Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä (kirja-arvio/blogi)

leave a comment »

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä

 

Päivi Istala on lukenut Celialle suurenmoisesti ja ammattitaidolla Johanna Vesikallion kirjoittaman Elisabeth Rehn -elämäkerran. Teoksen nimi on Lillan – Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. Etulehdelle Vesikallion nimen rinnalle tekijäksi on merkitty Elisabeth Rehn, Kustantaja Otava. Kirjansa esipuheen Rehn on päivännyt Kirkkonummella kesäkuussa 2014. Daisy-kirjan ilmestymispäiväksi Celia on laittanut 2. helmikuuta 2015.

 

Kirjaa on poikkeuksellisen kiva lukea muun muassa siksi, että Päivi Istala osaa ääntää ruotsinkieliset ja muut nimet, paikat sekä sanat oikein. Toimittajan pitkä kokemus tuo äänenkäyttöön luontevan sujuvuuden. Harmittamaan heti kättelyssä jää äänikirjaa lukevan näkökulmasta toteamus, että kirjallisuusluetteloa, henkilöhakemistoa ja jotakin muuta kirjaan oleellisesti kuuluvaa on taas Celian sensuroivaan tyyliin jätetty lukematta.

 

Tuttua väkeä

 

Elisabeth Rehn on syntynyt vuonna 1935. Kirjaa on kiva lukea siksikin, että iso osa teoksessa vilisevästä henkilögalleriasta on politiikan sivuilta tai kansainvälisistä yhteyksistä niminä tuttua. Iso osa kuvatuista tapahtumista on tavalla tai toisella lukijan muistissa. Tätä taustaa vasten kirjan henkilöhakemisto olisi enemmän kuin tärkeä.

 

Tyylillisesti kirja on pieteetillä kirjoitettu. Ihmisistä puhutaan koko nimillä ja asiallisilla titteleillä. Elämäkerroissa viljellään monta kertaa linjaa, jossa ihmisiä sinutellaan ja puhutaan Mikkoina ja Maijoina, ikään kuin he hyvinkin olisivat joko kirjoittajan tai kirjan lukijan tuttuja. Johanna Vesikallio kirjaa asioita niin, että hänen oma kerrontansa ei aina erotu kuvattavan suuhun pannuista sitaateista. Minulle tämä on signaali sujuvasta kynästä. Paikoin olisi jopa ollut kiva tietää, mikä on suoraa sitaattia, mikä elämäkerturin tekstiä. Jos tämä käy ilmi kursiivina tai lainausmerkein, se olisi ollut mukava äänikirjasta kuulla.

 

Erilaista ruotsalaisuutta

 

Elisabeth Rehnin isä, Anders Karlberg, toimi kunnanlääkärinä Mäntsälässä. Kaikki perheen kolme tytärtä aloittivat siellä suomenkielisessä koulussa muuttaakseen yksi toisensa jälkeen Kauniaisiin ruotsinkieliseen kouluun, jossa yhdeksän kuukautta vuodesta asuttiin koulun asuntolassa. Kirjassa korostuu positiivisella tavalla äidinkielen hyvän hallinnan suuri merkitys identiteetin vakaudelle. Omakielisen kulttuurin viljelyh ei Mäntsälässä ollut mahdollista. Kirjassa ei mitenkään haitallisena tule esiin lapsen ja nuoren joutuminen pois kotoa. Päin vastoin sisäoppilaitos pakotti itsenäisyyteen ja vastuun ottamiseen.

 

Ruotsinkielen turvattu asema Suomessa ja väestön oikeus äidinkieleen kulkevat vahvoina lankoina läpi kirjan. Ihme kyllä missään vaiheessa ei tule tavanomaista hurrituntua tai bättre folkin mentaliteettia, vaan kielikysymys on läsnä hyvin nätisti ja luonnollisena.

 

Nainen oikealta ottaa paikan

 

Hauska on päästä kurkistamaan politiikan kulisseihin. Elisabeth Rehnin suosio Suomen ruotsalaisten miehien kovaksi keitetyssä kilpakattilassa ei suinkaan ole mikään selvyys tai suosittu juttu, ei varsinkaan tiukaksi muurautuneessa herraketjussa, jossa naisen paikka on ihan jossakin muualla. Feministinen ote ja naisasianaiseus olisivat vielä saattaneet olla hyväksyttäviä, mutta ne eivät olleet Rehnin juttu. Hän eteni ison nelilapsisen perheen äitinä ja liikunnallisena aviovaimona, joka sentään oli käynyt kouluja ja saanut Hankkenilta diplomiekonomin paperit. Rouva ekonomi tavataan jopa kiskomassa Sulkavan soutua. Suorastaan jännää on kuvaus, miten RKP:n mieskaarti sysää sumeilematta ja jopa törkeästi Elisabeth Rehnin sivuun taisteltaessa omasta paikasta politiikan paisteessa. Ole Norrback, Henrik Lax ja kumppanit saavat ansaitsemaansa paikan näyttöä Rehnin mielikuvissa, heitäkin tiukemmin parivaljakko Taxell ja Stenbäck.

 

Isänmaallisuus oli Elisabeth Rehnin yksi käyntikortteja. ”Nainen oikealta – Kvinnan från höger” tuli hänen tuotemerkikseen, kun oli kysymys tiestä ohi mieskaartin parlamenttivaaleihin ja eduskuntaan. Pakka oli mennä sekaisin, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti Elisabeth Rehnin puolustusministeriksi Holkerin hallitukseen. Pääministerille naisen nimitys oli kirjan mukaan kova paikka, mutta ihmetystä pehmensi esimerkiksi kenraali Adolf Ernrothin lausunto: ”Annetaan tytön yrittää!” Puolustusvoimien komentaja Jan Klenberg sai opetella uutta etikettiä naisen tultua esimieheksi. Muutaman viikon työskentely Euroopan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä sai ministerin kyllästymään lehtihaastattelujen lietsontaan: nais-sitä ja nais-tätä. Oli aika sukupuolen taivastelun asemesta tarttua ministerin töihin.

 

Melkein presidentti

 

Elisabeth Rehn hävisi 1994 niukasti presidentin vaalien toisen kierroksen Martti Ahtisaarelle. Rehnin kannattajakunta oli noussut kansanliikkeenä kuin tyhjästä. Kampanjaa kutsuttiin harrastajamaiseksi. Yksi sen näkyvimmistä voimista oli Uma Aaltonen. Vastapuoli parjasi rouva Elisabethin kannattajien olevan koiria, hevosia ja muita eläimiä. Puoluetta ja kuppikuntaa vaihdellut Jörn Donner esiintyi varsin härskillä vaalilauseella: ”Minä tunnen molemmat. Siksi valintani on Ahtisaari.” Omalta puolueeltaan, Ruotsalaiselta kansanpuolueelta, Elisabeth Rehn ei saanut juuri minkäänlaista vetoapua vaalikampanjaansa.

 

Ihminen jasentään jotakin

 

Useita kausia kansanedustajana, hallituksen tasa-arvoministerinä, sitten puolustusministerinä, europarlamentaarikkona ja kerran varsin valovoimaisena presidenttiehdokkaana ihan kalkkiviivoille asti ynnä toisen kerran, silloin huonolla menestyksellä. – Onhan se kaikkineen kotimaisessa politiikan teossa jotakin. Siihen päälle tulee toiminta kansainvälisessä ihmisoikeustyössä. Elisabeth Rehn näkyy ennen muuta Balkanilla tai yhtä hyvin Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja kaukana Aasiassa Itä-Timorissa.

 

Valmistautuminen vuoden 2000 presidentin vaaleihin meni melkein alusta lähtien poskelleen. Kirjan mukaan syitä voi etsiä muun muassa kampanjatoimiston ammattilaisista, jotka osoittautuivat aika taidottomiksi ja olivat jakamassa keskenään paikkoja presidentin kansliasta, vaikka vaaleihin oli vielä aikaa. Nämä olivat vaalit, jotka toivat naisen ensimmäisenä ensimmäiseksi naiseksi läpimurtoon. Alkoi Tarja Halosen kausi.

 

Toiseksi jäämisten kirjauksena tämä elämäkertateos kuvaa Elisabeth Rehnin kamppailun ja häviön Unisefin pääjohtajuudesta. Amerikkalainen hegemonia oli jyllännyt taas kerran.

 

Perheen dramatiikkaa

 

Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä ei siloittele eikä jätä kertomatta – siltä ainakin lukijasta tuntuu. Aviomies Uve on omista intresseistään puuhaamassa irtiottoa perheestä liittyäkseen toiseen naiseen. Aikuiset lapset ja muut tekijät saavat sankarin pysymään ruodussa. Näistäkin kipeistä asioista puoliso kertoo varsin kauniisti ja mollaamatta.

 

Oma lukunsa on Rehnien perheen konkurssi, taloudellinen vararikko, kun velat ovat kasvaneet hallitsemattomiksi. Upeat kodit ensin Kauniaisista, sitten Kirkkonummen Hilasta meren rannalta menevät myyntiin. Seuraa yli vuoden asuminen naapurissa lähes lautamajaksi luokiteltavassa kodissa. Osuu vielä presidentin vaalikampanjan aikainen melkein ylinopeussakkotilanne Espoossa Stensvikin sillan jälkeen. Media nappaa tästä hammastelun, miten tavalliselta kansalta vähemmästäkin kortti lähtee kuivumaan.

 

Rehnien poika Joakim sanoo Vesikallion haastattelussa, että kyllähän nämä kaikki tappioita ja pettymyksiä olivat äidille, joka kuitenkin onnistui muun perheen kanssa rakentamaan sisäisesti ja ulkoisesti toimivan kodin monta kertaa. Kahdesti syöpäleikkaus, ensin vatsasta, sitten rinnasta, ovat omia kuvioitaan, jotka panevat pysähtymään.

 

Tämän kirjoittajalla tuli oikeasti tippa silmään, kun Elisabeth Rehn yöllä Hilan kotiin palatessaan presidentin vaalin tappion jälkeen kohtasi pimeän keskellä naapureiden laittaman soihtukujan. Väki odotti kotiin palaajaa shampanjapullon kanssa ilmaisten ilonsa sen johdosta, että saavat pitää rouva naapurinsa. Myös presidentin kanslian henkilökunnan ilo kirjattiin lehdistöön, kun ei tarvinnut ryhtyä ulkoiluttamaan rouva presidentin kahta isokokoista koiraa, Sukua ja Lakua.

 

Suuret opit sotakentiltä ja kehitysmaista

 

Elisabeth Rehn kertoo kokeneensa herätyksen Balkanilla. Hän katseli aaltopahvin päälle lapsia synnyttäviä äitejä. Pakolaisleirin vauvoista monet eivät enää seuraavana päivänä olleet elossa. Bosnia ja Hertzegovina elivät rikki revittyä elämää, jota oikein kukaan ei osannut tukea. Afrikassa häntä kutsuttiin nimellä ”eurooppalainen sisaremme”.

 

Elisabeth Rehnillä oli kyky ei niinkään sukkuloida poliitikkojen seassa, vaan hän seurusteli kansan tavallisten ihmisten parissa. Hän ammensi tietonsa päätöksentekoon keskeltä elämää. Balkanin kriisien taustoista hän nöyrästi kysyy, mahtaako niiden tuntijaa ja ymmärtäjää löytyä muualta kuin Balkanilta. Slobodan Milochevicin Rehn tapasi pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla sotaherra oli kolkko, toisella lipevä ja itseään tykö tekevä. Kuitenkin Rehn kirjoittaa serbeistä ihan myötätuntoisesti.

 

Balkanin painajaiset tulivat pestin päätyttyä vielä unissa kotiin. Ruumisarkussa makasi Rehnin itsensä paloittelema ihminen. Ruumiskasojen asemesta hän halusi katsella eläviä ihmisiä ja olla tekemisissä heidän kanssaan.

 

Päästyäni kirjan loppuun olen kiitollinen sekä Elisabeth Rehnille avoimesta tilityksestä että Päivi Istalalle erinomaisesta äänikirjan luennasta ynnä vielä Johanna Vesikalliolle varsin kattavasta kirjauksesta . Vesikallio on lukenut suuren määrän lehtiaineistoa jututtaen ison joukon Rehnin lähipiirien ihmisiä eri aikakausilta kuin mhyös oman perheen jäseniä. Kirjassa on yli 500 sivua. Jossakin politiikan kiemuroiden vaiheessa tuntui, että voisi loppua jo. Lopun jälkeen kuitenkin piti lukeminen aloittaa vielä alusta.

 

toukokuussa 2015

 

Ari Suutarla

 

******************

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Written by arisuutarla

23.5.2015 at 04:47

Kategoria(t): Uncategorized

Kakkossija tuli shakin SM-turnauksessa Hervannassa

leave a comment »

Otti vähän pannuun, kun jäin toiseksi kuurosokeiden shakin Suomen mestaruuskisassa Tampereen Hervannassa viikonloppuna. Meitä pelaajia oli kahdeksan. Mestaruus meni – sanoisinko vähän niin kuin itärajan taakse Michail Leoukhinelle, joka asuu nyt Liperissä. Jäin hänen taakseen puoli pistettä, ja meidän keskinäinenkin peli oli tasapeli.

Minulla oli yksi vapaa sotilas parin askelen päässä takarivistä ja vielä niin että sotilas ja lähetti tukivat toisiaan. Michail suostui tasapeliin heti, kun väsymykseltäni sitä ehdotin. Itse pelkäsin juuri väsyn takia sortuvani johonkin virheeseen.

Jos jotakin myönteistä haen tuloksesta, niin yhtään ottelua en sentään hävinnyt. Tasatuloksia sen sijaan oli kolme.

Paikkana Suomen Kuurosokeiden toimintakeskus Hervannassa on mitä parhain, hyvät yhteydet, mainio keittiö, erinomainen palvelu, ystävällinen henkilökunta, kelpo majoitustila, tutut paikat sokean liikkua ja mitä vielä mainitsisin.

Ari

Written by arisuutarla

18.5.2015 at 18:39

Kategoria(t): Uncategorized

”Tähdet tähdet” – Waltteri Torikka tulee F. E. Sillanpää -oopperaan

leave a comment »

Olipa upea seurata alunperin Hämeenkyrön miehen, Waltteri Torikan kymmenviikkoista voittokulkua TV 3:n ”Tähdet-tähdet” sarjan kärkeen. Taakse karsiutuivat viikko viikolta Laura Voutilainen, Arja Koriseva, Markku Aro, Jarkko Ahola ja muut.

Jo 2014 ainakin F. E. Sillanpään seuran kokouksessa Waltteri Torikka kertoi julkisesti tulevansa esiintymään Sillanpää-oopperaan, joka on muun muassa seuran vahvistetuissa suunnitelmissa.

Oopperan libretto tulee F. E. Sillanpään seuran nykyiseltä puheenjohtajalta, Panu Rajalalta. Seura on jo viime vuonna käynnistänyt sponsoreiden etsinnän, ja langanpää on kaiketi jo hyviltä osin saatu auki.

On helppo ajatella, miten tähän asti melko tuntematon nuori artisti nyt vedetään esittelyyn ja lehtien palstoille ”Tähdet-tähdet” -kilpailun voittajana ja lajissaan Jari Sillanpään manttelin perijänä.

Oopperan valmistuttua ja tultua esityskuntoon on yhtä helppo ajatella, miten ihmiset haluavat tulla kuulemaan Waltteri Torikkaa unohtamatta hänen karismaansa ilman eilen saavutettua voittoakin.

Varmasti on kunniakasta saada liittää oma tai firman nimi F. E. Sillanpää-oopperan tukijaluetteloon.

Ari Suutarla

Written by arisuutarla

11.5.2015 at 08:09

Kategoria(t): Uncategorized

Miksi äänikirjoja karsitaan?

leave a comment »

Kiitokset Celia-kirjastolle kirjaston 125-vuotishistorian ripeästä äänikirjan valmistamisesta ja vielä onnittelut hyvään ikään ehtineelle instituutiolle!

Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta on nimenä tohtori Tuula Vuolle-Selkiltä tilatulla kirjalla. Kirjoittaja on niin sanotusti pitkän linjan vammaisalan tutkija, jonka monet oppivat takavuosina tuntemaan nyttemmin kuopatun Vammaishistorian seuran kuvioissa. Pitkälinjaisuus näkyy kirjoittamisen ja asioiden tarkastelun monipuolisuutena. Sekä Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry että itse kirjastotoiminta ovat fiksusti esillä niin suomalaisessa kulttuurikokonaisuudessa kuin täkäläisessä näkövammaistyön historiassa.

Jos nyt jätetään omaan arvoonsa muutamat toistot ja suurpiirteisyydet joidenkin ajankohtien määrittelyissä, kirjaa on kiva lukea. Lukijana Leena Nuora on sujuvakielinen. Tosin vieraalta kuulosti korvaan hänen tapansa puhua ”veerasta” tarkoittaen äänikirjojen suorakopiointia netin kautta. En tiedä, miten Celiassa tämä on totuttu ääntämään. Itse olen liikkunut piireissä, joissa puhutaan lyhyesti vain ”verasta”.

Tämmöinen puheenvuoro ei olisi mitään ilman sitä pakollista muttaa, ja minun muttani tulee tässä:

Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta on Celian toukokuun uutuusluettelossa luokiteltu tietokirjaksi, mitä kirja tietysti onkin. – Mistä ihmeen syystä meille Celian näkövammaisille asiakkaille tarjoillaan Celian itsensä toiminnan kannalta näinkin tärkeässä kirjassa vain ”valittuja paloja”? Kirja on muutoinkin ohut, runsaat sata sivua, ja lopusta on parikymmentä sivua jätetty meille lukematta.

Pois on jätetty tietokirjassa ja muutoinkin tärkeät lähdeluettelot, henkilöhakemistot ja muutamat muut liitteet – esimerkiksi listat sekä kirjaston että kirjastoyhdistyksen tähän astisista johtohenkilöistä.

Satuin tulemaan Sokeainkirjaston asiakkaaksi jo vuonna 1953, jolloin edellisenä vuonna olin sokeutunut, saanut maisteri Brita Bärlundilta ensi kosketuksen pistekirjoitukseen ja kirjastosta ensimmäisen pistekirjani Rimpisuon usvapatsas. Sokeain Ystävät ry:ltä sain oppikoululaisena nauhurin vuonna 1956, ja siitä lähtien olen ollut ulkomailla työskentelyn taukoja lukuunottamatta äänikirjaston aktiivi asiakas.

Tämä tarkoittaa, että kirjaston ja kirjastoyhdistyksen historian puolet vuosista ovat sellaisia, joiden ajalta alan moni toimija on tullut henkilökohtaisesti tutuksi. Kiva olisi ollut silmäillä näitä nimiä, kun ne on pantu tavallisen kirjankin lukijan silmäiltäviksi.

Kysymys ei voi olla kustannussäästöstä. Harmillisen usein olen voinut panna merkille samaa valikoivuutta ja karsimista muissakin Celian äänikirjoissa, ja yhtä usein tämä on ottanut päähän.

Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta on mukavasti avattu Markku Vaittisen ja Timo Matsisen johdantosanoilla. Niissä esitetään näkökohtia modernista ja tasa-arvoisesta tiedonsaannista, jota nyt tarjolle pannussa äänikirjassa heti lyödään rajusti korvalle.

Digitekniikan aikana luulisi, että puute olisi helposti korjattavissa. Leena Nuora tai joku muu vain studioon ja lukemaan nyt karsitut osuudet, jotka helposti olisivat liitettävissä tämän hetken äänitiedostoon.

Vastaisuudelta toivoisin, että ilman todella painavia syitä meille ei tällä tavalla riisuttuja kirjojen karvalakkiversioita laitettaisi tarjolle. Se on ihan sama kuin osa tavallisen kirjan sivuista olisi revitty pois. Me emme tämmöistä sensurointia taida tarvita emmekä haluta.

Toivotan menestystä Celian tuleville vuosille ja kiitän henkilökunnalta saamastani ystävällisestä palvelusta. Minulle on haettu jos jonkinmoisia teoksia epämääräisillä hakusanoilla, kun en ole tarkasti ollut selvillä, mitä tarkoitan. Kuuden vuosikymmenen ajalta mielessä on pitkä niminauha kirjaston ja sen tuotanto-osaston upeista työntekijöistä.

Helsingissä toukokuussa 2015

Ari Suutarla, vanha pappi, Helsinki

Tässä uuden kirjan hakutiedot:

Vuolle-Selki, Tuula

Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta / Tuula Vuolle-Selki ; lukija Leena Nuora, 5 h 9 min

Celia-kirjaston ja Näkövammaisten kirjastoyhdistyksen yhteinen historiikki kertoo 125-vuotiseen taipaleen saavutettavan kirjallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

äänikirja 325566

Written by arisuutarla

7.5.2015 at 15:35

Kategoria(t): Uncategorized

Waltteri Torikka jatkoon

leave a comment »

Mitähän varten olivat typistäneet Viulunsoittajan ”rikasta miestä”? Pois oli maan mainio valitus, joka kuuluu neuvonantajan suuhun. Nyt oli vain helppoa ja yksinkertaista toistoa, jonka Waltteri selvitti hienosti.

Etukäteen sanoin Kirstille, että jättävät loppukisaan yhden naisen ja yhden miehen. Jarkko Aholahan näistä oli – sanoisinko kokemattomin ja sillä tavoin helpoin tiputettava. Laura Voutilaisen äänestä kuuluivat kouliintuneisuus ja ammatillinen rutiini.

Minun korvaani häiritsee siekailematon kieli televisiossa. Ehkä Marko Bjurström olkisi voinut ilmaista tunteitaan muutoinkin kuin sanomalla ”saatanan hirveästi”. Tuntuu kuin millään kielenkäytöllä ei olisi enää mitään väliä.

Kielenkäytöstä juohtui mieleen torstain paikallislehden Pirkko Pitkon juttu ammoisesta äidinkielen lehtori Irma Longasta, joka otti minultakin vastaan ainekirjoituksen ehtolaiskuulustelun lukion toisen luokan jälkeen, kun maisteri Eeva Numminen oli akkojen riidan peruja pamauttanut minulle ainekirjoituksesta ehdot. Irma Lonka oli nyt maaliskuussa päässyt tiensä päähän 86 vuoden iässä. Hän asui kuusi vuotta hissan maikka Raili Tähtisen kanssa meillä pankin yläkerrassa seinänaapurina. Erikoisin muisto hänestä oli saada maistereiden puolelle kutsu kuuntelemaan uutta äänilevyä. Elettiin vuotta 1956, ja Harry Belafonte oli juuri levyttänyt myöhemmän tulkintansa ajasta Venetsuelassa. Tähtinen ja Lonka eivät oikein saaneet selvää Belafonten kähisemistä sanoista ja pyysivät minua nuorena ja tarkkakorvaisena kuuntelemaan sillä välin, kun he kirjoittivat sanoja ylös myöhempää käyttöä varten. Jotenkin taas jätti tyhjän paikan tieto Irma Longan kuolemasta. Saman teki aikanaan tieto Raili Tähtisen poismenosta.

Written by arisuutarla

3.5.2015 at 18:36

Kategoria(t): Uncategorized

Malawi-sarjan seitsemäs ja viimeinen osa – Paljon kuurosokeita

leave a comment »

Päätöstapaamiset ja paljon kuurosokeita

Malawi-sarjan viimeinen osa, osa 7

 

Teksti: Ari Suutarla

Aiemmat osat blogissa: https://arisuutarla.wordpress.com/

 

Sataa tihuttelee. Kirstin hienoinen tukka alkaa kihartua. Lämmintä. Taas ahtaudutaan Corollan takapenkille. Kylki lämmittää kylkeä. Illalla hotellille palatessa nähtiin auton ikkunasta KFC, amerikkalaisen ketjun kanaravintola, jollaista ei vielä ole Suomessa. Ohitetaan Blantyren stadion, taustalla vihreät vuoret.

 

Tiedotuskokous vammaisjärjestöjen edustajille. Vähän jännittää, kuinka paljon paikalla. Sama Fedoman talo kuin eilen. Viisi autoa pihassa. Parikymmentä tulee, monet jo aiempina päivinä nähtyjä. Kirstin ohjaamana koputan valkealla kepillä kuurosokeaa Ezekieliä varovasti päähän, ja kerron olevani Obama. Ezekiel tunnistaa, ymmärtää ja nauraa. Tervehdimme alussa ihmisiä kädestä. Sitten tulee niin sankasti, että ei ehdi kätellä. Kirsti ja tulkki Evelina häikäistyvät yhden nuoren naisen letistä. Käyn tunnustelemassa. On iso työ noissa rastoissa. koordinaattori Slade kuvaa, kun tunnustelen.

 

Kuin Maija Könkkölä tai tulkki Martti Jenu

 

Fedoman Lison pitää rukouksen. Aika moni on myös päällisin puolin katsoen vammainen henkilö. Esittelyssä vilisee eri vammaisjärjestöjen nimiä. Sanon sovitusti avaussanat, Slade jatkaa pover pointin kanssa, joka temppuaa. Vaihdetaan läppäriä. Väkeä valuu lisää. Nimilista kiertää. Video tökkii yhä. Slade kaivaa laukusta pöytäkaiuttimet. Saapuu nainen pyörätuolissa. Video pyörii vihdoin. Puhe menee kovin vauhdilla, toimisi ehkä pienemmässä tilassa. Evelina lukee minulle englannin kielistä tekstitystä. Paljon ahdettu asiaa, vauhti hiostuttaa. Ihmettelen, mitä nämä ehtivät ymmärtää, kun oma kieli on muu kuin englanti. Saavat kyllä Helsingissä tehdä videon vähemmällä amatöörimaisuudella. Lukijoiden ei tarvitse istua pienessä huoneessa ja lukea paasata paperista, kun esitys useimmiten pyöritetään isossa tilassa. Rauhallisempi lukurytmi siis.

 

Viittomakielen tulkki on saapunut paikalle, muitakin on tullut. tunnelma vaihteeksi markkinameininkiä. Huone täyttyy, lämpö kohoaa, happi hupenee. Slade käy läpi Abiliksen hakuprosessin. Tulee paljon kysymyksiä, ovat tavanomaisia, henkilökohtaisia apurahoja esimerkiksi. Kerrotaan hylkäämisen syistä, joista merkittävin on, ettei hakija ole selkeästi vammaisjärjestö. Hanke voi myös olla liian laaja. Kerron yhdeksi syyksi pieniin hanjkeisiin, että usein halutaan vain auttaa jokin uusi asia alkuun eikä siihen tarvita suuria summia. Melkein voisi suositella pitäytymistä normaaleihin avustuksiin tai pieniin tukiin. Tarpeita varmasti on. Epilepsianainen kysyy tutkimusten rahoittamisesta. – Pulma: Albiinoporukka on tullut taksilla Zombasta kaukaa, maksaa sata euroa. Ei ole Fedoman kanssa tehdyssä budjetissa. On puhuttava Fedoman ihmisten kanssa.

 

Yksi henkilö, nimi Elisabeth, on kuin Maija Könkkölä, yksi mies kuin tulkki Martti Jenu. Tauko, jonka aikana tulee jotakin ruokaa. Jätämme oman syömisemme, kun ruoka ei välttämättä riitä kaikille. Kumma juttu muuten: Vieläkään ei ole nähty yhtään tupakoivaa paikallista ihmistä. Kuitenkin Malawissa on runsaasti tupakan viljelyä ja tupakkatehtaita. – Jaa, oli yhdessä katukahvilassa eräs paikallisen näköinen nainen imeskelemässä vesipiippua. Muut sauhuttelijat joko valkoisia tai aasialaisia.

 

Läppärin tuuletin viuhtoo kuumaa kasvoille. Loppukysymykset, vastaukset ja loppusanat. Pyydän rouva Filominaa lausumaan kiitokset meille. Naurua. Lyson johdattaa rukoukseen. Muut sïrtyvät lounaalle. Me ja Fedoman talousosasto pidämme kuittisirkuksen. Näiden tilinpito kulkee US-dollareissa, se muuttuu euroiksi ja se kvatsoiksi. Alkuperäiset kuitit luvataan kuun loppuun mennessä. Taksiasiassa Zomban mies sanoo taksin turvallisemmaksi kuin julkinen kulkuneuvo, vaikka asia on juuri päin vastoin. Pyydetty summa on 55k kvatsaa, meille taksi on maksanut 20k per päivä. Hyväksymme max 20k.

 

Ei kanaa ensi viikolla

 

Lounas ulkona, intialaisten kanapaikka. Ensi viikolla en syö kanaa enkä ranskalaisia. Sataa rankasti. Kuljettaja Jusu ajaa auton aivan katoksen viereen. Vessa mielettömän kaukana. Tarjoilija käy kysymässä isänniltä keittiön vessan käyttöä. Ei käy. Saadaan sateenvarjo. Ulkona talojen välissä sola tulvii puoleen sääreen. Päätetään pidätellä. Palataan ja kärvistellään.

 

Seuraava kokous taas eilisessä Vihemassa, nyt kylttinä AFDB, Afrikan kuurosokeiden liitto ja Ezekiel, ystävämme, joka sitkeästi istui jo aamupäivän kokouksen ynnä eilisen. Nyt odotellaan autoa, jota Jusu hakee jostakin. Kookoksia kaupustellaan. Sade hieman hellittänyt.

 

Ezekielin sihteeri on Marin, ollut mukana 2009 HK-konferenssissa Ukandassa ja tavattu siellä. AFDB:n toimisto n tässä. Malawi on ehkä kuurosokeiden kannalta parhaiten järjestäytynyt maa Afrikassa. AFDB perustettiin Ugandassa, silloin jäseniä 13 ja nyt 24. Tarkoitus kaikinpuolinen kuurosokeiden vahvistaminen, heidän yhdistämisensä sekä kuurosokeuden tunnistaminen. On voitu jakaa tietoa ja järjestää koulutusta. Sitä on annettu muun muassa hallituksen jäsenille. Viime vuonna AFDB piti yleiskokouksen, joka valitsi nykyisen hallituksen. Tulevaisuuden asiana seuraava tehtävä on rekisteröityminen. Ovat hakeneet Abiliksen tukea, hakemus sisällä. Koulutettavia tulee Ugandasta, Etelä-Afrikasta, Norsunluurannikolta, Sambiasta… Konferensseihin osallistuminen on tavallaan pysyvää toimintaa. Pikemmin voi projektihakemuksessa keskittyä AFDB:n rekisteröintiin ja koulutukseen, me neuvomme. Sopii Ezekielille. Abilis-lahjojen ojentelua Viheman väelle. Rouva Martha antaa meille Viheman ruusukkeet. Niitä varmaan käytettiin kuurosokeiden äänestäjien tunnistamisessa maan viime vaaleissa.

 

Kuurosokeita lapsia

 

Päivän viimeinen kohde, katolisen kirkon ylläpitämä kuurosokeiden keskus. Ulkona sataa yhä, lämmintä etelän sadetta. Hyvä tie vuoren rinteessä. Tullaan syvälle maaseudulle, ehkä kolme peninkulmaa Blantyresta. Kuurosokeiden keskus onkin koulu ja asuntola, vieressä Pyhän Josefin sairaala, mäellä sokeain koulu. Ovat anoneet uutta koulutushanketta. Jännä nähdä kuurosokeiden koulu. Pihassa ”Jesuksen” sponsoroima minibussi. Katolinen yliopisto, keskus osa sitä. Nunna avaa portin. Kaksimetrinen tiilimuuri. Nunna, sisar Emma ottaa vastaan. Istuudumme pyöreään pöytään. Muita ei tule. Aloittaneet kymmenen kuurosokean kanssa, nyt 15. Paikka on entinen vankila. Kuurosokeus on tunnistettu vasta 2004 alkaen. Pyysivät kuurosokeiden lasten vanhempia muodostamaan yhdistyksen, mutta se ei lähtenyt liikkeelle. Vanhempien joukko jäi oma-apuryhmäksi, ei rekisteröintiä.

 

Sisar Emma ensin opettaja, sitten erikoisopettaja, aloitti sokeainkoulussa, nyt opettaa kuurosokeita ja on sosiaalityöntekijä. Hänellä kolme kollegaa, neljä hoitajaa. Lapset tulevat pitkistä matkoista. Viime vuonna yritetty rekisteröitymistä, mutta maksu oli 600K kvatsaa. Viranomaiset ilmoittaneet todennäköisesti liikeyrityksen rekisteröitymismaksun, vammaisjärjestön maksu on pieni. Kerrotaan Abiliksen pika-avustuksista, jolloin rekisteröinti ei ole tarpeen. Pulma on muun muassa vanhempien lukutaito. Siinä voi auttaa oma tiimi, neuvottelevat, mitä tehdä ja miten. Sisar Emma toteaa, että heidän paikkansa on palvelujen tuottaja, eivät liene tuen kohde. Kuitenkin esite luettelee ison määrän eurooppalaisia ja amerikkalaisia tukijoita.

 

Huoneeseen tulee lapsia. Menen polvilleni, tunnustelevat minua, valkeata keppiä ja partaa. Yksi pelkää vähän. Tulee kaksi äitiä. Kättelen. Slade puhuu heidän kanssaan paikallista kieltä. Ollaan kansan syvissä riveissä. Sisar Emma on myrtynyt, kun emme suoralta kädeltä lupaa tukea kirkon keskukselle. Kuurosokeiden lasten vanhempien ryhmälle tuki sen sijaan on mahdollinen, voisivat ryhmässä tukea toinen toisiaan. Sisar Emman ilme lientyy ja hän lupaa toimia välikätenä, jos vanhemmat saadaan touhuamaan yhdessä. Paikalle tullut kaksi äitiä, joille taas tarjoan pätkän omasta tarinastani, jolloin olin lapsi ja minulla vanhemmat.

 

Sade on tauonnut, kello livahtanut kuuteen. Päädymme syömään pitsapaikkaan Blantyren suurimpaan kauppakeskukseen, missä voimme ostaa vähät tuomiset kotiin. Syötiin kyllä, mutta kaupat olivat jo kiinni. Risteiltiin tunti isossa Shopriten jättimarketissa tarttumatta juuri mihinkään, paketti Malawin kahvia sentään siskolle.

 

Retken viimeinen päivä

 

Perjantai 17. huhtikuuta 2015

 

Aikainen herätys. Malawin matkan viimeinen päivä ja vielä Malawissa, kotona toivottavasti huomenna runsaan vuorokauden resuamisen jälkeen. Maa on näyttänyt aika monia kasvojaan, alussa Malawi-järven rannattomuuden ja lopulta eilen trooppisen sateen.

 

Ennen paluumatkaan pääsyä on vielä käytävä kolme kohdetta, joista ensimmäisenä nyt aamuvarhaisella loppuarvio isäntämme, Malawin vammaisjärjestöjen kattojärjestön, FEDOMA:n kanssa, mukana ainakin johtaja Action Amos, toiminnan mies. Ihmettelen, missä välissä pakata, ja lounaskin olisi hyvä ehtiä. Säheltämistä intialaisten kanssa vastaanotossa pesulalaskusta. Ehdottavat sen maksamista Suomessa firmalle. Ei käy, kun on kysymys yksityisestä pyykistä. Maksu onnistuu lopulta, mutta senkin jälkeen summa näkyy Abilikseen menevässä huonelaskussa. Lasku kirjoitetaan uusiksi ilman pyykkiä, ja tivaamme kuittia pesulalaskusta.

 

Kokous Macohan tiloissa, aamupäivän kolme kokousta – viisasta kyllä – yhdistetty yhdeksi. Macoha on valtiollinen vammaistyön elin, jonkinlainen Vanen vastike Suomen STM:ssä. Nainen nukkuu pää pöytää vasten, joten kyllä on valtion elin! Herra Amos otaksuu keltakukkaista puuta jakarandaksi, mutta se on akaasia. Varis huutaa ikkunan alla.

 

Herra Montford edustaa Macohaa ja saapuu . Hän vastaa kuntoutusasioista. MaCoha perustettu 1971, parlamentti perustanut. Yksi iso hanke on ollut näkövammaisten opetus maataloustöihin, kaksi vammaisten ammatillista keskusta, joissa tekniset osastot, atk, kirjanpito, puusepän työt, vaattureitä ja muuta. CBR-hanke alkanut 1988. Norja tukenut CBR- ja ammattikoulun ohjelmia vuodesta 2006. Parhaillaan menossa CBR-hankkeet 14 provinssissa, joita yhteensä 28. Macoha noudattaa hankkeissaan ihmisoikeuslähtöisyyttä, mitä se tarkoittaneekin. Slade kysyy hallinnosta, vain yksi vammainen henkilö hallituksessa. Hänetkin valtio kutsuu. Amos ilmaisee toivomuksen, että vammaisjärjestöt voisivat nimetä hallitukseen kaksi jäsentä . Macoha pitää rekisteriä vammaisten järjestöistä. Maksua ei ole.

 

Esittelen Abiliksen, Slade täydentää. Kerron myös Suomen Vanen toiminnasta ja kokoonpanosta. Pari pyyntöä Macohan suuntaan: Toivotaan, että Macoha jakaisi tietoa Abiliksesta ja auttaisi hakemusten täyttämisessä. Tässä voisi toimia yhdessä Fedoman ja ennen muuta maaseudun vammaisten kanssa. Tieto jää helposti suuriin kaupunkeihin. Pitkän tähtäyksen tavoite on varmasti asioiden hoidon saaminen kansalliselle pohjalle ja riippumattomaksi ulkomaisesta tuesta. Amos sanoo, että heille pitäisi vuoteen 2020 valmistua ohjelma, jonka mukaan homma pyörii Malawissa kansalliresti.

 

Kokous on ohi, kokoukset ovat ohi. Yhden aikaan on ajo Blantyren kentälle, mistä Etiopian lentoyhtiön koneella illaksi Etiopian pääkaupunkiin Addis Abebaan ja yötä myöten edelleen Frankfurtiin, sieltä huominen aamukone, joka Suomessa iltapäivän puolella. Macohan aulasta näkyy toimistoon, jossa kirjanpitäjänä tekee työtään eilisen kokouksen albiinonainen. Pihassa astelee haikara. Kirsti kuvaa oranssina kukkivan tulppaanipuun.

– Näkemiin Malawi!

 

 

****************

Written by arisuutarla

26.4.2015 at 18:50

Kategoria(t): Uncategorized

Malawi-tarinan osa 6 – Malawi-järven endeemiä kalaa ja siksak aj elua

leave a comment »

Malawin tarinaa 2015, osa 6

Ajelua edestakaisin ja Malawi-järven ainutlaatuista kalaa

 

Teksti: Ari Suutarla

 

Nyt vuorossa yhdistys nimeltä Podcam, vanhempain vammaiset lapset yhdistys Malawi, samassa pikassa Vihema, päivän viimeinen kohde, saadaan ajella vjähän siksakkia. Pohdimme, miksi samoissa tiloissa toimivia kohteita ei ole laitettu ohjelmaan peräkkäin, vaan meneehän se näinkin.

Enok on Podcamin ohjelmajohtaja, saanut harhatiedon tämän vierailun siirtymisestä huomiselle. Pystyttävät itsensä vieraiden vastaanottokuntoon käden käänteessä. Vuonna 2006 ollut Abilis-hanke, jota yhdistys on hallinnoinut. Toimintaa kylätasolla, 22 eri alueella sekä kansallisesti koko maan tasolla. Samantapaiset pulmat jatkuvat. Yhdistyksen tehtävä varmistella vammaisten lasten koulunkäyntiä. Kerron oman sokeutumiseni tarinan lapsena, kun olin kymmenvuotias. Kuuntelevat vakavina.

Podcam on linkittänyt vanhempia muihin tahoihin, esimerkiksi saamaan taloudellista tukea tarpeisiinsa. Herra Enok lisää, että ovat mukana japanilaisten tukemassa hankkeessa, jossa jaetaan tietoa. Järjestönä eivät leimaudu mihinkään vammaisryhmään. Ehkäkehityst vammaiset ovat painopisteenajä, koska Fedomalla ei ole sen alan toimintaa. Pihassa jo pisti silmään auto Nipponin tunnuksin. Vuodesta 2004 Norjan kehitysvammaiset ovat olleet yhteistyössä, antaneet rahoitusta tietenkin.

Toiminnanjohtaja Miriam saapuu. Vaihdetaan käyntikortit. Pyydän Sladea antamaan Abiliksen perusinfon ja miksi olemme täällä. Muistelevat 2007 päättynyttä Abilis-hanketta. Sitten vuonna 2011 oli toinen hakemus inkluusiosta, mutta siihen tuli hylky. Käydään taas läpi Abiliksen kolme avustusluokkaa.

Enokin nimi taitaakin olla Hanek. Hän muistaa vanhaa projektia. Oli yhteyksiä opetusviranomaisiin, ja moni lapsi palasi kouluun. Tosin koulut eivät meinanneet ottaa vastaan. Äitejä piti mennä mukaan hoitotehtäviin. Kuvia.

 

Malawin sokeita sekä näkö- ja kuulovammaisia

 

Nyt Malawin näkövammaisjärjestö, herra Ezekiel Kumwenda paikalla ynnä yksi herra ja yksi rouva. Ezekiel ei näe ja kuuleekin tosi huonosti.

Liitossa on jäseniä vähän yli 12K. Päätehtävänä on hallituksen vahvistamien ohjelmien jalkautus ja toimeenpano. Kokoavat joukot yhdeksi ääneksi. Pulmana on toimintojen rahoitus. Joskus toimistossa on ollut varkaita. Pidämme samat puheet kuin aikaisemminkin. Abiliksessa on sisällä yksi hakemus koskien näkövammaisia naisia pohjoisessa zimban alueella.

Ezekielin olen tavannut jo 2004 WBU:n kokouksessa Kapkaupungissa, sitten Helen Keller -kokouksissa Tampereella ja Ugandan Kampalassa, Maailman sokeiden liiton hyleiskokouksessa Bangkokissa ja vihdoin taas Helen Keller-konferenssissa Filippiineillä. Mies on kuunnellut monet kansainväliset huippuesitykset näkövammaisuudesta ja kuurosokeudesta. Jos niillä eväillä ei saa jotakin toimeksi, niin ei sitten millään.

Sokeiden järjestö hakee tukea aluejärjestölle liiton kautta. Se aiheuttaa, että muut alajärjestöt eivät voi saada tukea, ei myöskään sokeain järjestö pääjärjestönä itse. Jos aluejärjestö on rekisteröitynyt ja se täyttää Abiliksen muut ehdot, tiliasiat esimerkiksi, se voi suoraan saada tukea.

Ideoidaan koulutushanketta. Otetaan neljä kertaa kolmen päivän koulutusjakso kaikkia 32 aluetta varten. Lupaavat tarkistaa vanhan hakemuksen niin, että se on Suomessa ja Abiliksen toimistossa ennen meitä. Meitä vähän naurattaa.

Päivän viimeinen paikka on Vihema, Malawin näkö- ja kuulovammaisten liitto. Rouva Martta avaa rukouksella. Kello jo viisi. Ohut ja nopea lounas on sulatettu energiaksi jo kauan sitten. Hopkins on ohjelmavirkailija. Ynnä vielä joku, joka ei puhu englantia.

Tarjoavat puheenvuoroa, jonka ohjaan takaisin heille. Näin tiedämme, missä olemme. Vihema on kuurosokeiden oikeuksien valvontayhteisö, henkilöjäseniä 360. Sai 2014 Abilikselta tukea vaalikäyttäytymiseen, jotta kuurosokeat pääsivät äänestämään. Onnistunut hanke, meille kerrotaan. Slade vahvistaa, että loppuraporttikin oli hyvä.

On muuten mainio seurata Sladen työskentelyä. Se on sujuvaa, asiassa pitäytyvää ja kuitenkin huumorin höystämää. Tarvittaessa hänellä on otettavissa käyttöön oma kielensä, joka on pantukieliä ja jota myös nämä Malawissa tuntuvat ymmärtävän.

Aiemmin kuurosokeat jäivät vaaleissa väliin, koska eivät kyenneet rekisteröitymään. Nyt kehittivät lipukkeen, jonka avulla tunnistautua ja sitten saada apua äänestystapahtumaan. Joitakin heikkouksia oli, mutta yrittävät korjata puutteet seuraaviin äänestyksiin. Eräs pulma on ehdokaslistojen ilmestyminen vasta päivää ennen vaaleja, jos silloinkaan. Tutustuminen ehdokaslistoihin alkaa monilla vasta äänestyspaikalla. Moni tervekin kansalainen on lukutaidoton, ja ongelmat ovat suuret kuurosokeilla.

Abiliksen rahoittaman hankkeen kautta löytyi uusia kuurosokeita. Oli vaalimateriaalia pistekirjoituksella. Yksi tulos oli vaalihenkilöstön koulutus. Kerron Suomen vaaleista ja omasta käyttäytymisestäni muun muassa sokeana ja huonosti kuulevana henkilönä ensi sunnuntain eduskuntavaaleissa. Meille näytetään viime vaalien materiaalia pistekirjoituksella ja jonkinlaista äänestyssapluunaa, jonka avulla äänestyslippuun laitetaan ehdokkaan numero.

Viheman työntekijät näyttävät olevan kuulevia ja näkeviä, siis nämä kaksi, Henok ja Martha. Slade kysyy tulevaisuudesta. Toivovat Abiliksen tukea tuleviinkin vaaleihin.

 

Kännykän akku huutaa tyhjää, siis tämän, jolla näpytän näitä muistiinpanoja. Mutta niin ovat vierailutkin päivän pulkassa. Jaetaan kyniä ja rintamerkit ja vielä avaimenperät taskulampuin. Martha pitää rukouksen. Jälkipuheissa puhutaan UNESCOn maailmanperintökohteesta, Nyika-puistosta Malawi-järven tuntumassa. on tullut hassu kytö ikään kuin keräillä, kuinka monessa maailmanperintökohteessa on käyty. Niitä on tarjolla lähes tuhat eri puolilla maailmaa ja Suomessakin seitsemän. Nyikaan olisi mieli tehnyt pistäytyä, vaan ei taida tämän matkan aikana olla mahdollista. Tulipa sentään syödyksi järven endeemiä kalaa, jota ei ole tavattu muualta.***************

Ari

Written by arisuutarla

22.4.2015 at 19:48

Kategoria(t): Uncategorized

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.