Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Äänestyskoppien pöytäkorkeudesta

leave a comment »

Television uutislähetys esitteli Kalle Könkkölän ”mutinan” äänestäjien epätasa-arvosta äänestyskopissa. Kopin pöytätaso on liian korkealla pyörätuolissa olevan henkilön mahdollisuuksiin nähden äänestää.

On vaikea uskoa, että tämä on ollut Kallen todellinen sanoma. Paremman puutteessa uutistoimitus on kuitenkin poiminut tämän sanotun kärjeksi.

Jos kopin pöytätaso laskettaisiinh pyörätuolin käyttäjän kirjitustasolle, siitä se vasta riemu nousisi. Saisivat kansalaiset piirtää äänestysmerkkinsä kontaten tai kyykyssä.

Minäkin saan näkövamman takia käyttää äänestystilanteessa avustajaa, jonka itse valitsen.

Koti- ja laitosäänestys ovat olleet meillä mahdollisia jo kauan.

Varmaan Kalle ja kumppanit saavat kotiäänestysporukan haluamaansa paikkaan niin, ettei sen takia jää äänestämättä.

Professori Osmo Tiililä olisi aikanaan sanonut, että oikeiden asioiden loppuessa peuhataan toisarvoisilla nippelijutuilla.

*******

Mainokset

Written by arisuutarla

6.11.2016 at 10:29

Kategoria(t): Uncategorized

Pyhäinpäivää

leave a comment »

Eilen toteutui vuosivierailu sisko Riittan ja lanko Martin huvilalle Vihdin Moksiin. He olivat meillä Hämeenkyrössä jo kesällä.

Mahdottoman mukavia ja arvostettavia henkilöitä nämä Kekomäet, vaikka sukulaisia ovatkin.

Hämeenkyrön pitäjänlehdessä, Uutisoivassa, oli sitten eilen ollut laatimani Antti Kuparisen muistokirjoitus. Lintu-Marjalta tuli myönteinen palaute. Muut ovat olleet ihan hiljaa, kuten Kyrössä päin on tapana.

Panu Rajalan oleskelua Villa Lantessa on mukava seurata hänen blogistaan. Aiempi vaimo Maarit oli siellä aikanaan pidemmästi tehdessään latinistina graduaan Vergiliuksen runoudesta. Maaritin kanssa kävimme joskus nuuskimassa näitä hänelle tuttuja paikkoja ja toteamassa näköalat yli Rooman.

Rajala kertoo olevansa Eino Leinon jäljillä uusimman elämäkertateoksen merkeissä. – Minä puolestani sain tänään Eino Leinolta puhelinsoiton, nyt tältä toimittaja Eino Leinolta.

Ihmettelimme, onko edellytyksiä tänä vuonna nauttia yhdessä joululounas. Ainakin päätin käydä tervehtimässä häntä Meilahdessa, missä miestä hoidetaan jonkin sairauden johdosta.

Kuluneen viikon tapahtumista syytä on varmaan kirjata Amerikan Yhdysvaltojen presidentin vammaisasioiden neuvonantajan Judith Neumanin kunniaksi järjestetty vastaanotto Helsingissä. Atlantin takana uusi presidentti on tulossa virkaan, ja vanha avustajineen hakeutuu muualle. Judithin työ muun muassa Maailmanpankissa on monia kehitysmaita ajatellen ollut varsin merkittävä.

Vastaanotolla mainio oli tavata vanhan kaartin miehistä esimerkiksi Ilari Rantakari.

**********

Written by arisuutarla

5.11.2016 at 13:52

Kategoria(t): Uncategorized

Antti Kuparinen – ei menetetty, vain edeltä mennyt

leave a comment »

Viime perjantaina haudattiin vanha ystävä ja naapuri, mökkitalkkari, eläkekoiran hoitaja ja mitä muuta. Tässä muistokirjoitus, jonka panin tänään ilmestyneeseen pitäjän lehteen:

Antti Kuparinen – ei menetetty, ainoastaan edeltämennyt

Antti Kuparinen syntyi Viipurin maalaiskunnan Kilpeenjokelaisena 19.8.1925, kuoli hämeenkyröläisenä 18.10.2016.

 

Vuosikymmenten varrelta Hämeenkyrön Laitilassa ystäväksi tullut vanha huvilanaapuri, Antti Kuparinen on saanut muuttokutsun. Surusanomasta soitteli Antin edesmenneen puolison, Pirkko Kuparisen tytär Marjut Norokorpi, Antin viime aikojen uskottu läheinen. Antin leposija on nyt Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla.

 

Avaimet hukassa

En ryhdy tarkasti listaamaan Antin ja minun keskinäisiä yhteyksiä, joita löytyy hyvin monelta tasolta. Milloin oli avain unohtunut Helsinkiin, milloin tarpeen kyyti Tampereen asemalle.

Antti hoiteli minun opaskoirani Felbin eläkepäivät, oli hauska kalakaveri, armoitettu kertoja ja meillä vuositolkulla luotettu mökkitalkkari. Ennen muuta Antti sai kunnioitukseni yhtenä pitäjämme viimeisistä sotaveteraaneista.

Yhteys alkoi minun ollessani pikkupoika. Antti oli isäni Veikko Suutarlan apuna kirkolla kaivamassa monttua vanhempieni omakotitalon perustuksille. Hän asusti isäni syntymäkylälllä Kalkunmäessä, ajoi Kyron kuorma-autoa ja avioitui vihdoin Laitilaan.

 

Säveliä ja teatteria

Mielestä eivät hetikään poistu Antin kanssa retki Tallinnaan 2005 miehen täyttäessä 80 vuotta eikä semminkään Tallinnan uusintaretki kymmenen vuotta myöhemmin. Elämä oli ollut vahvasti kiinni paitsi työssä, myös kulttuurissa.

Antti lepäili Tallinnan laivan hytin alavuoteella, me Kirstin kanssa yläpetillä. Laulettiin sydämen täydeltä vanhoja 50-luvun rallatuksia. Mies oli aikanaan esiintynyt Arvo Tuohenmaan orkesterin laulusolistina ja rumpalina. Sävelet asettuivat aivan kohdilleen vielä 80-vuotiaanakin.

Antti Kuparinen oli Pirkkonsa rinnalla tuttu näky Mäntylässä nuorisoseuran näyttämöllä ja vastarannalla Myllykolussa.

 

Hirvitornin kaatuminen

Vielä joitakin vuosia sitten Antti Kuparinen oli uskollisesti omalla paikallaan metsästysseuran hirviketjussa. Harrastus loppui miehen tuloon alas kaatuvan hirvitornin mukana. Siitä alkoivat selkävaivat ja itse asiassa koko terveyden alamäki.

Tulivat muutto pois Laitilasta ja Koivurinteeltä, pätkä asumista kirkolla Paapanahon tornitalossa ja vihdoin Kyröskosken harjun kupeessa Attendon hoivapaikassa.

Viime keväänä tavattiin Antti ylen laihtuneena ja kuihtuneessa kunnossa. Mies, jolle aina oli kuulunut pelkkää hyvää, joutui nyt tunnustamaan hankalan tilanteen. Mutta vielä antoi elämä Karjalan miehelle yhden nousun ja hyvän kesän. Marjut Norokorpi ajelutti häntä pitkin maakuntaa vanhoissa tutuissa paikoissa. Pari kertaa oltiin yhdessä torilla syömässä lätyt, ja käytiin meillä Pritsin rantatien päässä tarkastamassa tutut rannat.

 

Ihmeellinen mies

Antti Kuparinen oli eräässä suhteessa poikkeava henkilö. Koskaan en muista hänen puhuneen pahaa kylän tai pitäjän ihmisistä. Aihetta varmasti moneen katkeruuteen olisi ollut, ei vähiten sodan ja Karjalasta tulon jälkeen. Sivistyneen miehen tavoin hän katsoi nurjuuksien yli, osallistui ja auttoi muita siinä, missä osasi.

Yli kymmenen vuoden ajan hän päivittäin kävi Laitilasta kirkolla antamassa aterian vaimolleen, joka oli vuodepotilas.

 

Ei meteliä uskomisista

Minun arvostuksissani Antti Kuparinen oli rehti suomalainen, kristitty mies. Hän ei pitänyt melua uskomisistaan, vaan vakaumus tuli ilmi monella tavalla.

Hauskaakin kristillisyyden merkeissä oli. Joskus otettiin ja ajeltiin Viljakkalan kirkkoon kuulemaan sinne tullutta ”erikoista” pappia. Kirkonmenon jälkeen mentiin papin juttusille todeten ääneen papille, ettei tämä nyt niin erikoinen ollutkaan, mitä ihmiset puhuivat.

 

Viimeinen ehtoollinen

Viimeksi Antti Kuparista tavatessa sovittiin, että tuon hänelle Herran ehtoollisen, niin kuin sen olin tuonut hänen Pirkolleen.

Helsingistä kotoa lähtiessä katsoin, millaisesta maljasta tarjoan viinin. Ulkomaan matkojen takia väliä edellisestä Hämeenkyrön käynnistä oli kuusi viikkoa. Täällä tavoitti surusanoma. Kirsti sytytti Antin pitkäkestoisen muistokynttilän. Saatoin vain todeta, että Herra tuli ennen kuin Hänen armonsa väline.

Siunaan Antti Kuparisen muistoa, ja kiitän kaikesta hyvästä ja mukavasta, mitä elämä hänen kauttaan on minulle ja muille antanut.

 

Ari Suutarla, vanha pappi

 

**************

Written by arisuutarla

3.11.2016 at 07:53

Kategoria(t): Uncategorized

Haluaisinko nähdä jälleen?

leave a comment »

Hei uusmaalaiset ja muut lukijat!

Minäkin Annelia myötäillen kuulun niihin, jotka olemme nähneet joskus. Tosin näin vain kymmenvuotiaaksi asti, mutta on oma käsitys siitä, mitä näkeminen on ja miltä maailma näyttää.

Vanhempieni ja pikkusiskoni ulkonäön olen muistavinani. Vanhemmat kyllä kuolivat jo liki 30 vuotta sitten, ja pikkusiskokin on saanut lisää ikää puoli vuosisataa. Jos heitä nyt katselisin, niin ihan olisivat eri väkeä.

Entä kaipaanko näkemistä?

En kaipaa. Olisi tosi suuri riesa ja urakka opetella elämisen arkea ja miksei myös juhlaa näön kanssa.

Se tuntuu niin suurelta möykyltä, että en viitsi edes ajatella mokoman opiskelun kohtaamista.

Punnitsen erilaisten riesojen painoarvoa. Näkövammaa paljon enemmän tänään minulle on haittaa hupenevasta kulemisesta. Kuulolaitteet toki auttavat, mutta millään en tahdo oppia äkki näisiin mekaanisiin ääniin, rämähdyksiin, kolahduksiin ja liikenteen paukkeisiin. Ne kerta kaikkiaan tuntuvat kurjilta ja kuuluessaan pelästyttävät. Kuulolaite vielä korostaa kaikkea mekaanista.

Kapinoin aika ajoin ja tietyissä tilanteissa sokeuteni vuoksi. Olisi mahdottoman huojentava ja hyvä nähdä. – Tällä tavalla silloin, kun näkemisestä olisi apua eikä mailla halmeilla ole ristin sielua, keneltä pyytäisi apua.

En puhuisi totta, jos väittäisin sopeutuneeni vammaisuuteen nimeltä sokeus. Kyllä tässä aina näköjään on niin paljon ongelmallisuutta ja tästä on hidastetta ja harmia, ettei tähän sillä tavalla täydellisesti ole mahdollista tottua, ei ainakaan minun kohdallani. Ainakin on ollut aikaa sopeutua. Tilanteesta riippuen kapinamieltä on.

Mutta yhtälailla voisin kapinoida sen johdosta, että käteni eivät ole puoli metriä nykyistä pidemmät, vaikka niillä ulottuisi kauemmaksi, jalat eivät merkittävästi ketterämmät, vaikka niillä juoksisi nopeammin.

Kyllähän näitä kapinan juuria riittää.
Olen ajatellut rientää hautaani juuri näillä fyysisillä ja henkisillä varuksilla, mitä elämä on tälle päivälle varannut. Jos vielä jokin kohta rapistuu tai menee vallan, niin pelataan niillä korteilla, mitä sille päivälle on jäljellä.

Autan itse itseäni, ja autan muita, jotka elämä on antanut minun likelleni ja vaikutuspiiriin.

Sokeana olen kateellinen esimerkiksi vaimo Kirstille, joka kohta hyppää auton rattiin ja lähtee poikiensa kanssa Ylöjärven suolle keräämään karpaloita. Se ei ole minun vaihtoehtoni.

Hyvä on kuitenkin, että hän ennen sitä heittää minut Tampereen asemalle ja vahtii Helsingin junaan. Pasilan asemalla vastaan tulee sovitusti pikkusisko, jonka kanssa sonnustaudutaan messukeskukseen ja kirjamessuille. Messujen viime tuntina on upea kirjahuutokauppa, jossa tarjolla on muun muassa Lönnrothin Kalevalan ykköspainos vuodelta 1835, kirjan kuntoluokka neljä eli paras mahdollinen. Joukko harvinaisimpia Waltareitakin siellä on, ja on kiva nähdä, mihin hintoihin ne nousevat. Niiden huutamiseen en osallistu, koska Mika Waltarin koko tuotanto minulla jo on ja tietysti ykköspainoksina.

Arvioinnin lopputulokseksi jää:

Kirsti auton rattiin ja karpaloon, minä junaan ja kirjamessuille!

Ari Suutarla, vanha pappi
Koskustie 3 A 2
00410 Helsinki
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

30.10.2016 at 06:07

Kategoria(t): Uncategorized

Antti Kuparisen muistolle

leave a comment »

Eilen perjantaina 28. lokakuuta saattelimme Antti Kuparisen Hämeenkyrön vanhan hautausmaan multiin.

Ensi torstain paikallislehdessä on allaoleva nekrologi. Toimituksessa meinasivat pistää sen jo tämän viikon torstain lehteen. Sanoin kuitenkin, että muistokirjoituksia ei laiteta, kun vainaja vielä on hautaamatta. – ”Nöyrtyivät”!

Antti Kuparinen – ei menetetty, ainoastaan edeltämennyt

Antti Kuparinen syntyi Viipurin maalaiskunnan Kilpeenjokelaisena 19.8.1925, kuoli hämeenkyröläisenä 18.10.2016.

 

Vuosikymmenten varrelta Hämeenkyrön Laitilassa ystäväksi tullut vanha huvilanaapuri, Antti Kuparinen on saanut muuttokutsun. Surusanomasta soitteli Antin edesmenneen puolison, Pirkko Kuparisen tytär Marjut Norokorpi, Antin viime aikojen uskottu läheinen. Antin leposija on nyt Hämeenkyrön vanhalla hautausmaalla.

 

Avaimet hukassa

En ryhdy tarkasti listaamaan Antin ja minun keskinäisiä yhteyksiä, joita löytyy hyvin monelta tasolta. Milloin oli avain unohtunut Helsinkiin, milloin tarpeen kyyti Tampereen asemalle.

Antti hoiteli minun opaskoirani Felbin eläkepäivät, oli hauska kalakaveri, armoitettu kertoja ja meillä vuositolkulla luotettu mökkitalkkari. Ennen muuta Antti sai kunnioitukseni yhtenä pitäjämme viimeisistä sotaveteraaneista.

Yhteys alkoi minun ollessani pikkupoika. Antti oli isäni Veikko Suutarlan apuna kirkolla kaivamassa monttua vanhempieni omakotitalon perustuksille. Hän asusti isäni syntymäkylälllä Kalkunmäessä, ajoi Kyron kuorma-autoa ja avioitui vihdoin Laitilaan.

 

Säveliä ja teatteria

Mielestä eivät hetikään poistu Antin kanssa retki Tallinnaan 2005 miehen täyttäessä 80 vuotta eikä semminkään Tallinnan uusintaretki kymmenen vuotta myöhemmin. Elämä oli ollut vahvasti kiinni paitsi työssä, myös kulttuurissa.

Antti lepäili Tallinnan laivan hytin alavuoteella, me Kirstin kanssa yläpetillä. Laulettiin sydämen täydeltä vanhoja 50-luvun rallatuksia. Mies oli aikanaan esiintynyt Arvo Tuohenmaan orkesterin laulusolistina ja rumpalina. Sävelet asettuivat aivan kohdilleen vielä 80-vuotiaanakin.

Antti Kuparinen oli Pirkkonsa rinnalla tuttu näky Mäntylässä nuorisoseuran näyttämöllä ja vastarannalla Myllykolussa.

 

Hirvitornin kaatuminen

Vielä joitakin vuosia sitten Antti Kuparinen oli uskollisesti omalla paikallaan metsästysseuran hirviketjussa. Harrastus loppui miehen tuloon alas kaatuvan hirvitornin mukana. Siitä alkoivat selkävaivat ja itse asiassa koko terveyden alamäki.

Tulivat muutto pois Laitilasta ja Koivurinteeltä, pätkä asumista kirkolla Paapanahon tornitalossa ja vihdoin Kyröskosken harjun kupeessa Attendon hoivapaikassa.

Viime keväänä tavattiin Antti ylen laihtuneena ja kuihtuneessa kunnossa. Mies, jolle aina oli kuulunut pelkkää hyvää, joutui nyt tunnustamaan hankalan tilanteen. Mutta vielä antoi elämä Karjalan miehelle yhden nousun ja hyvän kesän. Marjut Norokorpi ajelutti häntä pitkin maakuntaa vanhoissa tutuissa paikoissa. Pari kertaa oltiin yhdessä torilla syömässä lätyt, ja käytiin meillä Pritsin rantatien päässä tarkastamassa tutut rannat.

 

Ihmeellinen mies

Antti Kuparinen oli eräässä suhteessa poikkeava henkilö. Koskaan en muista hänen puhuneen pahaa kylän tai pitäjän ihmisistä. Aihetta varmasti moneen katkeruuteen olisi ollut, ei vähiten sodan ja Karjalasta tulon jälkeen. Sivistyneen miehen tavoin hän katsoi nurjuuksien yli, osallistui ja auttoi muita siinä, missä osasi.

Yli kymmenen vuoden ajan hän päivittäin kävi Laitilasta kirkolla antamassa aterian vaimolleen, joka oli vuodepotilas.

 

Ei meteliä uskomisista

Minun arvostuksissani Antti Kuparinen oli rehti suomalainen, kristitty mies. Hän ei pitänyt melua uskomisistaan, vaan vakaumus tuli ilmi monella tavalla.

Hauskaakin kristillisyyden merkeissä oli. Joskus otettiin ja ajeltiin Viljakkalan kirkkoon kuulemaan sinne tullutta ”erikoista” pappia. Kirkonmenon jälkeen mentiin papin juttusille todeten ääneen papille, ettei tämä nyt niin erikoinen ollutkaan, mitä ihmiset puhuivat.

 

Viimeinen ehtoollinen

Viimeksi Antti Kuparista tavatessa sovittiin, että tuon hänelle Herran ehtoollisen, niin kuin sen olin tuonut hänen Pirkolleen.

Helsingistä kotoa lähtiessä katsoin, millaisesta maljasta tarjoan viinin. Ulkomaan matkojen takia väliä edellisestä Hämeenkyrön käynnistä oli kuusi viikkoa. Täällä tavoitti surusanoma. Kirsti sytytti Antin pitkäkestoisen muistokynttilän. Saatoin vain todeta, että Herra tuli ennen kuin Hänen armonsa väline.

Siunaan Antti Kuparisen muistoa, ja kiitän kaikesta hyvästä ja mukavasta, mitä elämä hänen kauttaan on minulle ja muille antanut.

 

Ari Suutarla, vanha pappi

 

**************

Written by arisuutarla

29.10.2016 at 07:39

Kategoria(t): Uncategorized

Koskettavin veistos -näyttelyssä kannattaa poiketa

leave a comment »

Koskettavin veistos -näyttelyssä kannattaa poiketa

Teksti: Ari Suutarla

Eilen, torstaina 25. lokakuuta avattiin Helsingin Sanomatalossa näyttely, jossa on esillä sekä kuurosokeiden että muiden taiteilijoiden töitä. Erikoista näyttelyhssä on, että töitä voi vapaasti kosketella.

Näyttelyn toteuttaja on Suomen Kuurosokeat ry. Yhteistyökumppanina on Suomen kuvanveistäjien liitto ry.

Minulla ei ole käytettävissä tarkkoja tietoja yksityiskohdista, mutta töitä on 16 eri taiteilijalta, heistä neljä kuurosokeiden riveistä. Enin osa töistä on veistoksia. Kuurosokeilta on maalauksia, monilta kaksi työtä.

Näyttely on avoinna marraskuun 20. päivään asti.

Kannattaa poiketa

Koskettavin veistos -näyttelyyn on helppo mennä. Sanomatalo on aivan Helsingin päärautatieaseman vieressä vanhan postitalon puolella. Näyttelytilan nimi on Art galleria Kaarisilta, ja kaikki on portaattomasti katutasossa. Osoite on Elielin aukio 2. Pääsymaksua ei ole.

Näyttely on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11:00 ja 18:00 välisen ajan, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12:00 – 16:00, maanantaisin suljettu.

Työt ovat mukavasti esillä, eikä koskettelemiseksi tarvitse kumarrella tai isommin kurotella.

Töiden vieressä on selostus tekijästä, aiheesta, valmistumisvuodesta ynnä usein myös hinta. Teksti on sekä tavallisella tekstillä että pistekirjoituksella niin, että minäkin pystyin itsenäisesti lukemaan tiedot.

Arvokkain käsiini osunut työ maksaa vähän yli 16 000 euroa.

Santeri Grönlundin valinta

Näyttelyn valmisteluun on osallistunut muun muassa Santeri Grönlund. Hän on 16-vuotias, koko ikänsä kuurona ja sokeana elänyt kaveri Raisiosta.

Nuoren miehen valinta kiinnostavinpana työnä osui veistokseen nimeltä ”Some people knit”, suomeksi taiteilija Pia Männikön mukaan ”Toiset ne kutoo!”.

Pia Männikkö on opiskellut kuvataiteita muun muassa Glasgowssa Englannissa ja on suorittanut maisterin tutkintonsa Suomessa.

Mainio oli seurata Santeri Grönlundin valinnan perusteluja kommunikaatiopäällikkö Riitta Lahtisen tulkitsemana. Eräs esimerkki koskettavuudesta ja kosketeltavuudesta oli, kun Santeri nappasi melko kookkaan työn jalustalta kaksin käsin syliinsä ja painoi rintaansa vasten. Koskettavuus syntyi juuri tästä taiteilijan ja sen kokijan vuorovaikutuksesta.

Kuurosokeita taiteilijoita

Näyttelyssä voi äänestää koskettavinta työtä kunkin kävijän mielestä. Itse annoin ääneni Pirkko Pölöselle Joensuusta. Pirkolta on kaksi uskonnollisen kehyksen työtä seimiaiheineen. Luin ensin äänestämäni työn nimen väärin: ”Kiitäkäämme”. Huolellinen lukeminen antoi nimeksi ”Kiittäkäämme”.

Muut kolme kuurosokeaa taiteilijaa tulevat niin sanotusta Tampereen ryhmästä. Nimiä ovat tutut Marja-Leena Karjalainen, Anu Mikkola ja Rauli Jalo.

Suomen Kuurosokeiden tiedotuksesta näyttelyn aktivisteja ovat olleet Tuija Wetterstrand ja Jaakko Evonen.

Kuurosokeiden hallituksen puolesta näyttelyn avasi Martti Avila. Hän viittasi muun muassa taideharrastuksen pitkään perinteeseen, jonka alkuvaiheita on ollut tapahtuma Punkaharjulla.

Näyttelyssä kannattaa todella poiketa. Se on pieni ja helposti hahmotettavissa.

Joku voi pohtia, että kaikkeen sitä yhdistyksen varoja niukkenevina aikoina käytetään. Taidetta ja kulttuuria arvostetaan, ja on hyvä, että sitä arvostetaan ja toteutetaan myös meillä kuurosokeiden omissa riveissä. Näyttelyä ovat taloudellisesti merkittävällä panoksella tukeneet opetus- ja kulttuuriministeriö, Jenny ja Antti Vihurin rahasto sekä Stiftelsen 7:nde Mars fonnden.

 

***

 

 

 

 

 

 

Koskettavin veistos -näyttelyssä kannattaa poiketa

Teksti: Ari Suutarla

Eilen, torstaina 25. lokakuuta avattiin Helsingin Sanomatalossa näyttely, jossa on esillä sekä kuurosokeiden että muiden taiteilijoiden töitä. Erikoista näyttelyhssä on, että töitä voi vapaasti kosketella.

Näyttelyn toteuttaja on Suomen Kuurosokeat ry. Yhteistyökumppanina on Suomen kuvanveistäjien liitto ry.

Minulla ei ole käytettävissä tarkkoja tietoja yksityiskohdista, mutta töitä on 16 eri taiteilijalta, heistä neljä kuurosokeiden riveistä. Enin osa töistä on veistoksia. Kuurosokeilta on maalauksia, monilta kaksi työtä.

Näyttely on avoinna marraskuun 20. päivään asti, ja sitä on järjestämässä Suomen Kuurosokeat ry yhteistyössä Suomen kuvataiteiljat ry:n kanssa.

Kannattaa poiketa

Koskettavin veistos -näyttelyyn on helppo mennä. Sanomatalo on aivan Helsingin päärautatieaseman vieressä vanhan postitalon puolella. Näyttelytilan nimi on Art galleria Kaarisilta, ja kaikki on portaattomasti katutasossa. Osoite on Elielin aukio 2. Pääsymaksua ei ole.

Näyttely on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11:00 ja 18:00 välisen ajan, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12:00 – 16:00, maanantaisin suljettu.

Työt ovat mukavasti esillä, eikä koskettelemiseksi tarvitse kumarrella tai isommin kurotella.

Töiden vieressä on selostus tekijästä, aiheesta, valmistumisvuodesta ynnä usein myös hinta. Teksti on sekä tavallisella tekstillä että pistekirjoituksella niin, että minäkin pystyin itsenäisesti lukemaan tiedot.

Arvokkain käsiini osunut työ maksaa vähän yli 16 000 euroa.

Santeri Grönlundin valinta

Näyttelyn valmisteluun on osallistunut muun muassa Santeri Grönlund. Hän on 16-vuotias, koko ikänsä kuurona ja sokeana elänyt kaveri Raisiosta.

Nuoren miehen valinta kiinnostavinpana työnä osui veistokseen nimeltä ”Some people knit”, suomeksi taiteilija Pia Männikön mukaan ”Toiset ne kutoo!”.

Pia Männikkö on opiskellut kuvataiteita muun muassa Glasgowssa Englannissa ja on suorittanut maisterin tutkintonsa Suomessa.

Mainio oli seurata Santeri Grönlundin valinnan perusteluja kommunikaatiopäällikkö Riitta Lahtisen tulkitsemana. Eräs esimerkki koskettavuudesta ja kosketeltavuudesta oli, kun Santeri nappasi melko kookkaan työn jalustalta kaksin käsin syliinsä ja painoi rintaansa vasten. Koskettavuus syntyi juuri tästä taiteilijan ja sen kokijan vuorovaikutuksesta.

Kuurosokeita taiteilijoita

Näyttelyssä voi äänestää koskettavinta työtä kunkin kävijän mielestä. Itse annoin ääneni Pirkko Pölöselle Joensuusta. Pirkolta on kaksi uskonnollisen kehyksen työtä seimiaiheineen. Luin ensin äänestämäni työn nimen väärin: ”Kiitäkäämme”. Huolellinen lukeminen antoi nimeksi ”Kiittäkäämme”.

Muut kolme kuurosokeaa taiteilijaa tulevat niin sanotusta Tampereen ryhmästä. Nimiä ovat tutut Marja-Leena Karjalainen, Anu Mikkola ja Rauli Jalo.

Suomen Kuurosokeiden tiedotuksesta näyttelyn aktivisteja ovat olleet Tuija Wetterstrand ja Jaakko Evonen.

Kuurosokeiden hallituksen puolesta näyttelyn avasi Martti Avila. Hän viittasi muun muassa pitkään perinteeseen, jonka alkuvaiheita on ollut tapahtuma Punkaharjulla.

Näyttelyssä kannattaa todella poiketa. Se on pieni ja helposti hahmotettavissa.

Joku voi pohtia, että kaikkeen sitä yhdistyksen varoja niukkenevina aikoina käytetään. Taidetta ja kulttuuria arvostetaan, ja on hyvä, että sitä arvostetaan ja toteutetaan myös meillä kuurosokeiden omissa riveissä. Näyttelyä ovat taloudellisesti merkittävällä panoksella tukeneet opetus- ja kulttuuriministeriö, Jenny ja Antti Vihurin rahasto sekä Stiftelsen 7:nde Mars fonnden.

 

***

 

 

 

 

 

 

 

 

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

26.10.2016 at 12:31

Kategoria(t): Uncategorized

Antti Kuparinen on poissa

leave a comment »

Vuosikymmenten varrelta ystäväksi tullut vanha naapuri, Antti Kuparinen sai iäisyyskutsun tämän viikon tiistaina. Surusanomasta soitteli Marjut Norokorpi, Antin viime aikojen kumppani ja uskottu hoitaja.

Ensi viikon perjantaina antti siunataan Hämeenkyrön vanhan hautausmaan multiin, ja muistotilaisuus on Nuuttilan pappilassa.

En ryhhdy listaamaan Antin ja minun keskisiä yhteyksiä, joita löytyy aika monelta tasolta, jotakin kuitenkin.

Antti hoiteli Felbi-koiran eläkepäivät, oli hauska uistelukaveri ja vuositolkulla meillä luotettuna mökkitalkkarina ja yhtenä pitäjämme viimeisistä sotaveteraaneista.

Mielestä eivät hetikään poistu Antin kanssa retki Tallinnaan 2005 miehen täyttäessä 80 vuotta eikä semminkään Tallinnan uusintaretki kymmenen vuotta myöhemmin.

Omalla tavallaan koskettavaa oli, että juuri nyt satuimme olemaan muualla kuin Hämeenkyrössä viimeksi kuluneet kuusi viikkoa. Elokuussa käytiin onnittelemassa mies 91-vuotiaaksi Attendo-kodissa, ja kerta pari nähtiin vielä torilla syöden torilätyt.

Erään tosi harvinaisen seikan haluan mainita: Antti Kuparinen ei koskaan puhunut pahaa ihmisistä, ei edes kielteisessä valossa, vaikka aihetta olisi ollut. – Hieno, sydämen sivistynyt mies.

Antille olin luvannut tuoda hänelle Herran ehtoollisen, niin kuin olin aikanaan tuonut sen sairasvuoteelle hänen Pirkolleen. Nyt tänne lähtiessä olin katsonut Malminkartanossa hyvän ehtoolismaljan yhteistä hetkeä varten. Niin kuitenkin kävi, että elämän Herra tuli ennen kuin hänen armonsa välineet.

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 040

Written by arisuutarla

22.10.2016 at 05:45

Kategoria(t): Uncategorized