Sastamalan kirjapäivillä on käyty

Eilen perjantaina oli taas suvinen kohokohta, Sastamalan kirjapäivät. Jatkuvat kyllä tänään, vaan ei meidän osaltamme. Odotellaan poika Eetua grillailemaan kanssamme.

Avajaisissa Sinikka nopola löi perusnoteerauksen, joka jätti mahtavan ilon. On se hyvä olla hyvä kirjailija.

Mitäpä, jos ensi vuonna Sastamalan tapahtuma aloitettaisiinkin muut laudaltalyövällä esityksellä, joka jää mieleen.

Ihmetytti, kuinka ison palkinnon perästä professori raskisi luopua jostakin muusta ja saapua noutamaan Lukutoukka-palkintonsa. 12000 euroa ei näytä olevan tarpeeksi suuri, vai lieneekö Markku Kuisma sittn ollut äkisti sairastunut.

Päivien aiheena oli ”Oikeus ja kohtuus”. Odotin avauspuheenvuoroista kirkollista analogiaa: ”Totisesti on kohtuullista, oikein ja autuaallista”, mutta ei ainakaan eilen kuulunut.

Herra varjeli niin, että huutokaupassa n sortunut yhteenkään ostokseen, ja myyntipöytienkin seasta selvisin yhdellä Arto Paasilinnan kirjalla, nimeltä Kansallinen vieraskirja. Niitä on entuudestaan jo ainakin 25 kappaletta. Olen sanonut, että yritän ostaa nämä miesten vessojen seinäkirjoitukset vuodelta 1970 pois kuljeksimasta.

Näissä tapahtumissa mukavinta on ystävien ja tuttavien tapaaminen, niin nytkin, joskin saalis tämä suvena oli aika niukka.

Parhaillaan olisi kiva istua Sylvaan koulun juhlasalissa. Päivi Istala jututtaa siellä presidentti Tarja Halosta.

Jotenkin jäi ymmärtämättä, että koulun yläkerrassa oli myös F. E. Sillanpään seuran esittelypöytä ja sen ääressä pari rouvaa. Emeritus puheenjohtaja Jussi Niinenmaan tapasin kyllä ja vaihdoimme kuulumisiakin, mutta jotenkin esittelypöytä jäi katveeseen. Perästä päin melkein hävetti, kun olisi ollut asiallista edes tervehtiä päivystäjiä. Jussi tavattiin taas äsken torilla, ja kuulin, että toinen rouvista oli Vilho Ponkiniemen puoliso.

Torilla tapasin eka kertaa tänä suvena myös serkkuni Marja-Leena Haapaniemen, samoin naapuristamme Liisa Pasasen. Hänestä olen paljon kuullut, mutta en muista aiemmin olleemme juttusilla.

***********

Kuurosokeita retkellä Hämeenkyrössä

Tämän juhannusviikon tiistaina bussilastillinen kuurosokeita apuväkineen kävi meillä Hämeenkyrössä.

Aloitettiin Hämeenkyrön kirkosta, missä annoin yleisselostuksen paikkakunnasta.

Hämeenkyrö on vanha kotipitäjäni lapsuuden ja nuoruuden vuosilta.

Hämeenkyrön kirkkomaassa lepäävät vanhempani ja isän puolen isovanhempani monessa sukupolvessa.

Vieläkin täällä on elossa yksi serkku sekä hänen ja muiden serkkujen lapsia.

Aloitimme Hämeenkyrön kirkosta sen takia, että kirkon äänentoistolaitteissa on induktio.

Kirkko on rakennettu 1782 eli jo Ruotsin vallan aikana, ja rakennus on seurakunnan kolmas kirkko.

Kirkolta osa käveli 300 metriä alamäkeen ja tuli Frantsilan yrttitilan kauppapaikkaan, Kehäkukkaan. Ruoka on joka päivä ympärivuoden ainoastaan kasvispohjaista. Silti minäkin lihan syöjänä saan ja sain, kuten aina, mahani täyteen.

Moni osteli Frantsilan tuotteita, minä muun muassa hammastahnaa!

Frantsilan yrttitilan luoja ja sielu, Virpi Frantsila—Cornier käyskeli pihamaalla ja kävi iloisesti tervehtimässä.

Kehäkukka on aikanaan ollut Hämeenkyrön keskuskansakoulu.

Katsoopa mihin nurkkaan tahansa, niin jokaisessa olen seissyt!

Koulun ikkunan alla virtaa vuolas Pappilanjoki. Kolme kilometriä yläjuoksun suuntaan laskee iso Kyrösjärvi vetensä Kyröskoskeen. Koski on Oulunjärven eteläpuolisen Suomen korkein koski, suora vesiputous 23 metriä.

Koski on aikaa sitten valjastettu. Se jauhoi 1880-luvulta lähtien paperia, mutta on nykyisin tahkoomassa ainoastaan sähköä valtakunnan verkkoon.

Monet taiteilijat ovat pysähtyneet kosken partaalle ja panneet maalausalustalle näkemänsä. Vanhin tunnettu työ on 1800-luvun alusta, jonkin ruotsalaisen tekemä, mutta siitä en ole tavannut kopiota. Sen sijaan ranskalaisen tutkimusmatkailija Lauberginen työ on kopiona täällä Hämeenkyrössä että Helsingissä.

Tunnetuin Kyröskoskista lienee Verner Holmbergin thyö 1860-luvulta. Myös yksi von Wrightin veljeksistä, olisiko ollut Ferdinant, on tehnyt piirroksen koskesta. Tämän kopio on tilauksessa Suomen kansallisgalleriasta, kunhan intendentti Pirje Mykkänen, Kirstin serkku, saa kopion toimitetuksi.

Kehäkukasta ajettiin vanhoja pitäjänteitä pitkin Kyröspohjaan. Siellä on Arvopoika Tuomisen, Sirpin ja vasaran kirjoittajan, syntymäkoti. Edelleen näkyy viime talvena kuolleen, Suomen kansallisteeatterin näyttelijän, Tapani Pertun kotitalo. Tapani Perttu oli luokkatoverini, hänen isänsä Kyröspohjan kyläpoliisi ja äiti kansakoulun opettaja.

Kalkunmäki on kylä, missä on edesmenneen isäni, pankinjohtaja Veikko Suutarlan kotitalo.

Sitä isännöi nykyisin setäni Kalle Suutarlan poika Erkki.

Herttuala on seuraava kylä Kalkunmäestä. Sieltä on kotoisin niin ikään jo edesmennyt Vantaan näyttämön näyttelijä ja ohjaaja Erkki Mäensivu. Samoin Herttualan miehiä on kenraaliluutnantti e v p. Pentti Lehtimäki, joka 1990-luvulla oli kuusi vuotta luomassa naapurimaamme, Viron puolustusvoimia. Nykyisin Lehtimäki järjestää yli 80 vuoden iästään huolimatta loistavia ryhmämatkoja Viroon sekä Karjalaan.

Joku voi muistaa raviurheilun alalta Suomen ennätysravurin, tamma Suhinan.

Heppaa ohjasti isäni serkku Samuli Hämylä. Seuraava sukupolvi,, minun pikkuserkkuni Yrjö Hämylä, isännöi vanhaa Hämylän tilaa.

Ja niin ollaan seuraavassa kylässä. Sen nimi on Heinijärvi.

Heinijärvellä on vielä toimiva ala-aste. Rakennus on minun isäni kansakoulu, jonne hän metsien läpi polkuja pitkin juoksi viisi vuotta siirtyäkseen sitten oppikouluun naapurikauppalaan. Isä kirjoitti ylioppilaaksi Ikaalisten yhteiskoulusta, jonne hän yhden lukukauden verran kulki sulan maan aikana pyörällä ja talvella hiihtäen 20 kilometrin matkan.

Heinijärven koujlun kohdalla kurkisteltiin bussin ikkunasta Töllinmäkeä. Se on vanha, harmaa torppa, jossa kirjailijamestari Frans Emil Sillanpään vanhemmat asuivat pojan opiskellessa ylioppilaaksi Tampereen lyseossa.

Töllinmäen jälkeen käännyttiin Vanajan kylän kohdalla ennen Laitilan siltaa oikealle Kierikkalan kylätielle.

Sen varressa vasemmalla aivan järven rannassa on Katri Helenan ja Panu Rajalan residenssi, jonka he yhdessä rakennuttivat ja jota he yhdessä asuivat ne kymmenen vuotta, mitkä heidän avioliittonsa kesti.

Villa jäi jaossa Katri Helenalle, joka myi sen kohta tamperelaiselle vuokra-asuntomesenaatille, Risto Auttilalle. Auttila on nyt Tarja-vaimonsa tulossa vanhaksi pitämään huolta isosta kiinteistöstä. Oikotien mukaan talo on parhaillaan myynnissä, hintapyyntö 820 000 (kahdeksansataa kaksikymmentätuhatta) euroa.

Tämän rakennuksen vastapäisellä puolella tietä on kirjailija Panu Rajalan ja hänen vaimonsa, Marja Norhan Hämeenkyrön koti, Villa Viehätys. Heillä on koti myös Helsingin Sepänkadulla, mutta ainakin kaikki kesät pariskunta on Hämeenkyrössä, niin nytkin.

Poimimme bussimme kyytiin kirjailija Panu Rajalan. Hän on maamme ykkösmies kahdessakin asiassa; ehdottomasti paras Nobel-palkitun kirjailijamme F. E. Sillanpään ja tämän tuotannon tuntija, sekä toiseksi merkittävä elämäkerturi, jonka kynästä on lähtenyt yli kymmenen suomalaisen huippukirjailijan elämäkerrat, viimeisimmäksi Suomussalmen sulttaanin, Ilmari Kiannon elämäkerta.

Tultiin Taata Sillanpään syntymätöllin luo.

Paikan nimi on Myllykkolu, Taata Sillanpään lapsuuden tantereita. Museovirasto on kunnostanut Myllykolun siistiksi museoksi. Sisällä voi tunnustella vanhoja kalusteita.

Peräkamarissa on valaistu vitriini, jossa on F. E. Sillanpään teosten ensipainokset, yhteensä 23 kirjanimikettä.

Kirjat ovat yhtä lukuunottamatta erään bibliofiilin, Ari Suutarlan lahjoitus Hämeenkyrön kunnalle.

Myllykolun pihapiirissä on vuodesta 1972 esitetty kylänäytelmiä sekä Panu Rajalan dramatisointeja Sillanpään kirjoista. Viime kesänä samoin kuin sitä edellisenä Myllykolun teatterissa esitettiin Sillanpää-ooppera täysille katsomoille.

Oopperan sävellhystyö oli Pekka Pohjolan ja libretto Panu Rajalan. Nuoren Sillanpään roolin lauloi Valtteri Torikka ja vanhan Sauli Tiilikainen. Sillanpään puoliso, Siikrin lauloi sopraano Helena Juntunen.

Panu Rajala kertoili meille tunnetulla karismallaan Myllykolun vaiheet sekä Taatan elämän pääpiirteet.

Emme olisi voineet saada arvokkaampaa päätöstä retkellemme. Maininnanarvoista on vielä se, että Panu Rajala ei halunnut mitään korvausta esiintymisestään kuurosokeiden ryhmälle.

Ennen kotimatkaa retkeläiset halusivat käydä vielä Palviportissa.

Se on tuoreen lihan ja erilaisten lihatuotteiden myymälä Kolmostien varressa.

Ryhmän Tampereella kuurosokeiden toimintakeskukselle oli koonnut Maija Kanerva.

Myös lomiaan pitelevä Milla Lindh oli mukana tuoden Hervannasta keväisessä shakkiturnauksessa sinne jättämäni shakkilaudan.

Kiitos jokaiselle retkeläiselle ja hyvää kesää!

Ari Suutarla, vanha pappi

Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen

GSM 0400871013

sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi

https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi