Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Lähiruokaa kauppa-autolta

leave a comment »

Käytiin kysymässä Mahnalassa Yrjölän marjatilalta mansikoita. Olihan niitä. Kysyttiin, voisiko tilata pienen määrän lauantaiaamuksi. Pitäsi laittaa Eetun synttärikakkuun, jonka pohjia Kirsti on tänään väsäillyt.

– Ei voi varata, oli sinänsä mielenkiintoinen vastaus. Pitää siis ajella Kyröskosken torille saadaksemme kakkumansikat.

Ei tarvitse ottaa huomioon asiakkaiden toivomuksia tai tarpeita. Kauppa käy näköjään muutenkin. Tosi tylsää.

Sen sijaan Yrjölän marjatilan pihassa oli oikeasti mielenkiintoinen yllätys: Siinä seisoi kauppa-auto – myymäläauto oikein vanhaan malliin. Pirkkalasta oli tullut, ja kuljettaja sanoi jo viime vuonna aloitetun. Ei vain ole ollut tietoa ainakaan pitäjän lehdissä. Netissä kuulemma on ja sitten suusta suuhun.

Ylimmäinen tieto kertoi lähiruokaa olevan tarjolla. Pikaisesti silmättiin tarjonta. Liha- ja makkaratuotteita oli pientuottajilta. Oli poroa ja villisikaa, lammasta ja karhua. Lammas vielä menee lähiruoan piikkiin, mutta mitä ovat nämä porot, karhut ja villisiat? Karhun ulosteita nähtiin joku vuosi takaperin, ja hurjia huhuja liikkui kontion talvehtimisista ihan tässä lähellä. Kymmenisen vuotta sitten porokin nähtiin kapuavan ylös rantarinnettä, katkenneen hihnan pätkä perässä. Oli kuulemma päässyt Sasista karkuun joltakin kokeilijalta, mutta että lähiruokana Hämeenkyrössä. – Hmmm!

Löytyi sentään yhden sortin tavallista grillimakkaraa, kun sellainenkin oli tarpeen. Käyntikortti saatiin ja tieto, että kahden viikon välein kauppa-auto ajelee. Lähin pysähdys tässä Yrjölän marjatilan pihassa, toiseksi lähin Frantsilan Kehäkukan luona. Hyvä pitää mielessä.

Written by arisuutarla

11.6.2015 at 17:31

Kategoria(t): Uncategorized

Muutto maalle

leave a comment »

Toissa päivänä, perjantaina 5. kesäkuuta, ajeltiin sitten rauhassa ja kesämielellä Helsingistä Hämeenkyröön. Lähdön kynnyksellä piipahdettiin katsomassa ystävä Marjaa Meilahdessa ja toivottamassa hyvää kesää silläkin uhalla, että sairaala-aika tulee hänellä jatkumaan vielä ties minne. Sanallisesti yritin olla kannustamassa siihen suuntaan, ettei pidä mitään kiirettä pois, vaikka aika kävisi kuinka puuduttavaksi ja virikkeettömäksi. Sairaalassa apu on kuitenkin aina napin takana. Kotona sitä voi joutua odottamaan eikä välttämättä saa sittenkään.

Tullessa oli mainio poiketa katsomassa vanhaa Iittalaa, Kalvolan pitäjän keskustaa. Lasitehtaan myymälän lisäksi varsinainen löytö oli vanha kirja- ja paperikauppa. Sisällä oli muun muassa kauppamuseo, jota totisesti kannattaa poiketa katsomassa. Valitellen kirjakauppias totesi, että Toijalassa kirjakauppaa ei enää ole ja ihmetteli, tokko hänen jälkeensä jatkajaa löytyy sen paremmin Iittalaan.

Kerroin Kirstille Kalvolan siirtomaaluonteesta. Kun pitäjä liitettiin Hämeenlinnaan eikä Hattula tullut mukaan liitoksiin, Kalvola jäi erilliseksi saarekkeekseen. Kun maan lain mukaan tällaisia siirtomaita ei hyväksytä, Kalvola antoi jonkin palan korpimaata Hattulalle ja se taas Hämeenlinnalle niin, että maayhteys syntyi. Kannas on todella edelleenkin korvessa, eikä siellä kirjakauppiaan mukaan kulje edes tietä, kunhan nyt on maayhteys ja Hämeenlinnan kaupungin raja katkeamaton.

Kyröskosken torilta saatiin nyt Valtasen ständiltä harmkillisen suolaista kalaa, sekä graavattuna että loimulohena. Täytyypä siirtyä graavaamaan itse niin saa, mitä haluaa.

Ylöjärven puun autokuski oli toimittanut laiturivärkit sopimuksen mukaisesti rantatöyräälle ja osin jopa kanniskellut alas. Saa nähdä, koska vedet lämpenevät sen verran, että pääsee asentelemaan runkoa veteen. Kansia voi tietysti alkaa ruuvailla kasaan maalla ja viedä ne aikanaan runkojen päälle, mutta jostakin on kohta putkahtamassa pintaan alkupuhti. Sama koskee Majatalo Onnelan kirjan jatkamista, joka sentis on mukavalla mallilla

Written by arisuutarla

7.6.2015 at 15:52

Kategoria(t): Uncategorized

Kehitysyhteistyön leikkauksista

leave a comment »

Kurja juttu päällisin puolin katsoen. Mutta typerää on sekin, että vuodesta toiseen lainataan ulkomailta rahaa, jotta lainarahalla voidaan muun muassa tukea köyhiä maita. Ollaan nyt setä Samuleja, ja pidetään yllä kuvaa vauraasta Suomesta, joka tukee köyhiä maita avustusohjelmillaan. Saavat sitten meidän lasten lapsemme maksaa ulkomaisille lainaajille meidän hyväntekeväisyytemme!

Jostakin päästä on yli varojen eläminen lopetettava, ja pantava suu säkkiä myöten, niin kuin äitivainaa olisi sanonut. En tunne valtion taloutta sen vertaa, että tietäisin, millä perusteella Suomi alkoi elää kestovelaksi. Tilapäisen ilmiön vielä jotenkin ymmärtää, mutta että se on pysyvä tila, ei uppoa edes papilliseen henkimaailman kaaliin.

Espanjalaiset kirsikat ja pensasmustikat ovat meillä nyt viikon löytö. Siskon kanssa käytiin Kauppatorilla lohisopalla, ja otin siitä pussillisen kumpiakin. Oli muuten mainiota lohikeittoa, kun ei ollut pilattu ylenpalttisella suolalla. Aamulla en ollut ajatellut lähteä kaupunkiin lainkaan. Muistui mieleen, että Frimodigissa on pari elokuvajulistetta kehystettävinä enkä viitsi jättää niitä kesäksi sinne. Samoin Hannu Iltaselle menossa oleva Waltarin numeroimaton Kultakutri oli valmiina noudettavaksi Jokisen kirjasitomosta. Kohtuullisen siistin eksemplaarin olivat taas siellä saaneet niin, että kehtaa viedä Hannulle.

Kirstillä oli tämän termiinin viimeinen työpäivä. Rauhassa tässä katsellaan koti kesäkuntoon. Aamulla käänsin postit sekä Hämeenkyrön sanomat. Mainiota, että postin lomakääntö tehdään puhelimitse paikassa, josta vastataan ”muuttoilmoitukset”, ikään kuin kysymys olisi pysyvämmästäkin muutosta. Kirsti varmaan käy läpi naapurin Merjan kanssa kukkien hoitoa täällä, kun kaikkia ei millään voi pakata autoon. On tosi mukava kuvio ”omistaa” seinän takana tämä rouva Merja, muun muassa ystävällinen ja luotettava kotimies.

Written by arisuutarla

4.6.2015 at 13:23

Kategoria(t): Uncategorized

Voi itkujen kevät, professori Eeva Jokinen radion kulttuuriohjelmassa

leave a comment »

Oikeastaan toivon, että arvoisa rouva professori kuuntelee Ylen areenalta tämän iltapäivän kulttuuriohjelman ja suostuu laskemaan oman puheosuutensa totien ja niinkujen lukumäärän. Tosi surkea juttu!

Jotakin uuden sanan opetusta oli ”tohkeissaan” professori ajamassa käyttökieleen, mutta ydin hukkui nätisti näiden totailujen ja niinkutuksen alle. Ajattelin vain henkilöä yliopiston ja nuoren sivistyneistön opettajana.

Jos laskenta huvittaa, niin ohjelman toinen haastateltava, herra …, kelpaa hyvin esimerkiksi. Hänen puheestaan ei näitä tylsyyksiä löydä.

Erikoisuutena Eeva Jokinen väläytteli aina silloin tällöin ”Totisen pojan jenkan” malliin, ”että tota noin…”.

Professori näyttää nettisivujen mukaan vielä olevan oppimisiässä, syntynyt 1959. Voin vakuuttaa, että suhteellisen vähin harjoituksin totista ja niinkuista voi päästä eroon.

Terveisin AS

Written by arisuutarla

1.6.2015 at 14:32

Kategoria(t): Uncategorized

Hotelli Alba Jyväskylässä, tosi mielenkiintoinen paikka

leave a comment »

Vietin kolme kokouspäivää Jyväskylässä hotelli Albassa. Jyväsjärvi läikehti kirkkaana ihan vieressä, ja maisema oli mahtava.

Kurkistus keittiöön antaa hyvin mielenkiintoista koettavaa. Lounaalla noutopöytä oli kohtuullinen. Päivällisaikaan tilasin ala Carte-listallta lohikeiton.

Sain hyvin suolaista lientä, johon oli viipaloitu keitettyjä perunoita joltakin aiemmalta aterialta. Maistuivat juuri sellaisilta kuin uudelleen keitetyt keitetyt perunat maistuvat.

Lohen epämääräisistä kimpaleistakin oli epäiltävissä, olivatko otetut lounasajan uunilohesta. Ainakin tuoreena keittymään pantu lohi maistuu erilaiselta ja olomuoto on toinen.

Tarjoilija kysyi, maistuiko.

– Kuten näkyy, kaiken söin, mutta nälkään, minä vastasin.

Kerroin, että en ikänä ennen ole nähnyt tällä tavalla valmistettua ja tarjolle pantua lohikeittoa.

Tarjoilija ei pahoitellut eikä ehdottanut hyvitystä. Totesi vain, että

– toivottavasti seuraavalla kerralla maistuu paremmalta!

Toisena iltana tilasin päivälliseksi haudutettua ylikypsää porsaan potkaa. Potka oli hyvää, mutta tilauksen jättämisestä meni tasan tunti aterian saamiseen.

Taas kysyi tarjoilija, maistuiko.

Sanoin, että maistui kyllä, mutta nopeasta palvelusta ei hotelli Alban ravintolaa missään tapauksessa voi kiittää.

Jos suosituksia kysytään, en suosittele!

Written by arisuutarla

29.5.2015 at 14:19

Kategoria(t): Uncategorized

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä (kirja-arvio/blogi)

leave a comment »

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä

 

Päivi Istala on lukenut Celialle suurenmoisesti ja ammattitaidolla Johanna Vesikallion kirjoittaman Elisabeth Rehn -elämäkerran. Teoksen nimi on Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. Etulehdelle Vesikallion nimen rinnalle tekijäksi on merkitty Elisabeth Rehn, Kustantaja Otava. Kirjansa esipuheen Rehn on päivännyt Kirkkonummella kesäkuussa 2014. Daisy-kirjan ilmestymispäiväksi Celia on laittanut 2. helmikuuta 2015.

 

Kirjaa on poikkeuksellisen kiva lukea muun muassa siksi, että Päivi Istala osaa ääntää ruotsinkieliset ja muut nimet, paikat sekä sanat oikein. Toimittajan pitkä kokemus tuo äänenkäyttöön luontevan sujuvuuden. Harmittamaan heti kättelyssä jää äänikirjaa lukevan näkökulmasta toteamus, että kirjallisuusluetteloa, henkilöhakemistoa ja jotakin muuta kirjaan oleellisesti kuuluvaa on taas Celian sensuroivaan tyyliin jätetty lukematta.

 

Tuttua väkeä

 

Elisabeth Rehn on syntynyt vuonna 1935. Kirjaa on kiva lukea siksikin, että iso osa teoksessa vilisevästä henkilögalleriasta on politiikan sivuilta tai kansainvälisistä yhteyksistä niminä tuttua. Iso osa kuvatuista tapahtumista on tavalla tai toisella lukijan muistissa. Tätä taustaa vasten kirjan henkilöhakemisto olisi enemmän kuin tärkeä.

 

Tyylillisesti kirja on pieteetillä kirjoitettu. Ihmisistä puhutaan koko nimillä ja asiallisilla titteleillä. Elämäkerroissa viljellään monta kertaa linjaa, jossa ihmisiä sinutellaan ja puhutaan Mikkoina ja Maijoina, ikään kuin he hyvinkin olisivat joko kirjoittajan tai kirjan lukijan tuttuja. Johanna Vesikallio kirjaa asioita niin, että hänen oma kerrontansa ei aina erotu kuvattavan suuhun pannuista sitaateista. Minulle tämä on signaali sujuvasta kynästä. Paikoin olisi jopa ollut kiva tietää, mikä on suoraa sitaattia, mikä elämäkerturin tekstiä. Jos tämä käy ilmi kursiivina tai lainausmerkein, se olisi ollut mukava äänikirjasta kuulla.

 

Erilaista ruotsalaisuutta

 

Elisabeth Rehnin isä, Anders Karlberg, toimi kunnanlääkärinä Mäntsälässä. Kaikki perheen kolme tytärtä aloittivat siellä suomenkielisessä koulussa muuttaakseen yksi toisensa jälkeen Kauniaisiin ruotsinkieliseen kouluun, jossa yhdeksän kuukautta vuodesta asuttiin koulun asuntolassa. Kirjassa korostuu positiivisella tavalla äidinkielen hyvän hallinnan suuri merkitys identiteetin vakaudelle. Omakielisen kulttuurin viljelyh ei Mäntsälässä ollut mahdollista. Kirjassa ei mitenkään haitallisena tule esiin lapsen ja nuoren joutuminen pois kotoa. Päin vastoin sisäoppilaitos pakotti itsenäisyyteen ja vastuun ottamiseen.

 

Ruotsinkielen turvattu asema Suomessa ja väestön oikeus äidinkieleen kulkevat vahvoina lankoina läpi kirjan. Ihme kyllä missään vaiheessa ei tule tavanomaista hurrituntua tai bättre folkin mentaliteettia, vaan kielikysymys on läsnä hyvin nätisti ja luonnollisena.

 

Nainen oikealta ottaa paikan

 

Hauska on päästä kurkistamaan politiikan kulisseihin. Elisabeth Rehnin suosio Suomen ruotsalaisten miehien kovaksi keitetyssä kilpakattilassa ei suinkaan ole mikään selvyys tai suosittu juttu, ei varsinkaan tiukaksi muurautuneessa herraketjussa, jossa naisen paikka on ihan jossakin muualla. Feministinen ote ja naisasianaiseus olisivat vielä saattaneet olla hyväksyttäviä, mutta ne eivät olleet Rehnin juttu. Hän eteni ison nelilapsisen perheen äitinä ja liikunnallisena aviovaimona, joka sentään oli käynyt kouluja ja saanut Hankkenilta diplomiekonomin paperit. Rouva ekonomi tavataan jopa kiskomassa Sulkavan soutua. Suorastaan jännää on kuvaus, miten RKP:n mieskaarti sysää sumeilematta ja jopa törkeästi Elisabeth Rehnin sivuun taisteltaessa omasta paikasta politiikan paisteessa. Ole Norrback, Henrik Lax ja kumppanit saavat ansaitsemaansa paikan näyttöä Rehnin mielikuvissa, heitäkin tiukemmin parivaljakko Taxell ja Stenbäck.

 

Isänmaallisuus oli Elisabeth Rehnin yksi käyntikortteja. ”Nainen oikealta – Kvinnan från höger” tuli hänen tuotemerkikseen, kun oli kysymys tiestä ohi mieskaartin parlamenttivaaleihin ja eduskuntaan. Pakka oli mennä sekaisin, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti Elisabeth Rehnin puolustusministeriksi Holkerin hallitukseen. Pääministerille naisen nimitys oli kirjan mukaan kova paikka, mutta ihmetystä pehmensi esimerkiksi kenraali Adolf Ernrothin lausunto: ”Annetaan tytön yrittää!” Puolustusvoimien komentaja Jan Klenberg sai opetella uutta etikettiä naisen tultua esimieheksi. Muutaman viikon työskentely Euroopan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä sai ministerin kyllästymään lehtihaastattelujen lietsontaan: nais-sitä ja nais-tätä. Oli aika sukupuolen taivastelun asemesta tarttua ministerin töihin.

 

Melkein presidentti

 

Elisabeth Rehn hävisi 1994 niukasti presidentin vaalien toisen kierroksen Martti Ahtisaarelle. Rehnin kannattajakunta oli noussut kansanliikkeenä kuin tyhjästä. Kampanjaa kutsuttiin harrastajamaiseksi. Yksi sen näkyvimmistä voimista oli Uma Aaltonen. Vastapuoli parjasi rouva Elisabethin kannattajien olevan koiria, hevosia ja muita eläimiä. Puoluetta ja kuppikuntaa vaihdellut Jörn Donner esiintyi varsin härskillä vaalilauseella: ”Minä tunnen molemmat. Siksi valintani on Ahtisaari.” Omalta puolueeltaan, Ruotsalaiselta kansanpuolueelta, Elisabeth Rehn ei saanut juuri minkäänlaista vetoapua vaalikampanjaansa.

 

Ihminen jasentään jotakin

 

Useita kausia kansanedustajana, hallituksen tasa-arvoministerinä, sitten puolustusministerinä, europarlamentaarikkona ja kerran varsin valovoimaisena presidenttiehdokkaana ihan kalkkiviivoille asti ynnä toisen kerran, silloin huonolla menestyksellä. – Onhan se kaikkineen kotimaisessa politiikan teossa jotakin. Siihen päälle tulee toiminta kansainvälisessä ihmisoikeustyössä. Elisabeth Rehn näkyy ennen muuta Balkanilla tai yhtä hyvin Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja kaukana Aasiassa Itä-Timorissa.

 

Valmistautuminen vuoden 2000 presidentin vaaleihin meni melkein alusta lähtien poskelleen. Kirjan mukaan syitä voi etsiä muun muassa kampanjatoimiston ammattilaisista, jotka osoittautuivat aika taidottomiksi ja olivat jakamassa keskenään paikkoja presidentin kansliasta, vaikka vaaleihin oli vielä aikaa. Nämä olivat vaalit, jotka toivat naisen ensimmäisenä ensimmäiseksi naiseksi läpimurtoon. Alkoi Tarja Halosen kausi.

 

Toiseksi jäämisten kirjauksena tämä elämäkertateos kuvaa Elisabeth Rehnin kamppailun ja häviön Unisefin pääjohtajuudesta. Amerikkalainen hegemonia oli jyllännyt taas kerran.

 

Perheen dramatiikkaa

 

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä ei siloittele eikä jätä kertomatta – siltä ainakin lukijasta tuntuu. Aviomies Uve on omista intresseistään puuhaamassa irtiottoa perheestä liittyäkseen toiseen naiseen. Aikuiset lapset ja muut tekijät saavat sankarin pysymään ruodussa. Näistäkin kipeistä asioista puoliso kertoo varsin kauniisti ja mollaamatta.

 

Oma lukunsa on Rehnien perheen konkurssi, taloudellinen vararikko, kun velat ovat kasvaneet hallitsemattomiksi. Upeat kodit ensin Kauniaisista, sitten Kirkkonummen Hilasta meren rannalta menevät myyntiin. Seuraa yli vuoden asuminen naapurissa lähes lautamajaksi luokiteltavassa kodissa. Osuu vielä presidentin vaalikampanjan aikainen melkein ylinopeussakkotilanne Espoossa Stensvikin sillan jälkeen. Media nappaa tästä hammastelun, miten tavalliselta kansalta vähemmästäkin kortti lähtee kuivumaan.

 

Rehnien poika Joakim sanoo Vesikallion haastattelussa, että kyllähän nämä kaikki tappioita ja pettymyksiä olivat äidille, joka kuitenkin onnistui muun perheen kanssa rakentamaan sisäisesti ja ulkoisesti toimivan kodin monta kertaa. Kahdesti syöpäleikkaus, ensin vatsasta, sitten rinnasta, ovat omia kuvioitaan, jotka panevat pysähtymään.

 

Tämän kirjoittajalla tuli oikeasti tippa silmään, kun Elisabeth Rehn yöllä Hilan kotiin palatessaan presidentin vaalin tappion jälkeen kohtasi pimeän keskellä naapureiden laittaman soihtukujan. Väki odotti kotiin palaajaa shampanjapullon kanssa ilmaisten ilonsa sen johdosta, että saavat pitää rouva naapurinsa. Myös presidentin kanslian henkilökunnan ilo kirjattiin lehdistöön, kun ei tarvinnut ryhtyä ulkoiluttamaan rouva presidentin kahta isokokoista koiraa, Sukua ja Lakua.

 

Suuret opit sotakentiltä ja kehitysmaista

 

Elisabeth Rehn kertoo kokeneensa herätyksen Balkanilla. Hän katseli aaltopahvin päälle lapsia synnyttäviä äitejä. Pakolaisleirin vauvoista monet eivät enää seuraavana päivänä olleet elossa. Bosnia ja Hertzegovina elivät rikki revittyä elämää, jota oikein kukaan ei osannut tukea. Afrikassa häntä kutsuttiin nimellä ”eurooppalainen sisaremme”.

 

Elisabeth Rehnillä oli kyky ei niinkään sukkuloida poliitikkojen seassa, vaan hän seurusteli kansan tavallisten ihmisten parissa. Hän ammensi tietonsa päätöksentekoon keskeltä elämää. Balkanin kriisien taustoista hän nöyrästi kysyy, mahtaako niiden tuntijaa ja ymmärtäjää löytyä muualta kuin Balkanilta. Slobodan Milochevicin Rehn tapasi pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla sotaherra oli kolkko, toisella lipevä ja itseään tykö tekevä. Kuitenkin Rehn kirjoittaa serbeistä ihan myötätuntoisesti.

 

Balkanin painajaiset tulivat pestin päätyttyä vielä unissa kotiin. Ruumisarkussa makasi Rehnin itsensä paloittelema ihminen. Ruumiskasojen asemesta hän halusi katsella eläviä ihmisiä ja olla tekemisissä heidän kanssaan.

 

Päästyäni kirjan loppuun olen kiitollinen sekä Elisabeth Rehnille avoimesta tilityksestä että Päivi Istalalle erinomaisesta äänikirjan luennasta ynnä vielä Johanna Vesikalliolle varsin kattavasta kirjauksesta . Vesikallio on lukenut suuren määrän lehtiaineistoa jututtaen ison joukon Rehnin lähipiirien ihmisiä eri aikakausilta kuin mhyös oman perheen jäseniä. Kirjassa on yli 500 sivua. Jossakin politiikan kiemuroiden vaiheessa tuntui, että voisi loppua jo. Lopun jälkeen kuitenkin piti lukeminen aloittaa vielä alusta.

 

toukokuussa 2015

 

Ari Suutarla

 

******************

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

23.5.2015 at 04:47

Kategoria(t): Uncategorized

Kakkossija tuli shakin SM-turnauksessa Hervannassa

leave a comment »

Otti vähän pannuun, kun jäin toiseksi kuurosokeiden shakin Suomen mestaruuskisassa Tampereen Hervannassa viikonloppuna. Meitä pelaajia oli kahdeksan. Mestaruus meni – sanoisinko vähän niin kuin itärajan taakse Michail Leoukhinelle, joka asuu nyt Liperissä. Jäin hänen taakseen puoli pistettä, ja meidän keskinäinenkin peli oli tasapeli.

Minulla oli yksi vapaa sotilas parin askelen päässä takarivistä ja vielä niin että sotilas ja lähetti tukivat toisiaan. Michail suostui tasapeliin heti, kun väsymykseltäni sitä ehdotin. Itse pelkäsin juuri väsyn takia sortuvani johonkin virheeseen.

Jos jotakin myönteistä haen tuloksesta, niin yhtään ottelua en sentään hävinnyt. Tasatuloksia sen sijaan oli kolme.

Paikkana Suomen Kuurosokeiden toimintakeskus Hervannassa on mitä parhain, hyvät yhteydet, mainio keittiö, erinomainen palvelu, ystävällinen henkilökunta, kelpo majoitustila, tutut paikat sokean liikkua ja mitä vielä mainitsisin.

Ari

Written by arisuutarla

18.5.2015 at 18:39

Kategoria(t): Uncategorized

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.