Ikävä radiotoimittaja
käkäkäkäkä, Miia Krause, radiotoimittaja käkättää ja jatkaa ohjelman tekoa käkättääkseen vähän päästä taas uudestaan, käkäkäkäkäkäkä…..
On tosi tylsä kuunnella hänen ohjelmaansa.
Pidän sanaa jumankauta kirosanana tai vähintään voimasanana, mutta niin vaan Miia präiskäyttää sanansa ulos radiosta.
Ennen tämä ei ollut mahdollista, mutta tänään kuuluu olevan
En tiedä Miian raittiusasioista, mutta äänen painumasta voisi päätellää, että tupakka on maistunut.
Vielä, jos näitä kielteisiä asioita listaa, voisi haastateltavan päällepuhumista pitää huonon toimittajan merkkinä.
Yritin tarkalla korvalla eilen lauantaina kuunnella hänen ohjelmaansa ja löytää jotakin myönteistä sanottavaa, vaan suottapa yritin.
***********
Turvapaikka tiedossa; Amerikka kutsuu
1990-luvulla puoliso Kirsti oli Mattinsa työn takia muutaman vuoden Yhdysvalloissa Atlantassa ja Savannahissa. Tämän vuosituhannen alussa ollessani Yhdistyneissä Kansakunnissa valmistelemassa YK:n vammaissopimusta Kirsti oli minulla kaverina.
Kokousten jälkeen vuokrattiin auto ja ajeltiin näihin kaupunkeihin katsomaan Kirstin entisiä asuinsijoja.
Atlantassa Kirsti oli saanut ystäväksi Marthan, johon on tullut pidetyksi yhteyksiä myöhempinä vuosina.
Jossakin vaiheessa Martha perheineen oli muuttanut pohjoisemmaksi Virginiaan. Sieltä olivat hommanneet ison talon.
Nyt Martha soitti ja kyseli Venäjän hyökkäyksen mahdollisia vaikutuksia Suomeen.
Soiton kärki oli siinä, että jos tulee liian tiukkaa, voimme vallan hyvin muuttaa heille pakoon sotatoimia.
On jotenkin liikuttavaa ajatella, että tarvittaessa olisi turvapaikka Atlantin takana, niin kuin on ollut niin monilla tuhansilla suomalaisilla menneiden vuosisatojen aikana.
***********
Olen erittäin surullinen
Kaksi pientä tyttöä, lapsenlapsen lapsia molemmat ovat peloissaan.
Pelon aiheena on, josko isä joutuu sotaan.
Näissä oloissa täysin aiheellinen pelko.
Millään et voi varjella pieniä tyttöjä näkemästä sotaa tavalla tai toisella.
Itäinen naapurimme ei ymmärrä, että nämä pelot eivät poistu hetkessä.
Tarvitaan taas sukupolvien työ rauhan ja luottamuksen rakentamiseen.
Ari Suutarla
Opintomatkalla
Hei!
Taas ollaan kirjoittamassa blogijuttua – pitkästä aikaa.
Jotenkin täytyy saada tajua siihen, että osoite on tavattoman pitkä, eikä siinä ole päätä eikä häntää.
Atsis Menne on minua ohjaamassa – hymyssä suin.
Katsotaan , kummanko hymy tässä vielä hyytyy.
Anssi Simojoki sai ylennyksen kirkkauteen
Jotenkin helpotti Anssi Simojoen kuolinsanoma. Sen verran oli yllätyksellinen tämä änkyrä pappismies, josta oli helppo todeta, että hän oli rukoilevaisempi kuin rukoilevaiset itse.
Harmitti vuosien aikana, kun ihmiset ottivat tosissaan Anssin rukoilevaisuuden, jolla ei useinkaan ollut mitään tekemistä Länsi-Suomen rukoilevaisuuden kanssa. Pikemmin oli nähtävissä tiukka oikeaoppisuuden väite ja nimenomaan hänen omia uskomuksiaan koskien.
Viimeisin kontakti oli hänen röyhkeä ja itsekeskeinen käytöksensä koskien kirkkomme sisäisiä määräyksiä, joita Anssi sivuutteli tyylipuhtaasti.
Mulla oli yksi turkulainen vihkipari, jonka olin luvannut vihkiä avioliittoon seuraavana vuonna asianomaisten tahdon mukaisesti. He varasivat Turun tuomiokirkon vihkipaikakseen ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana, ja lähettivät hääkutsut satapäiselle sukulais- ja ystäväjoukolle.
Menin hyvissä ajoin Turun tuomiokirkon sakaristoon todetakseni, että kirkon puolella on menossa edellinen, ylimääräinen vihkitoimitus ja vielä mahdottoman pitkän kaavan kautta morsiusmessuineen ehtoollisineen.
Suntio vahti ovia niin, että ”minun vihkiparini vieraat saivat virua ulkosalla. Lähes tunnin päästä meno loppui. Anssi tuli sakastiin. Kysyin, mikä esitys tämä nyt oli, kun ”minun pariskunnallani” oli ensimmäiseksi varattu vihkiaika. Hän sanoi saaneensa luvan tuomiorovastin sinjaiselta.
Jotakin mainitsin vuoroista kiinnipitämisestä. Sain jonkin anssimaisen, yliolkaisen heiton hänen toimituksensa ainutlaatuisuudesta, ikään kuin minun pariskuntani avioliittoon vihkiminen ei olisi ollut vähintään yhtä ainutlaatuinen.
Jäi tosi hankala muisto Anssista.
Arkkipiispa Martti Simojoki oli aikanaan vihkinyt sukulaispoikansa Anssin papiksi antaen hänelle vihkimyksen – sanoisiko pitkin hampain. Eurajoen kirkkoherralle, Heikki Vanha-Rauvolalle Simojoki oli lausunut kohteliaan toivomuksen pitää Anssia vähän silmällä, mitä tämä pappina touhuilee.
Änkyrä luonne oli jo saanut jonkin verran tunnettuutta, minkä sitten myöhemmän arkkipiispan Anssille antamat potkut pappisvirasta hyvin vahvistivat.
Anssi Simojoki on nyt poissa.Kuitenkin meitä kaikennäköisiä torvensoittajia on yllin kyllin jäljellä ja lisää syntyy.
Ari Suutarla, vanha pappi
Linnut ja Hannes Tiira
Säätiedotukset olivat luvanneet lämmintä päivää ja ennen muuta tuuletonta. Totesin tämän toteutuneen, kun kävelin laiturilla. Aurinko rehoitti vasemmalta, ja vesi oli ihan hiljaa.
Sen sijaan rannan linnut pitivät sen semmoista mekkalaa sekä pensaissa että vedessä. Maalinnuista joku kraakkui niin kuin korkeaääninen varis.. Lintu oli ihan outo.
Ihmetellessäni asiaa tuli mieleen vanha elämä: Tämmöisessä tilanteessa soitin aina Poriin lintumies Hannekselle. Nyt Hannes Tiira oli ensimmäistä kesäänsä poissa.
Mieleen tuli Hanneksen rinnalla uskollisesti kulkenut rouva Pirjo. Kun pääsin sisälle, valitsin Pirjon numeron ja annoin mennä.
Puhelimeen vastasi naishenkilö sanoen olevansa Porin seurakunnista.
Esittäydyin ja kysyin Pirjo Tiiraa. Nainen kertoi numeron kyllä olleen Pirjo Tiiran, mutta nyt kun hän on jäänyt eläkkeelle, numero on siirtynyt toiselle työntekijälle.
Kysyin, voiko hän antaa Pirjon numeron.
Nainen sanoi, että ei hän lupaa kysymättä voi antaa numeroa.
Ilmoitin olevani varakas henkilö ja voivani soittaa numerotiedusteluun. Sen kuitenkin kysyin, asuuko Pirjo vielä Porissa, koska se tieto olisi tärkeä numerotiedustelulle. Vastaus oli myönteinen, kiitin ja päätin puhelun.
Pirjon tavoitin uudesta numerosta.
Posti toi Helsingistä CD-levyn, jolle oli tallennettu pari viikkoa sitten otettu magneettikuva päästäni.
Idea oli ollut, että vakioneurologini Maija sen katsoo. Hän oli kuitenkin peruuttanut viime viikolta vastaanottonsa, ja poika Samuli oli selvittänyt korvaavan neurologin Tampereelta.
Nyt katsottiin netistä hänelle aika, joka osui jo huomiselle.
Netistä katsottiin myös ulos myyviä ravintoloita, ja löydettiin Pispalasta Vaakon grilli mahdottoman pitkine listoineen.
Neurologin vastaanotto on rautatieaseman vieressä. Samalla käydään – tai siis Kirsti käy – hankkimassa erän vietnamilaista kahvia, joka on hyvin lopuillaan.
**********
Ari Suutarla, vanha pappi
Pöytäpeli Korona
Ajatteliin ensin selvittää tämän puheenvuoroni ilman sanaa korona, mutta täytyy kai sitä jotakin.
Ensinnäkin on kulunut tavattoman pitkästi siitä, kun viimeksi olen laittanut tälle palstalle kirjaukseni. Ei siihen mitään varsinaista syytä ole, kumhan vain on jäänyt kirjoittamatta.
Runsas viikko ennen koronarajoitusten alkua tultiin noormaalissa viikonlopun järjestyksessä tänne Hämeenkyröön. Kun rajoituksia alkoi ilmetä, tehtiin päätös jäädä tänne.
Väliin on yrittänyt olla syyllinenkin olo, kun kuormitetaan Hämeenkyrön kunnan palveluja, vaikka veropotin korjaa Helsinki. Ajattelen kyllä, että vuoden mittaan kiikutamme semmoisen kasan rahaa tähän pitäjään, että se saa nyt luvan hoitaa yhteiskunnan palveluja osaltamme.
Minusta on kurja olla syyllisenä, ollaan sitten missä tahansa.
Eipä ole ennen kuntataho kuulutellut, että olisi hyvä pysyä vakinaisella asuinpaikkakunnalla eikä tulla tänne maalaisserkkujemme palveluja kuluttamaan.
Helsinki on peruuttanut kaikki sovitut toimenpiteet terveydenhuollon alalta.
On tullut sellainen olo, että hyvin joutaisi kuolemaan sen sijaan että on täällä kuluttamassa yhteiskunnan voimavaroja.
Tännään vanha ystävä Kari Ventä Nurmijärveltä totesi puhelimessa, että hänen yksi roolinsa on olla seurana rouva Pirjolle. Minusta se oli ennenkuulumaton vanhan miehen tehtävä.
Muilta osin ainakin minä voin ajatella, että rooli puolisona, isänä ja isoisänä on jo hoidettu.
Elämäntyö on tehty, ja aivan hyvin olisi joutava siirtymään Kristuksen kirkkauksiin.
**********
Ari Suutarla, vanha pappi
Waltari-seuran mukana Kreetalla, Martti Kekomäen kirja terveydenhuollosta julkiSeela Sellaa Tampereen työväe n teatterissa, ; Kirsti sai paljon sieniä
Keskilapsi Saara oli taluttelemassa viime viikon, kun oltiin Mika Waltari -seuran mukana Kreetalla katsomassa tanssityttö Minean härkämaita ja labyrintteja. Panu Rajala piti teemaesitelmän. Lisämaksusta seisoskeltiin sortuneiden muurien ja kaatuneiden pylväiden vieressä katsomassa antiikin hitoriaa.
Mukava oli tavata vanhoja tuttuja ja ajella ympäri isoa saarta Leena ja Timo Haapkylän vuokra-auton takapenkillä. Tulipahan käytyä muun muassa Euroopan eteläisimmässä kaupungissa, olisikohan nimi Ierra Petra tai sinne päin?
Lämpöä oli yli 30 astetta, hotelli hyvä, aivan Välimeren rantaviivassa ja lennot ajallaan, vaikka lennättäjänä olikin Tjäreborg, joka alussa peljästytti matkan johtajatar Leena Pekosen niin, että hän laittoi ulos ilmoituksen matkan peruuntumisesta.
- Jos lennot peruutetaan yhdeltä päivältä, ei se silti tarkoita matkan peruuntumista, ja niinhän se sitten olikin.
Matkan aikana viime keskiviikkona Lääkäriseura Duodecim julkisti lanko Martti Kekomäen uuden kirjan suomalaisen terveydenhuollon tilasta ja näkymistä. Netissä Ylen sivuilla ja uutislähetyksissä tuotiin kirjaa voimallisesti esiin.
Sisko Riitta kiikutti meille postiluukusta minun ollessani ulkomailla ja Kirstin töissänsä uunituoreen kappaleen kirjasta. Nyt keskiviikkona vien sen Näkövammaisten liiton lukupalveluun, jotta saan sen mahdollisimman tuoreeltaan. Vain tällä tavalla on mahdollista osallistua niin sanottuun keskusteluun.
Jos jää odottelemaan Celia-kirjaston palveluja, kuluu aikaa, ja kirjan tullessa äänikirjaksi keskustelut on käyty moneen kertaan.
******
Lauantai-iltana istuttiin Liisa ja Hannu Iltasen kanssa Tampereen työväen teatterissa seuraamassa Eino Salmelaisen näyttämölle ”ripustettua” näytöskappaletta, Yhtä matkaa.
Näyttelijöitä oli vain kolme, kaksi matkustajaa junassa sekä konduktööri; näyttelijöistä yksi Seela Sella, jonka takia itse asiassa päätin mennä teatteriin.
Paikat olivat etupenkissä, jotta kuulisin jotakin.
Näytelmä ja toteutus olivat kuulemma hyvät, mutta minun kohdaltani teatterielämään täytynee panna loppupiste. Kuulin sanan sieltä ja toisen täältä, joskus jonkkin lauseenkin. Juoni jäi täysin sekavaksi ja sanoma epäselväksi.
Näin on ollut jo parilla edellisellä kerralla, joten täytynee julistaa tämä kaista katsotuksi. Jäljellä ovat vielä suurten orkesterien konsertit. Niistä saanen kuihtuvan kuulon avulla vielä jotakin tolkkua.
Mukava oli nähdä Liisaa ja Hannua, jotka olivat kutsuneet meidät ennen teatteria kotiinsa aterialle. Hannu oli kyykkinyt sateenvarjon kanssa pihalla ja savustanut kalaa. Oli tosi upea lounasateria.
Hannun kanssa käytiin vielä Viola-kodissa katsomassa Juice Leskisen kirjakokoelmaa. Leskinen oli merkittävä Waltari-fani.
Kirjasto oli ihan sekaisin ja epäjärjestyksessä, ja Waltarin kirjoista merkittävä osa oli noukittu ties minne.
Asiallinen oli vitriinikaapisto, jonka lasien ja lukkojen takana kirjoja säilytetään. Itse kirjat ovat kulkeneet monissa käsissä ennen päätymistään Viola-kotiin, ja yksi sun toinen on syönyt kuormasta.
*********
Eilinen päivä oli yksinäinen ja pitkä. Kirjoittelin ja lueskelin. Kirsti oli ”rinkinsä” kanssa metsässä keräämässä sieniä, saalis mukavan painava.
Muistelin entisiä aikoja, joina yhdessä puolison kanssa rämmittiin metsissä hakemassa sieniä ja milloin marjoja. Sienimetsissä en pärjännyt, mutta marjametsissä kyllä, kunhan sain ohjauksen mättään viereen.
Kohta lähdetään ajelemaan kohti Helsinkiä.Yritän pysähtyä Hämeenlinnaan lounaalle ja viemään kellon Saaran neuvomalle kellosepälle. Jo eokuussa kello ui tuossa laiturin päässä ja veti varmasti vettä keuhkoonsa. Kello on hyvä ja kallis Seico, lahja japanilaiselta kuurosokealta professorilta. Sen haluan saada kuntoon ja puhtaaksi, ennen kuin alkaa ruostua sisältä.
Ari Suutarla, vanha pappi
Enni Mustonen, alias Kirsti Manninen yllätti
Illalla istuttiin Töölön kirjaston Mika Waltari -salissa. Illalla oli kaksikin teemaa:
Ensinnäkin seuran perustajajäsen Eero Vartio kutsuttiin seuran kunniajäseneksi. Puheessaan puheenjohtaja Päivi Istala toi esiin Vartion merkityksen Waltari-tjutkijana ja keräilijänä.
Hänen vuonna 2004 tekemäänsä ja hyvin kattavaa Waltari-bibliografiaa on käytetty laajasti.
Vartio on henkilö, jolla yksityisistä keräilijöistä on todennäköisesti Suomen laajin Waltari-kokoelma. Waltarin perusteoksia häneltä tosin puuttuu joitakin, mutta mutta käännökset huomioon ottaen kirjoja on Vartiokylän kodissaan reippaasti yli kymmenen hyllymetriä.
Illan toisena tähtenä esiintyi kirjailija Enni Mustonen, alias Kirsti Manninen, syntynyt Seinäjoella 1952.
Olen pitänyt Mustosen kirjoista. Hyvin yllättynyt olin kirjailijan temperamentikkaasta esitystavasta, jossa ääni nousi ja laski, tiivistyi ja harveni.
Mielenkiintoinen ja erittäin tavanomainen oli kirjailijan avaus. Hän asettui puhujapöydän ääreen, katseli mikrofonia ja totesi, ettei hän taitaisi tarvita äänentoistojärjestelmää. Näin kuvittelee puheestaan moni ammattilainen, papit mukaan lukien. Vahvojen kuulolaitteiden käyttäjänä tiedän tämän arvelun silkaksi suberbiaksi eli omien kykyjensä yliarvioinniksi. Mannisen puheen seuraaminen ilman kuulokojeita olisi ollut silkkaa piinaa, kun se kuulolaitteillakin tahtoi olla ylivoimaista silloin, kun kirjailija kiihdytti puhenopeutensa äärimmilleen.
Kiroilemisessa puheen aikana Kirsti Manninen oli ennalta arvaamaton.
Kirosanojen, helvettien ja jumalautojen määrää ei ikänä olisi voinut arvata hänen jopa pikkusievistä romaaneistaan. Mutta niin pärmätti täti, että ensin hämmästytti, sitten harmitti ja lopulta hävetti. Manninen on syntynyt Seinäjoella, minä naapuripitäjässä Ilmajoella.
Ymmärrän kirosanojen kähytön tehosteena, mutta vaikka vitut puuttuivat, liika on liikaa.
Ari
Ari Suutarla, vanha pappi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
Ari Suutarlan päiväkirja 