Archive for maaliskuu 2019
Samuli 50 vuotta
Ihan hurjalta tuntuu, kun entiset pienet lapset alkavat täytellä isoja pyöreitä. Runsas vuosi takaperin täytti rouva Susanna 50 vuotta. Eilen lauantaina syötiin pikkuveli Samuli saman ikäiseksi Herttoniemen kartanossa.
Ruokapöydän yhmpärille meitä oli kokoontunut 11 henkilöä, Samuli ja hänen Annansa, heidän kolme jälkikasvuaan ynnä Samulin kaksi täyssisarusta puolisoineen sekä Kirsti ja minä; todella tiivis läheisten rinki.
Nyt tehdään lähtöä Kivenlahteen Svärmorin luokse, joka on täyttämässä 82 vuotta sillä aikaa, kun me olemme Abilis-matkalla Nepalissa.
On muuten historiallinen matka sikäli, että lienee kohdaltani viimeinen lajissaan. Pekka Tuomisen kanssa olemme Abiliksen perustajajäseniä vuodelta 1998. On korkea aika kiittää ja sanoa heipat tälle järjestölle.
Kirsti lähtee avustajaksi tälle reissulle. Turvallisesti voi luottaa, että tekniikka pelaa. Tulkiksi minulle tulee Mirkka Kippo, tosi taitava ammattilainen, jonka kanssa sielumme toimivat yhteen.
Abiliksen toimistolta Nepaliin lähtee Jaana Linna, kokenut hankevalmistelija ja yhteyksien hoitaja.
Lentojen kanssa oli olla takkuamista. Ensin liput oli varattu Delhin kautta Kathmanduun. Intialainen yhtiö perui kuitenkin kahdesti lennot Delhistä eteenpäin, jolloin Finnairin suosituksesta lennot reititettiin uudestaan. Nyt mennään Qatarin kautta sikäli hankalammin, että kaikki lennot ja niiden osat ovat yöllä.
Abiliksen vierailuohjelmista jäin kaipaamaan käyntiä Namibiassa. Siellä on alkanut olla rahoitettavia hankkeita, ja minulla olisi etenkin takavuosina ollut sekä tietoja että kokemusta tästä maasta, jossa kolmeen otteeseen olin töissä viime vuosituhannella. Voisi siellä olla muistajia vieläkin, ja minä saattaisin muistaa yhtä ja toista Namibian vammaistyön rakentumisesta. Tiedä, vaikka ensi syksynä tai joskus Abilis käyttäisi tämmöistä veteraania katsomassa vanhoja paikkoja.
Ari Suutarla, vanha pappi
Kevät tulee; parsa on ilmestynyt kauppoihin
Olipa mainio rapsutella keväisiä parsoja ikään kuin vuodenajan vaihtumisen kunniaksi. Kirsti niitä keitteli, ja todella upeilta maistuivat. Nyt on kyllä sitten juostu veden heitolla, mutta sehän kuuluu parsaan. Meksikolaisia oli tämä nippu.
Muutama inuutti kattilassa ja voisulaa päälle. Napsautus ja paksu pää parsasta pois. Johan oli hyvää. Tuntuu kuin yksi vuosikierto olisi taas valmis.
Ari Suutarla, vanha pappi
Taas kerran Israelissa
Kirsti täytti 60 vuotta. Joskus viime vuoden lopulla hän ilmaisi kiinnostuksensa viettää merkkipäiväänsä niin sanotusti matkoilla. Kohteeksi hän nimesi Israelin kahdesta syystä: Ensinnä siellä voisi olla lämmintä; toiseksi ruoka on puhdasta, ja vesi on juomakelpoista.
Aurinkomatkojen valikoimiin oli tullut uusi tuote, viikon matka, jossa neljä päivää ollaan etelässä eli Eilatissa Punaisenmeren rannalla ja kolme päivää pohjoisempana Kuolleellamerellä. Pyhän maan perinteiset kohteet, Jerusalem ja Galilea saivat jäädä väliin.
Vaikuttamassa valintaan olivat Finnairin suora lento sekä hyvät lentoajat, kohtuulliset aamulähdöt ja perilläolot ihmisten aikaan.
Viimeksi olimme Israelissa Mika Waltari -seuran matkalla 2012. Sitten noitten päivien minun fyysinen kuntoni oli ja on romahtanut, ettei ollut kävelylenkkien tekijäksi. Urhoollisesti Kirsti käyskeli yksin minun levätessäni hotellissa.
Eilatissa marssitin meidät kultasepän liikkeeseen, ja Kirsti sai valita kuusisakaraisen Daavidin tähden, sakara jokaiselle vuosikymmenelle. Matkatavaroiden joukossa olin salakuljettanut lintutaulun, johon Kirsti oli osoittanut mielenkiintoa Malminkartanossa taideliikkeen näytäikkunassa.
Tekstareita ja puheluja tuli kohtuullinen määrä, ei kuitenkaan kaikilta, joiden olisi voinut uskoa onnittelevan. Tuli jotensakin hankala olo toisten piittaamattomuuden johdosta.
Yllättävää iloa tuotti Kokkolan Vuokon ja Jaskan tervehdys, joka odotti Helsingin matkahuollossa Veikko Vionojan taidetta esittelevän kirjan muodossa. Imatralta posti toi sekä Kirstille että jopa minulle villasukat ynnä Kirstille paljon kuvia Jussi-enolta. Kekomäkien hierontalahja odottaa vielä luovutustilaisuuttaan.
Kuolleessa meressä uinti ei minulta enää onnistunut alkuunkaan. Kahlatessa rosoisessa suolapaakkujen pohjassa menetin tasapainoni. Menin selälleni, ja Kirsti, joka yritti pitää minua pystyssä, mätkähti päälleni. Minä selvisin annoksella sakeaa suolavettä suuhun ja silmille. Kirsti sai komeat riipaisut polveensa.
Uutta minulle oli Sodoman vuoren likellä Jerusalemin tien varressa Lootin patsas, hänen, joka Jumalan kielloista huolimatta katsoi taaksensa ja muuttui suolapatsaaksi. Näillä Vanhan Testamentin tarinoilla on ihmeellinen elinkaari ja sanoma vielä tänään, kunhan vain tulisi tutkituksi Jumalan sanan kehoituksia ja tienviittoja.
Läsnä oli ajatus, että näinköhän oli viimeinen kerta Israelissa. Tosi iloinen olin siitä, että Kirsti halusi olla merkkipäivänään siellä.
************
Ari Suutarla, vanha pappi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
Ari Suutarlan päiväkirja 