Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Olisiko mahdollista pitää kiinni sovituista ajoista

leave a comment »

Kumma juttu, miksi olen altis näkemään nurjuuksia ja keräilemään erilaisia aiheita päähän ottamisista? Tiukkapipoisuutta ja vanhuuden kärttyä varmaan.

On aika käsittämätön juttu kutsua ruokavieraita ja vielä antaa heille itse mahdollisuus ilmoittaa, mihin aikaan saapua.

Ruoka tietysti valmistetaan sovitun aikataulun mukaisesti, ja vieraita odotetaan.

Miksi nämä kuitenkin saapuvat puolituntia tai tunnin ilmoittamaansa myöhemmin? Selityksiä kyllä löytyy.

Voi, kun ilmoittaisivat vaikkka tuntia myöhäisemmän tuloajan niin, että voisivat pitää kiinni ilmoittamastaan.

Tylsä on odotella, kun ruoat kuivuvat uunissa ja salaatit näivettyvät pöydällä.

Tietysti olisi mahdollinen panna tarjolle soppakattila, jonka sisältö vain paranee lämmitettäessä, vaan kun sitä ei aina ymmärrä.

Entä viikonvaihteen toiset vieraat: Oli puhelimella etukäteen tiedusteltu ajankohdan sopivuus, sovittu aika ja hankittu kaupasta ruoat sen mukaan.

Ensin ilmoitti yksi kolmesta kutsutusta, että meneekin toiseen kylään, ikään kuin sinne ei olisi voinut sanoa olevansa jo menossa muualle eli tulossa meille.

Sitten kahdesta jäljelle jääneestä toinen ilmoitti tulevansa tiettynä kellonaikana, josta siitäkin myöhästyi kolme varttia. Toinen saapuisi myöhemmin.

Ruokia siis pantaisiin tarjolle kahdessa osassa, aiemmin ja myöhemmin tulevan mukaan.

Aiempi tuli, tosin myöhässä, eikä myöhempi tullut ollenkaan.

Hankinnat kolmelle vieraalle olivat supistuneet yhteen. Olipahan sitten jääkaapissa, mistä syödä seuraavina päivinä.

Voi olla suurta itsekeskeisyyttä ja tärkeilyä, mutta pitäisin omaa aikaani sen verran arvokkaana, että siihen ei suhtauduttaisi välinpitämättömästi ja summittaisesti.

Kyseiset aikataulujen venyttelijät tuskin myöhästyvät Kanarian lennoilta.

Mikä harmillisinta, ainakin minulle tämmöiset ”venyttelyt” tahtovat jäädä mieleen leimaamaan asianomaisia henkilöitä.

Muutoinkin on mieltä painamassa lista henkilöitä, joita olisimme vuorossa kutsua ja joita olisi kiva nähdä.

***********

Mainokset

Written by arisuutarla

14.12.2016 at 08:31

Kategoria(t): Uncategorized

Mukava lauantai-iltapäivän kahvitilaisuus Nurmijärven Perttulassa

leave a comment »

Oltiin Sari ja Eero Loijaksen luona Nurmijärven Perttulassa iltapäiväkahvilla. Koolla oli Sarin tukiryhmäläisiä viime kevättalvelta, kun häntä onnistuneesti ajettiin Näkövammaisten liiton johtoon.

Oli Sarin siskon leipomaa kantarellipiirasta sekä mahdottoman hyviä pikkulättyjä. Sari on aina elegantti emäntä, jota on mukava tavata, samoin hänen myhäilevää Eeroaan.

Toissapäivän hautajaismatka Borosiin sujui suunnitellusti, mitä nyt Finnairin lennot Göteborgiin ja varsinkin takaisin lentelivät myöhässä.

Myönteinen yllätys oli täti Tertun siunauksen toimittanut Ruotsin kirkon pappi, Kimmo Kling, joka yhden vuoden iässä oli vanhempiensa mukana muuttanut Raahesta Ruotsiin. Kotona opittu suomi oli semmoista 1950-luvun lopun kieltä Oulun eteläpuolelta vanhahtavine sanavalintoineen.

Itse siunaustoimitus oli eleetön ja tosi asiallinen. Ei tarvinnut tällä kerralla hävetä tai pyydellä anteeksi kirkon työntekijän puolesta. Mielenkiintoinen oli saattoväen tapa tulla alttarin luo arkun ääreen. Siinä miehet kumartuivat ja naiset niiasivat syvään. Sen jälkeen asettuivat paikoilleen.

Eilen tuli viikko toisesta selkäleikkauksesta ja huomenna viikko kotiin pääsystä Töölön sairaalasta. Sisko kysyi puhelimessa tänään vointeja, onko jalka parempi kuin ennen leikkausta. – Ei ole, mutta on paljon parempi kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen. Kuusi viikkoa on sanottu toipumisajaksi, josko se siitä.

Eilen käytiin jututtamassa Vuosaaressa Riitta Paavolainen Mikko Paavolaisen siunaustilaisuuden merkeissä. Tänään on tavoitettu kaikki kolme tytärtä ja saatu heiltä lupaus sähköpostitse parista mietteestä, joilla ovat saattamassa isäänsä hautaan.

Riitta Niskanen Wienistä on viestitellyt Marja Pakarisen kuolemasta ja siunaustilaisuudesta viikon päästä lauantaina Lahdessa. Taidamme maalle ajellessa kurvata Lahden kautta.

Kovasti on nyt kuolemista tässä joulun kynnyksellä, vaan ne taitavat kuulua tämän ikäisen ihmisen elämään. Yhä useampi ikätoveri, ystävä ja tuttu, omainen tai muu saa muuttokutsun ajasta seuraavaan sfääriin.

Pikku harmejakin mahtuu lomaan. Borosissa muistotilaisuuden talon parkkipaikalla keskellä päivää nyt toissapäivänä joku vandaali oli käynyt särkemässä vuokra-automme sähköisen sivupeilin. Teko on ollut täyhsin harkittu ja tahallinen. Vieressä ei mennyt mitään kävely- tai muuta tietä, jolta ohikulkija olisi vahingossa voinut tehdä tihuja. Sitä paitsi peili oli kääntyneenä auton kyhlkeä vasten niin, että vandaalin oli pitänyt väkivalloin kääntää peili esiin saadakseen sen rikki. Saapi nähdä, millainen jälkilasku tulee Alamolta.

Kirsti imuroi huushollia. Lapsenlapsi Noona miehensä ja kahden pienen tyttönsä, Alman ja Lounan kanssa tulevat iltapäivällä syömään.

Oioi, on niin monia henkilöitä, joita voisi ja pitäisi kutsua tai joiden luokse ehtiä. Parempi näin kuin ei mitenkään!

********

Written by arisuutarla

10.12.2016 at 15:41

Kategoria(t): Uncategorized

Runsas viikko jäi väliin

leave a comment »

Kuurosokeiden kokoukset tulivat ja menivät. Jäin kahden äänen päähän hallituspaikkani uusimisesta. Joku kyseli katkeruuksia. Sanoin, että jos vanha järjestökonkari ottaisi herneitä nenäänsä tämmöisestä, minulla olisi sukanvarsikin herneitä täynnä.

Suomen Kuurosokeat ry. on joka tapauksessa minun ykkösjärjesstöni. Pelkästään näkövammaisena ollessa se oli Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry., mutta kuulon alennuttua merkittävästi, tilanne muuttui.

Tosin en ole selvillä, mitä iloa tai hyötyä minulla järjestöstäni on, sillä niin sanotut palvelut saisin muutoinkin joko Suomen Kuurosokeilta, mutta vanhaan tapaan vieläkin enemmän Näkövammaisten liitolta.

****

Parin sairaalan reissu

Viime viikon maanantaina tulin sitten HUSin leikkausjonossa sille kohdalle, jossa selkäleikkaus oli ajankohtainen. Meilahden tilojen riittämättömyyden takia tämän tyyppisiin leikkauksiin HUS on ostanut tai vuokrannut Ortonilta tiloja ja palveluita.

Perusidea oli, että maanantaina leikataan ja tiistaina kotiin. Sillä rytmiikalla homma meni syksyllä 2014, kun jokin ylempi selkänikamien väli oli krassauksen kohteena. Ihana on ollut muistella sitä aikaa. Kaikki kauan vaivanneet kivut jäivät leikkauspöydälle.

Nytpä tuloksena oli, että kaikki lääkäreiden aiemmin kyselemät kivut ilmestyivät leikkauksen jälkeen riesaksi saakka ja enemmänkin.

Sopimusaika Ortonissa päättyi kahden päivän jälkeen. Tuli siirto vanhaan, tuttuun Töölön sairaalaan. Vaivat pitivät pintansa; uusi magneettikuva kiireesti ja perjantaina uusi leikkaus.

Nyt sunnuntaina iltapäivällä tämän itsenäisyyspäivän aaton aattona Kirsti tuli hakemaan kotiin. Piti olla Hämeenkyrössä, vaan eipäs oltu.

Väliin olivat jääneet yksi sovittu pankkineuvottelu ja ennen muuta Villa Kivessä Mika Waltari -seuran joulujuhla , joka perinteisesti on ollut ihan hauska – ei vähiten ystävien tapaamisen johdosta.

Minun luona käymisen ja oman räkätautinsa takia Kirstikin jätti oman työyhteisönsä joulupippalot aterioineen väliin.

Ystävien ja läheisten mukanaolo sairaalassa oli liki liikuttavaa, ei vähiten sisko Riittan ja lanko Martin, joiden lääketieteen ja Helsingin sairaala-apparaatin tuntemus oli todella avuksi.

Mielenhkiintoista oli taas pitkästä aikaa elää sairaalan potilasmiljöötä. Töölössäkin meitä makoili huoneessa viisi eri puolilta leikeltyä ukkoa. Tarinaa sinkoili ja kokemuksia vaihtui.
Etenkin nuorille hoitsuille saatoin olla jopa ikävä. Heillä kaaliin ja käytösmalliin ei millään tahtonut mahtua leikellyn selän ohella potilaan näkövammaisuus.

Lääkepurkit hiipivät äänettöminä pöydälle, ja sitten ihmeteltiin, miksi pillerit olivat pitkin lattiaa. Kädellä olin vahingossa huitaissut kepeät sormustimet nurin, kun niiden tulosta ei ollut kerrottu mitään. Yritin toistella vulrojen vaihtuessa, että minulle jotakin tuotaessa pitää päästää jokin ääni ja kertoa, mitä tapahtuu.

Yrittivät kurjat usein väittää, että nukuin eikä haluttu häiritä. Saatoin tietysti joskus nukkua, mutta en aina.

Jokukin nuori likka paiskasi ruokatarjottimen viereen pöydälle. Kysyin, mitä hän toi.

– Siinä on ruoka.

– Voisitko vähän kertoa, mitä ruokaa toit?

– Siinä on pääruoka, jälkiruoka, leipää ja vettä.

Yritin vielä: Mitähän se pääruoka mahtaa olla?

– En yhtään tiedä.

– Voisitko vähän katsoa?

– Ei näy, kun siinä on suojakupu päällä.

– Voisitko nostaa sen pois ja kurkata?

– Näyttää olevan perunoita ja jotakin muuta.

– Mitähän se muu on, kastikettako kenties.

– Juu, soosia, jossa on kanaa tai kalaa.

Jollekin varttuneemmalle hoitajalle sanoin, että osastoraportilla voisivat ihan nätisti sanoa, mitä on kohteliasta ja asiallista tehdä esimerkiksi ruokaa tuodessa. Ei ole iso vaiva ottaa ennen jakamisen alkamista selvää, mitä potilaille ollaan tarjoamassa. Jopa hienoissa ravintoloissa tarjoilija kertoo, mitä lautaselle on ladottu.

***

Ennen muuta oli aika ajoin tuntu, että en ole hoitamassa selkäleikkaustani, vaan opettamassa henkilökuntaa käyttäytymisen asioissa. Yksikin lääkäri tuli sängyn viereen ja rupesi puhumaan latinaansa. Kun en tiennyt, onko hän sähköjohtoja korjaamaan tullut laitosmies, venäläislähtöinen siivooja vaiko joku muu, kysyin, kuka hän on.

Fiksusti kylläkinb tuli:

– Anteeksi, en huomannut esittäytyä.

****

Huomisillalle on tapeltu ”lentolääkäriltä” lupaa astua Göteborgin lennolle. En ollut tiennytkään, että olemassa on sellainenkin fiskaali kuin lentolääkäri. Töölössä kirurgi oli sanonut, ettei hän näe mitään estettä lentämiseen. Lento on lyhyt, ja koneessa pääsee aina vähän liikkumaan. Olin kertonut vammaisten henkilöiden EU-peräisistä palveluista, joita aikanaan olin ollut itsekin rustaamassa Brysselissä.

Lentolääkärin ”lomake” (Meda) löytyi Finnairin sivuilta suurennuslasin alta.

Olin varmuuden vuoksi pyytänyt lentoasemilla pyörätuolikuljetusta, ettei tarvitse klenkata pitkiä käytäviä. Ja taas sotki fyysinen sokeuteni asiaa. Lomakkeessa kyseltiin saattajan tarvetta. – Siihen vastasin kyllä, kun Kirstin kanssa mennään. Mutta minä tykkäsin saattajan tarpeen johtuvan näkövammasta; lentolääkäri taas leikkaussairauteni laadusta, josko se edellyttäisi sairaanhoitajan mukanaoloa.

En nyt uppoudu tämän suurennuslasin alle. Sanon vaan, että miten mahtaa tietokoneton ja atk-taidoton Patajärven mummu selviytyä näistä seulonnoista. Mekin tavan takaa saimme soittaa lentoaseman palveluun kysyäksemme, miten heidän laatikoitaan täytetään päästäksemme eteenpäin.

Uskottavasti kaikki sujuu mukavasti, ja täti Terttu saadaan kunnialla Borosin multiin.

***

Matkatoimistosta on tullut tarjous keväisestä Venetsian Waltari-matkasta, ja siihen perehdymme nyt tämän Ruotsin reissun jälkeen. Näyttää ihan kutsuvalta. Kun meidän paluulentomme lähtee lauantaina 13. toukokuuta, niin Venetsian bienale alkaa perjantaina. Johonkin täytyy kerran elämässä osallistua, kun tilaisuus tulee.

*********************

Written by arisuutarla

6.12.2016 at 19:31

Kategoria(t): Uncategorized

Mustana perjantaina

leave a comment »

Panu Rajalan blogeja on mukava lukea. Siinä pysyy ikään kuin itsekin vähän jyvällä, mitä kulttuurisessa Suomessa ja vähän muuallakin tapahtuu.

Selkäleikkaus on vihdoin saanut päivämääränsä Töölön sairaalassa. Tulevana maanantaina se on. Eilen tuli vihreä valo hammasklinikalta, josta nukutuslääkäri halusi tiedon tulehduksettomuudesta voidakseen ryhtyä tainnutustoimiinsa. Kiven alla oli lupa. Ei ollut ihan helppo päästä röntgeniin, saati saada kuvista radiologin lausuntoa. Nätisti pyysi kuvan ottaja istumaan odotusaulassa ja odottamaan radiologin lausuntoa. Kello oli silloin puolen päivän maissa.

Kysyin, enkö mitenkään voi odottaa vastausta puhelimen ääressä jossakihn muualla, kuten kotona.

Vaivoin sain luvan. Soitto tuli kello 15:08, joten kauan olisi saanut istua odotuskammarissa. Ei esteitä nukutukselle.

Mielenkiintoista oli, että keskussairaalan yksikkö ei voinut saada tietoja suoraan hammasklinikalta. Olin kyllä allekirjoittanut kaiken maailman lupia tietojeni antamiseen sinne ja tänne, biopankkiin ja muualle, mutta tällaiset simppelit ja kiireellisiksi julistetut asiat eivät sitten toimi.

Julkisen terveydenhuollon asiakkaat ovat paljolti eläkeläisiä ja muita, joilla ei ole mahdollisuutta yksityiseen terveydenhuoltoon tai työterveyshuoltoon.

Jokukin lääkäri sanoi, että eläkeläisillä on aikaa odotella hoitopaikkojen odotustiloissa. Heillä on jopa hauskaa, kun saavat vaihtaa kokemuksia ja saavat ikään kuin vertaistukea.

Minusta tämä odottelu on kaikkea muuta kuin hauskaa. Olisi muutakin tekemistä, aikataulut painavat päälle, ja monta kertaa on vielä jokin kipu, särky tai vaiva ahdistamassa ja tekemässä oloa tukalaksi.

Sen vain jo tiedän, että kyllä tulee ja on jo tullut hintoihinsa yhteiskunnalle tämäkin selkäleikkaus ja minulla on ollut runsas riesa ynnä ne kivut.

Ari Suutarla, vanha pappi

Written by arisuutarla

25.11.2016 at 09:05

Kategoria(t): Uncategorized

Käynti helsinkiläisessä kuulolaitefirmassa

leave a comment »

Olin opaskoiran kanssa hakeutunut säädättämään kuulolaitteita.
Itse homma sujui hyvin.

Kun olin valmis, audionomi saatteli ulos katuiovelle.

Sanoin, että haluaisin vielä ennen ulosmenoa pistäytyä vessassa.

Nainen ohjasi vessan ovelle, avasi sen ja sanoi:

– Minä laitan tästä teille valot, johon minä, että en käytä valoja.

Vedin oven sisältäpäin kiinni.

Kuulin, kun ovelle koputettiin.

Raotin ovea vähän, ja kuulin audionomin sanovan:

– Kyllä se on parempi laittaa valot. On niin kolkko jättää ihminen pimeään huoneeseen.

Koiran olin jättänyt vaatenaulakolle odottamaan.
Moni henkilö vastaavassa tilanteessa on sanonut laittavansa valot edes koiralle.

Hyvää adventin aikaa toivotellen

Peppi ja Ari

Written by arisuutarla

23.11.2016 at 04:19

Kategoria(t): Uncategorized

Venetsian matka edistyy ja vähän muukin

leave a comment »

Written by arisuutarla

21.11.2016 at 07:38

Kategoria(t): Uncategorized

Venetsiaan

leave a comment »

Panin tarjouspyynnön Matka-agenteille ensi kevään matkasta Venetsiaan. Helsingistä sinne on suoria lentoja kerran viikossa, matkustuspäivä lauantai, oikein hyvä.

Mikään halpamatka ei jutusta tule, mutta haluan itselle sekä sisältöä että tasoa, ja muille myös.

Aivan verraton Venetsia-kuvaus löytyy Mika Waltarilta kirjasta Lähdin Istanbuliin. Kokemukset ovat vuodelta 1947, ja kirja ilmestyi vuotta myöhemmin.

Waltari matkusti laivalla Antverpeniin, mistä junallla Pariisin ja Geneven kautta Venetsiaan ja edelleen Roomaaan. Sieltä hän lensi Ateenan kautta Istanbuliin.

Venetsiassa Waltari seikkkaili viikon päivät, hävisi rahansa pelikasinolla, haki matkamuistokoiran Muranon lasipuhaltamolta, kryssaili kondoleilla ja mitä kaikkea tekikään.

Tästä kaikesta löytyy riemukasta kuvausta Lähdin Istanbuliin -kirjan luvusta kahdeksan ja luvun yhdeksän alusta, jolloin hän astuu Rooman makuuvaunuun.

Panu Rajala on lupautunut matkakumppaniksi ja Waltari-tuntijaksi. Panu on parhaillaan Eino Leino -elämäkertaansa, joten oikeilla suunnilla mies liikkuu.

Venetsian matkan todennäköisimmät päoivämääärät ovat lauantaista lauantaihin 6. – 13. toukokuuta, siis aivan äitienpäivän kynnyksellä tullaan kotiin.

Tänä iltana Mika Waltarin lapsenlapsi Joel Elstelä esiintyy Tööölön kirjastolla, ja sinne olemme Kirstin kanssa sonnustautumassa, mikäli lumisateelta pääsemmme.

Herra Trumpin voittoa tässä on ihmetelty.

*********

Written by arisuutarla

9.11.2016 at 12:53

Kategoria(t): Uncategorized