Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Kesä jatkuilee

leave a comment »

Eipä saanut Myllykolun Satulinna kaksisia arviointeja Panu Rajalalta blogin mukaan. Ei sen puoleen, eipä ollut meillä muutoinkaan ajatusta käydä katsomassa. Sen verran sillanpääläisiä ollaan, että jotenkin Taataan pitäisi aihepiirin liittyä, ennen kuin meiltä yleisöä katsomoon irtoaa.

Herättäjäjuhlien neljä seurapuhetta kuuntelin Vantaalta radiosta. Mielenkiintoinen oli Liisa Kauppisen puhe. Viittomakielisenä hän petasi tulkkinsa käytön viittaamalla huonopuheiseen Moosekseen, joka sai kehoituksen käyttää veljeään Aaronia apuna puheen tuottamisessa. Tästä Vanhan Testamentin selvästä vinkistä huolimatta Liisan tulkki jäi nimettömäksi, tuskin sentään kasvottomaksi paikan päällä olleille ja näkemään kykeneville.

Olen saanut vuosien varrella paljon kiitosta sen johdosta, että olen esitellyt tulkkini ja avustajani niin kuin ihmiset nimeltä. Tiedän kyllä vanhan koulukunnan opit tulkkien hajuttomuudesta ja mauttomuudesta, jossa melkein liikutaan huppu silmillä ja vain ääni on jäänyt kuuluviin.

Kiva on ollut lueskella Jaakko Heinimäen toimittamaa ”piispakirjaa”, vallassa olevien piispojen antologiaa.

Irja Askolan puheenvuoro on ollut vakuuttavin, ainoa, jossa viitataan piispan kukkaroon, joka jos mikä saisi olla maailman käytettävissä.

Mikkelin Seppo Häkkisen ihmisillä on lähes poikkeuksellisesti nimet. Se tekee osuudesta inhimillisen ja melkein lämpimän.

Monien kohdalla ihmettelee, että kaiken maailman sanasorvareille ja tyhjän toimittajille sitä verorahoilla palkkoja maksetaan. Itseni olen tietysti lukenut niiden julistajien ja toimijoiden kastiin, jotka olemme palkkamme ansainneet!

Kirsti tuli metsistä ja sanoi viiden tunnin saaliiksi seitsemän litraa kypsiä mustikoita. Huhu tiesi sieniäkin olevan, vaan eipä näkynyt Tammelan torilla torstaina, eikä löytänyt Kirstikään tänään.

Ari Suutarla, vanha pappi

Written by arisuutarla

10.7.2016 at 15:03

Kategoria(t): Uncategorized

Kaide kuntoon ja vähän muuta

leave a comment »

Antti on ollut kanssamme kolme päivää. Ristiin rastiin seikkailevat tietokonenurkan johdot ovat tulleet järjestykseen, ja ulkona rinteessä portaiden laho tukikaide on saatu uusituksi, pojan työtä kaikki tyynni.

Erityistä iloa on tuonut vanhan nokialaiseen sovittaminen niin, että laite imuroi päivän sanomalehdet Näkövammaisten liiton tiedonhallintapalvelun järjestelmästä kodin lähiverkon kautta. Tänäänkin Aamulehden, Hesarin, Iltalehden ja Iltasanomien imurointi vei 15 sekuntia. Nämä lehdet olen hyvin harvoin onnistunut ulkona pyydystämään puhelinverkon kehnouden takia.

Kun lanko Martti saapuu, hän saa katsoa portaiden yläpään jatko-osan. Tänään jo tuotiin siihen yksi kyllästetty kakkosnelonen toiseksi juoksuksi.

Eilisaamuna käytiin kesän toisen kerran Tammelan torilla, ja satoi taas! Mansikoita ja herneitä, vähän Sasin Arheniukselta perunoita, mutta ei muuta. Rautatieasemalta junaliput Savonlinnaan seuraavalle viikolle. Eipä ole millään rataosuudella Veturi- eikä muitakaan alennuksia, vaan rahat pois täysimääräisinä kesämatkailijoilta.

Tuli mieleen keväisen konduktöörin pilkkaus, kun hän vähätteli VR:n alennuspolitiikan muutoksia. Olin sanonut jotakin eläkeläisalennuksien kaventumisesta 50 prosentista 20 prosenttiin. Konduktööri väitti, että kokonaisuudessaan hinnat ovat alentuneet runsaan kampanjatarjonnan johdosta. Vaan eihän kukaan meistä asu junissa nauttimassa milloin mistäkin alennuksesta.

Sieniä katseltiin torilta, vaan eipä ollut näkynyt edes vietnamilaisilla, jotka sentäänm viitsivät vielä koluta metsissä. Pyhänä Kirsti menee ”Hopeatielle” katsomaan mustikoita, jotka taatusti eivät vielä ole kypsiä. Onhan metsissä mukava pyyröillä joka tapauksessa.

Lopettelen Solzenitsinin elämäkertaa. On hän sentään ollut melkoinen ukko.

*********

Written by arisuutarla

8.7.2016 at 18:12

Kategoria(t): Uncategorized

Sastamalan kirjapäiviä ja 45 minuutin pizzaa Häijään Nesteellä(blogikirjoitus)

leave a comment »

Meillä näyttää jotensakin olevan mielenkiintoinen mäihä Sastamalan kirjapäivien ruokailuissa. Iloksemme perjantain ruokateltassa oli tänä suvena soppaa, ja oli vielä hyvää, ei liiaksi suolattua kalakeittoa.

Kirjahuutokaupan jälkeen päätettiin sonnustautua kotimatkalla Häijään Nesteen huoltoasemalle ja syödä puoliksi kunnon pizza. – Pysähdyttiin ja tilattiin.

Oli kolmea kokoa valmiilla täytteillä ja valinnaisilla. Otettiin keskikokoinen neljällä täytteellä, avogardolla, tomaatilla, naudan jauhelihalla ja valkosipulilla. Kassatyttö sanoi pizzan tulevan ”pian”.

Kului 20 minuuttia. Kirsti meni khysymään, mitä tarkoittaa pian.

– Vielä 10 – 15 minuuttia. Oli tullut suuri tilaus, vastattiin.

Miksikähän eka tilauksen ottaja ei kertonut suuresta tilauksesta, vaan käytti nimen omaan sanaa ”pian”? – Olisi menty muualle tai tilattu jotakin muuta.

Kului taas 20 minuuttia, ja Kirsti meni jälleen.

Taas puhuttiin suuresta tilauksesta sekä sanottiin, että ihan kohta.

Meillä oli kassakuitissa tilauksen tarkka kellonaika, 18:33. Kellon ollessa 19:18 pizza saapui anteeksipyyntöjen saattelemana.

Välikyselyn aikana kassatyttö, joka jo oli vaihtunut, ehdotti meille hyvitykseksi odotellessa kahvia ja pullaa. – Hmmm, suolaisen aterian alkupalaksi kahvi ja pulla! – Tarjous torjuttiin.

Jäipähän mieleen tämäkin pizza ja suomalainen sählinki ravintolakulttuurissa. Oli vielä tietääksemme meillä elämämme kallein pizza, 19 euroa.

***

Paljon mukavia tuttuja

Paluumatkalla vaihdettiin Kirstin kanssa ajatuksia kolmesta mukavimmasta asiasta tämän vuoden Sastamalan kirjakesässä.

Molempien ykkönen oli ystävämme Hannu Iltasen vilpitön ilo hänen saadessaan huutokaupasta kauan odotetun Hankalan kosinnan, Mika wWaltarin kahdeksansivuisen harvinaisuuden, jollaisen minä onnistuin saamaan samasta huutokaupasta 2008. Hannju sai kirjansa vielä hyvin halvalla, hinta 1300 euroa. Vielä päivän Aamulehti oli muistellut minun kirjaani ja sen hintaa 1900 euroa.

Vielä puuttuu Hannulta yksi kirja, yrityshistoria nimeltä Kirjateollisuusasioimisto 1910 – 1935. Sen minä sain Runebrgin antikvariaatin Andrew Erikssonilta pari vuotta sitten. Nyt huutokaupan jälkeen Eriksson ohimennen vinkkasi Hannulle kyllä hommaavansa hänellekin saman kirjan.

Kirstin kakkonen oli Marjan uusi Renault, kauniin oranssi ja kaksivärinen, minulla taas kirjatapahtuma-alueen teltan kalakeitto ja Pyymäen ihana wieneri.

Kolmanneksi kumpikin noteerasi ystävien ja tuttujen tapaamisen, mutta seuraamistamme ohjelmista ei mikään oikein sykähdyttänyt. Eduskunnan puhemiehen avajaispuheestakin korvaan tarttui ainoastaan hänen kirjallisen kuulijakunnan edessä käyttämänsä kaksoispassiivi.

Pasi Heikuran sanakiemuroinnit tuntuivat nekin jotenkin vanhoilta väännöiltä, ja juontaja, pappi Jaakko Heinimäki alitti itsensä tahdittomalla vitsailulla salarakkaista ja rakastajattarista. Oli ihan selvästi tilanteesta tempaistu harkitsemattomuus.

Heinimäki oli muuten pukeutunut kilttiin.
Miksikähän me suomalaiset miehet vieroksumme omia kansanpukujamme, mene ja tiedä?

Hannes Tiiralta sain ihan käteen sovitusti hänen uusimman kirjansa sekä sidottuna että nidottuna laitoksena. Omiste vain unohtui pyytää, mutta asia korjattaneen joskus.

SKS:n Sakari Katajanäen kanssa oli hauska lounastaa ja muistella yhteisiä aikoja Bibliofiilien seuran hallituksessa. Katajamäki on tulossa nyt huomenna 3.7. puhujaksi Töllinmäen kesäpäivään.

Mukava oli myös ”halaista” Päivi Istalaa. Hän uskollisesti päivysti Mika Waltari -seuran ja Saima Harmaja seuran yhteistä esittelypöytää Sylvään koulun kuumenevalla vintillä.

Huutokaupasta tarttui 20 eurolla mukaan ohut kirjanen vuodelta 1835, Viinan kauhistus. Perästä nauroimme, kun siitä oli juuri viimeksi edellä tarjottu 17 euroa. Kävi ilmi, että huuto oli Kirstin. Joskus on kuultu huutajan korottavan omaa huutoaankin.

***

Vielä eräs hämmästely.

Oli mukava nähdä juhlasalin skriinillä iso mainos ensi vuoden Sillanpää-oopperasta Hämeenkyrössä.

Tiettyä haikeutta toi nähdä Panu Rajala estradilla. Monivuotinen Sastamalan kirjapäivien ohjelmajohtajan kausi on nyt ohi, ja on nähty ja koettu todella tasokkaita ja monipuolisia toteutuksia.

Minulla oli ollut jokavuotinen ”agentti” puutelistan kanssa kiertämässä kaikki 60 myyntipöytää. Listalla oli vain F. E. Sillanpään ensipainoksia, jotka hyllystäni olivat joutuneet lahjoituksina Hämeenkyrön kunnan sivistyslautakunnalle ja Myllykolun museoon.

Vaikka listalla kirjoja oli kymmenkunta, kierroksen löytöjen tulos oli pyöreä nolla, ei yhtään kirjaa siis.

Tätä ihmeteltiin F. E. Sillanpään seuran varapuheenjohtaja Jussi Niinenmaan kanssa tosissamme.

Mystisiä ovat bibliofilian polut. Oikeastaan ei yksikään Sillanpään kirjoista ole vuosikymmenten saatossa yltänyt minkäänlaisiin arvostuksiin eri kirjapörsseissä. Näinköhän ne kuitenkin alkavat jonakin päivänä löytää paikkansa. Esimerkiksi ainutlaatuista sisällissotakirjaa Hurskas kurjuus on tosi vaikea löytää siistinä, samoin Taatan pääteoksena pidettyä Nuorena nukkunutta.

***********

Written by arisuutarla

2.7.2016 at 13:59

Kategoria(t): Uncategorized

Klassikoita ja Sastamalaa

leave a comment »

Nyt on koittanut suven suuri viikonloppu. Laestadiolaiskansa kokoontuu suviseuroihinsa Tornioon ja kirjaväki vanhan kirjallisuuden päiville Sastamalaan. Meiltä mennään tähän viimeksi mainittuun, vaikka kristillisiä arvoja noteerataankin.

Huutokaupassa on iso määrä upeita Waltari-nimikkeitä, joista voisin katsoa Kapteeni Leo Rainion salanimellä Mika Waltarin kirjoittamaa Keisarin tekohampaat, muistaakseni vuodelta 1932 nidottuna laitoksena. Waltarin koko tuotanto on nähdäkseni hyllyssäni, mutta aina voi parantaa laatua. Minunkin keisarini tekohampaista on nimiölehden edellä oleva tyhjä lehti leikattu irti. Siinä on varmaan ollut jokin omiste joltakulta jollekulle, eikä tätä siirtoa ole haluttu jättää näkyviin.

Kirjapäivillä on tärkeä elementti ystävien tapaaminen, ja taaskin on tarjolla koko joukko korkean luokan esitelmiä.

Sunnuntaina suunnataan täällä Hämeenkyrössä Töllinmäen kesäpäivään. Se on F. E. Sillanpään seuran jokasuvista tarjontaa. Tänä vuonna erityisesti kiinnostaa Sakari Katajamäen esitelmä. On ollut mukava häntä muistaa, kun pari vuotta sitten järjestin seuran lukuun SKS:n juhlasalissa tilaisuuden Taata Sillanpään Nobelin palkinnon 75-vuotisjuhlan merkeissä. Sakari Katajamäki oli ainakin silloin SKS:n tilojen ”avainten haltija”.

Näinä päivinä olen urakoinut vanhoja suomalaisia klassikoita Seitsemästä veljeksestä ja Vänrikki Stoolin tarin oista lähtien. Ihmetyksellä ja jopa huvittuneisuudella olen pannut merkille, miten moni suomalaisen arkikielen sanonta ja lentävä lause ovat peräisin näistä teoksista.

Murheelliseksi tuli mieli J. L. Runebergin ja Vänrikki Stoolin tarinoiden kohdalla. Celia-kirjastossa sen äänikirjaversio on saatettu nykyaijkaiseen, niin sanottuun Daisy-formaattiin. Pohjana on käytetty vanhaa, 1980-luvulta tulevaa perusäänitystä, joka on tehty niin sanottuja C-kasetteja varten.

Tämä Daisy-kopio on jaksotettu selausta varten 45 minuutin jaksoihin. Arvatsa saattaa, onko J. L. Runeberg kirjoittanut runonsa 45 minuutin jaksoiksi!

Äänikirja on aivan mahdoton selattavaksi runo runolta, ja yksittäisten runojen löytäminen on yhtä mahdotonta.

On käsittämätöntä, kuka
”vällypää” on halunnut päästä nopeasti eroon työmaastaan ja on valinnut tämmöisen typerän ja toimimattoman tavan jaksottaa kirjan sisältö.

Panin asiasta noottia Celiaan. Sieltä viesti kuitattiin ystävällisesti vastaanotetuksi ja välitetyksi edelleen niille, jotka tämmöisistä asioista vastaavat.

Turhan usein tämän kaliberin pyynnöt ja huomautukset ovat jääneet vaille responssia ja korjaavia toimenpiteitä.

Millään ei viitsisi nostaa isoa hälyä tämmöisistä jutuista. Kuitenkin iso osa äänikirjoista on ihan asiallisesti tehtyjä, joskin ”oikomista” on alkanut esiintyä varsin yleisesti. Lähde- ja kirjallisuusluettelot sekä henkilöhakemistot on muka säästösyistä jätetty lukematta äänikirjaan, ikään kuin ne eivät olisi oleellinen osa kirjaa.

Mukava tänä kesänä on ollut taas saada äänikirjoja Hämeenkyrön kunnan kirjastosta. Alkuviikolla keskustelin kirjastovirkailija Hanna Pentin kanssa tarjoutuen talkoilla merkkaamaan pistekirjoituksella CD-levyjen kotelot niin, että näkövammainen itse kykenisi selaamaan kirjavalikoimia. Hanna Pentti lupasi keskustella asiasta kirjastonhoitajan kanssa.

Eilen ”pölähti” pihaan autolasti yllätysvieraita. Viimeisimmän vuoden Australiassa ollut perhe, Silja ja Ilkka KOsola poikkesivat lounaalla. Mukana olivat valtavasti kasvaneet jälkikasvut Atte ja Meeri. Onneksi oli jääkaapissa murkinaa, ettei tarvinnut syöksyä kylille hakemaan.

Silja on sisko Riittan vanhempi tytär, eli olen hänen enonsa. Silja on myös ”kumityttöni”, kuten meillä on tapana ilmaista riippuvuuksiamme yhdellä M-kirjaimella.

****************

Written by arisuutarla

30.6.2016 at 07:05

Kategoria(t): Uncategorized

Hiljaiseloa Clichyssa

leave a comment »

Taisi olla jokin eroottisesti rohkea kirja 1950-luvun lopulta, kirjoittajana ranskalainen Henry Miller. Mies kirjoitti myös saman kategorian kirjan, Kravun kääntöpiiri.

Ylihuomenna on juhannusaatto ja tulee täyteen kaksi viikkoa tätä maalomaa. Poudan perhe ynnä kaksi ”irtovierasta” on ihanan pieni lista täällä käyneistä ruokavieraista, joten omaa oloa on ollut ilman jatkuvaa vieraisiin valmistautumista ja heidän jälkeensä asettumista.

Huomaan jatkuvasti ihan jo Kirstinkin kanssa kahdestaan olemisen tavallaan työlääksi, syynä minun huono kuulemiseni. Helpottavaa henkisesti on välillä laskeutua hiljaisuuteen ilman kuulolaitetta, joka poimii ja korostaa kaiken maailman mekaaniset äänet, kolinat ja vinkunat. Mutta sehän merkitsee sitten vastaavasti Kirstin puheen alentunutta kuulemista etenkin, jos hän ei puhu suoraan kohti tai kilpailemassa on muita ääniä, radio tai muu.

Kirsti on häärinyt yläpellon istutuksilla, minä lämmitellyt saunaa ja ennen muuta lukenut. Menossa on ruotsalaisen Mari Jungstedtin dekkari – olikohan nimi Sukukokous, paksu kuin mikä, suomennoksen vuosimalli 2011. En tiedä, onko kyseessä vitsi vaiko tietoinen Agatha Christien parodiointi. Alkuun kootaan suku syntymäpäiväjuhlille. Kaksi henkilöä katoavat mystisesti. Muita kuulustellaan yksitellen ja ryhmissä, kunnes vyyhti selviää.

On itse asiassa mukava, kun ää nikirjoja saa nyt myös paikallisesta Hämeenkyrön kunnan kirjastosta.

Miniä Anna laittoi sähköpostissa puheensa tytär Iidalle hänen lakkiaispäivänään. Jäimme juhlassa puheesta paitsi rientäessämme toiseen paikkaan. Oli mahtava ja laajasti kattava äidin puhe tyttärelle.

Liikkuminen on ollut aika vähäistä ja sekin vähä työlästä. Autolla pääsee niin helposti. Nyt on kolmasti selvitty postilaatikolle ja takaisin, enkä tiedä, kehtaako siitä olla ylpeä. Koira ainakin on ehdotellut jatkamista Maisematielle, vaan kotiin on palailtu. Kirsti on parhaansa mukaan kertonut linnuista, joiden joukossa tänään saattoi lehahdella ja äänehtiä harmaapäätikka.

Huomenna tehdään retki Tammelan torille, ja saapuu ainakin ensimmäinen juhannusvieras.

Palviportista tilasin kyrönmakkarat sekä ensi viikolle vähän suolatun kylkirullan, jollainen viimeksi suli suihin ja käsiin aivan hetkessä.

Mansikoita Mahnalasta Ylirautian tilalta ei vielä ole puhelimitse varattavissa, mutta toivottavasti on juhannuksen jälkeen. Netti kehoittaa soittamaan aukioloaikoina, joita kuitenkaan emme sivuilta löytäneet.

***************

Ari

Written by arisuutarla

22.6.2016 at 15:48

Kategoria(t): Uncategorized

VS: Tavattiin sitten sukua ja vähän muitakin (blogikirjoitus)

leave a comment »

Hei paras appeni!

Tässä nyt vihdoin liitteenä se puheeni Iidalle lakkiaispäivänä.

Kiva olisi tavata teitä kesällä, vaikka tulla Hämeenkyröön käymään, jos vaan aikataulut osuvat kohdilleen.

Ihanaa juhannuksen aikaa!

Anna

Lähettäjä: Ari Suutarla [mailto:ari.suutarla@kolumbus.fi]
Lähetetty: sunnuntaina 5. kesäkuuta 2016 11.06
Vastaanottaja: Blogi <>
Aihe: Tavattiin sitten sukua ja vähän muitakin (blogikirjoitus)

Ihanalta näyttäytyy nuoruus. Näin oli koettavissa Annan ja Samulin esikoislapsen Iidan lakkiaisjuhlasssa eilen Laajasalossa.

Iida on tosi viehättävä nuori nainen – tyttö, olin sanoa.

Pakostakin nousevat mieleen ajat, jolloin tämäkin neiti todella oli pieni tyttö, jonka oppimista elämän eri asioille ja taidoille seurattiin ja kirjattiinkin tarkoin.

Oli taas Anna nähnyt vaivaa kattausten eteen. Mikä sitten lienee ollut Samulin osuus!

Näissä sukujuhlissa tapaa henkilöitä, joita vuoden mittaan tai jopa vuosiin ei näe. Ainoa, jonka läsnäoloa erityisesti kaipailin, oli appikollegani Mikko Paavolainen. Lähinnä häneen samaistun sekä aseman että iän puolesta.

Kiva oli toivottaa paljon onnea pikku Mikolle, joka juuri oli täyttänyt ensimmäisen vuosikymmenensä; mukava myös kuulla, että neiti Lotta – siitä Iidan ja Mikon välistä – on menossa rippikouluun eli hiljalleen aikuistumassa hänkin.

Laajasalosta lähdimme ajamaan Nurmijärven Perttulaan. Siellä Sari Loijas oli järjestänyt "riemujuhlan" tukiryhmäläisilleen vaalimenestyksen johdosta. Sari oli Näkövammaisten liiton kokouksessa huudettu 88 vuoden historian aikana ensimmäistä kertaa naispuoliseksi puheenjohtajaksi, ja Sari on muutenkin todella fiksu ja järjestön johtoon sopiva henkilö niin tietojensa kuin taitojensa ynnä elegantin käytöksensä puolesta. Oli Kirstin kanssa onnistuttu löytämäänSarille "kultainen" kruunu merkiksi siitä, että hän on nyt Suomen näkövammaisten henkilöiden joukossa "suurin ja kaunein".

Siinä sivussa oli tilaisuus onnitella isäntä Eeroa, joka sitten viime näkemän oli täyttänyt 60 vuotta.

Kun lähdettiin ajamaan Laajasalosta Nurmijärvelle, oli äidin puhe tyttärelle vielä kuulematta, samoin isä-Samulin musiiikkiesitys. Anna lupasi kuitenkin laittaa puheensa tekstin sähköpostina niin, että päästään siitäkin juhlan osasta osallisiksi. Kiitokset jo etukäteen, rakas lempiminiä!

Tässä vaiheessa lienee perusteltua huomauttaa, että Anna on lajissaan ainoa, kunnes Antti ehkä joskus tuo esiin omansa.

*********

puhe_iidalle.docx

Written by arisuutarla

21.6.2016 at 17:23

Kategoria(t): Uncategorized

Sadetta ynnä poliisimurha

leave a comment »

Vettä on tullut runsaat kaksi vuorokautta, yhteensä ehkä 60 millimetriä. Tarpeeseen on tullut joka tippa.

Yöllä piti nousta ensin ihan kuuntelemaan sateen kohinaa peltikatolle, sitten hiippailla ulos tunnustelemaan veden tuloa. Ja kyklä sitä tuli, tuli ilman tuulta ja myrskyä, ihan suoraan alas taivaalta, isoin pisaroin ja heti läpi kastelevana.

Aamutorilta puuttui moni myyjä. Ei edes kahvi- ja lättytelttaa näkynyt. Viikonlopun kalat sentään saatiin Valtasen Sailalta.

Päivän jokainen uutislähetys on alkanut jollakin asialla eilisestä Vihdin poliisisurmasta.

Tiedotustilaisuudessa poliisit yksi toisensa jälkeen aloitti puheensa osanoton ilmaisulla sekä ammutun poliisin että hänen loukkaantuneen kollegansa omaisten tilanteeseen. Fiksua ja asiaan kuuluvaa tietysti, mutta olisi nyt voinut edes yhden sanan osoittaa myös kuolleelle ampujalle ja hänen läheisilleen, joille tapahtunut on todellinen tragedia ja jotka lopun ikää kantavat leimaa – ”sen Vihdin ampujan veli, sisar tai muuta”..

Nykypäivän perusteellisesta uutisoinnista kaipasin tietoa, kuoliko ampuja omasta vaiko poliisin luodista.

Jotensakin jäi vajaa ja hontelo olo.
************

Written by arisuutarla

18.6.2016 at 18:05

Kategoria(t): Uncategorized