Panu Rajala Riistavuoressa
Oltiin eilen Kirstin kanssa Riistavuoren vanhainkodilla seuraamassa Panu Rajalan esitystä uusimmasta kirjastaan Ilmari Kiannon elämästä. Esitys oli pääpiirteissään kuultu jo kirjan julkistamistilaisuudessa, mutta jälleen kerran totesimme, että Rajalaa on mahdottoman mukava kuunnella. Sen verran omaleimaista ja otteessaan pitävää on esitystapa.
Tilaisuus oli Haagan senioreiden järjestämä. Mukava oli jälleen tavata vetohenkilö, Paula Kemppainen, joka joukkoineen oli ollut opastettavanani kesällä Hämeenkyrössä Sillanpää-oopperan yhteydessä.
Kun vielä keväällä olin ollut Riistavuoressa pitämässä kuukausiesitelmän F. E. Sillanpään elämästä, eilisessäkin osallistujakunnassa oli lukuisia henkilöitä, jotka olivat tulleet tuntemaan Kirstin ja minut.
Valitettavasti kuulijakunnan ihmiset jäävät silti meikäläiselle oudoiksi ulkonäköä myöten.
Sisko-Riitta Martteineen vaeltaa Kaliforniassa. Ovat vaihtaneet juuri Sandiegoon – mitenkähän sekin mahdetaan kirjoittaa. Viikko vielä ja ovat kotona. Ikäväkin on jo ollut. Sen verran tiivistä on yhteydenpito.
Eilen kävi opas Alma näytillä ja koekävelyllä, pieni, ehkä vähän liikaa syönyt labradorinnoutaja Alma, vaalea ja kaunis ilohäntä. Ikää on elokuusta lukien ollut kolme vuotta. Ovat Opaskoirakoululla sen verran pidättyväisiä, että eivät raottele koiran taustoja, joten täytyy avata puskaradio.
Minulle uusi kouluttaja Sari Malin on taitava ja fiksunoloinen, ei prässää eikä touhota. Ote on kuitenkin määrätietoinen ja koiran ja minun yhteistä linjaa etsivä.
Eilisen parin tunnin kokemuksen pohjalta olisin ollut jo valmis ottamaan Alman kotihoitoon, mutta pois hänet vietiin. Tänään tuotaneen uudestaan, nyt ehkä jo yökyläänkin.
Ari Suutarla, vanha pappi
GSM 0400871013
sähköposti: ari.suutarla(ät)kolumbus.fi
Jätä kommentti