Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Sairaudet sotkevat elämää

leave a comment »

Tänään ollaan vihdoin siskon kanssa tekemässä totta pitkästi haaveillusta hankkeesta: Käymme päiväseltään Tallinnan merimuseossa.

Jostakin syystä Riitta on jo ammoin ihastunut vanhoihin laivoihin ja etenkin suomalaiseen purjelaiva-aikakauteen. Itse nyt olen vanha ”merenkävijä” mutta vain omien veneiden tasolla ja merilomien merkeissä.

Riittalla on hyllyssä metritolkulla merikirjallisuutta. Hänelle lahjoja miettiessä on ollut vaivaton poiketa divariin ja katsoa jokin merikirja. Harmi vain, että hänelle on joitakin nimikkeitä kertynyt monin kappalein. En millään voi muistaa, mitä on hänen kokoelmissaan.

Joka tapauksessa tämä päivä näyttäisi tuovan ainutlaatuisen mahdollisuuden vierailla merimuseossa asiantuntijan seurassa. Riittalla on myös ”äidin maidosta” peritty kyky kuvailla minulle asioita ja esineitä ja saattaa ohjata käteni tunnustelemaan olennaisuuksia, jotka sopivat kädelle.

Oli tarkoitus viedä koira Martinlaaksoon Lordille kaveriksi yökylään ja noutaa hänet huomenna, kun yritetään lähteä viikonlopuksi maalle.

Kirstin oli yöllä vallannut oksennustauti. Ei tullut mitään suunnitellusta koiran viennistä Vantaalle, ei myöskään rouvan lähdöstä töihin.
Koira saa nyt tyytyä suljetun sisäpihan palveluihin ja lintujen kaveruuteen Lordin sijasta.

Pentti Kokko soitteli eilen, kertoi sovittujen töiden olevan valmiit noudettaviksi. Jos Kirsti tokenee huomiseksi, poiketaan hakemassa työt Pirkkalasta menomatkalla.

Olenko jo kertonut viime sunnuntain hienoista juhlista Vuosaaressa: Miniä Anna vietti 50-vuotispäiväänsä. Samuli, sisarukset ja muu perhe olivat Annalta salaa järjestäneet lähisuvun kokoontumisen Annan merkeissä Riitta Paavolaisenh kodissa. – Hulinaa oli, mainiot tarjoilut ja ennen muuta onnistuneesti yllätetty Anna, jota muka vietiin jonnekin Sipooseen syntymäpäivälounaalle silmät sidottuina. Kun side otettiin pois, karu totuus paljastui ja yhteinen ilo alkoi.

************

Mainokset

Written by arisuutarla

26.1.2017 at 05:55

Kategoria(t): Uncategorized

Venetsian matka toteutumassa

leave a comment »

Tänään tuli matkatoimistolta vahvistus, että se on viemässä toukokuun alussa ryhmämme Waltarin jäljille Venetsiaan.

Vielä on tilaa parille henkilölle, mutta tärkeä tieto jo ilmoittautuneille on matkan järjestyminen.

Ajankohta on 6. – 13. toukokuuta, lauantaista lauantaihin, suorin lennoin Helsingistä.

Erikoisvetonaulana Panu Rajalan asiantuntijaluennot matkan aikana.

Jos kiinnostaa niin yhteydet minuun:

ari.suutarla(at)kolumbus.fi

puh. 0400871013

Hinta Venetsian keskustan hotellissa 1945 euroa, sisältäää monipuolisen ohjelman (muun muassa päiväretken Padovaan) sekä yhteinen ateria kuutena päivänä.

Ryhmän kokoaminen on sillä tavalla bipolaarista touhua, että pitää sitouttaa matkaan ensinnäkin osanottajat ja toisaalta matkatoimisto kohtuullisiin ehtoihin .

Minusta on mahtavan upea juttu, että Panu Rajala kerrasta toiseen haluaa korvauksetta olla mukana asiantuntijana ja on vielä erinomaisen hyvä luennoitsija. Näin on matkoilla milloin Mika Waltarin kyltin alla, milloin F. E. Sillanpään.

Ylihuomenna torstaina on tarkoitus käydä siskon kanssa Tallinnan merimuseossa. Ystävät Johanna ja Kauko ottavat Pepin hoitokoiraksi. Perjantaiaamuna haemme Kirstin kanssa hänet mukaan maalle, jonne on kertynyt kohtuullinen kasa tekemisiä, kirjojen ladonta remontin jälkeen takaisin hyllyihin esimerkiksi. Pirita ja Tatu ovat tulossa auttamaan.

**************

Written by arisuutarla

24.1.2017 at 16:41

Kategoria(t): Uncategorized

Vinkki hautajaisten suunnitteluun

leave a comment »

Kun suunnitellaan minun hautajaisiani, yritettäköön katsoa, että niihin aikoihin ei ajasta ole kilpailemassa mitään koiranäyttelyä tai tarjousta halvasta Ameriikan matkasta.

Jos tilojen ja tarjoilun puolesta on mahdollista, sovitettakoon kellonaika siten, että saattoväki voi saapua ajallaan ja lähteä pois, kun muutkin lähtevät.

Tämän verran tärkeänä pidänb itseäni vielä kuoltuani. Arvelen, että jotakuinkin tähän vaikutusvaltani voikin päättyä.

AS

*****************

Written by arisuutarla

23.1.2017 at 05:55

Kategoria(t): Uncategorized

Erinäisiä kyläilyjä

leave a comment »

Hämeenkyrön joululoma sai mukavan päätöksen kylässä vanhan ystävän, Terttu Vatkan luona.

Tarjolla oli kaalipiirakan asemesta mainiota muuta piirasta ynnä rehtori emerita Marja Hakaniemellä sivistyneesti täydennettyä seuraa.

Päiväelo Helsingissä on mennyt aika lailla tarkkaan Venetsian matkan rakentelussa. Nyt jatketun ilmoittautumisajan puitteissa homma on puissa niin, että yhtä olisi paitsi. Kunhan vielä yksi osanottaja löytyy, matkakone starttaa lauantaina toukokuun kuudentena, paluulento viikkoa myöhemmin.

Itse asiassa käytettävissä on yksi kahden hengen huone, joka voidaan antaa joko kahdelle tai lisämaksusta yhdelle henkilölle. Yksikin lisälähtijä täyttää sovitun henkilökiintiön.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on ensi keskiviikko, 25. tammikuuta minulle, puh. 0400871013, ari.suutarla.

Panu Rajala – matkan esitelmätohtori, on onnistunut nyppäämään mukaan muutaman hämeenkyröläisen matkaajan blogikirjoittelullaan ja puhelinsoitoilla, ja minunkin toimestani joku on tarttunut haaviin.

Marja Kantasen kanssa käytiin Sea horsessa syömässä talon mahtavat silakat. Takana on monivuotinen perinne viettää syntymäpäiviämme, jotka nytkin sijoittuivat joulun ja uudenvuoden väliin.

Vähän on saatu puretuksi vierailukutsujen listaa. Aika monelle taholle on oltu kutsuvuorossa.

Alkuviikosta kävivät Tuula ja Ture, viime sunnuntaina Pirjo ja Kari, vihdoin torstai-iltana sisko Riitta ja Martti, mahdottoman fiksuja ihmisiä kaikki.

Tarjoilut on pidetty vaatimattomina. Kirsti on poikkeuksellisesti ollut töissä viikon jokaisena arkena ja jatkaa sitä vielä ensi viikolla.

Lukupuolella olen urakoinut Stalinin tyttären amerikkalaista elämäkertaa. En oikein tiedä, mitä siitä sanoisin.

******

Written by arisuutarla

21.1.2017 at 06:21

Kategoria(t): Uncategorized

Tulikin jumalaista poropiirasta

leave a comment »

Terttu Vatka yllätti myönteisesti lupaamallla kaalipiirakkaa vasta kesällä. Nyt tarjolla oli muun muassa poropiirasta, niin hyvää, että piti saman tien pyytää toinen.

Tertun kanssa meillä ovat jotkin seikat hyvin synkronissa. Voimme laskea leikkiä pelkäämättä, ettemme tulisi ymmärretyiksi.

Lähdetäänkö marraskuussa Riikaan Andrea Bocellin konserttiin ja retkelle muutoinkin, jää nyt odottamaan helmikuun alkua. Matkat Helsingistä, kolme hotelliyötä Riiassa, useita aterioita ja konserttiliput 380 euroa on minusta tosi edullinen paketti. Viime vuoden puolella se maksoi vielä 40 e vähemmän.

Tänään julistetaan joulukausi päättyneeksi etenkin maaolemisen osalta. Kohta ajellaan Helsinkiin. Matkalla yritetään toistamiseen lounastaa Hämeenlinnan Popenossa. Välipäiväreissulla sinne jo pyrittiin, vaan oli suljettu.

Eilen ja toissapäivänä tuli suoritetuksi 35 minuutin jääkävely. Kirsti ja koira huitelivat omaa tahtiaan, kävivät välillä korjaamassa minun suuntaani, etten törmää rantaan tai ajaudu keskelle järveä. Omatahtinen kävely tuntuu sopivan sekä ruumiille että sielulle.
Ennen eilistä kävelyretkeä naapurin Ritva ja Harri soittivat kakkukahville. Meillä nämä vuorot menevät miten sattuu, mutta kiva on joka tapauksessa pitää yhteyttä raikkaiden ihmisten kanssa.

Aika runsaasti on kyläilty tämän joulupaketin sisällä, ja painoarvio asettuu ehdottomasti plussan puolelle.

Voimme toivottaa hyvää uutta vuotta.

Written by arisuutarla

9.1.2017 at 07:36

Kategoria(t): Uncategorized

Vuoden upein päivällinen

leave a comment »

Oltiin Tarja ja Heikki Virtasen luona loppiaisaterialla. On yritetty korostaa, että emme pitäisi mitään toinen toistemme tarjoamisten ylityskilpailua. Vähitellen on käynyt selville, että Virtaset tykkäävät itse asettua pöytään, jossa on tarjolla parasta mahdollista ja haluavat jakaa kokemuksen vieraidensa kanssa.

Vaikutelma on, että Heikki hankkii raaka-aineet, pyytää kalat ja kerää sienet. Tarja ne sitten työstää tarjoilukuntoon sekä salaattivalmistamossa että lieden ääressä.

Alkuun keittoa, jossa leppärouskua ja herkkutatteja,
neljä pientä leipästä (tai ei ihan niin kovinkaan pientä), joissa kussakin erilaiset katteet, kalaa, mätiä…

Niiden jälkeen alkoi jo olla kylläinen olo.

Lämpimäksi Tarja käänteli pannulta kuhafileitä, ohessa Kirstin rakastamaa kukkakaali- ym. vihannesgratiinia (ynnä minunkin) ja ihan suomalaista perunaa, kalan päälle pannulta sitruunalla säväytettyä soosia.

Jälkkärinä jotakin, jossa oli päällä pitsiseksi paahdettua makeaa ja vihdoin Heikin kahvi vietnamilaiseen makuun.

Eipä tarvinnut koluta jääkaapilla illalla.

Olenko jo aiemmin mahtanut kirjoittaa, että Virtasista on sukeutunut vuosien varrella kunnon ystäväpariskunta, jonka kanssa voi suurella sydämellä ja avoimuudella vaihtaa ajatuksia elämän monelta kantilta.

***

Nämä tällaiset ruokaylistykset ovat vähän vaarallisia. Jos ja kun sitten menemme johonkin muuhun kylään, asianomaiset voivat katsoa ja vertailla, missä määrässä heidän tarjoilunsa saa suitsutusta.

Tosiasia on nyt tällä hetkellä vain se, että 25 asteen pakkasten seassa eläminen on ollut enimmäkseen sisällä nyhjäämistä ainoina tekemisinä syöminen, lämmitys ja lukeminen. Sitä taustaa vasten tämmöiset loppiaisateriat Virtasella erottuvat.

Ja kulkee siellä aina jotakin muutakin ohessa. Kovasti katseltiin netistä Andrea Bocellin edullista konserttimatkaa Riigaan marraskuussa, josko lähdettäisiin.

Kuunneltiin kasa Georg Otsin esityksiä jonkinlaiselta tallenteelta, ja osaa se mies laulaa – pitää tietysti sanoa, että osasi.

Yksi ”talkkarikuvio” yllätti. Heikki muisti edellisen talven jäätyneitä vesijohtoja ja pyysi tarkistamaan ylätalolta lämpövastuksen kytkimen asentoa, että johto varmasti lämpiää. Pakkanen on taas lauhtumassa, ja kylmyys painuu alaspäin. Heti kotiin päästyä menin tunnustelemaan vastusjohtoa, ja niin vain oli kytkin kesäasennossa. Eipä ole enää.

***

Loppiaisaattona serkku Tapion piti Rauhan kanssa tulla meille uuden vuoden puurolle. Tapio ei ole kaukana 80 vuodesta, ja hän on lapsesta lähtien ollut astmaatikko tai jonkin muun sortin keuhko-ongelman kantaja.

Pakkanen oli ankara. Rauha soitti ja kysyi, voisimmeko me tulla Munkille, ja mehän voimme.

Oleellista ei ole vuorojen noudattaminen, vaan yhteys, joka Rauhan ja Tapion suuntaan on ollut aika heiveröinen.

Oli Rauhakin laittanut pöydän koreaksi; jauhelihalla ja kasviksilla päällystettyä pitsan sukulaista, joka oli niin hyvää, että piti ottaa lisää. Meitä on nyt siunattu mainioin eväin tässä jo pari päivää, ja huomenna sunnuntaina on Terttu Vatkalla tilaisuus näyttää, mihin pystyy. Unohtumaton on hänen kaalipiirakkansa viime käynniltä.

*********

Pentti Kokon kanssa oltiin puhelinyhteydessä. Usko Nyströmin töiden konservointi ja kehystys ovat kuulemma viikon päästä valmiit.

Toinenkin iloisesti yllättävä puhelinyhteys tuli. Soittajana oli Heikki Rapeli, itse asiassa kauan kaivattu. Heikki puhui muun muassa Hakavuoren kirkon purkamisesta. Käsittämätön juttu sinänsä, 1900-luvun puolivälissä rakennettu tiilikirkko, joka nyt jonkin remontin yhteydessä tärveltyi purkukuntoon.

Heikki on aina silloin tällöin hakenut minua kirkon kellariin, joka ei nyt siis enää ole käytössä. Lupasi hakea minua sijaispaikkaan, joka on aika lähellä.

****

Written by arisuutarla

7.1.2017 at 09:19

Kategoria(t): Uncategorized

Vuoden alkua, loppiaisen aattona

leave a comment »

Näkövammasta on muun muassa se hyöty tai haitta, että ei voi tai ei ainakaan ole helppo katsella vanhoja blogejaan, mitä on kirjoittanut. Voi tulla toistoa tai jotakin oleellista jäädä pois.

Jos kirjoittaa tuplaten, tuskin myöhempi kirjoitus on ihan sama kuin aikaisempi. On mahdollisuus vertailla näkemysten ja tunteiden muutosta.

Tällä hetkellä joulun lahjoista tuntuvat mukavimmilta pääsky ja lammas.

Kinkun asemesta meillä aattona oli Eetun maustamaa ja Hollolasta Marja Pakarisen hautajaisreissulla hankittua lampaan paistia. Oivalsin, että itse asiassa lammas on paljon joulumpi ruokalaji kuin suomalaisten iänikuinen sika. Lampaiden kanssa Betlehemin kedon paimenet seurustelivat, eivät sikojen.

Lammas, jota tässä lahja-asiassa ajattelen, on tuotemerkkien perusteella Islannista. Sisko oli ajatellut sen istuinalustaksi, mutta minä olen käyttänyt ihanan viimeisteltyä karvaa vvuoteessa selän lämmittimenä. Sinne se on tuntunut sopivan paremmin kuin hyvin.

Muutaman yön makuun jälkeen muistin, että tässä ei ole mitään uutta. Itse asiassa ainakin pari kolme vuotta makailin lampaan taljan päällä, kunnes se jouduttiin liian alikasvillisuuden takia panemaan pois. Se muinainen karva oli ostettu ylhäältä Mahnalan mäeltä Leena Hyökin lammastarhan tuotteena. Väri oli musta. Tämän uuden väriä en ole tainnut vielä edes kysyä.

Entä se pääsky? – Hän aikoi mnonta päivää olla hukassa ihan huolestumiseen asti. Löytyi kuitenkin eilen punalaukun vetoketjutaskusta.

Kysymys on bolasta, jonka Kirsti oli löytänyt netistä ja jonka kaulalevyssä lentelee pääskynen. Koru on käyttämätön, ja sen ripustusnauhan molemmissa päissä on jalo metallikoriste. Tuleepahn mukavaa vaihtelua bolastooni ja sellaista, joka vankasti muistuttaa Kirstistä ynnä hänen linnuistaan.

Pihassa ovat käpytikan lisäksi esiintyneet vain sini-, tali- ja töyhtötiainen. Hömö ja kuusi ynnä varsinkin pyrstö ovat antaneet odottaa havaituksi tulemistaan.

Pihassa kutsuilee kauralyhde lintusia. Siemeniä putoilee maahan lyhteestä ja talipalloista ja -tangoista. Koira arvelee niiden olevan häntä varten. – Kakkapökäleet ovat kuin ryynimakkaroita.

Joko mahdoin kertoa, että Usko Nyströmin töitä poikkeutettiin Pirkkalaan Pentti Kokon kunnostettaviksi. Ykköstyö on Kirstille tullut maisema Soinilan ikkunasta. Edessä pöydällä on kukkavaasi, ja ikkunan läpi näkyy Hämeenkyrön kirkkojärvi, kaikkineen minun lapsuusvuosieni maisema siltä ajalta, joka sodan jälkeen asuttiin vuokralaisina Ahrolassa. Nyströmien Soinila näkyi keittiön sekä kamarin ikkunasta, samoin Jokisen postitalo eduspeltoineen ynnä pala Kirkkojärven eteläpäätä, jonka yli aina soudeltiin tai kuljettiin jäätä pitkin sukulaisiin Kalkunmäen puolelle.

Omaan huoneeseeni Helsinkiin sain näkymän Kirkkojärven pohjoispäästä. Etualalla järveen laskee jhokin tuttu puro. Taustalla kohoilee Hämeenkyrön kirkko, minun rippikirkkoni ja nuoruusvuosien kirkko.

Marja Norha, eräs Nyströmin suvun jälkeläisiä hänkin, vahvisti, että tämä Usko Nyström oli Soinilan isännän, nimismies Väinö Nyströmin poika, taidekoulut käynyt ammattimaalari, joka vaikutti pääasiassa Kajaanissa.

Isä Väinö kuljettaa rankkaa tarinaa sisällissodan ajalta. Hän sekä 23-vuotias poikansa Lauri saivat surmansa Soinilan portilla tammikuun lopulla 1918. Punaiset tunkivat ruumiit kirkkojärven avantoon, ja keväällä heidät löydettiin Suoniemen pitäjän puolelta Siurosta kosken niskalta. Nyströmiläisten haudat ovat Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla.

Marja Kantasen kanssa saatiin liput helmikuun lopulla Andrea Bocellin konserttiin Tukholman Globenille. Kalliita olivat kuin ryöttäät, mutta varmaan hintansa arvoiset. Saanen samalla tilaisuuden täydentää vähän kodin isterband-varastoa.

Kalkunmäen serkku Tapio on Rauhansa kanssa tulossa uuden vuoden puurolle. Käynti ei ihan mene vuorojen mukaan, mutta näkemiset ovat harventuneet sen verran, että en halua asian olevan minusta kiinni.

Uuden vuoden kynnyksellä käytiin Kalkunmäessä Seija ja Timo Suutarlan luona. He ovat saneeranneet vanhan ”Tätilän” aivan uskomattomaan kuntoon. Muutoinkin oli mukava käydä, sillä edesmenneen Pekka-serkkuni poika Timo ja vaimonsa Seija ovat äärimmäisen sivistynyttä väkeä, jota on ilo tavata. – Tytär Saara on vielä vanhempiensa kanssa, kirjoittaa ensi keväänä ja varmaan häipyy omilleen sen jälkeen.

Seijan ja Timon luona – yllätys yllätys – olivat serkku Marja-Leena ja hänen Kalevinsa. Marja-Leena ja Munkin Tapio, kuten täällä sanottiin, ovat ainoita elossa olevia serkkuja näillä main.

Auton kanssa on ollut pieniä murheita. Tuli syksyllä ostettua liian matala ajopeli. Harri Salomäki kävi joulun alla tyhjentämässä umpisäiliöt. Raskas auto oli painanut ajourat syviksi., Pari kertaa pohjaa raapien ajettiin tiestä läpi, minkä jälkeen ruvettiin ajamaan hiipien toinen pyöräpari keskiharjanteella.

Heikki Järvinen kävi katsomassa, voisiko harjannetta vielä madaltaa, vaan oli jo kohmettunut liian kovaksi. Varrotaan siis kevättä.

Vielä yksi joulun ajan huippukokemus.
Ajettiin autolla Vaasan tietä etelään. Käännyttiin pohjoisesta tullen ensimmäisestä Äkönmaan tienhaarasta vasempaan. Ajettiin pari kilometriä, ja parkkeerattiin auto tien sivuun.

Siitä käveltiin noin 72 metriä, ja tultiin ehkä kunnan ulkoiluviraston ylläpitämälle laavulle.

Oli yhytetty ystävät Helena ja Jouko Tampereelta. Kirsti ja Helena painuivat koiran kanssa tunnin metsäkävelylle. Joukon kanssa jäimme laavulle pitämään tulta, muistelemaan vanhoja ja parantamaan tulevaa.

Oli mahdottoman hoitavaa istua lämpöisessä keskellä hiljaista luontoa, muistella vanhoja eräjuttuja Lapissa ja muualla ja kokea sitä, mitä siinä nyt oli koettavissa.
***********

Written by arisuutarla

4.1.2017 at 06:48

Kategoria(t): Uncategorized