Ari Suutarlan päiväkirja

Ari Suutarlan valikoituja askelia

Sillanpää-elämäkerta julki ja pirullinen hammas

leave a comment »

Eilen oltiin irroittelemassa Nuuttilan pappilassa. Panu Rajalan uusi Sillanpää-elämäkerta sai virallisen julkistuksen. Helsingistä SKS:n kustannusjohtaja oikein oli saapunut paikalle, ja väkeä oli mukavasti talon täydeltä. Mainio oli kuunnella Panun esittelyä taas kerran todeten, että armoitettu puhuja hän on, joka osaa herättää kiinnostuksen ja pitää sitä yllä ihan tuttujenkin asioiden äärellä. Celiaan on pantu tilaus kirjan saamisesta äänikirjaksi mitä pikimmin, jotta voisi osallistua mahdolliseen keskusteluun sisällön johdosta.

Samaan aikaan julkistettiin F. E. Sillanpään seuran historia vuosilta 1975 – 2015. En oikein tiedä tämmöisten nelikymppisten vietosta, mutta eihän niitä kukaan kieltänytkään ole. Sen sijaan jotensakin särähtää puhe historiikista, kun kysymys kuitenkin on selvästi kirjasta. Minusta paikallaan on silloin puhua historiasta, kun taas historiikki on lyhyt esitys, joka esitetään jossakin tilaisuudessa ohjelmanumerona.

En ole ollut liiemmin mukana FES:n riennoissa juurikaan. Mutta kiire oli vilkaisemaan, ovatko johtamani matkan sillanpääläisiin kohteisiin, Islantiin 2011 ja Tukholmaan viime syksynä, löytäneet uuden kirjan sivuille. Olivathan ne maininnallisesti, ja tietysti syynättiin tarkasti, onko minun pyhä nimeni selvästi näkhyvissä. Asia oli sekin kohdallaan. – Jos tekijä olisi halunnut, molemmista matkoista olisi saanut vähän erilaisen luvun tuomaan vaihtelua aika yksitotisen näköiseen tekstiketoon. Vielä täytyy selata kuvaliitettä, onko Islannin tai Tukholman kuvia mahtunut mukaan.

Maanantai-iltana lohkesi kurja hammas ja oli vielä näkyvä yläleuan etuhammas. Vanha paikka siitä tarttui nektariinin kiveen. Aamulla soitin kunnallisen hammaslääkärin särkypäivystykseen. Soitto kannatti, sillä heti luvattiin 10:45 peruutusaika. Kello 10:00 oli luvattu autolle huolto Tippavaarassa. Järjestely tehtiin niin, että otin mukaani äänikirjojen kuuntelulaitteen sekä korvakuulokkeen. Kirsti jätti minut ennen kymmentä hammaslääkäriasemalle ja jatkoi siitä Ketolan autohuoltoon. Kymmeneltä minulle tultiin sanomaan, että kello kymmeneksi ajan varannut henkilö on jättänyt tulematta eikä ole edes ilmoittanut siitä. Jotta työtiimin aika ei menisi hukkaan, voisin tulla alttarille, ja toki siitä tulin. Hammas tuli hetkessä kuntoon.

Ihmisten leväperäisyys vain harmittaa ihan yhteiskunnan puolesta, kun ei viitsitä edes ilmoittaa tulemattomuudesta. Minusta tällaisille ”potilaille” pitää panna iso maksu maksettavaksi, sillä yhteisillä verorahoilla työtiimin aika on heillekin varattu. Kismitys oli suuri vielä, kun tietää, miten vaikeata hammaslääkäräille on päästä ja vielä kunnalliselle puolelle.

Marjut Norokorpi briiffasi minua pari tuntia Korkeen sukuseuran tilaisuuden hartauden pitämiseen. Minulle vanhastaan lapsuuden ajoilta toki olivat tuttuja nimet Hertta Korkee ja Kalle Korkee sekä Sillanpään jostakin kirjasta Lyyli Korkee. Marjutin ohjauksessa nämä ja muut nimetasettuivat kohdilleen, vaikka en hartaudessa mitään nimiluetteloita aio esitellä. Ehkä suvun ja etenkin lähisuvun merkitys on kirjattu jo Mooseksen kymmenen käskyn joukkoon neljännessä käskyssä, jossa noteerataan omien vanhempien kunnioittaminen elämässä menestymisen mittapuuna. Hartaus on vastarannan Maisemakirkossa, jonne sen emäntä, Katariina Pylsy eilisessä Sillanpää-tilaisuudessa toivotteli lämpimästi tervetulleeksi. Maisemakahvilaa ei tänä kesänä ole. Kun Ksatariina sitä pahoitteli, rohkaisin häntä reilusti pitämään kiinni siitä, että kahvila on kiinni. Korkeintaan loppukiesästä voi kerran pitää ”muistokahvilaa” auki hyvien munkkien ja paikallisen kahvin merkeissä.

Written by arisuutarla

24.6.2015 at 16:46

Kategoria(t): Uncategorized

Yhdeksän kurkipoikaa

leave a comment »

Kirsti kävi Pritsinmäen päällä niin sanotulla Mäkelän torpalla, jota ei enää vuosiin ole ollut, vain jokin hatara pihalato kyllä. Metsän siimeksessä on avautunut peltoaukio, joka tänä keväänä on kylvetty viljalle.

Aukion reunassa Kirsti näki kahden peuran astuvan puiden seasta näkösälle. Kohta mukaan liittyi kolmas. Laukon peurat eli valkohäntäpeurat ovat aika yleisiä näillä main.

Kirstillä ei olut silmälaseja, mutta äkisti hän havaitsi, että eläimet eivät olleet mitään peuroja, vaan kurkia. Siinä niitä asteli vieri vieressä ja lisää tuli. Aikansa asteltuaan kylki kyljessä linnut kohosivat siivilleen ja lähtivät lentoon. Maassa Kirsti havaitsi niitä kahdeksan, mutta kun kaikki olivat ilmassa, lukumäärä olikin yhdeksän. – Tosi mahtava ja ilmeisen harvinainen luonnon nähtävyys.

Tietäjät ovat kertoneet, että tällä tavalla käyttäytyvät kurjet ovat nuoria kurkipoikia.

Nyt odotellaan Poutaa perheineen saapuvaksi, josko vävy Tonin kanssa saataisiin laituria palan verran lähemmäksi valmistumista. Kainaloihin ulottuvat kahluusaappaat kyllä on syytä pukea päälle. Ei vedessä ilman tarkene tehdä hommia. Äsken haettiin Moision leipomolta kymmenen hengen suklaajuustokakku, jota Pouta oli toivonut eilisen syntymäpäivänsä merkeissä. Laulahdin hänelle Emerich Kalmania lainaten: ”Neun und zwanzig Jahre alt, sehr reich und sehr schön!” – Onpa upeata, kun ”isän pienikin” on jo hyvällä iällä.

Written by arisuutarla

17.6.2015 at 12:29

Kategoria(t): Uncategorized

Piteleehän ilmoja + näkövammaisten lukumääristä

leave a comment »

Aloitetaanpa jälkimmäisistä. Jostakin 1980-luvulta lähtien on toitotettu johonkin ammoiseen mini-Suomi tutkimukseen viitaten, että Suomessa näkövammaisia henkilöitä on yli 80 000. Tiedon julkistamisen kynnyksellä pari vuosikymmentä työskentelin valtakunnallisen sokeidenpapin virassa, ja toimistonhoitajani piti seurakuntakohtaista osoitekortistoa näkövammaisista henkilöistä. Käytin rekisteriä kutsujen lähettämiseen rovastikunnallisiin ja hiippakunnallisiin tilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin. Tiedot uusista sekä riveistä poistuneista näkövammaisista kortistoon tulivat yleensä seurakuntien diakonian viranhaltijoilta. Parhaimmillaankin kortistossa oli tietoja vähän yli 10 000 henkilöstä.

1980-luvun lopulla Kela omien tietojensa perusteella ilmoitti maksavansa erilaisia kansaneläkkeen osia näkövammaisuuden perusteella noin 27 000 henkilölle. Useilla heistä oli näkövamman lisäksik jotakin muuta fyysistä tai psyykistä kremppaa. Niinpä Kela ilmoitti vain näkövammaisten henkilöiden varmaksi luvuksi noin 24 000 ihmistä. Näitä taustoja vasten mini-Suomen 80 000 näkövammaista oli todella hätkähdyttävä luku. Sitä saattoi selittää vain erilaisten prillipäiden sisällyttäminen lukuun ilman, että heidän näöntarkkuuttansa olisi todennettu erityisesti missään vaiheessa.

Minulle sekä työntekijänä että muutoin tuo huikea luku oli vain myytti, jonka avulla saattoi yrittää painottaa näkövammaisten henkilöiden huomioon ottamisen tärkeyttä. Olihan meitä näin mahdottoman paljon – tosin ilman nimiä, ilman osoitteita, siis kasvottomia näkövammaisia. Alkuunkaan en uskonut mihinkään kahdeksikolla alkavaan lukuun vielä, kun samaan aikaan eri näkövammaisjärjestöjen jäsenistöt tiesivät nimet ja osoitteet vain noin 12 000 näkövammaiselle henkilölle. Celia-kirjaston asiakasmäärä oli vähän isompi, mutta siinä luvussa oli jo näkövammaisten lisäksi muita niin sanottuja lukuesteisiä henkilöitä, kehitysvammaisia sekä henkilöitä, jotka eivät esimerkiksi kyenneet pitämään kirjaa kädessä. Mutta ei parhaallakaan arviolla päästy isompaan lukuun kuin 18 000 näkövammaista henkilöä.

Nyt THL on julkaisemassa selvitystä, jossa näkövammaisten lukumääräksi ilmoitetaan noin 50 000 henkilöä. Tutkimuksen tekijäksi mainitaan Mika Gissler. – Onhan noin 40 prosentin tiputus varsin huomattava sekin, mutta edelleen reaalitoimintojen, palvelujen järjestämisen ja muun kannalta merkityksellinen lukumäärä lienee huomattavasti tätä 50 000 pienempi.

*****

Ja sitten niistä ilmoista. Kymmenen asteen molemmin puolin huutelee ”akka” seinältä, lämpömittari, jossa on hyvä näyttö, mutta napin takana myös englannin kielinen puhe.

Tänään naapurin Heikki ja vähän eilen illallakin oli kaverina rakentelemassa laituria. Sen kansiosat alkavat nyt olla valmiit. Huomenna on tuloss vävy Toni Poudan ja lasten kanssa.

Pouta täyttää tänään 29 ja Ottokin jo puoli. Kukka tulee elokuussa kolme vuotta. Eilen haettiin Lamminpäästä ihmeellisestä ruuvikaupasta joukko erikoisruuveja laiturin tarpeisiin. Oli kiva löytää tämmöinen erikoisliike ja saada siellä vielä hyvä palvelu, vaikka ostokset eivät juuri ylittäneet 30 euroa.

Aurinko on välillä näyttäytynyt lämpimästi, tuullut ja pohuuttanut on kylmästi lännen puolelta, ja moneen otteeseen on taivas heitellyt rakeita. Hain laiturin elementtejä kahluuhousut jalassa, ja kansilautoja kiinni ruuvattaessa päällä piti olla paita, fleece ja vielä talvitakki, eikä sittenkään ollut mitenkään lämmin.

Harri Salomäki on tyhjentämässä alasäiliötä, ettei täysi säiliö yllätä juhannuksen pyhinä. Posti toi Vilja Pylsyn lähettämänä F. E. Sillanpään seuran kutsun Panu Rajalan uuden Sillanpää-kirjan julkistamistilaisuuteen tiistaina heti juhannuksen mentyä. On tämä ”vastarannan isäntä” ihmeellinen ehtijä, kun kirjoittamisen lisäksi ainakin blogin mukaan hän rientää ahkerasti paikasta toiseen. Hieno homma kaikkineen tämä Sillanpää-kirja, johon menneet vuosikymmenet ovat varmasti tuoneet uutta tutkimustietoa. Sitä paitsi Rajalan Sillanpää-trilogialla oli hyvin vahvasti tieteellinen painotus, ja tämä uusi on käsittääkseni enemmän kansantajuinen esitys, hieman höystetty kooste vanhasta. Täytyy pistää nottia Celiaan, että tuottavat sen äänikirjaksi ensi tilassa.

Written by arisuutarla

16.6.2015 at 14:34

Kategoria(t): Uncategorized

Lähiruokaa kauppa-autolta

leave a comment »

Käytiin kysymässä Mahnalassa Yrjölän marjatilalta mansikoita. Olihan niitä. Kysyttiin, voisiko tilata pienen määrän lauantaiaamuksi. Pitäsi laittaa Eetun synttärikakkuun, jonka pohjia Kirsti on tänään väsäillyt.

– Ei voi varata, oli sinänsä mielenkiintoinen vastaus. Pitää siis ajella Kyröskosken torille saadaksemme kakkumansikat.

Ei tarvitse ottaa huomioon asiakkaiden toivomuksia tai tarpeita. Kauppa käy näköjään muutenkin. Tosi tylsää.

Sen sijaan Yrjölän marjatilan pihassa oli oikeasti mielenkiintoinen yllätys: Siinä seisoi kauppa-auto – myymäläauto oikein vanhaan malliin. Pirkkalasta oli tullut, ja kuljettaja sanoi jo viime vuonna aloitetun. Ei vain ole ollut tietoa ainakaan pitäjän lehdissä. Netissä kuulemma on ja sitten suusta suuhun.

Ylimmäinen tieto kertoi lähiruokaa olevan tarjolla. Pikaisesti silmättiin tarjonta. Liha- ja makkaratuotteita oli pientuottajilta. Oli poroa ja villisikaa, lammasta ja karhua. Lammas vielä menee lähiruoan piikkiin, mutta mitä ovat nämä porot, karhut ja villisiat? Karhun ulosteita nähtiin joku vuosi takaperin, ja hurjia huhuja liikkui kontion talvehtimisista ihan tässä lähellä. Kymmenisen vuotta sitten porokin nähtiin kapuavan ylös rantarinnettä, katkenneen hihnan pätkä perässä. Oli kuulemma päässyt Sasista karkuun joltakin kokeilijalta, mutta että lähiruokana Hämeenkyrössä. – Hmmm!

Löytyi sentään yhden sortin tavallista grillimakkaraa, kun sellainenkin oli tarpeen. Käyntikortti saatiin ja tieto, että kahden viikon välein kauppa-auto ajelee. Lähin pysähdys tässä Yrjölän marjatilan pihassa, toiseksi lähin Frantsilan Kehäkukan luona. Hyvä pitää mielessä.

Written by arisuutarla

11.6.2015 at 17:31

Kategoria(t): Uncategorized

Muutto maalle

leave a comment »

Toissa päivänä, perjantaina 5. kesäkuuta, ajeltiin sitten rauhassa ja kesämielellä Helsingistä Hämeenkyröön. Lähdön kynnyksellä piipahdettiin katsomassa ystävä Marjaa Meilahdessa ja toivottamassa hyvää kesää silläkin uhalla, että sairaala-aika tulee hänellä jatkumaan vielä ties minne. Sanallisesti yritin olla kannustamassa siihen suuntaan, ettei pidä mitään kiirettä pois, vaikka aika kävisi kuinka puuduttavaksi ja virikkeettömäksi. Sairaalassa apu on kuitenkin aina napin takana. Kotona sitä voi joutua odottamaan eikä välttämättä saa sittenkään.

Tullessa oli mainio poiketa katsomassa vanhaa Iittalaa, Kalvolan pitäjän keskustaa. Lasitehtaan myymälän lisäksi varsinainen löytö oli vanha kirja- ja paperikauppa. Sisällä oli muun muassa kauppamuseo, jota totisesti kannattaa poiketa katsomassa. Valitellen kirjakauppias totesi, että Toijalassa kirjakauppaa ei enää ole ja ihmetteli, tokko hänen jälkeensä jatkajaa löytyy sen paremmin Iittalaan.

Kerroin Kirstille Kalvolan siirtomaaluonteesta. Kun pitäjä liitettiin Hämeenlinnaan eikä Hattula tullut mukaan liitoksiin, Kalvola jäi erilliseksi saarekkeekseen. Kun maan lain mukaan tällaisia siirtomaita ei hyväksytä, Kalvola antoi jonkin palan korpimaata Hattulalle ja se taas Hämeenlinnalle niin, että maayhteys syntyi. Kannas on todella edelleenkin korvessa, eikä siellä kirjakauppiaan mukaan kulje edes tietä, kunhan nyt on maayhteys ja Hämeenlinnan kaupungin raja katkeamaton.

Kyröskosken torilta saatiin nyt Valtasen ständiltä harmkillisen suolaista kalaa, sekä graavattuna että loimulohena. Täytyypä siirtyä graavaamaan itse niin saa, mitä haluaa.

Ylöjärven puun autokuski oli toimittanut laiturivärkit sopimuksen mukaisesti rantatöyräälle ja osin jopa kanniskellut alas. Saa nähdä, koska vedet lämpenevät sen verran, että pääsee asentelemaan runkoa veteen. Kansia voi tietysti alkaa ruuvailla kasaan maalla ja viedä ne aikanaan runkojen päälle, mutta jostakin on kohta putkahtamassa pintaan alkupuhti. Sama koskee Majatalo Onnelan kirjan jatkamista, joka sentis on mukavalla mallilla

Written by arisuutarla

7.6.2015 at 15:52

Kategoria(t): Uncategorized

Kehitysyhteistyön leikkauksista

leave a comment »

Kurja juttu päällisin puolin katsoen. Mutta typerää on sekin, että vuodesta toiseen lainataan ulkomailta rahaa, jotta lainarahalla voidaan muun muassa tukea köyhiä maita. Ollaan nyt setä Samuleja, ja pidetään yllä kuvaa vauraasta Suomesta, joka tukee köyhiä maita avustusohjelmillaan. Saavat sitten meidän lasten lapsemme maksaa ulkomaisille lainaajille meidän hyväntekeväisyytemme!

Jostakin päästä on yli varojen eläminen lopetettava, ja pantava suu säkkiä myöten, niin kuin äitivainaa olisi sanonut. En tunne valtion taloutta sen vertaa, että tietäisin, millä perusteella Suomi alkoi elää kestovelaksi. Tilapäisen ilmiön vielä jotenkin ymmärtää, mutta että se on pysyvä tila, ei uppoa edes papilliseen henkimaailman kaaliin.

Espanjalaiset kirsikat ja pensasmustikat ovat meillä nyt viikon löytö. Siskon kanssa käytiin Kauppatorilla lohisopalla, ja otin siitä pussillisen kumpiakin. Oli muuten mainiota lohikeittoa, kun ei ollut pilattu ylenpalttisella suolalla. Aamulla en ollut ajatellut lähteä kaupunkiin lainkaan. Muistui mieleen, että Frimodigissa on pari elokuvajulistetta kehystettävinä enkä viitsi jättää niitä kesäksi sinne. Samoin Hannu Iltaselle menossa oleva Waltarin numeroimaton Kultakutri oli valmiina noudettavaksi Jokisen kirjasitomosta. Kohtuullisen siistin eksemplaarin olivat taas siellä saaneet niin, että kehtaa viedä Hannulle.

Kirstillä oli tämän termiinin viimeinen työpäivä. Rauhassa tässä katsellaan koti kesäkuntoon. Aamulla käänsin postit sekä Hämeenkyrön sanomat. Mainiota, että postin lomakääntö tehdään puhelimitse paikassa, josta vastataan ”muuttoilmoitukset”, ikään kuin kysymys olisi pysyvämmästäkin muutosta. Kirsti varmaan käy läpi naapurin Merjan kanssa kukkien hoitoa täällä, kun kaikkia ei millään voi pakata autoon. On tosi mukava kuvio ”omistaa” seinän takana tämä rouva Merja, muun muassa ystävällinen ja luotettava kotimies.

Written by arisuutarla

4.6.2015 at 13:23

Kategoria(t): Uncategorized

Voi itkujen kevät, professori Eeva Jokinen radion kulttuuriohjelmassa

leave a comment »

Oikeastaan toivon, että arvoisa rouva professori kuuntelee Ylen areenalta tämän iltapäivän kulttuuriohjelman ja suostuu laskemaan oman puheosuutensa totien ja niinkujen lukumäärän. Tosi surkea juttu!

Jotakin uuden sanan opetusta oli ”tohkeissaan” professori ajamassa käyttökieleen, mutta ydin hukkui nätisti näiden totailujen ja niinkutuksen alle. Ajattelin vain henkilöä yliopiston ja nuoren sivistyneistön opettajana.

Jos laskenta huvittaa, niin ohjelman toinen haastateltava, herra …, kelpaa hyvin esimerkiksi. Hänen puheestaan ei näitä tylsyyksiä löydä.

Erikoisuutena Eeva Jokinen väläytteli aina silloin tällöin ”Totisen pojan jenkan” malliin, ”että tota noin…”.

Professori näyttää nettisivujen mukaan vielä olevan oppimisiässä, syntynyt 1959. Voin vakuuttaa, että suhteellisen vähin harjoituksin totista ja niinkuista voi päästä eroon.

Terveisin AS

Written by arisuutarla

1.6.2015 at 14:32

Kategoria(t): Uncategorized