Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Upea kirkkohetki Kanarialla

leave a comment »

Tänään tulee viikko täyteen Kanarian lämmössä ja tuulessa. Rantaloma ei ihan selvästi ole minun juttujani. Auringossa en kärsi paistua, ja tuntuu, että niin sanotut tekemiset tahtovat loppua helposti.

Edith Söderglranin 600-sivuinen elämäkerta on vajuuntunut hiljaksiinsa.

Eilen oli tähän astisen ohjelmamme minusta paras hetki. Neljän herran kokoonpanolla menimme ekumeeniseen kirkkoon. Suomalainen eläkepappi Erkki Helander piti meidän kielisemme messun ja puhui ihan kohtuullisia. Herkkää oli poikain kanssa hiljentyä rukoukseen ja soveltuvin osin veisuuseen sikäli, kun sanoja osattiin. Yhteyttä Jumalan seurakuntaan ja tietoutta ihmisen pienuuteen vahvisti osallisuus Herran Pyhään Ehtoolliseen.

Kirkonmenon jälkeen saatiin ehkä viikon tähän mennessä paras päivällinen. Minulla oli kanakeittoa, tiristetyt herkkusienet valkosipulissa, entrecote sekä jäätelö Melba. Liha tarjoiltiin oikeaoppisesti maustamattomana. Maustepurkit ja kaksi soosikulhoa tuotiin viereen, ja itse sai ladata makuja halun mukaan.

Mika Waltari -seuran johtokunta on viikolla hyväksynyt Matkatoimisto Matkavekkan tarjouksen syyskuisen Dalnmatian matkamme toteuttajaksi. Näin kertoo puheenjohtaja Anneli Kalajoen viesti. Minusta valinta on hyvä, ja nyt voi ryhtyä toimiin matkan markkinoimiseksi. On varmaan syytä odottaa ensitiedote Mika Waltari -seuran jäsenkirjeeseen ja verkkosivuille. Ennalta ilmoittautuneita on koko joukko, ja se on ihan mukava asia. Tosin olen kiusoitellut heitä sanomalla, että sitä lähdetään matkaan tietämättä, milloinm, mitä ja mihin hintaan. Mukaan vain, maksoi mitä maksoi!

Shakin Kanaria-turnaus onedistynyt siten, että Axelssonin ja minun välinen peli enää on jäljellä. Avustajamme pelasivat äsken keskenään, ja näyttää siltä, että voitan skaban, vaikka häviäisin nyt Axelssonille. Avustajien peli äsken oli mainio seurata, hinkasivat peräti 62 siirtoa, kunnes minun apumieheni voitti.

Kolmena iltana on ollut Iltalehden tietovisa käytössä. Menestykseni ei ole ollut erikoinen, mutta hauskaa on ollut visata. Lauantain lehdessä lienee taas 20 kysymystä, kun viikolla kysymyksiä on ollut 15 .

On ollut puhetta, että tänään voitaisiin ajella taksilla vuorille. Hannu katsoi kartasta, ja korkeuskäyrät osoittivat yli tuhannen metrin lukemia. Taksi sanoi kyydin maksavan noin 25 euroa. Fataga on pikkukaupungin nimi.

********************

Written by arisuutarla

17.1.2015 at 13:17

Kategoria(t): Uncategorized

Kanaran aurinkoa

leave a comment »

Olllaan sitten vajaan parin viikon lomalla. Edelllisestä kerrasta
Gran Kanarialla on kulunut 49 vuotta.

Loman tarkoitus on vain olla hetki irti totutuista kuvioista.

En vähimmässäkään määrässä ole auringossa tai rannoilla makaaja. Kävelty on jonkin verran, ja näiden yhteyskoneiden kanssa tapellessa on vierähtänyt toinenkin tovi.

Lueskellut len aika paljon. Eilen päihitin yhden norjalaisen shakissa. Peliareena oli viritetty ulos pöydälle. Molemmillla oli oma lauta niin, etttä hänenkin vuorollaan saatoin rauhassa tutkia tilanteita.

Sää on ollut leppeä, eilen tiistaina jopa vähän viileä niiin, että piti panna pitkät housut jalkaan ja yläpäähän fleece.

Tänään kävin kaupoilla katsomassa Kirstillle siiliä tai lintua. Siilejä ei ollut ollenkaan, ja lintupuolellakin tarjottiin lähinnä lentävinä olentoina perhoskoruja ja delfiiiniä.

Syöty on eri paikoissa toinen toisiaan muistuttavien keittiöiden antimia. Lähinnä kieliopintojen puolelle menee eilen syöty karitsan olkapää, joka osoittautui todellla pienen karitsan grillatuksi lavaksi, erittäin hyvää muuten. Mustekala eri versioissaan on kuulunut suosikkeihin.

Written by arisuutarla

15.1.2015 at 09:08

Kategoria(t): Uncategorized

Hienoin uuden vuoden toivotus

leave a comment »

Eräs saapunut tekstari:

Hei Ari ja Kirsti, hyvää uutta vuotta teille!
Muisteltiin menneitä. Sulla Ari iso osuus maailmankuvani ja elämänkatsomukseni suhteen. Kiitos opettajalle:-)

***

Tätä henkilökohtaista tervehdystä on katseltu ja sen ääressä peilailtu. Kyllä kehut tai kiitos on joskus paikallaan silloinkin, kun niitä ei yhtään osaa odottaa. – On kai näitä perustarpeita voida joskus olla tärkeä toiselle.

Koskettavaa minusta on, että joku vielä pohtii ääneen maailmankatsomuksen asioita. Itselläni on vain lämmintä sanottavaa ja ajateltavaa tästä ”vuoden viestin” lähettäjästä.

Vuosi on siis vaihdettu, ja joululomaa ollaan panemassa pakettiin. Kirsti ruokkii lintuja lähtökuntoon.

Pari päivää ajateltua aiemmin ajellaankin tänään sunnuntaina kivikylään, mielessä aika monet siellä odottavat tekemiset, svärmorin muutot ja muut.

Jouluvieraista upein oli juuri viikon täyttänyt pieni poika, Poudalle ja Tonille jouluksi syntynyt. Nyt näitä on 11 kpl, ja tämä uusi toinen poikapuolinen. Menivät Mikolta Laajasalosta hegemonia ja yksinoikeus, vaan kyllä Mikko sen kestää.

Tuli pappisvihkimyksestä täyteen viisi vuosikymmentä30.12. Käytiin Kirstin kanssa syömässä sitä Ikaalisten kylpylässä, meidän vanhassa hääpaikassa. Oli aika vaatimaton välipäivän kattausja miesten vessa aulassa siivoamaton. Olisi voinut kuvitella olevansa 1970-luvun Neuvostoliitossa.

Eilen syötiin Paulattaren ja Anna-Marin kanssa Tampereen Plevnassa, hintalaatusuhteessa ihan käypänen paikka. Anna-Mari oli tullut Nokialta ja Paulatar Turusta. Oli ihan kiva tavata. Varoen ajeltiin sankassa märän lumen sateessa H-kyröön. Tänään poiketaan Liisalla ja Hannulla kahvilla, ja ihmetellään ajokelejä nyt, kun lämpötila on siirtynyt nollan alle.

Mainittavaa vielä on, että Dalmatian matkan tarjouspaketit ovat valmiit. Panu ja minä olemme valintamme tehneet. Eilen sain tarjoukset Mika Waltari -seuran Anneli Kalajoelle.

Mahdotonta tässä on se, että ehdottomasti mukaan ilmoittautuneita on jo yli 20 henkeä. Matkan tarkkoja päivämääriä ei ole kerrottu missään, saati hinnoista tai ohjelmasta. Mukaan vain milloin tahansa ja hintaan mihin hyvänsä! Mukaan löytyisi varmaan väkeä kahteenkin matkaan, mutta itse en ainakaan taida viitsiä semmoiseen sirkukseen.

Written by arisuutarla

4.1.2015 at 08:20

Kategoria(t): Uncategorized

Mukava metsäkirkko sillanpääläisessä Sikomäessä

leave a comment »

Kerrankin oli niin, ettei tarvinnut vilkuilla anteeksi pyyteleväisnä vieressä seisojiin papin puheiden takia. Rovasti Erkki Hirvi, Parkanon emeritus kirkkoherra rouvineen oli tullut pitämään Katariina ja Eero Pylsyn järjestämän Sikomäen joulukirkon saarnan. Monta kertaa osuus on ollut silkkaa lätinää, ja joskus ovat helvetin lieskatkin nuoleskelleet kuulijoita.

Mukava oli tervehtiä tuttuja, Marjaa ja Panua, luokkatoveri Helteen Alpoa, Perkiömäen Kaunoa, vastarannan Kirsiä ja Teppoa, samoin Tarjaa ja Ristoa ynnä Haaviston pariskuntaa, Kristinaa ja Perttiä.

Eipä siellä pimeässä paljon nähty eikä varmaan näytty, mitä nyt Peppi heijastinvaljaineen kiinnitti huomiota. Meidänkin paikkamme valoineen näkyi hauskasti yli järven, joka juuri on saanut hienoisen jääkatteen.

Mukava, kun Pylsyt vuosi vuodelta viitsivät järjestää Sikomäen metsäkirkon. Aina vain tuntuu yllättävältä, että tilaisuudessa ei kolehtikuppi kierrä. Kysymys on todella pyyteettömästä yhteisöllisyydestä, josta voi ajatella, että ainakin järjestäjien ilo on taattu.

Written by arisuutarla

23.12.2014 at 19:05

Kategoria(t): Uncategorized

Mukavasti oli väkeä F. E. Sillanpään Nobel-juhlassa (blogikirjoitus)

leave a comment »

Hämärän laskeutuessa Helsingin vanhan, nyt täysin lumettoman keskustan ja Senaatintorin tienoon ylle ovi kävi mukavan tiuhaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalin portaaseen Hallituskadun ja Mariankadun kulmatalossa. Oli eilinen, tiistai joulukuun 10. päivä. Ihmisiä saapui F. E. Sillanpään saaman Nobel-palkinnon 75-vuotistilaisuuteen, jonka tähtenä nyt loisti maamme eturivin Sillanpää-tuntija Panu Rajala.

Mahdottoman mukava oli taas kerran kuunnella Rajalan puhetta, joka sisälsi asiaa Taatan pitkästä marssista, ennen kuin palkinto lohkesi syksyllä 1939 ynnä itse palkinnon luovutustapahtumasta Tukholmassa sekä ajasta sen jälkeen.

Siskoni Riitta Kekomäki istui vieressäni oltuaan ohjailemassa minua tulijoiden tervehtimisessä. Hän kuuli nyt Panu Rajalaa ensimmäistä kertaa, ja kuulin hänen olemuksestaan sen ihastuksen ja intensiteetin, millä tohtori seurasi toisen tohtorin esitystä. Siskoni tiedän asiallisesti hyvin kriittiseksi kuulijaksi, joka ei turhia kehu.

Parhaat kiitokset SKS:n Sakari Katajamäelle ja johdon assistentti Anne Hopialle, jotka pitivät huolta tekniikasta ja tilaisuuden ulkoisista puitteista. Pari päivää aikaisemmin kävimme minun Kirstini kanssa katsomassa paikat. Silloin saatiin mikrofoneihin vain valo, mutta nyt tilaisuudessa niiden läpi kulki myös ääni. – Kuulun niihin henkilöihin, joita raivostuttaa äänentoistolaitteiden testaaminen ja koputtelu juuri tilaisuuden kynnyksellä väen ollessa jo penkeissä:
– haloo-haloo, kuuluuko, kuuluuko!
Nämä huhuilut ja koputukset on syytä hoitaa etukäteen.

Kirsti, joka tilaisuuden päätteeksi Estonia-flyygelin äärestä säesti Sillanpään marssilaulun, oli ovella tarjoamassa huonelämmintä klögiä ja pipareita. Panun Marja Norha häntä avusteli ynnä pyörähteli jonkin linssivehkeen kanssa ottamassa kuvia. Arvelen, että ihmisistä on mukava tulla kauniisti pukeutuneiden rouvien vastaanottamiksi!

Itse seisoin tahallani oviaukossa tien tukkeena. Tarkoitus oli toivottaa ihmisiä tervetulleeksi. Oli todella mukava todeta väen valuminen sisään – ja mikä määrä, paljon runsaampana kuin osasin odottaa. Oli F. E. Sillanpään seuran väkeä Hämeenkyröstä sekä sieltä pääkaupunkiseudulle muuttaneena. Oli sisarseuran puheenjohtaja Anneli Kalajoki Mika Waltari -seurasta ja tietysti oman, Bibliofiilien seuran ihmisiä aina puheenjohtaja J-P. Pietiäistä myöten. Emeritus kunnanlääkärimme Jarmo Puntalokin oli körötellyt läpi synkeän Pirkanmaan ja Udenmaan paikalle ja saanut komean crossover-autonsa (Ford Kuga, kuten meillä) Kluuvin parkkihalliin.

Antikvaari emeritus Anssi Arohongan kanssa olimme katsoneet ohjelman, ja hän veteli rauhallisella selkeydellään tilaisuuden alusta loppuun. Ennnen tilaisuutta hän oli hakenut Panun kanssa Lallukan taiteilijakodista Lauri Ahlgrenin Sillanpää-kirjojen lahjoituskokoelman nähtäväksi. Bibliofiilisesti kokoelma ei mielestäni ole kovin arvokas, mutta edustaa kyllä hyvin Sillanpään tuotannon monipuolisuutta nimikkeiden paljouden muodossa.

F. E. Sillanpään seuran johtokunnan tervehdyksen toi Jussi Niinenmaa asiallisuudella ja leppeällä huumorilla siteeraten hyvin valitusti Taatan tekstiä. Hän myös otti vastaan Ahlgrenin lahjoituksen ja lausui seuran kiitokset siitä.

Mutta tapahtuman ydinesiintyjä, tohtori Panu oli todella yliveto jälleen kerran. Päivän Hesarin kulttuurisivut antoivat tilaa Nobel-asialle selostaen 50 vuoden takaa 1964 Sartren Nobelin palkintoa, jota hän ei ottanut vastaan – rahoja peräsi turhaan kyllä 11 vuotta myöhemmin. Olisi valtakunnan päälehti voinut noteerata kirjallisuuden ainoan Nobelimme 75-vuotistaipaleen. Taival on lähes naurettava, ikään kuin maamme kaunokirjallisuus ei tänä aikana olisi tuottanut palkittavaksi yltävää tasoa, vaikka esimerkiksi Mika Waltarin tuotanto olisi sisältänyt kaikki eväät palkinnon saamiseksi. Mahdottomana ei olisi voinut pitää viihdekirjailija Arto Paasilinnan noteeraamista yhtenä kansainvälisiin mittoihin yltäneenä vaihtoehtona.

Bibliofilos-lehden toimittaja Raimo Jussila lupasi Panu Rajalan esitelmän tekstin vuoden 2015 ensimmäiseen numeroon. Vielä merkittävämpi on Rajalan lupaus antaa meille tuore Sillanpää-elämäkerta, nyt kolmen niteen sijasta yksissä kansissa. Ehkä kuluneet pari vuosikymmentä ovat tuoneet esille taas jotakin uutta aineiston puolelta.

Ari Suutarla, vanha pappi

Written by arisuutarla

11.12.2014 at 07:46

Kategoria(t): Uncategorized

Linnan juhlat radiossa

leave a comment »

Haastatteluja, pitkiä lätinöitä, ei enää vanhan sujuvan ajan esittelyjä, keitä on tervehtimässä tai mitä vaatetta on päällä.

Ei edes mainintaa, oliko Tasavallan Presidentin puoliso saapuvilla.

Mahdettiinkohan telkkarin puolella välillä näyttää muutaman minuutin taukokuvaa tai pätkiä vanhoista filmeistä? Radion puolella ainakin soitettiin äänilevyjä aika ajoin, että tunnelma varmasti pysyi linnan juhlista poissa. Oltiinhan sentään itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Montakohan kertaa miesjuontaja mahtoi sanoa ”tosiaan”?

Radio meni kiinni varttia yli kahdeksan. Palasin Zakris Topeliuksen Välskärien kertomusten viidennen osan pariin.

Written by arisuutarla

6.12.2014 at 18:39

Kategoria(t): Uncategorized

Hirvipeijaiset

leave a comment »

Viime lauantaina oli taas mainio tilaisuus olla mukana Hämeenkyrön eteläisen metsästysseuran hirvipeijaisissa. Ne oli nyt tuotu vanhaan opinahjooni, Hämeenkyrön yhteiskoululle, jonka penkkejä kulutin kahdeksan vuotta.

Pöytä oli laitettu koreaksi. Oli paistia, lihapyöryköitä ja makkaraa, kaikki hirvi- tai peuraeläimestä tehtyä. Minulle mieleen oli etenkin makkara, koska siinä ei ollut liikaa suolaa.

Näissä kekkeruuseissa oma pointtinsa on tuttujen tapaaminen. Mieluisa oli tavata etenkin serkku Tapio Rauhansa kanssa. Vieressä istui tietenkin oma Kirsti, mutta toisella puolella edesmenneen naapurimme Pekka Lehtimäen pikkusisko, Ulla Kuukka ja hänen takanaan Tuulikki Nikkilä, jolta tietysti kyseltiin veli Tapani Pertun kuulumisia. Lehdet olivat juuri kertoneet Tapani Pertun isosta aivoleikkauksesta.

Jotenkin huvittavina jäivät mieleen kaksi minua nuorempaa paikallista kollegaa. Kymmenet muut tutut tulivat kyllä tervehtimään, mutta nämä eivät. Minusta olisivat voineet tulla!

Tiettyä haikeutta leijui peijaistapahtuman yllä, sillä kaikki merkit viittaavat siihen, että kutsua seuraavalla kerralla ei enää tule. Kuten seuran puheenjohtaja tervehdyspuheessaan totesi, tämä on tavallaan metsästäjien pieni kiitos maanomistajille – ikään kuin maan vuokraa, että saavat touhuta ihmisten mailla ja metsissä.

Ulkoministeriö on sitten vihdoin antanut esityksen YK:n vammaissopimuksen ratifioinnista. Irlannin ja Hollannin kanssa Suomi onkin kahdeksan vuotta loistanut sopimuksen hyväksymättömyyslistoilla. Vielä jotakin säätööä tarvitaan itsemääräämislaissa, mutta toivoa sopii, että eduskunta saisi lain ratifiointiprosessin nyt päätökseen. Muussa tapauksessa se lykkääntyy taas ehkä vuosia eteenpäin.

Kohta olemme Kirstin kanssa menossa kehitysyhteistyötä tekevien vammaisjärjestöjen yhteistyöyhdistys Fidida ry:n perustamisen 25-vuotistilaisuuteen Iirikseen. Julki tulee muun muassa kirja, jossa minultakin on artikkeli. Tiettävästi olen ensimmäinen suomalainen vammainen henkilö, joka olen ollut töissä kehitysmaassa. Minun kohdallani se tarklittaa maana Namibiaa ja ajankohtana vuotta 1985. Liisa Kauppinen seurasi kohta perässä ja käynnisteli kuurojentyötä niin ikään Afrikassa.

Written by arisuutarla

5.12.2014 at 09:10

Kategoria(t): Uncategorized

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.