja on 1980-luvulla valmistunut Reykjavikin maamerkki, torni 73 metriä. Käytiin katsastamassa kaupunki tornista, kuten tehtiin viimeksikin, kun oltiin vetämässä F. E. Sillanpään seuran ryhmämatkaa Taatan jäljille. Taata oli Islannin 1000-vuotisjuhlissa Suomen virallisessa delegaatiossa 1930.

Iida ja Samuli taisivat olla lukemassa koululäksuyjä tai muuta. Kirstin kanssa menimme illalla kirkkoon. Urkuri soitteli musiikkia, Bachia ja muuta. Äkkiä sieltä tuli jotakin hyvin vahvaa, minun sieluuni vetoavaa soitantoa, joka pani ajattelemaan elämän katoavuutta ja nykyistä oloa kuitenkin siinä vielä kiinni. Etsin Kirstin käden käteeni, ja annoin kyynelten tulla. Juuri silloin musiikki sai kirkkaan, kuulaan duurisävyn, täynnä toivoa ja yhteyttä ylöspäin ja rinnalle. Oli semmoinen harvinainen, onnellinen hetki.

Siitä Hallgrimskirhjestä vielä sen verran, että olimme unohtaneet kumpikin kirkon kääntyvät penkit. Selkänoja pysyi paikallaan, mutta istuinosa penkistä kääntyi niin, että saattoi istua joko kasvot alttariin tai kirkon perällä oleviin urkuihin päin. Nyt istuttiin kasvot urkuihin päin.

Urkujakson jälkeen estradille asteli 16-henkinen nuorten miesten joukko, Kings men of Cambridge, tosoi kovan luokan laulajia Englannista. Esittivät vähän kaiken sortin kappaleita huipputaidokkaasti, useimmat vuorollaan solisteina, parhaana ehkä joukon ainoa mustaihoinen kaveri. – Aivan sattumalta osuttiin tähän ilmaiskonserttiin. Oli hyvä osuma.

**********

Panu Rajalan juhlia odotellessa

Eilisen istuin Tampereella vanhassa Ahlmanin kartanossa kokouksessa. Illan suussa hain iloisen koiran Pyynbikiltä ”hoitotäti” Helenalta, ja tulimme Hämeenkyröön. Kirsti ajelee tänä iltana perästä töittensä jälkeen.

Lauantaina ovat Panu Rajalan seitsenkymppiset vastarannan Maisemakahvilassa. Sankarki pyysi minulta lyhyen ”siunauspuheen”. Kun tiedustelin sen kohtaa ohjelmassa, Panu vastasi, että lopuksi siinä ennen sahtia, johon minä, että onko tarkoitus siunata sinut vaiko sahti!

Illalla juttelin juhlan toisen juontajan eli Vilja Pylsyn kanssa. On taatusti fiksu ja luonteva veto Viljalla ja miehellään Jere Lepolalla. Parisataa vierasta on tulossa, joten ei ole ihan sama, mitä rovasti siellä puhuu.

Lapsenlapsi Kukalla olisivat samaan aikaan kolmevuotissynttärit Kalkussa, mutta voivoi…

Sunnuntaina päivällä ajellaan taas kivikylään. Ehtoolla mennään sisko Riittan ja lanko Martin kanssa Martin keväisen 75-vuotispäivän merkeissä musiikkitalolle Helsingin juhlaviikkojen konserttiin, ja siitä se sitten alkaa taas uusi viikko ja syyskuu.

Ari Suutarla, vanha pappi

Written by arisuutarla

27.8.2015 at 07:52

Kategoria(t): Uncategorized

Kesä kuivuu käsiin

leave a comment »

Hannu Lehtipuu, Hämeenkyrön vanha rovasti, ties miten paljon yli 80, istui illansuun kanssamme. Lohta syötiin ja ihasteltiin inkiväärin käyttöä esiäitiemme viilissä, nyt meillä tomaattimehussa sauvasekoittimella hurautettuna. Viisas mies on Hannu ja monias muistoissaan. Omien pensaittensa marjoja toi tullessaan.

Kolmen nukkumisen perästä on meillä muutto, siis siirto kivikylään ja tämän Hämeenkyrö-kesän loppu. Ylirautian tilalta haettiin vadelmia, joita Kirsti pani pakkaseen. Pyhänä lähtiessä otetaan vielä lisää ja pääsevät jäähän Helsingissä.

Tavanomaiset syyshaikeudet ovat sekä ilmassa että mielessä. Majatalo Onnela -kirjan syrjästä on taas saatu kiinni. Lähdeaineistoja lukiessa ja selatessa ihmettelee vain, mistä syystä on tuonkin kohdan merkannut tärkeäksi. Pala palalta se siitä syntyy. Nyt Eino Leino, nykyinen Helsingin ystävä ja toimittaja, ei siis Onnelan entinen asukas ja kirjailija, etsii purkua nimimerkille I. T:nen. Tämmöinen ilmestys on Suomen Kuvalehdessä 2/1942 kirjoittanut artikkelin Uuno Kailaasta huvila Onnelan asukkaana. Olisi kiva voida avata kirjoittaja ihan nimeksi saakka.

Pyykkikujan Heikki kävi jatkamassa ylätien kaidetta, että en enää suistuisi rajaojaan niin kuin kesällä tapahtui. On iloista, että miehen käden jälki on luotettavaa ja tarkkaa – jopa kauneusarvot täyttävää. Heikki toimitti kasan painekyllästettyä jätepuuta kunnan asianomaiselle kaatopaikalle ja samalla sahasi metrisen laudan kulmasta kulmaan. Niistä teen laiturin portaaseen uudet poikkilautojen aluspuut, ja sillä tavalla saan yhden portaan häviämään ja muuttumaan luiskaksi. Porras on siinä pari kertaa nyt yllättänyt, vaan eipä yllätä luiska enää. Vanhojen lautojen ruuvit kävin jo avaamassa iltalaineiden mukavasti loiskutellessa laiturin rakenteiden alla.

******

Written by arisuutarla

13.8.2015 at 19:11

Kategoria(t): Uncategorized

Pikku retkiä: Tallinna, Turku, Tampere

leave a comment »

Antti Kuparinen, 90,käytettiin päiväseltään Tallinnassa. Kymmenen vuotta sitten näin sovittiin samanlaisella juhlamatkalla, ja kas kummaa, Kirstille ja minullekin matka tarjosi uutta näkökulmaa.

Laivalla syötiin noutopöydän aamiainen. Taksi vei Tallinnan D-terminaalista Pyhän Vaimun kirkon juureen, mistä köpöteltiin Raatihuoneen aukiolle. Paljon oli turisteja, kaupunki-ilme ihan erilainen kuin Helsingissä, Tallinan parhaaksi itseään mainostaman torikahvilan antimet mainiot. Siinä kohoteltiin maljat Antille, mainiolle Karjalan miehelle.

Olin uhonnut, että kymmenen vuoden päästä ei sitten enää uusita tätä matkaa. Antti oli luvannut tehdä parhaansa kuollakseen ennen sitä. – Nyt Kirsti ehdotti, että viiden vuoden päästä sentään, ja sehän meille herroille sopi.

Ikaalisten matkatoimiston tilausajo aamulla kello 05:35 ja paluu noin klo 23:00 päätettiin kyllä korvata omalla autolla Tampereen asemalle, siitä junalla Helsinkiin ja raitioli njalla 9 Länsisataman terminaaliin.

Keskiviikkona oli Kirstillä mustikka- ja sienipäivä tamperelaisten ystävien kanssa. Mahdoton määrä nyt mainioita mustikoita tuli kotiin, sieniä ei niinkään vielä. Minä otin koiran kanssa kurssin Tampereen asemalle ja junalla Turkuun. Oli mukava lounastaa ystäväjuristi Riku Virtasen kanssa Linnankadun ja Kristiinankadun kulmassa ravintola Torressa, asioida vähän kauppahallissa Vietnamin kahvin ostamisen merkeissä ja juoda torikahvit Viklundin nurkalla. Ennen muuta oli jopa hyödyllistä vaihtaa ajatuksia Suomen Kuurosokeat ry:n tulevaisuudesta. Yhdistyksessä on meneillään ihan selvästi sukupolven vaihdos sekä luottamushallinnon että johtavien toimihenkilöiden rintamalla, eivätkä vaihdokset suju täälläkään ilman kolinoita.

Eilen perjantaina sitten tavattiin Tampereella ystäväpariskunta Liisa ja Hannu Iltanen. Syötiin porukalla lounas Ritvan kalakahvilassa Tampellan porttia vastapäätä. Naiset ajoivat Kugalla ja me miehet Kaskeilla Pyynikin näkötornille munkkikahveille. On varsin hoitavaa ja rakentavaa olla rauhassa sivistyneiden, itseään korostamattomien aikuisten ihmisten kanssa.

Ja kävi tässä välipäivänä Kirstin vanhoja peruja rouva Terhi Huhdanperä Tampereelta viettämässä kanssamme päoiväsydämen. Käytettiin Terhi vastarannan Myllykolussa. Harmiteltiin Nobel-pitäjän köyhyyttä, kun Taata Sillanpään avainnähtävyys täytyy pitää ljukittuna vielä parhaan turistikauden jatkuessa. Ikkunoista kurkittiin toki sisälle, ja samaa tuntui tekevän espoolainen rouvapari, joka yhtä lailla harmitteli paikkojen olemista kiinni.

Yksi viikko vielä, ja sitten on tämä suvi maaseutuelämän kannalta ohi.

************

Written by arisuutarla

8.8.2015 at 05:21

Kategoria(t): Uncategorized

Kroatian matka lähestyy

leave a comment »

Käytiin Panu Rajalan kanssa läpi Dalmatian matkaohjelma. Todettiin se tällä haavaa ihan hyväksi. Moniaita UNESCO:n maailmanperintökohteita on mukana, vaan onpa asiansa osaava esittelijäkin, kulttuurineuvos Eero Niinikoski, tämä Verlan teollisuusyhdyskunnan samoille listoille Suomesta saattaja. Niinikoski täyttelee 70, joten parhaat onnittelut täältä Hämeenkyröstä päin!

Vanha ystävä, Terttu Vatka pääsi aika ex tempore käymään. Oli tosi mukava tavata. Kirstille tuli uhkea kukkaiskimppu ja minulle rasia hyviä vadelmia. Eivät olleet vähääkään vetisiä. Holmusin aika heti koko rasian.

Syötiin kolmikalapataa, haukea, kuhaa ja merilohta. Pääsi olemaan liian pitkään uunissa. Etenkin kuha oli tohjoontunut, mutta uudet perunat olivat hyviä, samoin Kirstin laittama mustikkarahka.

Vielä odottamassa ovat Hannu-rovasti sekä serkku Marja-Leena. Sitten kesän tapaamiset täällä maalla alkavat olla tavatut.

Satunnaiset poikkeajat ovat näköjään jääneet tai ainakin jäämässä vallan pois. Perästä aina kuulee, että ohi on ajettu.

************

Written by arisuutarla

2.8.2015 at 15:29

Kategoria(t): Uncategorized

Hieno näyttely Usko Nyströmin töistä

leave a comment »

Usko Nyströmin isä , Väinö Nyström on ollut Hämeenkyrön nimismiehenä, joka kuten sanonta kuuluu, meni poikansa Laurin kanssa kapinassa. Isä ja poika surmattiin nimismiehen virkatalon eli Soinilan portille talvella 1918. Ruumiit tungettiin avantoon, ja ne löydettiin keväällä Siurosta kosken niskalta. Aika karmea tarina siis.

Väinö Nyströmin yksi lapsista oli nimeltään Usko, joka on tehnyt elämäntyönsä Kajaanissa piirustuksen opettajana. Pari vuotta sitten kuollut Usko Nyströmin tytär, Aamu Nyström on testamentannut isänsä Hämeenkyrö-aiheiset työt Hämeenkyrön kunnalle. Kunta puolestaan on tämän suven ajaksi pannut töitä näytteille täkäläiseen kotiseutumuseoon.

Tänään käytiin katsomassa näyttely asiantuntevasti suvun nimiedustajan, Marja Norhan opastuksella. Marja vaivautui henkilökohtaisesti meitä varten kertomaan töistä, niiden näkymistä ja taustoista. Oli tosi antava taide-elämys.

Jos kunta päättää panna myyntiin jotakin töistä, Kirsti jo katsoi erään kukkaistaulun, joka voisi saada kodin vaikka meiltä Malminkartanosta hänen pianonsa yläpuolelta.

Tämä Usko Nyström ei ole yhtä tunnettu kuin setänsä, joka myös oli Usko, mutta oli arkkitehti, Imatran valtionhotellin, Helsingin Koiton talon, Schalinin talon ja monen muun rakennuksen arkkitehti.

*******

Huomisaamuna on aikainen herätys. Ikaalisten matkatoimiston bussi poiminee meidät Hämeenkyrön keskustan Vaasan tien pysäkiltä ja vie Helsinkiin ja Länsisatamaan. Vanha Kuparisen Antti viedään päiväseltään 90-vuotismatkalle Tallinnaan. Tästä sovittiin vastaavalla matkalla kymmenen vuotta sitten Antin täytttäessä 80 vuotta. Nyt olen Antille sanonut, että kymmenen vuoden kuluttua emme enää ota uusiksi tätä tapaa. Antti lupasi pitää huolta, ettei enää ole hengissä silloin. – Ihania nämä vanhat Karjalan veteraanit, joille karski huumori sopii suuhun ja sydämeen.

Kirsti lähti viemään koiraa Marjut Norokorvelle matkan ajaksi hoitoon hoitokoiraksi.

Written by arisuutarla

2.8.2015 at 14:41

Kategoria(t): Uncategorized