Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Pääskyjä, kulleroita, haikaroita

leave a comment »

Moni jo rientää mielessään oikaisemaan, että ei Eestin, vaan Viron. Minulle eteläisen naapurimme nimi on ollut Eesti ja taitaa olla jatkossakin. Tietysti virallisissa yhteyksissä voin kyllä käyttää Viroakin.

Illalla palattiin 17 hengen ryhmän voimin Saima Harmaja -seuran matkalta Tartosta. Kolme päivää ja kaksi yötä siinä vierähtivät.

On iso kulttuuriero esimerkiksi Helsinkiin verrattuna. Eipä näkynyt Tarton keskustan kaduilla tupakan tumppeja, ei purukumeja tai räkäklimppejä. Siisteys ei voinut olla pelkästään siivoojien työtä, vaan ihmiset tuntuvat katsovan, mitä heittävät pois ja minne.

Meille Kirstin kanssa eiliselle osui yhdeksäs hääpäivä. Kirsti jo aamulla hotellissa tervehti onnitteluin ja marmeladein. Minä olin etukäteen tilannut Kukkakauppa Crocuksen Margotilta yhdeksän keltaista ruusua odottamaan. Mainitsin hänelle tästä kulttuurierosta, johon eestiläislähtöinen Margot totesi vain, että Tartto on Eurooppaa.

Mainio oli nähdä, miten sadantuhannen asukkaan Tartto lopulta oli säästynyt hyvin toisen maailmansodan tuhoilta, mitä nyt neuvostoliittolaiset vähän olivat ammuskelleet ja pommittaneet syksyllä 1944 ajaessaan saksalaisia pois. Esimerkiksi yliopiston vanha päärakennus juhlasaleineen oli säilynyt varsin hyvin.

Paikallinen museo-opas Ester Lilja oikein innostui positiivisella tavalla kuvailemaan laitoksensa menneisyyttä, kunhan ensin oli myöhästymisensä hengästykseltä päässyt vauhtiin. En minäkään ollut tiennyt, että Tarton yliopisto oli Ruotsin historian järjestyksessä toinen Uppsalan jälkeen, vuosimallia 1632. Perustajaksi mainitaan tietysti silloinen kuningas Kustaa II Adolf, joskin yliopiston pihamaalla muistokivessä ”ylikooli asutajaksi” mainitaan Johan Skytte. Tarton jälkeen yliopiston sai ensin Etelä-Ruotsissa Lund, sen jälkeen Suomen Turku. Opiskelijoita Tarton yliopistossa on tällä hetkellä 15000.

Me kävimme yliopistolla siksi, että Saima Harmaja opiskeli siellä syyslukukauden 1933. Nähtiin bussin ikkunasta myös rautatieasema. Se on näitä Saima Harmaja -kohteita sen takia, että junalla nuori runoilija kulki matkoillaan Tarttoon ja takaisin. Jos vielä joskus vierailen kaupungissa, matka olisi kiva tehdä juuri junalla.

Oli lähes nostalgista kulkea Emajoen rantoja, käydä hyvin varustetussa kauppahallissa sekä jokirannan isolla torilla. Minulle Tartto tuli tutuksi 1990-luvulla, kun vietiin monta lastia erilaisia apuvälineitä Tarton Emajoen koululle. Koulu on vanha sokeainkoulu, joka toimii edelleen

Pääskyjä, kulleroita, haikaroita

Heti Tallinnan satamassa ensimmäinen haarapääsky tervehti Kirstiä. Tartossa ilma sujahteli haarapääskyjen lisäksi tervapääskyjä.

Kesä oli paljon pidemmällä kuin Helsingissä, koivut isossa lehdessä ja hevoskastanjat kukassa, voikukkia pellot keltaisinaan ynnä runsaat maisemat kulleroita.

Mukava on olla liikenteessä fiksujen ja sivistyneiden ihmisten kanssa. Matkan aatteellisen puolen johtaja oli Päivi Istala, Saima Harmaja -seuran sielu ja puheenjohtaja, jolla on useita kirjallisia tuotoksia Harmajasta ja hänen tuotannostaan. Päivi piti myös radiotoimittajan ammattitaidolla ja rutiinilla matkan ”pääesitelmän nuorena kuolleen runoilijan elämästä”. – Turhan usein lähdetään hakemaan esitelmöitsijöitä ties mistä ja mihin hintaan, vaikka oikeat asiantuntijat löytyvät hyvin läheltä.

Tekniikan osalta järjestelyistä vastasi matkatoimisto Lomalinja. Valitut kaksi ravintolaa olivat erinomaisia siisteydeltään, sijainniltaan ja palvelutasoltaan. Taas kerran tuli nähdyksi, miten eestiläinen keittiö hakkaa suomalaisen keittiön mennen tullen.

Hotelli Pallas kaupungin sydämessä on aivan valkoisen miehen asuttava. Matkatoimisto ehdotteli viime tipassa hotellin vaihtoa. Onneksi ei lähdetty mukaan ehdotuksiin, sillä jotkut olivat sopineet tapaamisiaan hotelli Pallakseen. Niiden peruminen ja uusien treffien tekeminen olisivat olleet vain joutavaa sählinkiä.

Lomalinjan yhteysvirkailija varmasti teki eteemme parastaan. Suunnitteluvirheen piikkiin tulopäivän ohjelmassa oli luettava kaupunkiopas Lea Asson nouseminen bussiin Vapaudenaukiolta ja ryhtyminen siitä suoraan selostamaan, mitä on oikealla ja mitä vasemmalla.

Yliopiston mäellä kävellessä alettiin pikku hiljaa kysellä vessoja. Bussissa oli istuttu yli kolme tuntia. Matkalla pienen kahvitauon aikana oli lähinnä vain tankattu lisää, ja kaupunkikierros kesti pitkän ajomatkan jälkeen kaksi ja puoli tuntia.
Ehdottomasti olisi pitänyt aloittaa majoittumisesta ja hotellista ja mennä sitten vasta kaupunkikierrrokselle. Lea-raukalla ei ollut osoittaa meille vessaa, kunnes Kirsti havaitsi jonkin kuppilan siisteine vessoineen, sisäänpääsy 20 eurosenttiä. Maksoin porukan sinne!

Lomalinjan kanssa olivat ennakkovalmistelut harmillisen työläitä. Asioita ja yksityiskohtia sai kysellä ja suorastaan lypsää. Kun sähköiset matkaliput ja voucherit vihdoin tulivat, matkatoimiston virkailija toivotteli hyvää matkaa. Vielä senkin jälkeen piti tiedustella luvattuja kaupunkioppaan ja bussin kuljettajan puhelinnumeroita. Mistäpä heitä olisi pulmatilanteissa alkanut etsiä?

Nämä ovat näitä matkan johtajan murheita ja hänen tehtäviinsä kuuluvia asioita, ja lopulta kaikki meni ihan hyvin.

Bussissa oli ulkona merkintä Lomalinja ja laivan ravintolan ruokapöydissä merkintä Saima Harmaja -seurasta. Tosin sukunimi oli kirjoitettu ”Harjama”.

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille ja erityisesti Päivi Istalalle.

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

19.5.2016 at 14:36

Kategoria(t): Uncategorized

Kohta lähtee laiva

leave a comment »

Kirsti pakkailee viime hetken kimpsuja.
Tehdään lähtöä Länsisatamaan ja laivalla yli Suomenlahden. Toivoa sopii, että Tallinnan päässä on Lomalinjan merkinnällä varustettu tilausajo odottelemassa meitä.

Saima Harmaja -seuran porukkaa meitä on lähdössä kolmeksi päiväksi Tarton retkelle 17 henkeä, asiajohtajana seuran pj Päivi Istala.

Koira vietiin eilen Opaskoirakoululle hoitoon.
Tämä on ensimmäinen kuudesta koirasta, joka on iloisesti rientänyt koulun ovelle ja jäänyt sisään. Muutamat ovat hypänneet jopa takaisin autoon nähtyään, mihin pihaan on tultu. Lienevätkö saaneet sisällä epämieluisia rokotuksia tai muuta.

Antti kävi eilen lounaalla. Oli poika pyöräillyt Vuosaaresta, 24 kilometriä suuntaansa.

Pistäydyttiin viemässä isä Veikko Rafael Suutarlan muotokuva Annan ja Samulin hoteisiin. Hämeenkyrön osuuspankissa tapahtuneiden muutosten johdosta pankki oli lahjoittanut Antti Saarelan maalaaman muotokuvan meille.

Anna ja Kirsti katselivat ainakin käsien osalta kömpelöä maalausta, kun ensin oli kauhisteltu taulun isoa kokoa ja ylimuhkeita kehyksiä.

Rouvilla heräsi ajatus ylimääräisten reunojen poistamisesta ja kevyempien kehysten hankkimisesta. Sinänsä isän kasvot ovat ilmeikkäät, ja niistä löytyi heti samoja yksityiskohtia Samulin kasvojen kanssa. – Totesin, että tämmöisen ”perhekalleuden” paikka ei missään tapauksessa ole kaatopaikka. Työlle keksitään tila vaikka mistä.

Oli myös kiva kuulla neiti Iidan lakkiaisjuhlasta lauantaina neljäs kesäkuuta. Kutsut ovat tulossa tuota pikaa.

Nyt on ajankohtaista kysellä ja kertoa, milloin itse kukin lähtee kesälaitumille. Ennen maalle muuttoa haluaisin vielä löytää tilaisuuden kutsua Riitta ja Martti jollekin kepeälle ilta-aterialle. Me olemme olleet heillä nyt kahdesti peräkkäin. Samoin tekisi mieli saada pikku kyläilylle Espoosta Asta Torpo, jonka kotona olin joskus kauan sitten Sepon vielä eläessä. Heidän paikkansa Honkajoella on säilynyt mielessä läpi vuosien.

Written by arisuutarla

16.5.2016 at 04:19

Kategoria(t): Uncategorized

Monta iloista asiaa

leave a comment »

Kalle Könkkölä leipoutuu kunniatohtoriksi, tosi hieno ja perusteltu homma.

YK:n vammaissopimus on ratifioitu ja tulee Suomessa voimaan 10. kesäkuuta. Kyllä se kestikin, mutta nyt on vankka väline ihmisoikeustyössä.

Mika Waltari -seuran kevätmenossa eilen Villa Kivessä kuultiin kaksi aivan upeata esitystä 1920-luvun kulttuurista, tarjoilijoina herrat Mikko Olavi ja kirjailija Panu. Mukava oli tavata seuran ihmisiä.

Sivistys tulee esille usealla tavalla ja eri kanavia myöten. On riemullista, miten esimerkiksi Tuija Vetterstrand osaa luontevasti tulla ja tervehtiä isonkin väen seasta.

Aika monia maanantaiaamuna Tarton matkaan lähtijöitä oli mukana. Matkatoimistosta tulivat juuri viimeisetkin liput, voucherit ja yhteystiedot.

Vielä pitää tarkistaa, että EU-henkkari on voimassa.

Written by arisuutarla

12.5.2016 at 10:59

Kategoria(t): Uncategorized

Näkövammaisten liiton vaalit lähestyvät

leave a comment »

Näkövammaisten Keskusliitto on tämän vuoden alusta ollut Näkövammaisten liitto. Sen hallintoelimet valitaan neljän vuoden sykleissä, ja tänä keväänä on taas vaihdon aika.

On ollut mahdottoman kiva liputtaa liiton uudeksi puheenjohtajaksi henkilöä nimeltä Sari Loijas, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Joensuun yliopistosta ja paljon muuta.

Sari oli kanssani aikanaan Näkövammaisten Keskusliiton hallituksessa ja varapuheenjohtajan vakanssilla.

Varsinaista leipätyötä hän on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriön palveluksessa. Itse asiassa hän on ollut maan korkein vammaisalan virkamies. Siltä näköalapaikalta on voinut nähdä laajasti.

Hauskaa ja jännittävääkin näissä vaaleissa on ollut istuvan puheenjohtajan, Esko Jantusen omaleimainen tulkinta liiton säännöistä, jotka rajoittavat samaisella hallituspaikalla toimimisen enintään kahteen peräkkäiseen toimikauteen. Kun liitto viimeksi muutti sääntöjään, oltiin Jantunen mukaan luettuna yksimielisiä siitä, että toimikausien lukumäärää rajoitetaan. Keskustelu käytiin kahden vaihtoehdon välillä, onko rajoitus enintään kaksi vaiko kolme peräkkäistä kautta.

Esko Jantunen on nyt istunut puheenjohtajan pallilla 12 vuotta. Kuitenkin hän laskee, että peräkkäisten toimikausien laskeminen aloitetaan nyt sääntöjen muututtua alusta ja hän ikään kuin voi ilman muuta asettua ehdolle jatkossakin.

Vaikea on vallasta luopua.
Minusta kuitenkin 12 vuotta on tarpeeksi yhden ihmisen ajaksi voida näyttää kykenemisensä ja antaa antinsa.

Toisaalta ymmärtää kyllä, että 12 vuodessa jostakin puheenjohtajuudesta tulee elämäntapa. On vaikea ajatella mahdollisesti syntyvää tyhjiötä ja sen täyttämistä.

Ei Esko Jantusessa varsinaisesti mitään vikaa ole. Minun ja hänen näkemyksensä joutuivat kuitenkin törmäyskurssille, kun valittiin Näkövammaisten liitolle uutta toimitusjohtajaa. Tarjolla oli kaikki vaatimukset täyttävä näkövammainen henkilö. Kuitenkin Jantunen ja hänen säestäjänsä halusivat ottaa johtajan täysin sivusta ja vielä näkevän henkilön. Sivussa tämä johtaja on sitten pysynytkin, ja nykyinen talousjohtaja pyörittää häntä mennen tullen.

Ulkomailla meille on naureskeltu, miten olemme ihmeellistä joukkoa, kun emme omasta keskuudestamme löydä näkövammaista johtajaa.

Pitäisiköhän matkia Invalidiliittoa ja perustaa uusi päällikkövirkailijan toimi? I-liitto on ottanut itselleen pääjohtajan! Pelivaraakin siinä jää prinssieversti Pekka Lipposen malliin, kun käytettävissä titteliksi on vielä ylipääjohtaja.

************

Written by arisuutarla

11.5.2016 at 10:14

Kategoria(t): Uncategorized

Voi Waltteri Torikka, kuka opettaisi sinut laulamaan huutamatta

leave a comment »

Olet Waltteri vasta 31 ja mahdottoman hyvä esiintyjä. Lavakarismaa löytyy.

On kanssasi iloittu upeasta menestyksestä, ja ollaan vakuuttuneita, ettei kehitys pysähdy.

Vappukonserttia oli radiosta hauska seurata. Lauloit tangoa tosi muhkealla paatoksella. Unto Monostakin olisi voinut lähestyä jonkinlaisella sordinolla. Hopeisen kuun paisuttelut ovat paikallaan, kun niitä lähestytään tunteella ja hiljaa.

Olavi Virta oli 40, kun hänestä tuli Olavi Virta ja ääni aukesi. Sinulla Waltteri on siis aikaa, vaan keskustelepa tästä huutamisen asiasta opettajiesi kanssa.

Iloitsen jo etukäteen, kun Kirstiltä sain liput Don Giovanniin heinäkuussa Savonlinnan miehitykseen, jossa sinä olet Don.

Samoin iloitsen mahdottomasti, kun ensi vuonna tulet laulamaan ”nuoren Sillanpään” Panu Rajalan sanoittamaan ja Seppo Pohjolan säveltämään F. E. Sillanpää -oopperaan tänne Hämeenkyrön Myllykoluun meidän vastarannoille.

Written by arisuutarla

1.5.2016 at 14:36

Kategoria(t): Uncategorized

Vetoomus Keski-Suomeen Aune Ihalaisen elämäkerran saamiseksi äänikirjaksi

leave a comment »

Hei Keski-Suomen ihmiset!

Jaakko Kuitunen ja moni muu muistaa Aune Ihalaisen. Aune oli itse asiassa Keski-Suomen näkövammaiset ry:n perustajasielu, yhdistyksen alkuvuosien pitkäaikainen sihteeri ja alkuun auttelija.

Aune oli diakonissa, Jyväskylän seurakunnan palveluksessa, niin sanottu aistivammaistyöntekijä, joka palveli kuurojen, sokeiden ja huonokuuloisten sielunhoidossa ja käytännön asioissa.

Aune avioitui eläkkeelle jäätyään ja elelee nykyisin leskirouvana Sastamalassa. Ikää hänellä nyt on 90 vuotta, ja sukunimi on Kulmala. Viime sunnuntaina Jyväskylässä julkistettiin Aunen elämäkertateos, jonka on kirjoittanut elämäkerturi Raili Ojala-Signell.

Jos kirja kiinnostaisi äänikirjana muitakin kuin minua, niin pistäkää viestiä kirjastoomme, palvelut.

Kirjasto ilmoitti tuottavansa kirjan niin sanotuksi
E-kirjaksi, mutta kuinka moni meistä kirjaston asiakkaista tietää, mikä on
E-kirja ja osaa sellaista käyttää?

Kysyntä voi lisätä kirjaston päättäjien uskoa siihen, että tämän kirjan tuottaminen tavalliseksi äänikirjaksi sittenkin kannattaa. Onhan kysymys eräästä suomalaisen näkövammaistyön peruskirjasta.

Vähän surullinen tarina tästä kirjasta eli ote blogikirjoituksestani, olkaa hyvät:

On harmittanut Celian kirjavalitsijoiden touhu. Sain juuri jo pienen ajan sisällä toiset pakit kirjastosta.

Ensimmäinen tuli, kun olin anoskellut viime vuonna ilmestynyttä Panu Rajalan F. E. Sillanpää -elämäkertaa äänikirjaksi. Vetosivat siihen, että rahoja on vähän ja Sillanpäästä on jo äänikirjana Rajalalta kolmeosainen elämäkertasarja. Kirjat ovat tosin jo vuosilta 1983, 1988 ja 1993, yksi niistä Rajalan väitöskirja ja muutkin kovin tieteellisiä valtavine noottiapparaatteineen ynnä muutoinkin jo vanhoja.

Tämä viime vuonna ilmestynyt on kansantajuinen ja tuore, sisältää aivan uuttakin tietoa, mitä aikaisempiin kirjoihin ei vielä ollut löydetty. Kun nuorilta tai kadun miehiltä kysyy, kukaan ei Sillanpäätä Jaria lukuunottamatta edes tiedä, saati hänen tuotantoaan tunne. Voitaisiin kyllä tuntea, kunnes seuraava kirjallisuuden nobelisti Suomesta saa paikan.

Nyt viikolla tuli toinen pakki.
Elämäkerturi Raili Ojala-Signeliltä julkistettiin viime sunnuntaina Jyväskylässä Aune Ihalainen -nimisen diakonissan elämäkerta. Samalla vietettiin Ihalaisen 90-vuotisjuhlaa.

Aune Ihalainen teki elämäntyönsä Jyväskylässä ensin kuurojen ja sitten sekä kuurojen että sokeiden diakonissana, aloitti 1950-luvun puolivälissä. Hän aktivoi Keski-Suomen näkövammaisia laajemminkin niin, että nämä päättivät irrottautua Vaasan läänin sokeainyhdistyksestä ja perustaa Keski-Suomeen oman yhdistyksen. Puheenjohtajaksi hän valjasti lyhyen alkukahinan jälkeen sotasokean Yrjö Savolaisen, joka sitten pitkästi toimi myös liiton hallituksessa. Aune itse toimi yhdistyksen sihteerinä.

Vain Helsingissä seurakunnilla oli ennen Aunea omat diakoniatyöntekijänsä kuuroja ja sokeita varten. Aunen esimerkkiä käytiin katsomassa maakuntakaupungeista, ja niin vastaavia virkoja perustettiin eri puolille maata tusinan verran, Tampereelle, Turkuun, Poriin, Lahteen, Vaasaan ja Ouluun ainakin.

Minä toimin noina aikoina valtakunnallisena sokeiden pappina, ja säestelin tukilausuntoja antaen näitä virkojen avaamisia. Homma vei siihen, että lukuvuonna 1971 – 72 yliopisto Jyväskylässä toteutti diakonissoille johdollani aistivammaistyön erikoistumiskoulutuksen. Kurssiin osallistui 16 diakonissaa, siis henkilöitä, joilla oli sairaanhoitajan peruskoulutus ynnä vuoden mittainen erikoistuminen sosiaalityöhön.

Näillä 16 opiskelijalla oli tiettyjä yhteisiä jaksoja, mutta koulutuksen puitteissa saattoi erikoistua sitten kuurojentyöhön, sokeidentyöhön tai työhön huonokuuloisten kanssa.

Aune Ihalainen oli koko lukuvuoden yliopiston palkkaamana kurssin johtajana minun roolini rajoittuessa hallinnollisiin kuvioihin.

Nämä kirkon työntekijät loivat esimerkiksi Näkövammaisten liiton aluesihteerityön perustan, ja muutama Jyväskylän koulutuksen käyneistä toimi sittemmin liiton aluesihteerinä, samoin oli kuurosokeiden puolella. Nyt viimeisetkin ovat eläkkeellä ja uudet luudat pyyhkimässä.

Minusta tällaiset suomalaisen vammaistyön peruskasvot ja vaikuttajat sietävät tulla tutustuttaviksi Celian valikoimien kautta.

En tiedä, minkälainen invaasio sinne pitäisi kohdentaa ennakkotilausten ja anelujen muodossa. En minäkään sieltä mielestäni mitään turhia kirjoja pyytele.

Aune Ihalaisesta, josta avioiduttuaan tuli Aune Kulmala, vielä sen verran, että hänen työnsä ei rajoittunut pelkästään Jyväskylään eikä edes Jyvässeudulle. Hän pyysi ja sai kirkkoneuvostoltaan luvan auttaa myös maakunnista Jyväskylään asioimaan tulevia näkövammaisia, mennä linja-autoille vastaan ja saattamaan autoon, opastella lääkäriin tai sairaalaan tai mihin ihmiset olivatkaan menossa.

Jaakko Kuitunen ja muut vanhat kyllä muistavat Aunen vetämät retket Lappiin ja muualle. Samoin muistetaan hänen vetämänsä kesä- ja talvileirit.

Aune Kulmala elelee nykyisin leskirouvana Sastamalassa, jonne hän aikanaan eläkkeelle siirryttyään ja avioiduttuaan muutti.

Hyvän vapun toivotuksin

Ari

Written by arisuutarla

29.4.2016 at 23:29

Kategoria(t): Uncategorized

Fiskarsia ja muuta

leave a comment »

Oli viime pyhänä mahdottoman hieno ja kauan suunnitteilla ollut päiväkäynti Länsi-Uudellamaalla. Kohde oli Fiskarsin ruukki ja kunta Raasepori.

Länsiväylää eli rantoja pitkin mentiin, ja Mustion ja Lohjanharjun kautta Turun väylää palattiin. Ovat jokseenkin yhtä pitkät molemmat reitit, satasen kilometriä suuntaansa.

Fiskarsin käsityökylä oli vielä puoliksi talvilevolla. Ruokaa kyllä saatiin ynnä kahvia, mutta muutama verstas oli kiinni, yksikin lasifirma suljettuna sunnuntaisin. Ja juuri sieltä olisi voitu katsoa Kirstille esimerkiksi Tarmo Maarosen lasityötä ovilasin eteen ripustettavaksi. Niitä näimme viime vuonna Humppilassa, missä taiteilija oli itse myös tekemässä lasitöitään.

Mahtavat olivat vesiputoukset keskellä kylää virtaavassa vedessä. Ehkä kannattaisi tulla Fiskarsiin vihantaan kesäaikaan uudestaan.

Viime yö tuli nukutuksi uudessa sängyssä. Mies kävi kokoamassa Ikean paketeista eilen aamulla. Ihan hyvältä vaikuttaa ja kauniilta, vaaleata tammipuuta. Hyvin maittoivat myös unet.

Pelastusarmeija ”ketale” petti. Eivät tulleet hakemaan vanhaa sohvaa, vaikka oli sovittu. Sohva on Askon tuotteita, kaunis, puurunkoinen ja korkealaatuisella kankaalla verhoiltu, ehjä, siisti ja puhdas, mainio vuodesohva vuodevaatelaatikoineen tarvitsijalle. – Kukahan hakisi?

Kohta lähdetään ajelemaan vapun viettoon Hämeenkyröön. Aattona lakitetaan Taata, ja mentäneen ”Marjan ja Panun simoille”. Aatolle tilasin Hannu Lepistön siistimään hiukset – siis minun hiukseni.

************

Written by arisuutarla

28.4.2016 at 13:30

Kategoria(t): Uncategorized