Panu Rajala Riistavuoressa

Oltiin eilen Kirstin kanssa Riistavuoren vanhainkodilla seuraamassa Panu Rajalan esitystä uusimmasta kirjastaan Ilmari Kiannon elämästä. Esitys oli pääpiirteissään kuultu jo kirjan julkistamistilaisuudessa, mutta jälleen kerran totesimme, että Rajalaa on mahdottoman mukava kuunnella. Sen verran omaleimaista ja otteessaan pitävää on esitystapa.

Tilaisuus oli Haagan senioreiden järjestämä. Mukava oli jälleen tavata vetohenkilö, Paula Kemppainen, joka joukkoineen oli ollut opastettavanani kesällä Hämeenkyrössä Sillanpää-oopperan yhteydessä.

Kun vielä keväällä olin ollut Riistavuoressa pitämässä kuukausiesitelmän F. E. Sillanpään elämästä, eilisessäkin osallistujakunnassa oli lukuisia henkilöitä, jotka olivat tulleet tuntemaan Kirstin ja minut.

Valitettavasti kuulijakunnan ihmiset jäävät silti meikäläiselle oudoiksi ulkonäköä myöten.

Sisko-Riitta Martteineen vaeltaa Kaliforniassa. Ovat vaihtaneet juuri Sandiegoon – mitenkähän sekin mahdetaan kirjoittaa. Viikko vielä ja ovat kotona. Ikäväkin on jo ollut. Sen verran tiivistä on yhteydenpito.

Eilen kävi opas Alma näytillä ja koekävelyllä, pieni, ehkä vähän liikaa syönyt labradorinnoutaja Alma, vaalea ja kaunis ilohäntä. Ikää on elokuusta lukien ollut kolme vuotta. Ovat Opaskoirakoululla sen verran pidättyväisiä, että eivät raottele koiran taustoja, joten täytyy avata puskaradio.

Minulle uusi kouluttaja Sari Malin on taitava ja fiksunoloinen, ei prässää eikä touhota. Ote on kuitenkin määrätietoinen ja koiran ja minun yhteistä linjaa etsivä.

Eilisen parin tunnin kokemuksen pohjalta olisin ollut jo valmis ottamaan Alman kotihoitoon, mutta pois hänet vietiin. Tänään tuotaneen uudestaan, nyt ehkä jo yökyläänkin.

Ari Suutarla, vanha pappi

GSM 0400871013

sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi

https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Hammastemppuja

Alaleuan perähammas oikealla kiukutteli koko viime viikon. Keskiviikkona hakeuduin päivystykseen Meilahteen. Odotettiin vuoroa puolitoista tuntia. Hammaslääkäri huusi kuin laiva, minkä nimistä verenpainelääkettä käytätte.

Arvelin hänen huutavan jollekulle toiselle, vaan minullepa huuteli, koskapa tuli ihan viereen ja toisti kysymyksensä.

• Minultako kysytte?
• Niin, hän jatkoi kailottamista, ja minä korotin ääneni sanoen, että Nikardista.

Olin luullut häntä hammashoitajaksi, ja sävyisästi käyttäytyvää naista lääkäriksi, mutta olikin päinvastoin.

Minun huutamiseeni hammaslääkäri reagoi oppivaisesti ja lopetti huutamisen.

Tutkittuaan hammaskaluston hän sanoi perähammpaan vaivaksi purentahäiriön. Niitä esiintyy ihmisillä aika paljon. Täti kiillotti hammasta ja käski purra hampaita yhteen jotakin paperia välissä, kunnes hän oli tyytyväinen.

Minäpä en ollut enää seuraavana päivänä enkä sitä seuraavana, koska särky jatkui. Kävin apteekista hakemassa vanhaa aspiriinia, joka auttoi hetkellisesti. Perjantaina hakeuduin taas Helsingin hammashoidon päivystykseen. Edessä oli viikonloppumatka Jyväskylään kuurosokeiden kokoukseen, enkä välittänyt viedä särkyä mennessäni.

Sain Malminkartanon terveysasemalta sopivasti ajan juuri ennen Jyväskylän junan lähtöä. Tämä täti poraili, otti röntgenkuvaa ja katseli. Oli se keskiviikon tätikin ottanut kuvan, mutta eivät näköjään siirry kuvat paikasta toiseen. Täti mutisi jotakin halkeamasta ja todennäköisestä hampaan poistotarpeesta, pani väliaikaisen paikan ja toivotti hyvää matkaa.

Matka alkoi hyvin, kunnes puudutuksen vaikutus alkoi hävitä ja särky tulla tilalle. Sen lisäksi tämä täti oli jättänyt krassaamaansa hampaan rosoreunaiseksi.

Jyväskylässä soitin illalla taas päivystykseen ja sain ajan aamulla yhdeksäksi. Tosin sisään otetaan vuoronumerojärjestyksessä.

Yön kieriskelin – voisin sanoa – tuskissani. Hammasta särki ja kieltä pakotti. Koko naamavärkin toinen puoli oli kuin tulessa. Aikanaan sitten hammaslääkäri, nyt miespuolinen, totesi rosoreunan repineen kieleen kolme pitkää haavaa.

Olimme Kirstin kanssa tilanneet meille molemmille hieronta-ajat lauantaiaamulle ennen kokouksen alkua. Jätin Kirstin hierojalle. Ellen ehtisi takaisin omalle vuorolleni, pyysin häntä käyttämään tämänkin jo maksetun hoidon.

Oli lauantaiaamu ja vain yksi hammaslääkäri töissä tässä kunnallisessa palvelupisteessä. Paikalle oli ennen minua ehtinyt kolme potilasta, yksikin Laukaasta saakka.Vuoronumerolla neljä pääsin pukille. Hampaan rosoreuna oli hetkessä silitetty ja väliaikaisen paikan päälle levitetty suojalakkaa, niin arvelin.

Tässä vaiheessa olin niin khypsynyt julkiseen terveydenhuoltoon jonoineen ja pitkine odotusaikoineen, että soitin Mehiläiseen ja varasin hammaslääkäriajan maanantaille heti kello yhdeksän.

Täällä Helsingissä sitten hammaslääkäri ihmetteli, miksi omakannassa oli kyllä muita tietoja, mutta jo otettuja röntgenkuvia ei. Siispä kuvia otettiin taas.

Näkyi, että hammas on halki ja väliin pääsee bakteereja. Paikkauksen apu on hyvin lyhytaikainen, joten poisto on auttava toimenpide. Siihen voi sitten katsoa ja harkita proteesia tai inplanttia, jos siltä tuntuu.

Hampaanpoistajalla oli ja on oma ammattinimike. Joka tapauksessa naispuolisen hammaslääkärin avuksi haettiin paikalle mies, joka pyysi instrumentikseen jotakin kotkannokkakoukkua. Naispuolinen hammaslääkäri oli pärjännyt ruusulla, kruunulla ja timantilla.

************

Uusia lintunäytöksiä

Tänään on ikkunan alla sitten näkynyt eiliset viisi tiaissorttia, tali-, sini-, töyhtö-, kuusi- ja hömö. Pyrstöä vielä on varrottu, mutta ehkä hän ei ole näyttäytynyt, koskapa ei ole tiaisia muuta kuin nimensä puolesta sen enempää kuin rautiainenkaan.

Siinä niitä on pyrähdellyt niin, että jopa minä kuulen siipien pärinää. Ensin kytätään unkarin syreenissä keräämässä rohkeutta. Siitä lennähdetään terijoen pohjoisempaan salavaan ja siitä ruoka-apajille. Moni nokkii eväänsä maasta. Toiset tiputtelevat jyviä Kirstin ladelmilta ylhäältä alas.

Tänäänkin on esiintynyt tosi harvinainen harmaapäätikka, naaras. Eilinen taisi olla sitä sukupuolta ihan eka kertaa. Männyn runkoa on kiertänyt puukiipijä. Kovin runsasta ei ole lajisto ollut, mutta nuppiluku sitäkin isompi.

Lintualan takaiskukin löytyi. Ihmettelin, kun talon takaa kuului prätkätys, niin kuin oli kuulunut jo eilenkin. Luulin sitä linnuksi, vaan oli ilmalämpöopyumpun voima-asema talon takana. Oli kaksi talitiaista pujottautuneina äärettömän kapeasta raosta laitteen sisään ja tietysti heittänyt henkensä siellä. Rako oli niin kapea, ettei Kirsti saanut vainaita pois.

Virtasen Heikkiäkään ei voinut kysyä apuun. Tavattiin päivällä torilla, ja Heikki oli saanut haavan kämmeneensä. Oli jouduttu tikkaamaankin.

Kaislikon aukolla oli aamulla arviolta 50 koskeloa. Olivat siinä kerääntymisajossa pohtimassa muuttoa etelämmäksi varmuudella sulien vesien äärelle. Nyt illan suussa siinä purjehti kaksi joutsenta, joiden loikotuksen jopa minun korvani tavoitti.

Huomisin Tertt Vatka tulee kertoilemaan Israelin kuulumisensa. Yllätin hänet paluumatkalla lentoasemalta Paunun bussista. Tarjoan uunissa kuumennettua joulumakkaraa ja kevyttä perunasalaattia ala Saarioinen.

Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
https://arisuutarla.wordpress.com/, blogi

Lintuja, Kirstin lintuja

Aikanaan löysin Kirstin Tampereelta.
Ensimmäinen hänelle ostamani koru oli Kalevalakorun Tampereen lintu.

Tänä aamuna hän on katsellut täällä Hämeenkyrössä huvilan ikkunasta lintujen elämää. Viime kerralla jätettiin siemeniä ja talitankoja lintujen nokkia.

Siemenet olivat kaikki, ja vain ruotoja parista talitangosta oli jäljellä.

Tiedossa ei ole, ovatko syöjinä olleet linnut vaiko oravat, jotka nytkin ovat tunkeilleet tangoille. Ovat mokomat taitavia. Nytkin joku asettui roikkumaan takajaloistaan pää alaspäin, jotta ylettyi kalvamaan talitankoa.

Kirstin ruoka-apajilla ovat käyneet yhtä vaille kaikki tilaiset. Pyrstötiainen on puuttunut, mutta näkynyt on hömö, tali, sini, kuusi ja töyhtö.

Mukava ensikertalainen oli harmaapäätikka, naaras. Uroksia on ollut ennenkin, vaan paljon värittömämpää naarasta ei.

Pihalla kuulolaitteeni nappaa sen semmoista tuiskinaa ja säksätystä, tiaisista peräisin. Oikein tunnen itseni luontoihmiseksi.

Ari Suutarla, vanha pappi

Kokousta, autonäyttelyä ja serkun kuolemaa

Näkövammaisten liiton valtuuston syyskokousta istuttiin eilen. Oli sovinnollinen kokous. Opaskoira-asioita käsiteltäessä pidin suuni kiinni uusien koirien jonotuskäytäntöjen oikeudenmukaisuudesta, etten tärväisi omia mahdollisuuksiani. Meneillään on uusien koirien luovutuskurssi.

Joku kurssilaisista kertoi, että valtaosa uuden koiran saajista on niin sanottuja vaihtajia, mutta joukossa on myös pari ensikertalaista.

Näitä ihmettelen, kun systeemi tähän asti on ollut, että koiran vaihtajan siirtymäaikaa vanhasta koirasta uuteen halutaan pitää mahdollisimman lyhyenä.

Mikähän mahti näiden parin henkilön koiratarpeen on tehnyt niin suureksi, että he ovat sivuuttaneet tämmöisen vanhan konkarin, joka nyt toikkaroi orjantappuroissa ja orapihlajissa kepin kanssa? On ollut tosi kuormittavaa olla riippuvainen ihmisavusta.

Eilen kokous loppui niin hyvissä ajoin, että kerkesin tulkin kanssa messukeskukseen auto 2018 -näyttelyyn. Perjantain Iltasanomista olin katsonut, mitä uusia autoja näyttelyssä on esillä. Sieltä olin valkannut muutaman vaunun, jotka halusin katsoa.

Fordin osastolla kuulin, että Kugasta olisi ensi syksynä tulossa uusi malli. Se on tosi kiehtova tieto. Saa nähdä, joko tämä olisi hypridivaunu.

Mukava oli katsoa Skodan Codiac (vai kirjoitettaisiinkohan K:lla). Hankalaa vain oli käsittää autokokonaisuus, kun hinnat vaihtelevat 20K ja 60K välillä, mitä milläkin rahalla mahtaa saada.

Sama koskee etukäteen minua eniten kiinnostanutta Seatin uutta sub-autoa, Seat Tarragoa. Oli tosi mukavan näköinen ja oloinen, jota aikanaan täytyy katsoa lähemmin ja harkita.

Aivan ekaksi osuttiin Volkkarin osastolle. Sieltä olin ruksannut katsottavaksi VW T-crossin, joka osoittautui pieneksi, ilmeisesti Golfin alustalle tehdyksi vaunuksi, pituus vain 414 cm.

Toyotalta oli markkinoille palaamassa iso Camry, jota liikkui Suomen teillä jo 1960-luvulla. Pariin vuosikymmeneen sitä ei ole markkinoilla näkynyt, mutta nyt taas tulee. Onnettoman matala oli, eikä tule kysymykseen meille autoksi. On liian työläs tunkeutua sisään ja vääntelehtiä ulos.

Kesken päivän vaelluksen serkku Tapion Rauha soitti. Järjestäydyin hiljaiseen paikkaan ja soitin takaisin.

Rauha oli juuri palaamassa Hämeenkyrön terveyskeskuksesta. Tapio oli juuri nukkunut pois, niin kuin hän halusi sanoa. Kertoi lapsenlapsi Suvin lukeneen Herran siunauksen.

Serkun lähtö ei ollut mitenkään yllätys, mutta radikaali tieto tietysti. Hyvä oli, ettei joutunut kärsimään pidempään vuoteessa.

Tiettyä iloa tunsin, että rippikoulusta on ollut jotakin hyötyä nuorelle Suville, kun oli käyttöä Herran siunaukselle Taatan kuolinvuoteella.

Jollakin tapaa huimaava tunne on olla tässä sukulinjassa nyt vanhin Suutarla.

Ari Suutarla, vanha pappi

Voi sinä Matti Hietanen

Voi sinä Matti Hietanen, toimitusjohtaja, Suomen malminjalostus, mitähän koulua olet käynyt, tai mitä oppinut kollegoiltasi? En kyiennyt laskemaan ”totiesi” määrää. Niinkuttelussa olisin voinut pärjätä, vaan laskematta jäivät nekin, alussa kun ei osaa aavistaa sen enempää totailua kuin niinkutusta.

Eikös suurilla firmoilla ole varaa pistää johtajiaan PT-koulutukseen, johon sisältyy yksinkertaista esiintymistä ja puhetaitoa?

Ari Suutarla, vanha pappi